Näinhän tässä kävi, että piti ahmaista Runotytön kolmaskin osa englanniksi melkein heti edellisen lopettamisen jälkeen. Se kyky Montgomeryllä ainakin kirjailijana oli, että hän osasi koukuttaa lukijan - minäkin, joka olen lukenut tämänkin kirjan suomeksi jo vaikka kuinka monesti, jouduin ahmimaan kirjaa eteenpäin, jotta "saisin tietää mitä siinä tapahtuu" - vaikka perusjuoni sinänsä oli hyvin muistissa.Mietin viimeksi, miksei Jane Austeniin viitata missään Emily-kirjoissa, ja tässä kolmososassahan Austen tulikin vastaan. Näin keskustelevat Dean Priest ja Emily:
"- But I'd hate to have you dream of being Brontë or Austen - and wake to find you'd wastes your youth on a dream.
- I don't fancy myself a Brontë or an Austen, said Emily. - But you didn't talk like that long ago, Dean. You used to think then I could do something some day."
Kirjan juoni menee lyhyesti näin: high schoolin käytyään Emily palaa kotitilalleen New Mooniin asumaan Laura-tädin, Elizabeth-tädin ja Jimmy-serkun kanssa. Vanhat ystävät lähtevät opiskelemaan, Emilyn tavoitteena on tehdä töitä kotona käsin, eli kirjoittaa ja kehittyä kirjoittajana. Kirjan aikana hän ehtii olla kihloissa Dean Priestin kanssa, kihlaus kuitenkin purkautuu ja Emily viettää loppukirjan haikaillen naapurin Teddyn perään. Kuinkas sitten käykään?
Lukiessa mieleen nousi hämäriä tunnelmia niistä kerroista, kun olen kirjan aiemmin lukenut. Rakkaustarinan kaava lienee todella, todella syvällä nais- ja tyttölukijoiden päässä ohjenuorana silloin, kun luetaan mitä tahansa kirjaa jonka pääosassa on nuori nainen. Ainakin minä muistelen lukeneeni tätä kirjaa nimenomaan rakkaustarinan valossa. Ihmettelin, miksi Teddy luuhasi niin paljon taustalla, miksei enemmän kuvattu heidän yhdessäoloaan, kun Emilyn tunteista Teddyä kohtaan kuitenkin kerrotaan niin paljon. Vasta nyt, 31-vuotiaana, minulle tuntui menevän jakeluun se perussyy, mitä Montgomery lienee hakenut takaa tällä kirjalla. Kirjan keskiössä ei suinkaan ole se, saako Emily Teddyn vai ei, vaan se tapa millä Emily keskittää kaikki voimansa kirjoittamiseen ja "kiipeää alppipolkuaan", eli pyrkii tekemään kirjoittamisesta oikean elämäntyönsä. Ura etenee vaiheittain: vähitellen lehtiin lähetetyt tarinat ryhtyvät pääsemään läpi yhä helpommin, kirjoituspalkkiot alkavat vähitellen tuoda todellista tuloa ja oman kirjan julkaistuksi saaminen huipentaa läpimurron. Todennäköistä on, että tämän kirjan jälkeen Emily voi tunnustettuna esikoiskirjailijana keskittyä kirjoittamaan uusia kirjoja ja saakin ne läpi.
Mutta toki tämän sisäsyntyisen, työhön ja kutsumukseen suuntautuvan kunnianhimon lisäksi rakkaus on ainakin jossain muodossa tärkeässä osassa. Nykylukijan silmiin hauskaa tietysti on, että kirjassa on valtavasti kosintoja ja kihlautumista, mutta sen sijaan ikinä ei esimerkiksi kuvata, pääseekö Emily edes pussaamaan Teddyn kanssa (selväksi tulee, että kenenkään muun kosijan tai edes kihlattunsa Deanin kanssa moista fyysistä irstailua ei harrasteta).
Kirjan alkupuolelle sijoittuva kihlaus Deanin kanssa onkin mielenkiintoinen jakso. Dean minun silmiini loppujen lopuksi aika epäilyttävä hahmo: hän on kytännyt Emilyä siitä saakka kun tämä ollut 12-vuotias, ja kun tämä on tarpeeksi vanha (hieman alle 20-vuotias) niin kosimaan vaan ja kihloihin. Deanin rakkaus on kuitenkin omistamis- ja tuhoamishaluista, ja hänellä on merkillinen valtaside Emilyyn. Kertoohan tästä jo Deanin väite, että hänellä on ollut Emilyn elämä "hallussaan" siitä saakka kun hän pelasti Emilyn hengen, ja hänellä on myös valta antaa se Emilylle takaisin niin halutessaan.
Montgomery on taitava kuvaamaan ihmisiä siten, että rivien välit kertovat välillä paljon. Deania kuvataan "liikaa nähneeksi", ja jää lukijan mielikuvituksen varaan, mitkä turmiolliset vaiheet ovatkaan tehneet Deanista niin kyynisen.
Ihannepoika Teddy ei loppujen lopuksi kovinkaan monessa kohtauksessa esiinny, vaan olennaiseksi jää, että Emily oppii tunnistamaan ja myöntämään omat tunteensa, olipa niiden kohde kuka tahansa. Emily ja Ilse muodostavat eräänlaisen peilikuvaparin: kumpikin on rakastunut mieheen - Emily Teddyyn ja Ilse Perryyn - joka ei tunnu tietävän saatikka välittävän näistä tunteista. Sekä Emily että Ilse joutuvat pohtimaan, kuinka aloitteellinen nainen voi olla rakkaudessa. Olisiko nöyryyttävää tunnustaa tunteensa itse - tai edes vastata liian näkyvästi miehen aloitteisiin? Onko parempi suostua epäkiinnostavankin miehen kosintaan mieluummin? Tällaiset kysymykset tuntuvat vanhanaikaisilta, mutta näitä samoja aiheitahan veivataan edelleen naistenlehtien sivuilla vielä 2000-luvullakin: voiko nainen tehdä aloitteen?
Ilse on ihana ja kiinnostava hahmo, ja vaikka melko vähän pelitilaa hänkin tässä kirjassa saa, lukijalle tulee hänestä ehjä ja rikas kuva. Olisipa mielenkiintoista, jos Montgomery olisi kirjoittanut Ilsestä oman kirjan. Kun Emily on sisäänpäinkääntynyt, hillitty, elää aikuisenakin hiljaisessa Blair Waterin kylässä Prinssi Edvardin saarella, on Ilse riehakas, räiskyvä, avoin, opiskelee Montrealin urbaanissa sykkeessä. Kirja villistä Ilsestä olisi ollut taatusti mukavaa luettavaa.
Talven kiinnostavin lukuvinkki aiheeseen liittyen tulee tässä: Mary Rubion kirjoittama L.M. Montgomeryn elämäkerta "The Gift of Wings". Linkin takaa löytyy Amazonin asiakkaitten kommentteja kirjasta myös. Olisipa hienoa saada tämä suomeksi, saa nähdä kuinka käy. Kyselin WSOY:ltä olisiko tämä kirja käännöslistalla, WSOY kun on suurimman osan Montgomeryista suomeksi julkaissut, mutta ei sieltä kukaan vastannut. Kirjaa ei myöskään löytynyt ainakaan vielä Suomalaisen kirjakaupan nettikaupasta, joten tilasin kirjan Amazonista. Yleensä sieltä on muutamassa viikossa saanut tilauksen kotiin. Kyllä Internetissä on paljon hyviä puolia!
