Joululomailuun tuntuu olevan omiaan jokin paksu, historiallinen romaani. Tämän kirjan aloitin joulunpyhien alla ja sainkin loppuun loppiaisiltana. Arthur-kuninkaan tarinoita on ilmestynyt Suuressa lukukirjastossa vuonna 1985 eli se on ilmestynyt osana samaa sarjaa kuin Kolme muskettisoturia. Kummatkin teokset olen hankkinut divarista, sillä luin sarjaa lapsena kirjastosta innokkaasti.
Myös Arthur-kuninkaan tarinoita olen lukenut lapsena, tosin en yhtä useasti kuin Kolme muskettisoturia, josta tykkäsin tosi paljon. Nyt hieman hämmästelin, miten olenkaan lapsena jaksanut lukea kirjan alusta loppuun, sillä hieman raskaahko tämä teos oli aikuisellekin. Mutta mielenkiintoinen!
Kuningas Arthur on niitä hahmoja, joita passaa liioittelematta kutsua legendaksi tai myytiksi, vaikka näitä sanoja ylikäytetään nykyään aika paljon. Ovathan Arthur-tarinat levinneet ja voineet hyvin keskiajalta alkaen. Kulttuurisia viittauksia Arthuriin ja Pyöreän pöydän ritareihin tulee vastaan usein. Esimerkiksi Fablesissa ja Corto Malteseissa on Arthur-viittauksia. L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuosien lukijat muistanevat kohtauksen, jossa Anna joutuu pulaan kun hän ystävineen näyttelee kuolleen Elainen venematkan Camelotiin. Annan innoittajana oli Tennysonin runo mutta aihe Elainesta on Arthur-tarinoista ja Elaine tarina tuli tässä kirjassa vastaan. Arthur-tarinoiden syntyyn voi tutustua Wikipediassa.
Jostakin syystä Suuren lukukirjaston painokseen ei ole merkitty kirjailijan nimeä kanteen, vaikka suomentajan esipuheessa kirjailijan panosta käsitellään aika lailla. Kirjailija Rosemary Sutcliff oli tuottelias brittikirjailija, joka kirjoitti tämän teoksen lisäksi Arthur-aiheisia romaaneja. Tämän painoksen alkuteokset ovat The Sword and the Circle vuodelta 1981, The Light Beyond the Forest vuodelta 1979 ja The Road to Camlann vuodelta 1981. Minulla ei ole asiantuntemusta arvioimaan Sutcliffin tulkintojen puhdasoppisuutta, vaan tyydyn toteamaan että mielestäni kirja on toteutettu erinomaisesti. Kiitos kuuluu myös suomentaja Ritva-Liisa Pilhjertalle.
Aivan erityinen kiitos menee myös taiteilija Giannille, joka on kuvittanut kirjan. Gianni vastaa myös Kolmen muskettisoturin kuvituksesta ja Arthur-kuninkaan tarinoissa hän tekee upeaa jälkeä. Tyylillisesti kuvat jäljittelevät keskiaikaisia maalauksia tai kuvakudoksia, esimerkiksi ihmishahmot ovat liioitellun asetelmallisia ja pitkulaisia. Taistelukohtaukset taas ovat todella toiminnantäyteisiä hevosineen ja ritareineen. Kirja on täynnä huikean hienoja kuvia.
Mainitsemani raskaslukuisuus taas tulee tarinoiden luonteesta. Myyttien kerrostuma näkyy siinä, että Pyöreän pöydän ritarien seikkailuissa on paljon toistoa, kohtalonomaisuutta, epäloogisuutta ja sadunomaisuutta. Kun ritarit ratsastelevat ympäri Britanniaa, tuntuu joka pusikossa odottelevan joku salamyhkäinen pahisritari joka hyökkää ohikulkijoiden kimppuun. Hyvisritarit taas kehuskelevat jaloudellaan, mutta ovat silti valmiita suuttumaan väkivaltaisesti satunnaisille ohikulkijoille. Naiset kunnostautuvat taikomisessa: erityisesti pahis Morgan la Fay on kavala noidantaidoissaan. Muutenkin kirjan tarinat osoittivat, kuinka paljon nykyinen fantasiakirjallisuus on vanhoille tarinoille velkaa: Arthur-kuninkaan tarinoista löytyy velhoja, lohikäärmeitä, ennustuksia ja tietenkin kaikkien aikojen quest - keskimmäisessä jaksossa Pyöreän pöydän ritarit lähtevät etsimään Graalin maljaa.
