Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär

Kansi: Jussi Karjalainen / Otava.

"Sinä nyt rakastuisit keneen vain, joka keskustelisi sinun kanssasi puoli tuntia kevätvihanneksista", Gertrude sanoi, "mutta olen iloinen puolestasi."

 

Sain joululahjaksi lahjakortin Elisa Kirjaan ja valitsin luettavakseni Leena Parkkisen uutuuden Neiti Steinin keittäjätär. Kirjan positiiviset arviot olivat jääneet mieleen ja aihepiiri kuulosti kiehtovalta: suomalainen keittäjätär 1900-luvun Pariisissa filosofien, kirjailijoiden ja taiteilijoiden seurapiirien keskellä. Tutustu vaikka Tuijatan, Kulttuuri kukoistaa -blogin, Kirsin Book Clubin ja Lumiomenan arvioihin.

 

Lukemiseen innosti sekin, että tajusin voivani lukea Elisa Kirjan epub-muotoiset kirjatiedostot nykyään myös Kindlellä ilman, että tiedostoja tarvitsee erikseen kalibroida yhteensopiviksi. Tämä selvisi minulle lokakuussa, kun latasin Project Gutenbergista kirjoja. Koko Kindlen käyttöhistoriani aikana takaraivossani on jyskyttänyt, että Amazon ei huoli epub-tiedostoja ja rajaa näin käyttäjien mahdollisuutta ostaa kirjoja muualta, mutta nykyään tämä onnistuu. En tosin taida olla ainoa, jolta on mennyt ohi uutisointi aiheesta: Techradar-sivusto uutisoi muutoksesta toukokuussa 2022 ja kuvasi Amazonin tiedottaneen ominaisuudesta hyvin matalalla profiililla.

 

Leena Parkkisen taituruus

Jostain syystä olen suhtautunut hieman nirppanokkaisesti Leena Parkkisen tuotantoon, vaikka hän on lukevissa piireissä arvostettu kirjailija. Muistelen kokeilleeni hänen vuonna 2009 ilmestynyttä esikoisteostaan Sinun jälkeesi, Max ja se ei kolahtanut. Taisin hätäisesti tuomita Parkkisen tekotaiteelliseksi. Mutta onneksi hyppäsin Neiti Steinin keittäjättären kelkkaan, sillä kirja ylitti odotukseni roimasti. 

Pariisissa asuneella amerikkalaisella kirjailijalla Gertrude Steinilla ja hänen elämänkumppanillaan Alice B. Toklasilla oli 1930-luvulla palveluksessaan suomalainen keittäjätär, jonka etunimi oli Margit. Tämän faktan ympärille Parkkinen kehrää tarinan, jonka luulisi uppoavan myös kansainvälisillä markkinoilla lukijoihin, joita dekadentti kulttuurihistoria kiinnostaa. Kiitän Parkkista monipuolisesta taituruudesta: kahden aikatason käsittely on ilahduttavan taidokasta, juonenpunominen kelpaisi Agatha Christiellekin ja jännite rakentuu todella taitavasti, kuin kattilaa pidettäisiin pitkän aikaa pienellä teholla ja annettaisiin keitoksen rauhassa kuumeta.

Valtaosa kirjasta on kahden vuorottelevan minäkertojan kertomusta 1930-luvulla. Pariisissa Alice B. Toklas muistelee menneitä, pohtii tulevaisuutta ja elää nykyhetkeä, jolloin keittäjä Margit saapuu palvelukseen. Paraisilla taas iäkäs Ulriikka kirjoittaa kirjeitä, joissa hän muistelee liki kahdenkymmenen vuoden takaisia traagisia tapahtumia. Nuori Margit saapui siskonsa Astridin kanssa Paraisiin Gröndahlin kartanon palvelukseen. Kartanon puutarhurina työskennellyt Ulriikka kiintyi sisaruksiin, mutta ei halunnut liikaa puuttua muiden henkilökohtaisiin asioihin.

Olen aiemminkin maininnut kyllästyneeni siihen, että kahden aikatason käytöstä tuntuu tulleen itsestäänselvyys. Jos kirjaan kirjoittaa kaksi aikatasoa, mielestäni niiden pitäisi tehdä jotain seuraavista: aikatasojen tulisi rinnastua toisiinsa tai antaa toisilleen lisävalaisua tai lisätä jännitettä toisen aikatason tapahtumien osalta. Muuten olisi aivan sama kirjoittaa kirja kronologiseen aikajärjestykseen. Neiti Steinin keittäjättäressä kaikki nämä ehdot toteutuvat upeasti. Aivan erityisesti tykkäsin siitä, että Parkkinen ei hätäile. Joskus uudet kirjat on kirjoitettu niin tiukkaan cliffhanger-henkeen, että tuntuu kuin kirjailija pelkäisi lukijan kyllästyvän ja hylkäävän kirjan, ellei vauhtia pidä yllä. Parkkinen uskoo kertomuksensa voimaan ja niinpä lukijakin uskoo siihen, ilman väkinäistä koukuttamisen tarvetta. 

