Pirkko-Liisa Kastari – Juhani Niemi (toim.): Kultaisilla teillä

Tuon selän yli oli soudettu, kun lapsena oli käyty veneellä kaupassa, jätetty vene laivalaiturin viereen ja kävelty metsän läpi leveää nurmettunutta polkua. Metsässä oli kasvanut harvakseltaan vanhoja leveäoksaisia koivuja, koivujen välissä korkeaa heinikkoa ja heinän joukossa kurjenkelloja. 

 

Tämä katkelma Kerttu-Kaarina Suosalmen romaanista Venematka kuuluu Kultaisilla teillä -antologiaan. Tämän kirjan ostin kahteen kertaan ja kummallakin kerralla käytettynä. Bongasin nimittäin muutama viikko sitten kirpputorilta erinomaisessa kunnossa olevan Kultaisilla teillä -teoksen, joka on Pirkko-Liisa Kastarin ja Juhani Niemen toimittama hämäläisen kirjallisuuden antologia. Kirjan kustansi Hämeen Heimoliiton julkaisutoimikunta ja se on ilmestynyt vuonna 2012.

Ehdin ajatella, että kirja olisi mukavaa selailtavaa, jonka voisi laittaa kiertoon. Mutta mitä enemmän kirjaa luin, sitä enemmän ihastuin siihen. Samalla kovan lukemisen jäljet alkoivat näkyä kappaleessani – tahrin kannen rasvalla ja vesipullo vuoti reppuun saaden kirjan sivut aaltoilemaan. Päätin, että haluan omaan hyllyyni hyväkuntoisen kappaleen tätä kirjaa ja onneksi pääsin ostamaan sellaisen vertaisverkkokaupasta.

Esipuheessa toimittajat lupailevat ”panoraamanäkymää”, kuin maisemaa harjun laelta katsottuna. Sitä lukija totisesti saakin. Kirjassa on katkelmia kymmeniltä kirjailijoilta: on uutta ja vanhaa, miehiä ja naisia, tuttuja ja tuntemattomia. Maantieteellisesti liikutaan Hyvinkäältä Ruovedelle ja Lahdesta Somerolle. Nykyisten maakuntarajojen ei siis anneta rajoittaa, vaan historiallisen laaja hämäläinen kulttuuripiiri toimii jonkinlaisena kehyksenä.

Kokonaisuus oli enemmän kuin osiensa summa, mutta jotkut tekstit olivat erityisen kiinnostavia. J.K. Paasikiven Hiihtokilpailu Hämeenlinnassa oli oikea helmi. Paasikiven sanomisia on viime vuosina muisteltu ahkerasti globaalin politiikan myllertäessä. Mutta kirjoittaessa hiihtokilpailujuttua Hämeenlinnan lyseon pilalehteen oli nimimerkki ”Juho” vasta 18-vuotias lyseolainen. Hauska ja monisanainen tarina kuvaa nuorukaisten hiihtoja Katumajärven jäällä kovalla pakkasella.

Hieno löytö oli myös Impi Kauppilan runo Nocturne, joka on julkaistu Kauppilan kokoelmassa Paratiisin valloitus vuonna 1947. Siinä ammuttu punakaartilainen kummittelee pääsiäiskirkossa.

Antologian teksteissä elää rakkaus hämäläiseen luontoon: järvi- ja harjumaisemiin, ikiaikaiseen asutukseen ja hoidettuihin viljelyksiin. Historian suuret käänteet elävät kirjan sivuilla: keisarin vierailu, itsenäistyminen, sisällissota, maaltamuutto. Teksteissä vaelletaan Hämeenlinnan, Lahden ja Tampereen kaduilla ja lukuisten muiden pienempien paikkojen kyliä ja maaseutua kolutaan.

Hienosti toimitettu ja koottu antologia on myös esineenä kaunis: siinä on I.K. Inhan Häme-aiheisia valokuvia. Suosittelen kokoelmaa lämpimästi kaikille Hämeen fyysisistä ja henkisistä maisemista kiinnostuneille.