Keskimmäinen osa, Valoa metsän takaa, poikkeaa tyylillisesti ensimmäisestä ja kolmannesta osasta. Nämä ovatkin ilmestyneet pari vuotta kakkososaa myöhemmin. Graalin maljan etsintä on mystisin ja tarunomaisin osuus kirjasta, alussa ja lopussa hahmot tuntuvat inhimillisemmiltä ja moniulotteisimmiltakin.
Sillä myyttien alta löytyi useita eläviä, inhimillisiä henkilöhahmoja. Kenties eniten minuun vetosi Sir Lancelot, Pyöreän pöydän paras ritari, jota raastoi kielletty rakkaus kuningatar Guenevereen.
Lukukokemus oli siis antoisa monella tapaa - ja tiiliskivien parissa myös hidas lukeminen on usein hyväksi. Arthuriin ja Pyöreän pöydän ritareihin viitataan niin paljon, että teki terää verestää muistikuvia näiden tarinoiden parissa.
Käännöksestä
Kuten jo mainitsin, Ritva-Liisa Pilhjertan käännös on erinomainen. Ehkä vielä vuonna 1985 on maltettu antaa kääntäjälle kunnolla aikaa työhönsä? Pari kertaa lauserakenne on jäänyt hieman monimutkaiseksi, mutta enimmäkseen kieli soi puhtaana. Myyttisen vanhan Britannian tunnelma välittyy runollisena.
Myös Arthur-kuninkaan tarinoita olen lukenut lapsena, tosin en yhtä useasti kuin Kolme muskettisoturia, josta tykkäsin tosi paljon. Nyt hieman hämmästelin, miten olenkaan lapsena jaksanut lukea kirjan alusta loppuun, sillä hieman raskaahko tämä teos oli aikuisellekin. Mutta mielenkiintoinen!
Kuningas Arthur on niitä hahmoja, joita passaa liioittelematta kutsua legendaksi tai myytiksi, vaikka näitä sanoja ylikäytetään nykyään aika paljon. Ovathan Arthur-tarinat levinneet ja voineet hyvin keskiajalta alkaen. Kulttuurisia viittauksia Arthuriin ja Pyöreän pöydän ritareihin tulee vastaan usein. Esimerkiksi Fablesissa ja Corto Malteseissa on Arthur-viittauksia. L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuosien lukijat muistanevat kohtauksen, jossa Anna joutuu pulaan kun hän ystävineen näyttelee kuolleen Elainen venematkan Camelotiin. Annan innoittajana oli Tennysonin runo mutta aihe Elainesta on Arthur-tarinoista ja Elaine tarina tuli tässä kirjassa vastaan. Arthur-tarinoiden syntyyn voi tutustua Wikipediassa.
Jostakin syystä Suuren lukukirjaston painokseen ei ole merkitty kirjailijan nimeä kanteen, vaikka suomentajan esipuheessa kirjailijan panosta käsitellään aika lailla. Kirjailija Rosemary Sutcliff oli tuottelias brittikirjailija, joka kirjoitti tämän teoksen lisäksi Arthur-aiheisia romaaneja. Tämän painoksen alkuteokset ovat The Sword and the Circle vuodelta 1981, The Light Beyond the Forest vuodelta 1979 ja The Road to Camlann vuodelta 1981. Minulla ei ole asiantuntemusta arvioimaan Sutcliffin tulkintojen puhdasoppisuutta, vaan tyydyn toteamaan että mielestäni kirja on toteutettu erinomaisesti. Kiitos kuuluu myös suomentaja Ritva-Liisa Pilhjertalle.
Aivan erityinen kiitos menee myös taiteilija Giannille, joka on kuvittanut kirjan. Gianni vastaa myös Kolmen muskettisoturin kuvituksesta ja Arthur-kuninkaan tarinoissa hän tekee upeaa jälkeä. Tyylillisesti kuvat jäljittelevät keskiaikaisia maalauksia tai kuvakudoksia, esimerkiksi ihmishahmot ovat liioitellun asetelmallisia ja pitkulaisia. Taistelukohtaukset taas ovat todella toiminnantäyteisiä hevosineen ja ritareineen. Kirja on täynnä huikean hienoja kuvia.
