Nykyään tiedetään, että pettu on hyvin ravitsevaa ravintoa. Petussa on erityisen runsaasti C-vitamiinia, ja se torjuu UV-säteilyä. Kivennäisaineista rauta-, mangaani-, sinkki-, koboltti- ja alumiinipitoisuudet ovat suuremmat kuin rukiin ja kevätvehnän.
Vierailin elokuussa Hämeen Keskiaikafestivaaleilla ja samoihin aikoihin nappasin kirjastosta luettavaksi Satu Hovin ja Katri Niemen tuhdin tietokirjan Keskiajan maut. Olen lukenut kirjassa pikku hiljaa - sen asiasisältö vaatii keskittymistä.
Koska pidän sekä historiasta että ruoanlaitosta, on Keskiajan maut monin tavoin minulle sopiva kirja. Sen ohjeilla voisi kokata mm. aivokakkoa, jäkälävelliä tai oravapaistia. Satu Hovin asiantuntemus välittyy kirjan sivuilta ja aloin jo harkita, että hakisin mukaan hänen yrttikursseilleen, joihin voi tutustua kirjailijan kotisivujen kautta.
Ihan viittä tähteä en kuitenkaan kirjalle anna, sillä mielestäni se oli paikoin tyylilajiltaan hieman horjahteleva. Kirja on sekä reseptikirja että tietokirja. Reseptien kirjoittaminen on oma taitolajinsa, hyvä resepti on yleensä silmäiltävä, aikajärjestyksessä etenevä ja vähäeleinen. Tässä kirjassa on turhan usein erilaisia "älä - älä" -lisäyksiä, joissa varoitellaan ja neuvotaan lukijaa, mikä tekee reseptien lukemisesta hieman monimutkaisen tuntuista. Rohkeasti voisi olettaa, että ihan poropeukalo ei aloita kaikkein vaativammasta ohjeesta vaan jokainen valitsee kokeiltavat ohjeet oman tasonsa mukaisesti. Minulle on ennestään tuttua jo vaikkapa hapanjuurileivonta, juuston tekeminen ja rosvopaistin teko, joten ärsyynnyn lievästi, jos reseptit tuntuvat sormen heristelyltä ja varoittelulta.
Ihan erityisesti minua harmittaa kirjan vaatimaton visuaalinen ulkoasu. Kirjan jälkisanoissa kuvituksesta vastannut Katri Niemi kiittelee vuolaasti niin kustannustoimittajan panosta kuin saamaansa apua ja tukea. Sanallisten kiitosten rinnalla kirjan kuvallinen ulkoasu on paikoin suorastaan kehno. Iso osa valokuvista on hämäriä, jopa epämiellyttäviä. Ruoat näyttävät harmaalta mössöltä. Okei, keskiaikaiset ruoat ihan varmasti usein olivatkin harmaata mössöä, mutta hyvä ruokakuvaaja saisi ne näyttämään houkuttelevalta harmaalta mössöltä. Kuvituksen parasta antia ovat informatiiviset piirrokset. Niiden tekijä on Kai Kankaanpää.
Kirja aineistosta saisi todella vetävän "kahvipöytäkirjan" eli visuaalisen, näyttävän ja runsaasti kuvitetun teoksen, jolla varmasti olisi kiinnostusta myös kansainvälisesti. Keskiaikaharrastajat vaikuttavat olevan laajalti verkostoitunutta väkeä ja Suomen keskiaikaa pystyisi kyllä kuvittamaan tasokkailla valokuvilla vaikkapa keskiaikaisista rakennuksista. Vaatimattoman visuaalisuutensa vuoksi Keskiajan maut jää "vain" tietokirjaksi, johon paneutuminen vaatii nörttimäisen intensiivistä lukutuokiota ja oman kuvittelukyvyn käyttöä - vähäiset ja paikoin ankeat kuvat eivät riitä tiedon välittämiseen silmäilyn avulla.
Se marmatuksesta, seuraavaksi kehuja. Kirjan asiasisältö sopii loistavasti kaikille erätaidoista ja selviytymistaidoista kiinnostuneille. Kirjassa esitellään syötäviä yrttejä ja neuvotaan tekemään ruokaa mm. kaarnasta. Rautalankaohjeet puuhellan ja leivinuunin lämmityksestä ovat mahtavat. Matalan kynnyksen kokeiluja varten on useita sopivia reseptejä, kuten helppoja juomia.
Harkitsen vielä, etsisinkö kirjaa divariostoksena omaan hyllyyn. Vuonna 2015 ilmestyneestä kirjasta on painos loppu eli kirjakaupoista tätä ei enää saa. Hyvät keittokirjat on mukava omistaa, eihän sitä koskaan tiedä, milloin tulee inspiraatio selailla ohjeita ja kokeilla jotain erikoista. Keskiajan makujen laaja ohjevalikoima ja painava asiasisältö tekevät kirjasta lukemisen arvoisen, vaikka toteutus ei kaikilta osin täydellinen ollutkaan.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti