André Brink: Valkoinen, kuiva kausi

"Sinä tarkoitat, että meidän olisi suljettava rivimme jokaisen häpeällisen ilmiön ympärille, niin kuin rugbyjoukkue suojelee pelaajaa, joka on hukannut housunsa kentällä?"

 

Nappasin André Brinkin Valkoisen, kuivan kauden ilmaiskirjojen kierrätyspisteestä. Ennakko-oletukseni oli, että tämä on eteläafrikkalaisen Brinkin merkittävimpiä ja tunnetuimpia kirjoja. Kirja onkin palkittu Prix Médicis Etranger -palkinnolla ja Martin Luther Kingin muistopalkinnolla.

Vuonna 1979 ilmestynyt kirja julkaistiin suomeksi vuonna 1981. Internet kertoo, että kotimaassaan Etelä-Afrikassa kirja kiellettiin välittömästi ilmestymisen jälkeen, ja Brink sai kirjalleen levikkiä kun maanalainen kustantamo teetti kirjasta painoksen.

Kirjailija Marianne Bargum on kirjoittanut kirjaan esipuheen. Esipuheessa hän siteeraa Brinkin Tukholmassa pitämään puhetta, jossa sanotaan näin:

 

Silloinkin kun kirjailija liikkuu teoksissaan yhteiskunnan ja politiikan alueella, hän valitsee eri keinot kuin poliitikko tai lentolehtisten laatija. Vaikka hän osallistuukin yhteiskunnalliseen keskusteluun, hän ei alenna taidettaan päivänpolitiikan tasolle. Mikäli hän ottaa kirjailijantyönsä vakavasti, hän sulauttaa politiikan esteettiseen kokonaisuuteen.

 

Lukemani perusteella kehun, että Valkoinen, kuiva kausi täyttää tämän Brinkin määrittelemän ihanteen häkellyttävän hyvin. Kirja on samaan aikaan sekä ajassa ja paikassa kiinni että universaali. Totta on, että se kertoo eteläafrikkalaisesta rotuerottelusta, poliisin väkivaltakoneistosta ja toisinajattelijoiden vainoamisesta, mutta 2020-lukija voi lukea tarinaa myös oman elämänsä kuvana. Emmekö me kaikki hyväosaiset länsimaalaiset ole hieman kuin Etelä-Afrikan buurit: keskitymme henkilökohtaiseen elämäämme ja pyrimme aktiivisesti sulkemaan silmämme ympäröivän maailman epäoikeudenmukaisuudelta? Kuka tai ketkä uskaltavat ottaa syrjivän ja epätasa-arvoisen yhteiskunnan ongelmat puheeksi samalla lailla kuin kirjan päähenkilö, kiltti ja vähän tylsä opettaja Ben Du Toit?

”Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla”, sanotaan. Tämä pätee täysin Beniin, jonka draaman kaari alkaa siitä, kun koulun siivooja Gordon kertoo hänelle poikansa katoamisesta. Ben on tukenut pojan koulunkäyntiä rahallisesti ja hän yrittää selvittää, mitä nuorelle Jonathanille tapahtui. Poliisin mukaan Jonathan kuoli väkivaltaisessa mellakassa. Mutta todisteet viittaavat siihen, että poliisit pidättivät Jonathanin ja pahoinpitelivät hänet kuoliaaksi.

Kun Ben kyselee Jonathanin perään, eteläafrikkalainen poliisikoneisto kääntyy häntä vastaan. Jonathanin kohtalosta jotain tietäneitä uhkaillaan, he saavat potkut töistä tai he katoavat. Silmukka kiristyy myös Benin kaulan ympärillä. Hänen lähipiirinsä ei lainkaan ymmärrä hänen käytöstään – miksi hän ei vain anna asian olla?

