 |
| Kansi: Minerva. |
Illan hälytyksen jälkeen menin kauppaan Sennajan torille. Siellä oli valtava väentungos - aikuiset huusivat, valittivat ja nyyhkyttivät - ja onnistuin käsirysyn ja valtavan fyysisen ponnistuksen jälkeen pusertautumaan sisään kauppaan ja etuilemalla saamaan 190 grammaa voita ja 500 grammaa hevosenlihasta ja soijasta tehtyä makkaraa.
Luettuani Svetlana Aleksijevitšin Viimeiset todistajat päätin etsiä Leningradin piirityksestä kertovia kirjoja. Kirjaston hakukone tarjoili täsmäosuman: Ales Adamovitšin ja Daniil Graninin kirjan Leningradin piiritys - kohtaloita saarretussa kaupungissa. Kirjan on julkaissut Minerva vuonna 2008.
Minerva suomennutti kirjan englanninnoksen perusteella, eikä teoksesta löytynyt tietoa, milloin kirja on alun perin ilmestynyt. Alkukielinen Blokadnaja kniga on Wikipedian mukaan julkaistu ensimmäisen kerran vuosina 1977-1982 aikakauslehdessä. Länsimäisesti ajateltuna luulisi, että niin merkittävä historiallinen tapahtuma kuin Leningradin piiritys olisi Venäjällä jatkuvan muistelun ja tutkimuksen aihe, mutta näinhän ei ole. Sekä Neuvostoliitossa että nyky-Venäjällä historian epämieluisista asioista mieluummin vaietaan. Toisesta maailmansodasta on haluttu rakentaa voittoisa venäläinen sankaritarina ja ilmeisesti leningradilaisten kärsimykset pitkän saksalaispiirityksen aikana eivät sovi tähän kuvaan. Niinpä Leningradin piiritystä on sopinut avoimemmin muistella vain ajoittain. Sekä englanninnos että suomennos pitävät sisällään vain puolet venäjäksi julkaistusta materiaalista.
Kirjassa seurataan kolmen henkilön päiväkirjamerkintöjä tai tuoreeltaan sodan päättymisen jälkeen kirjoitettuja muistelmamerkintöjä. Akatemiatutkija, koulupoika ja perheenäiti kertovat kokemuksistaan kirjan sivuilla. Muistelmat kattavat vuoden, kesästä 1941 kesään 1942. Itse piiritys kesti paljon kauemmin, alkuvuoteen 1944 asti.
Leningradin nälänhädästä on jäänyt mieleeni karmivia yksityiskohtia muualta historiankirjoista. Ihmiset söivät kaiken mahdollisen, mukaan lukien kissat, koirat ja nahasta tehdyt vaatteet tai jalkineet. Tässä kirjassa syötäväksi päätyvät myös vaikkapa liima. Erityisesti koulupoika Juran omakohtainen kuvaus nälästä puhuttelee, sillä hänen päiväkirjamerkinnöistään käy hyvin ilmi, miten kaikki muu muuttuu toissijaiseksi, kun nälkäinen ihminen ajattelee vain ruokaa. Lisäksi fyysinen heikkous vie ihmiseltä toimintakyvyn. Järkyttäviä merkintöjä kirjaa myös perheenäiti Lidija, joka pitää huolta kahdesta pienestä lapsesta.
Tiedeakatemian arkiston johtaja Knjazev kirjoittaa kenties runollisimmin, mutta yhtä lailla nälkä ja puute näkyvät hänenkin arjessaan. Vasilinsaaren rannalla komeilevat Egyptistä tuodut sfinksit tuovat hänelle lohtua.
Sotakuvauksista ja sotahistoriasta kiinnostuneille Leningradin piiritys tarjoaa varmasti mielenkiintoista luettavaa. Positiivista kirjallisuutta kaipaaville en tohdi tätä suositella.
Etsiessäni netistä taustatietoa kirjasta törmäsin siihen, että Ales Adamovitš on näköjään ollut Svetlana Aleksijevitšin kirjallinen esikuva. Paljon yhteistä tyyleissä onkin: äänen antaminen tavallisille ihmisille, arjen todistusvoima ja moniäänisyys.
Käännöksestä
Suomentaja Päivi Paju on tehnyt asiallista työtä. Suomennos on hyvä ja vaikka käännöksen lähteenä on ollut englanninnos, välittyy tekstistä venäläisen kulttuurin tyyli.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti