On kirjoja, joiden arvo ja merkitys on jossain muualla kuin niiden kaunokirjallisissa ansioissa. Egalian tyttäret kuuluu niihin: se on tyylipuhdas pamfletti, joka ilman aatteen paloa jäisi kovin vaatimattomaksi taideteokseksi. Nyt se on feminismin perusaapinen, herättelevä ja tietoisen osoitteleva kannanotto, joka pitäisi luetuttaa jokaisella Suomen koululuokalla.
Olen lukenut Egalian tyttäret ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten kaverini Tiinan suosituksesta. Kirja palasi hiljakkoin mieleeni, kenties siitä syystä että ryhdyin seuraamaan Selibaattipäiväkirjat-blogia, jonka pitäjä Minttu Hapuli osaa heitellä kärkeviä ja provosoivia kommentteja mies- ja naisasiasta. Kas keppanaa, Antikka.netistähän kirja löytyi, ja näkyypä siellä olevan tätä kirjoittaessa vielä toinenkin kappale jäljellä. Osta omasi pois kuleksimasta, alle kymmenellä eurolla tuonkin sai...
Gerd Brantenberg julkaisi kirjan alunperin norjaksi vuonna 1977, eli kirja on yhtä vanha kuin meikäläinenkin. Valitettavasti kirjan teemat eivät ole vähääkään vanhentuneita. Itse asiassa esimerkiksi viimeaikainen kotiäidit vs. uraäidit ja lapsettomat -mutapaini on kuin suoraan kirjan sivuilta:
"Lopulta päätettiin, että mäntäliike vaati isän lapsenhoitoajan lyhentämistä korkeintaan kaksivuotiseksi.
Vaatimus aiheutti vastalauseiden ryöpyn. Kaikkihan tiesivät, että isä oli lapsen paras hoitaja. "Sehän on empiirinen tosiasia", totesivat esimerkiksi Rauha Keltasen kannattajat. "Onko joku muka joskus kuullut lapsen itkevän äitiään?"
Kirja perustuu yksinkertaiseen, mutta äärimmäisen tehokkaaseen perusajatukseen: se kertoo yhteiskunnasta, jonka jäsenet edustavat kahta sukupuolta: emäntiä (naisia) ja mäntiä (miehiä). Perinteisessä perhemallissa männän rooliksi on nähty emännän turvakoksi pääseminen ja lasten ja kodin hoitaminen. Emännät käyvät aktiivisesti töissä kodin ulkopuolella ja enemmistö yritysjohtajista ja poliitikoista on emäntiä. Männän pyrkimys emäntien elämänalueelle saattaa herättää ihmetystä. Näin esimerkiksi Ruut-äiti kasvattaa nuorta poikaansa Leenatania, kun tämä haaveilee meriemännän ammatista. Miesmeriemännät kun ovat äärimmäisen harvinaisia:
"- Eivät kunnon männät halua merille.
- Niin mutta melkein kaikilla minun tuntemillani meriemännillä on lapsia.
- Se on eri asia. Äiti ei koskaan voi olla lapselle isä.
Leenatanin sisar alkoi nauraa räkättää. Hän oli puolitoista vuotta veljeään nuorempi ja kiusasi tätä jatkuvasti.
- Hahhaa! Ei kai mäntä voi ruveta meriemännäksi! Urosmeriemäntä! Voiko mikään kuulostaa typerämmältä?"
Naurattaako? Yhtä hassunhauskaa tekstiä on luvassa, kun seurataan esimerkiksi nuorten poitsuiden jännittynyttä menoa tanssiaisiin - kelpaavatko he kenellekään emännälle, ovatko he tarpeeksi kauniita. Tai miten käy, kun kaksi nuorta mäntää juttelee keskenään ravintolassa ja humalainen vanha akka tunkeutuu seuraan ja alkaa ehdotella pojille lääkkeeksi emäntävihaan kunnon seksiä. Miten nuorta poikaa pelottaa, kun hän joutuu kulkemaan pimeän metsän läpi, missä saattaa liikuskella tuntemattomia emäntiä isolla joukolla. Miten työlästä on hoitaa ehkäisyä, kun lääkkeiden sivuvaikutukset aiheuttavat kipuja tai muita ongelmia. Miten nuoren männän tärkein päämäärä on löytää emäntä, joka tarjoaisi hänelle isyysturvaa, niin että mäntä pääsisi hoitamaan omaa kotia ja lapsiaan. Aikaa ei ole loputtomiin, jos kukaan ei huoli niin männästä tulee jämäntä! Miten pikkupojan koulumatka muuttuu painajaiseksi, kun iso tyttö tönii hänet metsään missä näyttelee sukupuolielimiään ja uhoaa niiden voimalla.
