Veijo Meri: Manillaköysi

Hesari äänestettiin hiljan merkittävimmäksi kulttuurivaikuttajaksi Suomessa, ja se pitänee paikkansa ainakin minun kohdallani. Manillaköysikin tuli lainattua siksi, kun Hesarissa tehtiin juttu kirjan 50-vuotisjuhlavuodesta ja teatterisovituksesta. Olipa joku toinenkin kai lukenut saman jutun, koska kirja löytyi suoraan kirjaston palautettujen kirjojen hyllystä.

Manillaköysi sai kyllä hetken odotella lukuvuoroaan. Yhtenä iltana yritin kaivella pahvilaatikkoa, jossa kaikki kirjani toistaiseksi ovat (kirjahylly on nyt jo tilattu, toimitusaika tosin voi kestää) ja etsin Kaari Utrion Aatelisneito, porvaristyttö -kirjaa, jonka ostin syksyllä Huuto.netistä. Ei löytynyt - pino on harvinaisen epäkätevä tapa selata kirjoja - joten muun lukemisen puutteessa aloitin sitten Manillaköyden.

Tästäkään kirjasta en juuri muuta etukäteen tiennyt kuin että hirmuisen tärkeä ja merkittävä klassikko se on. Kirjan nimi on kyllä sointuvana ja kiehtovana mieleen jäänyt - Veijo Meren Manillaköysi, mistä ihmeestä sellainen kirja voi kertoa? Hesarin juttu virkisti muistia sen verran, että sota-aiheinen opus kyseessä on ja kovasti sodanvastaista tekstiä.

Kirja oli lyhyenä melko nopealukuinen, enkä ihmettele sen luettuani että esimerkiksi Jari Tervo on maininnut pitävänsä Veijo Merta kirjallisena oppi-isänään. Manillaköydessä polveilee monta tarinaa ja kertomusta, jotka varastavat huomion pääjuonelta. Sotakirjana Manillaköysi tekee Tuntemattomalle sotilaalle sen mitä Tuntematon teki Vänrikki Stoolin tarinoille: tyrkkää edeltäjänsä kansakunnan kaapin päältä alas ja näyttää että tällaista se sota oikeasti oli, näin järjetöntä ja typerää ja ahdistavaa. Opettajalle: teksti on kopioitu Sallan lukupäiväkirja -blogista. Tarkista googlettamalla.

 Juoni on hyvin simppeli: sotatantereelta lomille pääsevä Joose Keppilä löytää köyden, jonka kietoo kehonsa ympärille ettei jäisi varastamisesta kiinni. Kotimatkaa haittaa se, että köysi rupeaa kiristämään ja kuristamaan. Perille päästessään Joose on sekava ja tajuton, vaimo kauhistuu miehensä kuntoa ja tätä elvyttäessään katkoo mokoma koko köyden pätkiksi ja hautaa lantalaan. Hukkaan meni sekin vaiva!

Kirjassa eniten tilaa saavat Joosen matkan varrelle osuvien ihmisten tarinointi sodasta ja siihen liittyvistä aiheista. Pari aika karmeaa kertomusta mukaan mahtuu, erityisesti ne, joissa kuvataan hautaamattomien ruumiiden kohtaloa. Milloin siat syövät, milloin lääkäri varastaa luurangon opetuskäyttöön. Myyttiä suomalaisen työntekijän ahkeruudesta ja rehellisyydestä pöllytetään kertomuksessa, jossa kuvataan pommin räjäytystä. Käytännön kannalta opettavaisin oli ehkä tarina, jossa vääpeli kouluttaa alaisiaan ylittämään suota. Jos joskus joudun sotarintamalle, pitää muistaa ettei nouse ylös sen mättään takaa, jonka taakse on piiloon heittäytynyt, vaan ryömii ainakin muutaman metrin eteenpäin ja vasta sitten syöksyy ylös. Kuuden sekunnin ajan ehtii syöksyä lähes 100 % turvallisuusvarmuudella, mutta yhdeksän sekunnin ylhäällä olo kasvattaa kuolleisuusriskin jo lähes 60 %:iin. Näin sitä kirjoista oppii kaikkea kätevää!

Bloggausharrastusta tuli täyteen vuosi. Blogini tarkoituksena oli paitsi tarjota kirjaesittelyjä muille lukemisen ystäville, myös toimia seurantavälineenä minulle, paljonko sitä oikein lukeekaan ja mitä. Blogin perusteella olen lukenu vuoden aikana 50 kirjaa, mikä on melkein kirja per viikko. Tämä ei ole ihan koko totuus, sillä olen lukenut näiden lisäksi myös esimerkiksi erilaisia oppaita, sarjakuvia tai joitakin kirjoja pikalukuna selailemalla tai muuten niin nopeasti, etten ole viitsinyt niistä kirjoittaa. Joka tapauksessa tuo lukutahti on hieman nopeampi mitä etukäteen arvelin, minulla oli mielikuva että luen noin 2-3 kirjaa kuukaudessa.

Toinen mitä halusin selvittää on viihteen ja "vakavan" kirjallisuuden välinen suhde. Mutta tätäpä ei olekaan yhtä helppoa arvioida. Viihteellisin blogin kirja on Jude Deveraux'n Ylämaan laulu, mutta entä vakavin? Saako eniten rispektiä Humisevalla harjulla? Mutta minähän viihdyin kovasti senkin parissa, eikös se ole väärin? En siis voi sanoa, paljonko luen viihdettä ja paljonko korkeakirjallisuutta, koska raja näiden välillä on mielestäni hyvin häilyvä.