Lue myös nämä:
Hannu Sorri: Punavangit tuomiolla
Ulla Koskinen: Soturiaatelin aika Suomessa
Tammelan kunnan juhlakirjatoimikunta: Täällä on hyvä elää

Miina Supinen: Kultainen peura

Kansi: Otava.

Näytöksen jälkeen meitä huvitti Jelenan kanssa vielä kävellä, joten ostimme kojusta tötterön sokeriorvokkeja ja lähdimme Monrepos'n puistoon katsomaan nähtävyyksiä. Puhuin vilkkaasti ja omistajan ylpeydellä neiti Aalbergista. Kerroin, että hän vietti seudun kartanoissa pitkiä aikoja ja oli kaikkien viipurilaisten lemmikki. 

Kiinnostuin Miina Supisen Kultaisesta peurasta, kun Hesari uutisoi siitä näyttävästi syksyllä. Haastattelussa kirjailija sanoi halunneensa kirjoittaa historiallisen romaanin, jossa naisen elämä ei olisi kärsimystä. Tunnistan hyvin, mistä tämä halu kumpuaa, onhan monessa historiallisessa romaanissa polttoaineena naisen raskas elämä. Niin paljon kuin esimerkiksi Kaari Utrion kirjat minulle merkitsevätkin, olen valmis myöntämään, että hänenkin tuotannostaan löytyy valtavat määrät kärsiviä naisia.

Morren bloggaus muistutteli Kultaisesta peurasta ja onpa kirjaa luettu ahkerasti muissakin blogeissa. Linkkaan tähän Kulttuuri kukoistaan ja Tuijatan. Sain odotella kirjaa kirjaston varausjonossa jonkin aikaa. Mainittakoon, että Supisen tuotantoa olemme lukeneet viime vuosina kovasti lasten kanssa: Kokkiklubi- ja Rosmariini-sarjat uppoavat aivan täysillä päiväkoti- ja alakouluikäisiin.

Kultainen peura osoittautui todella mukaansatempaavaksi romaaniksi. Luin sen yhden viikonlopun aikana ja olisi tehnyt mieli jäädä sen maailmaan pitemmäksikin aikaa. Kirjan miljöö on mainio valinta: Sortavalan opettajaseminaari 1800-luvun lopussa. Kauppiaan tytär Mathilda Sommer Viipurista hakeutuu opiskelemaan opettajaksi ja tutustuu Sortavalassa värikkäisiin hahmoihin. Kaikkein läheisimmäksi tulee huonetoveri Jelena Päästäinen, jonka vaikutusvaltaisella sedällä, Kiril Päästäisellä, on pelottava maine. Jelena on kotoisin Laatokan Mantsinsaarelta, joka osoittautuu pakanallisen alkuvoimaiseksi paikaksi.

Kirjan rikas kieli, ärjyvä Laatokka, Sortavalan hahmot ja muistikirjaansa kirjoittava Mathilda suorastaan lumosivat minut. Karjala-kirjailijoita löytyy Suomesta vaikka kuinka, mainittakoon Utrion ohella ainakin Laila Hirvisaari ja Anna Kortelainen. Mutta jotain tuoretta Supisen fiktiossa on. Kirjassa myös huvitellaan hieman ”aitoa suomalaisuutta” Karjalasta etsivien ylioppilaiden kustannuksella.

Kirjassa on todella monen eri genren aineksia, siinä mukana ainakin fantasiaa, seksuaalivähemmistöjä ja dekkarimaisuutta. Kuitenkin se on hieno kaunokirjallinen romaani, jota sopii suositella kaikille sellaisillekin lukijoille, jotka eivät koe mitään edellämainittua genrekirjallisuutta itselleen tärkeäksi.

Suosittelen Kultaista peuraa tuoretta, laadukasta kaunokirjallisuutta kaipaaville.

Lue myös nämä:
Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme
Sarah Waters: Yövartio
Hilja Valtonen: Vaimoke