 

Lisäksi historiallisten romaanien eräs kerronnallinen mahdollisuus on nykyhetken teemojen kuvaaminen historiallisten vastaavuuksien tai rinnastusten kautta. 2020-luvun polarisoitunut ilmapiiri saa vastineensa Neiti Steinin keittäjättären 1930-luvun ilmapiiristä. Vapaamieliset kulttuuripiirit pohtivat fasismin uhkaa, mutta eivät tahdo jaksaa ottaa sitä tosissaan.

Kirjassa oli todella vahva lopetus - sellainen, että se panee miettimään, pitäisikö lukea koko kirja saman tien uudestaan. Lukemisen jälkeen myös Jussi Karjalaisen suunnittelema upea kansi avautui minulle aivan uudella tavalla. Pikavilkaisulla kansi näytti sievältä kukka-asetelmalta, mutta nyt osaan lukea siitä muitakin viestejä.

 

Identiteetin ja vallankäytön teemat

 

Neiti Steinin keittäjättären teemoja ovat ainakin identiteetti sekä rakkaussuhteiden vallankäyttö ja tasa-arvoisuus tai tasa-arvon puute. Päähenkilöt sekä rakentavat tietoisesti itselleen tarkoituksenmukaisen identiteetin että kokevat ulkopuolelta tulevaa luokittelua ja määrittelyä. Rakkaudessa kauniiden sanojen päälle rakennetaan paljon - mutta ovatko pelkät sanat riittävät tuki ja turva silloin, kun elämässä tulee tiukkoja paikkoja eteen? 

Vaikutuin kirjasta niin paljon, että ryhdyin lukemisen aikana etsimään tietoa kirjan myyntiluvuista ja mahdollisista palkintoehdokkuuksista. Mitä Suomi lukee -listan kärkikahinoissa tätä kirjaa ei näkynyt, eli todennäköisesti tähänastiset myyntiluvut ovat korkeintaan kohtuulliset. Aiemmat Parkkisen aikuistenromaanit ovat saavuttaneet sekä ehdokkuuksia että palkintoja, joten seurailenpa alkuvuoden palkintouutisointeja.

 

Kirja innosti minut myös kesken lukemisen tekemään nettihakuja Alice B. Toklasista, Gertrude Steinista ja monesta kirjassa sivuhenkilönä esiintyvästä kulttuurin merkkihenkilöstä. Pitänee lukea jotain muutakin 1900-luvun alkupuolen Pariisin taiteilijapiireihin sijoittuvaa kirjallisuutta. Valinnanvaraa kyllä riittäisi. Hyvän ruoan ystävänä arvostin Neiti Steinin keittäjättären paneutuneita ruokakuvauksia ja taidanpa sopivassa välissä etsiä luettavaksi Alice B. Toklasin keittokirjan, johon romaanissa viitataan. Sen suomennos on vuodelta 2004 ja kirjasta kannattaa lukea Jaakko Heinimäen Viinilehteen kirjoittama esittely. 

Neiti Steinin keittäjättären imu ja uskottavuus olivat niin vahvoja, että vaikka havaitsin lievän "klaffivirheen", se ei syönyt kirjan tehoa. Kirjan loppupuolella eräs henkilöistä ostaa kirjan Annan nuoruusvuodet ja kirjan kannessa mainitaan olevan kaksi tyttöä kukkakimput käsissään. Tämä kansihan on Maija Karman käsialaa, olen itsekin tutustunut Anna-kirjoihin silloin, kun ne olivat saatavilla tällä kannella. Mutta Annan nuoruusvuosien ensipainoksen aikaan, vuonna 1920, kirja julkaistiin Martta Wendelinin kannella. Siinä on kasvokuva punatukkaisesta tytöstä - ei kahta tyttöä eikä kukkakimppuja. Kansivertailun voi tehdä sivulla 25 Lastenkirjainstituutin julkaisussa. 

Parkkisen edellinen kirja, Säädyllinen ainesosa, kuulostaa sellaiselta, jonka pariin voisin hypätä vaikka saman tien. Siinäkin vaikuttaa olevan menneen maailman lumoa ja ruokaan intohimoisesti suhtautuvia naisia. Täytyy sopivassa välissä kuunnella rauhassa myös Parkkisen haastattelu Neiti Steinin keittäjättären tiimoilta Yle Areenasta.

Lue myös nämä:
Sarah Churchwell: Careless People: Murder, Mayhem and the Invention of The Great Gatsby
Debby Applegate: Madam
Pajtim Statovci: Tiranan sydän