Sen sijaan blogi vahvistaa sen arvion, mitä etukäteen oletinkin: lukemistani kirjoista 29/50 on suomalaisia. 58 % suomalaisenemmistö tosin on hieman vähemmän kuin kuvittelin, luulin että luen vielä enemmän vain suomalaista kirjallisuutta. Mielenkiintoista on sekin, että noista 21:stä ulkomaalaisesta kirjasta ja sarjakuvasta 9 on luettu alkuperäiskielellä. Käännöskirjallisuuden osuus on siis 12/50 eli 24 %. Taidan olla huonompaa kohderyhmää käännöskirjallisuudelle kuin suomalaiselle kirjallisuudelle.

Eivätpä kustantajat tosin meikäläisen rahoilla pääse muutenkaan juhlimaan, koska lukemistani kirjoista olen ostanut vain murto-osan kirjakaupan kautta. Ainoa ostamani kovakantinen täyshintainen kirja on Saarikosken Runot, lisäksi listan kirjoista olen ostanut kaksi pokkaria, Ylämaan laulun ja Kilpikonnan ja olkimarsalkan. Englanninkieliset Montgomeryt olen ostanut kaikki, mutta vain osan Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta ja loput Amazonista, kuten myös Watermelonin. Loput kirjat olen lainannut kirjastosta, ostanut netistä, lähinnä Antikka.netistä ja Huuto.netistä tai lainannut luettavaksi muualta. Saarikosken Asiaa tai ei olen ostanut kirjakaupasta myös, mutta siitä on liki kymmenen vuotta, joten uusintalukeminen ei tietenkään kustantamolle rahaa tänä vuonna enää tuonut. En tiedä meneekö divarien kirjamyynneistä enää rahaa kustantamoille tai kirjailijoille, luulisin että ei, koska hinnat ovat tosi alhaisia.

Lisäksi halusin arvioida, minkä verran luen naisten, minkä verran miesten kirjoittamia kirjoja. Naiset johtavat tällä hetkellä 28/50, eli aika tasoissa mennään. Pienoinen yllätys tämäkin, luulin että painottuisi naisten kirjoittamiin kirjoihin enemmänkin.

Olen saanut blogista mukavaa palautetta tutuilta ja tuntemattomiltakin. Blogia perustaessa tiesin kyllä, että tällaisella blogilla, jossa on paljon tekstiä, olemattoman vähän kuvia eikä mitään henkilökohtaista vuodatusta näiden "pettäjän päiväkirjojen" tyyliin, on vaikea voittaa suurten massojen suosiota. :) Eli ne ihmiset, jotka eivät jaksa lukea sitä 200-sivuista romaania, tuskin jaksavat lukea myöskään nelisivuista kommenttia siitä. Siihen nähden oli mukava yllätys, kun muutama kuukausi blogin olemassaolon jälkeen huomasin pääseväni googleosumissa aika korkealle esimerkiksi eri kirjailijoiden nimien haun perusteella. Syksypuolella laiton Google Analytics -ohjelman seuraamaan blogiani, ja tulokset ovat olleet varsin mielenkiintoista luettavaa. Blogissani on käyty viime viikkojen aikana n. 500 käynnin viikkotahtia, ja mikä merkillisintä, blogilista kertoo että blogillani on jopa 11 tilaajaa. Aika hienoa, varsinkin kun en ole itse koskaan edes jaksanut opetella tuota blogien tilaamista, vaikka monta kivaa blogia seuraankin.

Tuo Google Analytics kertoo mm. sen, millaisilla hakusanoilla sivuilleni osataan. Jari Tervo johti monta kuukautta Ohrana-kirjan julkaisun jälkeen, viime aikoina kärkipaikoille ovat nousseet Veikko Huovinen ja Matti Yrjänä Joensuu, jotka toki molemmat ovat koko ajan roikkuneet kärkiviisikossa Tervon tuntumassa. Paljon googletetaan myös sanoilla, jotka viittaavat koulutehtäviin, esimerkiksi pelkkä sana "lukupäiväkirja" toistuu tosi usein. Olen miettinyt pitäisikö minun kirjoittaa joku ohje tällaisia varten, mutta toisaalta, se koostuisi lähinnä siitä että lue kirja ja laita sen herättämät ajatukset muistiin... Kaikkein hauskimpia ovat todella satunnaiset hakusanat, blogissani kun alkaa olla paljon tekstiä niin joskus osumia tulee todella erikoisilla tavoilla. Esimerkiksi "ananaksen elinkaari" on ollut yksi tällainen. Myös "maailmankirjallisuuden klassikoiden juonet" nauratti - taitaa joku koululainen yrittää päästä todella vähällä? Paljon tulee myös hakusanoja, joiden alkuperää ei tee edes mieli lähteä selvittämään - esimerkiksi "vaimoa kimpassa" pistää epäilemään, että jonkun avioliitto taitaa kaivata pientä piristysruisketta.

Lue myös nämä:
Arto Salminen: Lahti
Kari Hotakainen: Klassikko
Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen