sunnuntai 5. elokuuta 2007

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja ahdistelija

Harjunpää ja ahdistelija päätyi omaan hyllyyn taas sieltä Lappeenrannan satamatorin divarikojusta. Tosin jo viime kesänä, vuoden hyllyssä lepäiltyään kirja pääsi luvun alle. Kyseessä on vuoden 1985 painos, jossa ilokseni on varsin hyväkuntoiset kansipaperit tallella. Nythän kustantaja Otava on julkaissut Harjunpää-kirjoja tosi tyylikkäässä sarja-asussa. Mutta hämmennyin kovin, kun mainostivat, että sarjaan kuuluisi "kaikki yhdeksän Harjunpää-kirjaa yhdenmukaisessa ulkoasussa". Ei siinä muuten mitään vikaa ole, mutta kun Harjunpää-kirjoja on kymmenen. Väkivallan virkamies aloittaa sarjan. Tein aiheesta jutun Etelä-Saimaaseen, soitin Otavaan ja kysyin tästä. Henkilö, jolle puhelu ohjattiin, antoi aika mielenkiintoisia lausuntoja. Väkivallan virkamiestä sarjaan odottavat joutuvat näillä näkymin nuolemaan näppejään. Epävirallinen tulkintani on, että kustantamoissa ei näköjään aina itsekään tiedetä, mitä heidän julkaisemansa kirjat käsittelevät. Ei edes silloin, kun kyseessä on niinkin luettu, suosittu ja arvostettu kirjailija kuin Matti Yrjänä Joensuu.

Asiaan. Harjunpää ja ahdistelija oli niin hyvä, että nostaisinpa sen Joensuun parhaiden kirjojen joukkoon. En suosittele lukemaan kirjaa, jos ajatus puistohiipparista, raiskausteemasta ja pultsareista ahdistaa. Kaikkia näitä kun kirjasta löytyy. Kirjan nimessä mainittu ahdistelija Jarkko on samantapainen hahmo kuin Harjunpää ja rakkauden nälkä -kirjan Tipi. Jarkko on reppana, jolla on liian suuria haaveita kirjailijan urasta ja tuskallinen tapa ihailla ja ihastella kaikkia silmiinsä osuvia naisia ja heidän kauneuttaan. Siinä mielessä hän on samaa maata kuin Heikki Turusen Maan veri -kirjan Heino. Mutta Jarkko ei pysty naisten kiinnostusta saavuttamaan, kukaan nainen ei ota häntä kädestä ja opeta läheisyyttä, vaan hänelle on kehittynyt tapa lähteä iltapimeällä lenkille naisia tarkkailemaan. Pimeän puiston suojissa hänkin uskaltaa mennä puhuttelemaan, koskettelemaan, ja koskettaakin sitten vaikka väkisin, jos ymmärrystä ei heru.

Joensuu pelaa hienovaraisilla keinoilla. Kirjassa ei itse asiassa ole yhtään ainutta raiskausta, vaan Jarkon kaikki tapaukset jäävät yrityksiksi. Silti ahdistusvaroitus herkimmille lukijoille on paikallaan. Eräänlaisena kontrastina toimii myös Harjunpään työtoverin Onervan tilanne. Naispoliisit eivät 80-luvun puolivälissä näköjään saaneet esimerkiksi tehdä vuorotyötä, vaan he tekivät työnsä virka-aikana, jolloin palkka jäi pienemmäksi vuorolisien puuttuessa. Lisäksi miespuoliset työtoverit heittävät häikäilemättä navanalusherjaa raiskausyrityksiä tutkivalle naispoliisille, mikä osoittaa tietenkin käsittämättömän huonoa makua. Olisipa hienoa sanoa, että onneksi nykyään naispoliisitkin ovat tasa-arvoisia työssään, mutta valitettavasti näin ei ole. Suomen Kuvalehti teki keväämmällä ison jutun aiheesta, ja naispuoliset poliisit joutuvat kokemaan työssään työkaverien taholta tulevaa seksuaalista häirintää ja työpaikkakiusaamista todella paljon enemmän muiden ammattien harjoittajiin verrattuna. Juttu jäi kummittelemaan aika ahdistavana mieleeni, siinä oli pari karmaisevaa esimerkkiä tilanteen äärimmilleen kärjistymisestä. Yksikin poliisinainen oli työpaikan illanvietossa raiskattu porukalla. Uurgh.