Kirjaa kuvataan kansiliepeessä dekkarimaiseksi, mutta minusta olennaista ei ole salaisuuden selvittäminen vaan Brinkin luoma tunnelma. Olen aiemmin Brinkiä luettuani kuvannut, kuinka valkoisten eteläafrikkalaisten elämä kuulostaa klaustrofobiselta. Aivan kuin hulppeita taloja ympäröivät muurit tukahduttaisivat pikku hiljaa asukkaansa. Tässä kirjassa totuuden etsiminen ja silmien avautuminen jakavat valkoisen buuriyhteisön. Kun Ben alkaa nähdä yhteiskunnan viat, hän ei enää pysty olemaan näkemättä niitä. Eikä haluakaan, hän haluaa kuunnella omaatuntoaan ja pyrkiä totuuteen. Useimmille hänen sukulaisilleen on kuitenkin helpompaa niellä virallisen politiikan selitykset ja uskoa siihen, että Etelä-Afrikka on hyvä maa kaikille.

Valkoinen, kuiva kausi on kirja, jonka lukemiseen ainakin minulla meni aikaa ja kirjaa piti makustella välillä, vaikka mistään erityisen paksusta kirjasta ei ole kyse. Tämä on laadukasta kaunokirjallisuutta, joka on kirjoitettu aikana, jolloin ”koukuttavuutta” ei tarvinnut tunkea väkisin romaaneihin. Ainoa pieni miinus on kirjan naiskuva, jota kritisoin samasta syystä kuin taannoin Orwellin 1984:ää: naiset tuntuvat välillä stereotyyppisen yksiulotteisilta miehisen katseen kohteilta. Tässäkin kirjassa nuoren viehättävän naisen tärkein ominaisuus tuntuu olevan se, että hän ehdottomasti haluaa seksiä väsähtäneen, keski-ikäisen ja tylsän päähenkilömiehen kanssa.

Tästä huolimatta suosittelen Valkoista, kuivaa kautta ja Brinkin tuotantoa laajemminkin korkeatasoista kaunokirjallisuutta arvostaville lukijoille.

Käännöksestä
 

Monesta hyvästä käännöskirjasta tuttu Seppo Loponen on asialla. Loposeen voi luottaa – hänen suomennoksensa ovat rikasta kieltä, hyvää suomea ja hän taitaa sekä kirjakielisen että puhekielisen rekisterin. Erinomaista työtä!

 

Lue myös nämä:
André Brink: Terroriteko
George Orwell: 1984
Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu

Ari Sivula - Mika Aho - Mika Laukkanen: Datasta liiketoimintaan

Kansi: Alma Talent.

Sain Ari Sivula, Mika Ahon ja Mika Laukkasen kirjoittaman Datasta liiketoimintaan kustantaja Alma Talentilta arvostelukappaleena. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

 

Yleinen datataitojen puute on yksi keskeinen datan hyödyntämisen este yrityksissä. Se voi näkyä esimerkiksi siten, että yritys kerää valtavat määrät dataa, mutta ei kykene tunnistamaan liiketoiminnallisesti järkeviä datan hyödyntämiskohteita - saati sitten hyödyntämään datavarantoaan. 

Kiinnostuin Datasta liiketoimintaan -kirjasta, koska työssäni olen viime vuosina pyrkinyt hyödyntämään yrityksen sisäisiä datalähteitä eri tarkoituksiin. Tyypillisiä tarkoituksia ovat olleet myynnin kasvattaminen, ajan säästäminen tai asioinnin sujuvoittaminen. Yhdessä eri tahojen kanssa olemme etsineet dataa, yrittäneet esittää sitä luettavassa ja helposti tulkittavassa muodossa ja olemme pyrkineet tekemään datan perusteella johtopäätöksiä ja toimintaohjeita. Ari Sivulan, Mika Ahon ja Mika Laukkasen kirjoittaman Datasta liiketoimintaan -kirjan perusteella monissa yrityksissä ollaan samojen kysymysten äärellä. Riippuu organisaatiosta, missä ollaan pitkällä datan hyödyntämisessä, missä asiaan on vasta herätty ja missä ollaan vielä keskivaiheilla, kokeilemassa asioita.

 

Kirja oli hyvin jäsennelty ja sujuvasti kirjoitettu. Muutama kielivirhe osui silmään, mutta annan pisteitä kolmen kirjoittajan tyylien saumattomasta yhdistämisestä. Teksti on yhdenmukaista ja tasalaatuista. Erityisen herkullisia olivat esimerkit, joista kävi ilmi, miksi jokin hanke ei ollut onnistunut. Usein kyse vaikutti olevan siiloista: jos datasta saisi hyvän työkalun, mutta kenellekään organisaatiossa ei ole vastuutettu työtehtävää, johon työkalua tarvittaisiin, jäävät hyvätkin innovaatiot käyttämättä.

 

Datan hyödyntäminen

 

Kirjan alaotsikko on "10 tehokasta työkalua" ja viidennessä luvussa nämä työkalut esitellään. Työkalulistaa kiinnostavammaksi nousevat kuitenkin kirjan havainnot ja väitteet siitä, miten ihmisten johtaminen on avainasemassa, jotta dataa pääsee hyödyntämään liiketoiminnassa. Kirja ei ole ihmissuhdeopas eikä henkilöjohtamisen opas, mutta viesti on selvä: jos ihmiset eivät näe datalla arvoa, eivät osaa lukea tai tulkita sitä tai jos heillä ei ole aikaa ja mahdollisuuksia tutkia datan hyötyjä, ei yritys saa datasta mitään uutta irti.

 

Siilot vaikuttavat olevan suurimpia esteitä datan hyödyntämättömyydelle. Allekirjoitan tämän, sillä työelämässä tehokkuuteen pyritään joskus niin, että jokaiselle jaetaan nakkilistat ja niitä suoritetaan yksinään tai omien tiimien kanssa. Kärjistetysti vaikkapa myyntitiimi saattaa ajatella, että laskutus on yksinkertainen sivuduuni. Laskutuksesta vastaava tiimi taas ajattelee, että myyminen on simppeliä työtä mutta laskuttaminen taas moniulotteista ja tärkeää. Näiden siilojen yli pitäisi tietoisesti rakentaa siltoja ja parantaa yhteistyötä, jotta vaikkapa laskutusdataa voisi hyödyntää myynnissä enemmän tai myyjät osaisivat huomioida, millaisia tietoja laskutuksessa tarvitaan.

 

Osaaminen on toinen tekijä. Usein ajatellaan, että yritykseen kertyy osaamista, jos hankkiudutaan eroon vanhoista osaamattomista työntekijöistä ja palkataan uusia osaajia tilalle. Itse arvelen, että datan hyödyntämisessä parempi tapa olisi, että yrityksen nykyisten työntekijöiden osaamista kohennettaisiin. Pienellä matemaattisten taitojen kertaamisella tai lisäkouluttamisella pääsisi varmasti pitkälle: prosenttilaskut, todennäköisyyslaskut tai suurten ja pienten lukuyksikköjen hahmottaminen hyödyttävät varmasti kaikkia datan tulkitsijoita. Myös kuvanlukutaidot ovat hyödyksi, sillä usein dataa on helpointa tulkita graafien avulla.

 

Datasta liiketoimintaan -kirjassa ilahduttavaa oli, että se toi näkyväksi sisältöosaamisen tärkeyden tekniikan rinnalle. Muistan työuraltani useita tilanteita, joissa yrityksessä on ajateltu, että jokin ongelma ratkeaa, kun yritykseen ostetaan tai teetetään it-järjestelmä. Järjestelmän tuottaman tiedon järkevyys on kuitenkin usein riippuvaista siitä, mitä käyttäjät syöttävät järjestelmään. Turhan usein järjestelmää syytellään asioista, jotka ovat kiinni käyttäjistä. Datasta liiketoimintaan ohjaa lukijan huomion tietosisältöön ja tiedon laatuun  järjestelmien sijaan. Mitä tietoa on olemassa, mistä voisi olla hyötyä, mitä tiedolla voi tehdä?

 

Kirja haastaa yritykset myös laatimaan datastrategian. Mitä dataa yrityksellä on ja missä sitä voisi käyttää? Mikä on datan arvo ja mikä se voisi olla jossakin tietyssä käyttötarkoituksessa? Mitä muuta dataa voisi tarvita ja mistä sitä saisi? Onko tarvittava data avoimesti saatavilla vai pitääkö sitä hankkia tai kerätä joko omin voimin tai ostamalla?

 

Lukemani perusteella sanoisin, että useimmissa yrityksissä kannattaisi järjestää datatyöpajoja tai ideointipäiviä, joissa eri tiimien edustajat voisivat yhdessä pohtia edellämainittuja kysymyksiä. Arjen kiireessä tai näennäiskiireessä luovaa innovointia ei aina tapahdu. Jos ihmiset kokevat, että heidän pitää kehuskella pitkällä tekemättömien töiden listallaan vaikuttaakseen tärkeiltä, ei luova ja rauhallinen uuden ideointi nouse koskaan tärkeysjärjestyksessä korkealle.

 

Ajatusharjoituksia

 

Ideoin kirjan perusteella digitaalisen parturi-kampaamon liiketoimintamallin. Tässä ajatusmallissa kustannustehokkuudella ei ole niin väliä.

 

Hiusten laatu (paksuus, tuuheus) ja kasvojen muoto (kulmikas, pyöreä) vaikuttavat siihen, millainen hiustenleikkaus sopii ihmiselle. Hiusten värin sopivuuteen taas vaikuttavat ihon sävy ja silmien väri.  

Oletetaan, että parturi-kampaaja investoisi konenäköohjelmaan. Kun asiakas saapuu, kamera tallentaa asiakkaan kasvojen muodon ja hiusten laadun ja vertaa sitä tallennettuun aineistoon. Parturi-kampaaja leikkaa ja värjää asiakkaan hiukset ja käynnin lopuksi asiakas antaa numeroarvion. Numerolla hän ilmaisee tyytyväisyytensä leikkaukseen ja värjäykseen, kumpaankin erikseen.

Riittävän suuren asiakasmäärän käsiteltyään parturi-kampaaja pystyy tarkastelemaan tuloksia: ketkä asiakkaat ovat eniten tyytyväisiä käyntiinsä? Millainen malli heille leikattiin? Ovatko nämä tyytyväisimmät käyttäjät palanneet toistuvasti vai jäikö käynti kertaluonteiseksi? Pitkälle vietynä yrittäjä voisi erikoistua vaikkapa leikkaamaan kulmikaskasvoisille ja ohuthiuksisille asiakkaille kerrostettuja, vaaleasävyisiä polkkatukkamalleja, koska tämä asiakaskunta on toistuvasti antanut yrittäjälle 5/5 -tason palautetta. Oppiva konenäköohjelma taas voisi tunnistaa tyytyväisten asiakkaiden joukosta jotain sellaisia erityispiirteitä, jotka yhdistävät asiakkaita. Näin yrittäjä voisi kohdentaa markkinointia tarkkaan rajatulle segmentille.

Nappaan kirjasta mieleeni ainakin datastrategian tärkeyden, uusien liiketoimintamallien etsimisen ja kokeiluajattelun, jossa asioiden tutkiminen, kokeileminen ja epäonnistuminen on sallittua. Unohtamatta tietenkään roolituksen ja vastuunjaon tärkeyttä. 

Lue myös nämä:
Ville Kormilainen: Saiturin markkinointikirja
Ada Calhoun: Why We Can't Sleep
Jari Lindström: Syvään päähään

Megan Rapinoe: Yksi elämä

Kansi: WSOY.

Tämä on tasa-arvo-ongelman hieman vaikeasti hahmotettava puoli: kokemukseni mukaan meille naisurheilijoille maksetaan siitä, mitä olemme jo saavuttaneet, kun taas miehille maksetaan siitä, mihin he voivat tulevaisuudessa kyetä. Meidän täytyy osoittaa kykymme, miehille taas riittää se, että on lupaava. Kun sitten kykenemme oletettua parempaan, meiltä kysytään: "No, aiotko toistaa sen?" Meille maali pannaan aina kauas tulevaisuuteen.

HelMet-lukuhaasteessa eräs kohta on kirja, joka kertoo urheilijasta. Urheilu ei yleensä kiinnosta minua kovin paljon, joten kyselin kirjavinkkejä haasteen Facebook-ryhmäläisiltä. Sainkin hyviä vinkkejä, joiden perusteella lukuun valikoitui jalkapalloilija Megan Rapinoen omaelämäkerta Yksi elämä. Jopa minä olen kuullut Megan Rapinoen taidoista ja kannanotoista! Rapinoe pelaa parhaillaankin FIFA:n järjestämissä naisten maailmanmestaruuskisoissa.

Kirjan etukannessa on vain Rapinoen nimi, takakannessa esitellään myös kirjan varsinainen kirjoittaja Emma Brocknes. Itse teos on sujuvalukuinen, suorastaan helppo: kronologisesti etenevä tarina melko yksinkertaisella kielellä, jossa jalkapallosta kerrotaan sellaisella tasolla, että tällainen ei-jalkapalloilijakin ymmärtää. Kiinnostavaksi ja suorastaan painavaksi teos muodostuu, koska Rapinoen poliittinen aktivismi ja kannanotot ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta saavat paljon tilaa. Rapinoe myös haastaa lukijansa suoraan: mitä sinä aiot tehdä paremman maailman eteen tänään?

Valitsin aloitussitaatin kuvaamaan tunnetta, joka on minulle ja monelle tuntemalleni naiselle tuttu: naisena tuntuu välillä epäreilulta katsoa, kuinka miehiä suorastaan työnnetään takapuolesta eteenpäin, heille tarjoillaan mahdollisuuksia ja rahaa, mutta lahjakkaat ja osaavat naiset jäävät jonnekin ruohonjuuritasolle puurtamaan ilman kovinkaan kummoista korvausta. Tyypillinen vasta-argumentti tähän on, että "naisten pitää tehdä asia X" tai että "on yksilöstä kiinni miten menestyy", mutta Rapinoen kirjan kautta tulee hyvin selväksi, että aina kyse ei ole yksilön valinnoista vaan rakenteista. Yhdysvaltain naisten maajoukkue on menestynyt huomattavan paljon paremmin jalkapallon arvokisoissa kuin miesten joukkue, mutta naisten palkkiot ovat olleet suorastaan naurettavan paljon pienempiä kuin miehillä.

Rapinoella on monta tapaa pyrkiä ratkaisemaan tätä ongelmaa. Voi liittoutua, voi avata suunsa, voi argumentoida, voi pyrkiä tekemään parhaansa. Rapinoe muistuttaa myös, miten tärkeää on, että tukea saisi niiltä, joilla sama ongelma ei ole omakohtainen. Tässä hengessä hän on itse myös puhunut rasismia vastaan.

Kirjassa kuvattu urheilijoiden kaapistatulo ja yhteiskunnan suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on myös antoisaa luettavaa. Rapinoen aktiiviselle peliuralle on osunut Donald Trumpin presidenttikausi ja, absurdia kyllä, Rapinoe joutui Trumpin henkilökohtaisen twiittailuhyökkäyksen kohteeksi. Mitähän tulevaisuuden historiantutkijat - jos sellaisia palavalla maapallolla kauaa enää on - mahtavat ajatella näistä korkeimman tason poliitikkojen somesodista?

 

Rapinoen suorasanaisuus, äänekkyys, asenne ja elämänilo piristi ainakin minua niin, että taidanpa ammentaa omaan keski-ikäiseen taviselämääni hieman räväkkyyttä ja energiaa tästä kirjasta. Ja kävin jopa YouTubessa katsomassa koosteita Megan Rapinoen komeimmista maaleista!

 

Käännöksestä

 

Suomentaja Tero Valkonen tekee kirjassa tasaisen varmaa työtä. Suomennosta on miellyttävää lukea. Hyvä!

 

Lue myös nämä:
Tyler Hamilton - Daniel Coyle: Voittoja ja valheita
Debby Applegate: Madam
Anna-Liisa Haavikko: Kaari

Anu Brask - Sami Repo: Sienihullu

Kansi: Readme.

Huolella keitetty punaviinikastike on kastikkeiden aatelia, mutta kun lisäät siihen kuivattuja aromaattisia sieniä, on se jo kuninkuusluokkaa.

 

Ostin viime syksynä Helsingin kirjamessuilta Anu Braskin ja Sami Revon palkitun Sienihullu-sienikirjan. Olen aika ajoin etsinyt kirjasta reseptejä ja nyt elokuun alussa, kun paras sienisesonki on taas käynnistymässä, haluan esitellä kirjaa hieman enemmän.