Kirja äityy loppupuolella melko julistavaksi, mutta kaikkein tehokkain herättelykeino ainakin minun kohdallani oli Brantenbergin osoittama kielen ja kulttuuristen symbolien sukupuolittuneisuus. "Emo armias, naismuistiin ei kuningatarkunnan historiassa ole tällaista tapahtunut." Virkaemännät, tiede-emännät, liikennevalojen punaiset pikkuakat, kaikki kuulostavat ensi alkuun oudoilta, mutta pistävät miettimään, mitkä kaikki asiat ja termit todella ovat perusolettamukseltaan miehiä, jos niiden olettaminen naiseksi tuntuu niin kummalta. Ensin naurattaa, sitten mietityttää, sitten surettaa.
Heitänpä haasteen: mieti tuttavapiirisi pahin sovinisti ja pahin perinteisen naisen roolin vankina oleva nainen ja luetuta kirja heillä. Antaa taatusti ajattelemisen aihetta.
Muutamia hyviä puolia matriarkaatissa tuntuu olevan: äideillä maksetaan kunnon raskauskorvaukset ja synnytykset tapahtuvat synnytyspalatseissa. Vuoden suurin juhla on Suuri Kuukautisrieha, ja kuukautisten alkaminen on juhlan ja voiman hetkiä tytön elämässä. Pikkupojat taas oppivat jo nuorena häpeämään ulkonäköään, ruumiintoimintojaan ja kehitystään, kehittyipä sitten nuorena tai vanhana, kasvoipa isoksi tai pieneksi. Pojat ajelevat karvojaan, käyttävät kalukukkaroita ja kihartavat partaansa kelvatakseen emännille.
Gerd Brantenbergin nykyisistä kuulumisista koetin etsiä tietoa netistä, mutta löysin pääasiassa norjankielisiä sivuja, joista en juuri viisastunut. Tämä kirja kuitenkin on ehtaa tavaraa kenen tahansa luettavaksi: sen voi lukea joko naureskellen mäntien hassunkurisuudelle tai sitten voi etsiä yhtymäkohtia omaan elämäänsä ja ympäröivään todellisuuteen. Suosittelen lämpimästi.
Tekstit
Raskauskorvaukset ja synnytyspalatsit eivät välttämättä ole hyviä puolia. Nyky-yhteiskuntaahan voidaan arvostella siitä, että lisääntymistä pidetään yleisesti kansalaisvelvollisuutena. Jos yllä mainitut tukiaiset maksetaan verovaroista, niin se tarkoittaa että yhteisillä varoilla kustannetaan jonkin yksityisen tahon harrastusta eli lastenhankintaa. Nykyisin ovat vastakkain lisääntyjien ja ei-lisääntyjien oikeudet, ja Egalian tilanteen voi nähdä havainnollistuksena tilanteen epätasa-arvoisuudesta.
VastaaPoistaHyviä pointteja, Thi. Onko sinulla kotisivua tai blogia jossa tutustua ajatuksiisi lisääkin?
VastaaPoistaihan tuntematon kirja meikäläiselle. Hauska sanaleikki tuo emäntä-mäntä. Muutenkin vaikuttaa lukemisen arvoiselta teokselta. Taas kasvoi kirjapino yöpöydällä.
VastaaPoistaLuulenpa, Kirsti, että pitäisit tästä kirjasta.
VastaaPoistaIsosiskoni luetutti tämän minulla joskus yläasteella tai lukiossa, ja kirja teki suuren vaikutuksen - olen sitä monesti mainostanut, vaikka sitä onkin ollut vaikeaa saada kirjastoista.
VastaaPoistaEgalia tosiaan havainnollisti monia sukupuolirooleja ja jopa liikennemerkki-symbolien tulkintaa! Tarina on muutenkin ihan hyvä, nuoren identiteetin etsinnän kuvaus.
Kiitos muutenkin mielenkiintoisesta blogista, monta kirjaa on pitänyt raapustaa kalenteriin muistiin!
Elina
Joo, Egalian tyttäret on aina ajankohtainen... Ja kiitos kiittämästä, kiva kuulla että lukuvinkkejä on löytynyt!
VastaaPoistaHaa, kun katsoimme viime viikonloppuna Netflixistä elokuvan nimeltään "Ei mikään helppo mies", muistin lukeneeni joskus teininä tämän kirjan, mutten alkuun millään muistanut, mikä sen nimi oli. Hyvin oli kuitenkin jäänyt mieleen, sillä muistin, että kirjassa päähenkilöpoika kirjoitti satiirin nimeltään "Demokratian pojat" :D Kiitos kirjoituksestasi, olen niin samaa mieltä, että kaikkien olisi hyvä tämä lukea.
VastaaPoista