Takaisin Jarkkoon. Rahaton ja kirjailijahaaveidensa vuoksi työttömäksi jättäytynyt nuorukainen tuntuu olevan naissuhteiden ulottumattomissa, vaikka mitään ihmeempiä vikoja hänessä ei sinänsä olekaan. Kun hän tajuaa poliisin etsivän häntä, joutuu hän entistä enemmän umpikujaan. Erään tapauksen jälkeen hänen kohtalonsa kytkeytyy Herttaan ja Ossiin, röttelötalossa asuvaan iäkkääseen naiseen ja tämän jälkeenjääneeseen poikaan, jotka elättävät itsensä penkomalla kaatopaikalta ruokaa ja tavaraa. Erittäin uskottavasti kuvattuja hahmoja nämäkin. Kirjan loppuhuipennuksessa valokeila liukuu Jarkosta pois inhottavan kuolemantapauksen vuoksi. Joensuun sanoma tuntuu olevan, että pahan tekeminen synnyttää lisää pahaa. Sitä en tiedä, synnyttääkö hyvä vastaavalla tavalla lisää hyvää, tunnetustihan tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla.

Juttua tutkivan Harjunpään sisäinen ajatusmaailma saa tuttuun tapaa tilaa kerronnassa. Harjunpää lienee yksi sympaattisimpia päähenkilöitä suomalaisessa kirjallisuudessa. Hänellä on herkkyyttä epävarmuudelle. Joensuu kuvaa toistuvasti, kuinka "nakerrus" tai "tyhjä olo" kalvaa Harjunpäätä sisältäpäin, sitä enemmän, mitä kauemmin hän poliisin työssään on jatkanut. Työssä nähdyt ahdistavat asiat jättävät jälkensä. Miehen perhesuhteita on seurattu joka kirjassa, samoin suhdetta työkaveri Onervaan. Erityisesti jälkimmäinen on kuvattu todella hienosti. Onervalla ja Harjunpäällä tuntuu löytyvän keskinäistä luottamusta ja arvostusta, ja vaikka Harjunpää näkee Onervan paitsi työkaverina, myös viehättävänä naisena, hän kohtelee tätä arvostavasti ja kohteliaasti, ja sellaisella tavalla, joka kestäisi päivänvalon myös vaimon silmien alla. Osittain myös tämän takia muiden poliisien ajattelemattomuus ja suoranainen törkeys sävähdyttää.

Kirjasarja on kestänyt hienosti aikaa, mikä ei kaikille dekkareille ole itsestäänselvyys. Vaikka nämä kirjat ovat kyllä paljon muutakin kuin dekkareita. Oman mainintansa ansaitsee tarkasti tallentunut ajankuvaus, joka näkyy muussakin kuin työvuorojen jakautumisessa sukupuolen mukaan. Tekniset laitteet, golfin, purjehduksen ja jopa astianpesukoneen symboliarvo vaurauden merkkeinä, jatkuva tupakointi... Näihin kiinnitin huomiota.

14.6.2010 Ps. Ilokseni huomasin, että Väkivallan virkamiehestä tulee tässä kuussa uusi painos!

9 kommenttia:

  1. No olipas selitykset kustantajalla! Löysin keväällä tuon "Väkivallan virkamiehen" kirjastosta ja että se oli hyvä. Ehdottomasti kuuluu sarjan avausosaksi.
    Minua ainakin ahdistaa tässä "Ahdistelijassa" ja myös "Rakkauden nälässä" ja "Pahan papissakin" nuo ilman läheisyyttä jääneet/jäävät miesreppanat.

