L.M. Montgomery: Magic for Marigold

Kirjahyllyssä pitkään säästelty Magic for Marigold pääsi lukuvuoroon, kun tuli taas ikävä L.M. Montgomeryn nostalgista, viehättävää, turvallista, huumorintajuista ja silti tarkkanäköistä maailmaa. Kirja ehtikin kulkea repussa viikon verran Romanian maisemissa, tosin matkalukemisena se palveli vain Helsinki-Vantaan lentokentälle asti. Onneksi matkakumppani Tiina pelasti ja sain matkan varrella pikalukea Anna Gavaldan pokkarin Kunpa joku odottaisi minua jossain, lisäksi plarailin hieman Katja Kallion Tyyppejä, joka ei kyllä edennyt, koska en jostain syystä pidä Katja Kallion tyylistä lainkaan. Niistä en taida voida merkintää kirjoittaa, sen verran supernopeasta silmäilystä oli kyse.

Mutta takaisin aiheeseen. Magic for Marigold on hyvin tyypillistä Montgomeryn tekstiä, ollen lapsuuskuvaus pikkutytön elämästä Prinssi Edvardin saarella 1900-luvun alkupuolella. Vakiokamaa on sekin, että Marigold Lesley syntyy pienen kylän hyvään perheeseen, ylpeään Lesleyn klaaniin. Sukujuuret ulottuvat Skotlantiin, josta on muutettu Kanadaan muutamia sukupolvia aiemmin. Tiivis sukuyhteys, vahva ja valvova matriarkka ja omat perinnetavat leimaavat Lesleyn suvun arkielämää.

Ei siis mitään uutta Montgomery-faneille, mutta rakkaudella kirjoitettua tekstiä tämäkin on. Montgomeryn viehtymys kuvata lapsen mielenliikkeitä ja lapsuuden kokemuksia pistää miettimään, että hänellä on itsellään täytynyt olla todella mieleenpainunut lapsuus, tai ainakin kyky ja halu muistaa, miltä maailma on lapsen silmin näyttänyt. Tämän kyvyn olen yrittänyt itsellänikin säilyttää, että muistaisin lapsen omalaatuisen logiikan, voimakkaan kokemusmaailman ja mielikuvituksen voiman näin aikuisenakin, kun moni asia näyttäytyy aivan erilaisena. Erityisesti tuo mielikuvitus... voi mikä menetys onkaan, kun aikuisena ei kuvittelun ja eläytymisen kyky ole lähellekään samaa luokkaa kuin lapsena. Montgomery on nämä asiat muistanut ja halunnut muistuttaa muillekin, näin ainakin itse tulkitsen hänen kirjojensa sanomaa.

Toinen syy kertoa tarinoita lapsen näkökulmasta lienee vapaus säätyrajojen ja sukupuoliroolien ylityksessä. Montgomeryn kirjoja pidetään yleensä kiltteinä tyttökirjoina, mutta kyllä niissä rivien välissä tapahtuu yhtä sun toista. Herttaiset kanadalaiset maalaiskylät ja pikkukaupungit sata vuotta sitten tuntuvat olleen melkoisen värikkäitä paikkoja, joissa on elänyt juoppoja, hulluja, väkivaltaisia vaimonhakkaajia ja salamurhaajia. Pääosassa tällainen väki ei Montgomeryn kirjoissa ole, mutta päähenkilöt, kuten tässä tapauksessa pikku Marigold, saavat kyllä heihin kosketuspintaa kyläyhteisön, sukujuorujen ja aikuisten varomattomien puheiden kautta. Lisäksi lapset ovat suhteellisen tasa-arvoisia leikkikavereita keskenään perhetaustasta riippumatta, ja pääsevät näkemään erilaisia elämäntyylejä ystäviensä perheiden kautta. Marigold ehtii kirjassa tutustua niin eurooppalaiseen pikkuprinsessaan kuin kilahtaneen hurmoshenkisen saarnaajan köyhään tyttäreen - ja arvatkaa vain, kummalla on villimmät ja vastuuttomammat leikit. Sivuhenkilöt ovat muutenkin usein persoonallisia ja moniulotteisia Montgomeryn kirjoissa. Maininnan arvoisia tässä teoksessa ovat esimerkiksi "vanhanapiikana" naimisiin mennyt, lääkärin koulutuksen saanut ja lapsettomaksi jäävä Marigold-täti, ovela pikku hurmuri Hip ja köyhä naimaton sukulaisnainen Salome, joka työskentelee Lesleyn perheessä taloudenhoitajana.