Mainitsemani raskaslukuisuus taas tulee tarinoiden luonteesta. Myyttien kerrostuma näkyy siinä, että Pyöreän pöydän ritarien seikkailuissa on paljon toistoa, kohtalonomaisuutta, epäloogisuutta ja sadunomaisuutta. Kun ritarit ratsastelevat ympäri Britanniaa, tuntuu joka pusikossa odottelevan joku salamyhkäinen pahisritari joka hyökkää ohikulkijoiden kimppuun. Hyvisritarit taas kehuskelevat jaloudellaan, mutta ovat silti valmiita suuttumaan väkivaltaisesti satunnaisille ohikulkijoille. Naiset kunnostautuvat taikomisessa: erityisesti pahis Morgan la Fay on kavala noidantaidoissaan. Muutenkin kirjan tarinat osoittivat, kuinka paljon nykyinen fantasiakirjallisuus on vanhoille tarinoille velkaa: Arthur-kuninkaan tarinoista löytyy velhoja, lohikäärmeitä, ennustuksia ja tietenkin kaikkien aikojen quest - keskimmäisessä jaksossa Pyöreän pöydän ritarit lähtevät etsimään Graalin maljaa.
Keskimmäinen osa, Valoa metsän takaa, poikkeaa tyylillisesti ensimmäisestä ja kolmannesta osasta. Nämä ovatkin ilmestyneet pari vuotta kakkososaa myöhemmin. Graalin maljan etsintä on mystisin ja tarunomaisin osuus kirjasta, alussa ja lopussa hahmot tuntuvat inhimillisemmiltä ja moniulotteisimmiltakin.
Sillä myyttien alta löytyi useita eläviä, inhimillisiä henkilöhahmoja. Kenties eniten minuun vetosi Sir Lancelot, Pyöreän pöydän paras ritari, jota raastoi kielletty rakkaus kuningatar Guenevereen.
Lukukokemus oli siis antoisa monella tapaa - ja tiiliskivien parissa myös hidas lukeminen on usein hyväksi. Arthuriin ja Pyöreän pöydän ritareihin viitataan niin paljon, että teki terää verestää muistikuvia näiden tarinoiden parissa.
Käännöksestä
Kuten jo mainitsin, Ritva-Liisa Pilhjertan käännös on erinomainen. Ehkä vielä vuonna 1985 on maltettu antaa kääntäjälle kunnolla aikaa työhönsä? Pari kertaa lauserakenne on jäänyt hieman monimutkaiseksi, mutta enimmäkseen kieli soi puhtaana. Myyttisen vanhan Britannian tunnelma välittyy runollisena.
Tekstit
Vau, en tiennytkään, että tällainen Suuri lukukirjasto on olemassa! Itse tykkäsin lapsena Suuresta satukirjastosta, jota meillä oli ensimmäiset kolme osaa kuudesta. Hiljattain ostin koko sarjan huutiksesta. Yhteistä näillä "kirjastoilla" on paitsi suuri koko, myös upeat kuvitukset. Olisipa hauska lukea Artturin tarinoita ym. tollaisina komeina kuvalaitoksina.
VastaaPoistaNuo ovat tosiaan rinnakkaisia sarjoja, minäkin muistan Suuren satukirjaston. Samantapainen ulkoasu kummassakin.
PoistaEn ole tätä versiota lukenut mutta tarinat toki ovat muista lähteistä tuttuja. Ja nuo epäloogisuudet ja henkilöiden kovin impulsiivinen käytös voivat toki olla hivenen raskaita mutta minusta myös viehättäviä, tarinat sinkoilevat sinne tänne ja vaikka tässä oltiinkin tekemässä juuri jotain tärkeää niin täytyyhän tuo isotteleva ritari käydä voittamassa ja linnoituksen paha lumous kumoamassa. Vaativat lukijaltaan "go with the flow"-asennetta...
VastaaPoista(En tiedä oliko tässä mukana mutta yhä huvittava on kuinka sir Yvain ratsastaa Walesin metsissä ja kohtaa siellä leijonan. Leijonasta tulee Yvainin uskollinen kumppani mutta sen kohtaamispaikan epätodennäköisyyteen ei ikinä sen kummemmin viitata...)
Heh, tässäkin oli leijonan kohtaaminen, mutta muistaakseni Sir Percival tapasi leijonan Graalin maljan etsintämatkalla. Aika puskista se leijona tosiaan kirjaimellisesti tupsahti. :)
PoistaMinäkin luin tämän tapaisia juttuja lapsena, Shakespearea ja muskettisotureita! :-D Hassua, että sen ikäiseltä löytyi niin paljon sitkeyttä ja kiinnostusta.
VastaaPoistaJoo, välillä ihan ihmetyttää miten sitkeä lukija sitä on lapsena ollut. :)
Poista