 

Kirja palkittiin messuilla Vuoden keittokirjana. Sienihullu on käytössä osoittautunut erinomaiseksi ja avartavaksi opukseksi - suosittelen kaikkia sienten ystäviä pitämään kiirettä, että ehtii ostaa oman kappaleen hyllyynsä. Tästä kirjasta on iloa vuosikymmeniksi!

 

Confit-tattien resepti on niin yksinkertainen, että mieleeni hiipi epäilys, tohtiiko tatteja - lempisieniäni - edes käyttää näin simppeliin ohjeeseen. Mutta kyllä kannatti! 

 

 

Ohjeessa neuvotaan, ettei öljyä saa päästää liian kuumaksi, ja alleviivaan tätä neuvoa. Itse onnistuin kokeilussani kypsentämään confit-tatit kuivemmiksi kuin oli tarkoitus, mutta hyviä ne silti olivat. Kannattaa tarkkailla uunia ja tarvittaessa laskea lämpötilaa. Lopputulos oli joka tapauksessa ihanaa ja suorastaan ylellistä syötävää.

 

 

Kermaisen lampaankääpä-broilericurryn resepti oli oikea helmi. Viime syksynä sienisadot olivat hieman oikukkaita, mutta löysin ja keräsin melko paljon lampaankääpää. Omasta päästä keksityt lampaankääpäreseptit eivät aina ole onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla, joten hyvälle ohjeelle oli käyttöä. Kokkasin tätä ruokaa parillekin eri vieraskokoonpanolle sekä broileri- että tofuversiona ja kaikille maistui. Erinomainen ohje!

 

Lisäksi kirja sai minut pohtimaan, että olen tähän asti ollut yllättävän rajoittunut sienimaultani, läheskään kaikkia kirjassa mainittuja sieniä en ole kerännyt. Niinpä tämän kesän ensimmäisellä sienireissullani päätin poimia löytämäni kangasrouskut, joita aina en ole viitsinyt kerätä. Kangasrousku ei ihan ruokasienten parasta A-ryhmää ole, ihan ok kumminkin. 

Kuvasta näkee, että olen kerännyt sienet epäortodoksisesti ämpäriin - Anu Brask korostaa, että sienet pitää ehdottomasti poimia koriin! Täytyypä panna rottinkikori ostoslistalle, ainakin erilaisista toritapahtumista tai markkinoilta niitä saa.

 

Kotona lueskelin vielä Sienihullun kangasrouskuvinkkejä ja hoksasin tarkistaa, olisiko osa sienistä sittenkin sikurirouskuja. Testasin eri tuntomerkkejä ja niinpä vain olinkin poiminut myös sikurirouskua! Sienihullussa ylistetään kuivatun sikurirouskun lumovoima maasta taivaisiin, joten panin kuivurin pöhisemään. Määrä ei ole suuri, mutta tämä sopiikin pieninä määrinä mausteeksi eri ruokiin.

 

Kangasrouskuista tein pikkeliä ja mausteetkin löytyivät kotoa - kävin puutarhassa kaivamassa piparjuurta, joka on ruvennut kasvamaan siellä ihan itsekseen ja kotona kasvavasta chilistä sai kypsiä palkoja.

 

 

Viime syksynä tein suppilovahveroista pikkeliä, joka onnistui hyvin. Tällä kertaa säilöminen tuntui hieman sähellykseltä, mutta taidan pelastaa tilanteen syömällä nämä etikkarouskut kohtuullisen pian joko yksin tai hyvässä seurassa. Seuraavaa säilöntäkertaa varten taidan varautua kasvattamalla sopivan kokoisten lasipurkkien kokoelmaa ja suunnittelemalla hygieniatoimenpiteet huolellisesti etukäteen.

Jos pidät sienistä ja viestini ei vielä mennyt perille, sanotaan tämä ihan selkosuomeksi: MENE HETI OSTAMAAN SIENIHULLU-KIRJA! Et kadu.

Lue myös nämä:
Arne Krüger: Otavan herkkukortit. Lämpimiä juustoruokia ja pirteitä salaatteja
Outi Pakkanen: Porosta parmesaaniin
Maarit Knuuttila: Pappilan hätävara - vieraanvaraisuuden taidosta