Ylipäätään kirjan suloiset pikkutytöt irrottelevat ja riehuvat omissa leikeissään aikuisten silmän välttäessä sellaisella tavalla, että veikkaan, että Montgomery olisi viihtynyt kovasti myös sata vuotta myöhemmässä maailmassa. Hänen oman aikansa naisen melko ahdas rooli tulee hyvin näkyviin kirjan lopussa, kun 12-vuotias Marigold joutuu pohtimaan käytöstään ja suhdettaan miessukupuoleen ihastuttuaan naapurin poikaan. Harmi, että kirjan loppu on siis vähän lälly, kyllä persoonallinen, herkkä ja mielikuvitukseltaan voimakas Marigold olisi ansainnut vähän kiinnostavammat tulevaisuudennäkymät. Varsinkin kun koko kirjan ajan korostetaan, että hänen johtotähtenään elämässä on sen kiinnostavien puolten tarkkaileminen.

Jonkun verran samojen teemojen kierrätystä näkyy tässäkin kirjassa, esimerkiksi kohtaus, jossa Marigold joutuu leipomaan kakun yllätysvieraille, on mielestäni pääpiirteissään samanlainen kuin Runotyttö-kirjoissa ollut vastaava tapaus. Eräs erikoinen teema kirjassa on lapsen uskoontulo. Marigold kokee melkoisen uskonnollisen heräämisen vierailevan lähetyssaarnaajan esiintymisen vuoksi, ja pohtii pikkutytön logiikallaan paljon syntiä, hurskautta ja muuta hengellistä asiaa. En muista vastaavaa ihan äkkiä lukeneeni, ja Montgomery kuvaa hienolla ja tarkkanäköisellä tyylillään lapsen mielenliikkeitä ja asian etenemistä tässäkin asiassa. Muutenhan kirjassa ei varsinaista juonta erikseen ole, vaan se on pikemminkin sarja toisiaan seuraavia tapahtumia, pääjuonen ollessa lähinnä Marigoldin varttuminen ja vuosien vieriminen. Näinhän Montgomeryn kirjoissa hyvin usein on. Kumma kyllä, tämä ei tunnu mitenkään pitkästyttävältä, vaan tarinaa ahmii mielellään ja jopa kiirehtien eteenpäin. Montgomeryn rakastamia luontokuvauksia viljellään tässä kirjassa ahkerasti, itse olen sen verran laiska että niissä kohdissa useimmiten hypin yli. Jossakin on pidetty tätä luontorakkautta jopa panteistisena ja animistisena maailmankuvana, eikä siinä välttämättä hirveän kauas osutakaan, vaikka ajan hengen mukaisesti henkilöiden arjessa näkyy ja tuntuu konservatiivinen ja melko kaikenkattava kristillinen uskonnollisuus.

Ylipäätään Lucy Maud lienee ollut niitä ihmisiä, jotka hihittelevät itsekseen kanssaihmisten tahalliselle tai tahattomalla typeryydelle ja naurettavalle käytökselle. Hienovarainen, joskin yleensä hyväsydäminen kritiikki esittää ihmiset koomisessa valossa, esimerkiksi kohtauksessa, jossa surustaan suuren numeron tehnyt iäkäs rouva pimahtaa sukujuhlissa, ja saa Marigoldin räväkän Gwen-serkun suuttumaan:

"Mrs. Lawrence yooped more wildly than ever. - - - Gwen, who had hitherto been rather dazed and soberred by the suddenness of the catastrophe, now wrenched her shoulder from Uncle Klon's restraining hand and sprang forward.

"Shut your face, you old screech-owl", she said furiously. "You've been told Aunt Lorraine had nothing to do with it. Neither had Marigold. It was me found that mouldy old dress and made Marigold put it on. Now, get that through your dippy old head and stop making a fuss over nothing. Oh, glare - glare! You'd like to boil me in oil and pick my bones, but I don't care that that for you, you fat old cow."

And Gwen snapped her fingers under outraged Queen Victoria's very nose."

Jaksaisikohan kukaan polkaista kasaan addressia, jossa vaadittaisiin suomalaisia kustantamoita suomennuttamaan Montgomeryt uudelleen, Annat ja Runotytöt lyhentämättöminä ja nämä suomentamattomat niiden päälle? Vai olisikohan sellainen jossain jo olemassa, Suomessakin lienee olemassa jonkinlainen Montgomeryn fanikerho? No, itse nostan tässä blogissa käsitellyistä Montgomeryistä ylitse muiden tuon Blue Castlen, jossa tosiaankin on oikea juoni peräkkäisen tapahtumasarjan sijaan, ja A Tangled Webin, jossa lapsi- ja luontokuvaukset jäävät vähemmälle värikkäiden, aikuisten ihmissuhdekiemuroiden ja nopeiden juonenkäänteiden vuoksi. Mutta yhteenkään Montgomeryyn en ole joutunut pettymään, tämä luku-urakka tulee taatusti jatkumaan, hitaasti mutta varmasti.

Lue myös nämä:
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
SF Said: Varjak Käpälä