tiistai 18. huhtikuuta 2017

Sofi Oksasta lukemassa: Kun kyyhkyset katosivat ja Norma

Kansi: Like.
Sofi Oksasen romaanin Kun kyyhkyset katosivat vastenmielinen päähenkilö Edgar Parts oli jäänyt takaraivooni kummittelemaan ja päätin palata kirjan pariin - ensimmäisestä lukukerrasta on nelisen vuotta aikaa. Kirjan monitahoinen rakenne tarjosi pureskeltavaa myös uusintalukukerralla ja muutama asia loksahti kohdalleen kunnolla vasta nyt uudelleenluettuna.

Kun kyyhkyset katosivat herätti myös hieman kriittisiä mietteitä. Historialliset romaanit parhaimmillaan ovat sellaisia, että niiden uskottavuutta ei kyseenalaista, vaan lukijana solahtaa täydestä sydämestään kirjan maailmaan. Esimerkiksi Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan kirjat ovat tuntuneet tällaisilta. Kun kyyhkyset katosivat tuntui paikoin hieman rakennetun tuntuiselta - aivan kuin romaania varten hankittu valtava tietomäärä ei olisi ihan täysin ehtinyt sulaa, vaan "infodumppauksen" sivumaku tuntui välillä. Myös Oksasen kielikuvat tuntuivat välillä kaunopuheisuudessaan suorastaan harrastelijamaisilta.

Edgar Partsin uskottavuus ja karmea lumovoima sen sijaan pitivät otteessaan. Epäilen, että Parts jää entistä tiukemmin alitajuntani asukiksi. Historian verisissä käänteissä omaa etuaan ajava Parts on täydellinen opportunisti, jolla ei ole moraalia oikeastaan ollenkaan. Hän laskelmoi, käyttää ihmisiä hyväksi, pelaa pelejä kuin shakkimestari - ja olettaa kaikkien muidenkin tekevän samoin. Hän ihmettelee ja suorastaan halveksii ihmisiä, jotka eivät yritä kääntää asioita omaksi edukseen.

Lieneekö brutaalia verrata toista maailmansotaa ja neuvostomiehitystä 2010-luvun suomalaiseen työelämään? Rohkenen näin kuitenkin tehdä, sillä historiallisten romaanien sanotaan heijastelevan aina jotain kirjoitusajankohdastaan. Parts elää epävarmassa ja ennakoimattomassa maailmassa, jossa tärkeintä on, miltä asiat näyttävät. Pitää osata tuoda itseään esille edullisessa valossa, painaa omat näkemykset sivuun jotta voi maksimoida oman hyötynsä ja parhaimmillaan pompata kuin korkki pintaan. Myös nykyisessä työelämässä eletään jatkuvan epävarmuuden aikaa ja pelataan upporikasta ja rutiköyhää. Isännät voivat vaihtua silmänräpäyksessä ja niin pitää vaihtua vakaumustenkin.

Oksasen uusin romaani, parin vuoden takainen Norma taas tarttui matkaan kirjastosta. Verrattuna hieman jähmeästi käynnistelevään Kyyhkysiin oli Norma todella vetävää luettavaa. Suorastaan ahmaisin kirjan loppuun.

Norman keskeiset henkilöt liikuskelevat bisneksen teossa ympäri maailmaa, mutta nimihenkilö Norma pysyttelee kirjan aikana melko tiiviisti Sörnäisten metroaseman liepeillä. Hän asustelee jossakin Piritorin liepeillä, saa työpaikan kampaamosta ja selvittelee äitinsä kuolemaa. Pikku hiljaa selviää, että äiti on sekaantunut isojen poikien laittomuksiin, velkaantunut ja vetänyt mukaan Normankin tavalla, josta ei voi olla kuin haittaa tyttärelle.

Norman isoja aiheita ovat hiuskauppa ja lapsikauppa. Hiustenpidennyksiin janotaan taipuisaa ja laadukasta aitohiusta, ja yleensä sitä saa kehitysmaiden naisten päästä ostamalla, vieläpä pikkurahalla. Lapsia taas hingutaan mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Välillä lapsettomuutta sureva pariskunta päätyy pimeille markkinoille, mutta kehitysmaiden "lapsitehtaat" tuottavat ihmisvauvoja myös rikollisiin tarkoituksiin. Googletin kirjan innoittamana "nigerian child factory" ja hakutuloksiin tutustuminen yökötti.

Mutta tässä kenties Oksasen kansainvälisen suursuosion salaisuus onkin. Hän kirjoittaa ihmismielen rumuudesta ja pahuudesta - mutta toisin kuin vaikkapa monissa dekkareissa, julmuus ei Oksasen kirjoissa tunnu itsetarkoitukselliselta mässäilyltä. Se tuntuu todelta, sellaiselta todelta jota ei tee mieli ajatella, mutta josta tietää että sitä on pakko katsoa silmästä silmään, ellei halua pettää itseään.

Lueskelin kirjan luettuani netistä Norman arvioita ja yllätyin, kun monet arviot tuntuivat vähän nihkeiltä. Minulle Norma kolahti kolmesta lukemastani Oksasen kirjoista kaikkein kovimmin - se oli todella mukaansatempaava, miljöökuvaus oli uskottavaa ja kiehtovaa ja kirjan yhteiskunnallisista teemoista otettiin kaikki irti.

Epäilen, että tämänkin kirjat henkilöhahmot loppuratkaisuineen jäävät mieleeni pitkäksi aikaa. Loppukäänne on samaan aikaan toivoa herättävä että surullinen. Valta turmelee, vallankumous syö lapsensa, jos antaa pirulle pikkusormen niin se vie koko käden... Voi vain arvailla, miten Normalle kirjan jälkeen loppujen lopuksi käy.
 

1 kommentti:

  1. "Lieneekö brutaalia verrata toista maailmansotaa ja neuvostomiehitystä 2010-luvun suomalaiseen työelämään?"

    Minusta ei liene vaan on brutaalia ja älytöntä. Perustelu tutustu historiaan. Suomessa työelämässä työntekijää suojataan lukuisin lain, lisäksi kansalaisia suojataan perusoikeuksin, ja toimeentulo ja vapaus taataan.

    (Myönnän, että työpaikan saamisessa on haasteita, jos yhteen paikkaan hakee 500 henkilöä).

    VastaaPoista