    VastaaPoista
  2. Poliisina itsekin työskennellyt Joensuu osaa todella kirjoittaa, Harjunpää sarja on hieno ja ansaitsi kyllä uusjulkaisun vaikka hölmösti vajaana. Aion vielä hankkia "ja heimolaiset" -osan, sekin on hyvin valaiseva teos.

    Mitä naispoliiseihin tulee, luulen kyllä että juttu on juuri tuollaista, - poliisissa, armeijassa, naisen on oltava kovempi miehiä. Ellei ole, eikä ole omaa suojelijaa, niin mitä vain voi sattua. Poliisina toimiminen ei takaa kenenkään moraalia, lainkuuliaisuutta, ... mitään.

    VastaaPoista
  3. Heimolaiset olen joskus lukenut, ja varsinkin viime aikoina käyty romanikeskustelu on tuonut kirjan mieleen. Pitäisi lukea uusiksi, sarjan parhaita sekin. Muutenkin Joensuun jotkut jutut jäävät todella mieleen pyörimään, niinkuin se vanha mies joka söi kissanruokaa ja väitti ostavansa sitä lemmikille, ja Kiusantekijöiden nuori vaimo, joka säilytti margariiniä leipäkaapissa ja haaveili jääkaapista.

    Mietin jopa, että pitäisikö käynnistää nettiadressi, jossa vaadittaisiin Väkivallan virkamiestä tuohon samaan sarjaan. Enpä kuitenkaan ole jaksanut. Jos viitsitte, voittehan lähettää Otavalle jotain palautetta aiheesta. Eivät kaikki Harjunpää-fanit varmastikaan tajua, että tuo Väkivallan virkamies aloittaa koko sarjan, en minäkään sitä tiennyt, ennen kuin kirjan etsin ja luin. Ja eivät näköjään tuolla kustantamossakaan tiedä.

    VastaaPoista
  4. Hieno selitys kustantajalta: kirjailijan sukunimessä on yksi kirjain liian vähän :) Juhani Aholtakaan ei koskaan tulla saamaan kuin kolme uudelleenjulkaisua. Ellei sitten äidytä vallan etunimen kirjaimia käyttämään.

    Televisiossa näytetyt Harjunpääelokuvat tekivät joskus vaikutuksen. Kirjojen tunnelma oli saatu vangittua. Ahdistelijan reppanan miehen kuva tulee yhä mieleen kun reppanoista on puhe. En muista nähneeni uusintoja. Saakohan niitä mistään?

    VastaaPoista
  5. Aika paljonkin näköjään on dramatisointeja tehty eri medioihin:
    http://www.otava.fi/kirjailijat/kotimaiset/joensuu_matti_yrjana/fi_FI/dramatisoinnit/
    Itselläni ovat jotenkin kaikki jääneet näkemättä, tosin tuolloin 80-luvulla olen ollut vielä ala-asteikäinen, joten eivät tuollaiset ole ehkä hirveästi kiinnostaneetkaan. Åke Lindman näkyy dramatisointien parissa kunnostautuneen kovasti.

    VastaaPoista
  6. Tymä blogger ei näköjään taas osaa antaa linkkejä kokonaan, joten tuon urlin loppuosahan on joensuu_matti_yrjana/fi_FI/dramatisoinnit/

    VastaaPoista
  7. Anonyymi6.2.08

    Mahtava kirja JA näytelmänäkin toimii.
    Itse olen näytellyt Jarkkoa ja siitä tuli niin karmivat vibat että...

    VastaaPoista
  8. Anonyymi19.8.12

    VÄKIVALLAN VIRKAMIES JA RAKKAUDEN LAIT KANNATAIS FILMATA UUTENA HARJUNPÄÄNÄ VOISI OLLA VAIKKA KARI-PEKKA TOIVONEN

    VastaaPoista
  9. Juu, kyllä varmasti syntyisi hyviä elokuvia tai tv-elokuvia vielä lisääkin!

    VastaaPoista