Runotyttö Emilyn tarina tempaisi taas niin mukaansa, että piti lukea englanniksi myös sarjan kakkososa, Emily Climbs, suomeksi julkaistu nimellä Runotyttö maineen polulla. Varmasti tulee haettua kirjastosta myös kolmonen, Emily's Quest, jossain vaiheessa. Tässä osassa seurataan Emilyn vaiheita kolmivuotisen lukion (vai mikä nyt onkaan sopiva käännös tuolle 1900-luvun alun kanadalaiselle high schoolille) Shrewsburyssa. Kirjan aikana Emily varttuu tytöstä nuoreksi naiseksi, ja pari kosijaakin ilmaantuu jo tarjolle. Ensisuudelmaa sen sijaan tietenkään ei vielä koeta, kosimisista huolimatta. Pari kertaa ollaan aika lähellä, mutta ihan ei vielä tärppää.Välillä kirjan rakenne hieman onnahtelee, sillä Montgomery ei aina rakenna kirjoihinsa mitään selkeitä juonikaaria, vaan lähinnä seurailee päähenkilöiden kohdalle osuvia peräkkäisiä sattumuksia. Huonoimmillaan tästä tulee läpijuoksu-efekti, ja välillä tällaisia notkahduksia tulee, kun kirja kulkee eteenpäin Emilyn yksittäisten päiväkirjamerkintöjen varassa. Lisäksi ihmettelin kirjan luettuani, että miksihän näitä ylempien oppiasteiden koulukokemuksia ei juuri valoteta, vaikka lapsi-Emilyn koulunkäyntiä seurattiin hyvinkin tarkkaan ja osuvasti. Vaikka Shrewsburyn sattumuksia ja seurapiirejä kuvataan paljon, kirjassa ei ole yhtään kohtausta, jossa kuvattaisiin vaikka oppitunteja kovinkaan tarkasti. Montgomery itse kuitenkin kävi kouluja tuon ajan naiseksi poikkeuksellisen paljon, joten oman kokemuksen puutteeseen tämän ei periaatteessa pitäisi kaatua.
Samoin melko vähälle huomiolle jäävät Emilyn läheiset ystävät Ilse, Perry ja Teddy. Varsinkin Ilse on hurmaava hahmo, ja onneksi Ilse melko paljon tilaa saakin välillä, mutta mielestäni hän olisi voinut olla mukana enemmänkin. Samoin Perry on uskottava ja hauska hahmo. Emilyn romanttisten tunteiden kohde Teddy sen sijaan saa huomiota eniten kirjan alussa ja lopussa. Sinänsä selitys ystäväpiirin ajoittaiselle näkymättömyydelle löytyy siitä, että kirjassa kuvataan paljon Emilyn rikasta sisäistä maailmaa ja hänen itsenäistä luonnettaan. Emilylle on tärkeää on riippumaton ja tuntea olevansa vapaa. Myös ensimmäiset todelliset romanttiset kokemukset saavat Emilyn usein pitämään vapauden tunteestaan kiinni entistä enemmän. Tosin sen jälkeen, kun sain päähäni ajatuksen että Montgomery olisi kirjoittanut sinkkukirjoja jos olisi elänyt nykyaikaina, olen ehkä vähän liikaakin suodattanut lukukokemuksiani tämän näkökulman kautta. Esimerkiksi kirjan lopussa nähtävä hahmo, Janet Royal, on mielestäni sellainen henkilö, johon Montgomery lienee ammentanut aika lailla omia kokemuksiaan. Janet on nelikymppinen Shrewburysta lähtöisin oleva nainen, joka työskentelee New Yorkissa toimittajana. Hän on menestynyt urallaan, mutta kotikaupungissaan häntä edelleen pidetään ensisijaisesti vanhanapiikana:
"Miss Royal flushed slightly. She knew that in Blair Water and Shrewsbury she was regarded as an old maid, and therefore a failure, no matter what her income and her standing might be in New York. But she kept her temper and tried another line of attack."
Montgomery itsehän meni verrattain myöhään naimisiin. Toisaalta, vanhaksipiiaksi leimautuminen tuntuu olevan väistämätöntä tietynikäisen naimattoman naisen kohdalla nykypäivänäkin, vaikka työelämä on Montgomeryn ajoista muuttunut tasa-arvoisempaan suuntaan. Siitä todisti tämä mielenkiintoinen lukemani uusi kirja, Arja Mäkisen Vanhojapiikoja ja vapaita naisia.
Muistaakseni kolmososassa Emilykin uhkaa joutua "Uuden Kuun vanhojenpiikojen" joukkoon laskettavaksi, mutta lopussa happyend koittaa Teddyn kanssa. Nuoren Emilyn ajatusmaailmaa ei kuitenkaan määrittele rakkaudesta haaveileminen, vaan oma kunnianhimo kirjoittamisen suhteen. Emilyn kirjoitusharrastuksen parista löytää Montgomeryn omasta tyylistä tuttuja juttuja. Emily kirjoittaa paljon romanttisia ja kauniita luontokuvauksia, toisaalta hänellä on silmää ihmisluonteelle ja hän kirjoittaa kanssaihmisistään humoristisia ja sarkastisiakin kuvauksia.
Luulenpa, että yksi syy näiden kirjojen aina vain jatkuvaan viehätysvoimaan lienee siinä, että Montgomery puhuttelee lukijan tunnemuistoja nuoren ihmisen ajatusmaailmasta ja kokemuksista. Montgomeryn taito kuvata uskottavasti lapsen ja nuoren kokemuksia on jotain, johon jokainen lukija pystyy samaistumaan. Idyllinen luonnonympäristö, vanhanaikainen tapakulttuuri ja seurapiirielämän kuvaus toki antavat myös vetoavat raamit tarinalle.
Janet Royalin tapauksen yhteydessä Montgomery käyttää seuraavaa lausetta: "The Murray pride - and prejudice - would be an impassable barrier." Tulkitsen tämän hienoiseksi viitteeksi Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon suuntaan ja ihmettelenkin, miksihän Austeniin ei juurikaan viitata Emily-sarjan kirjallisissa keskusteluissa, vaikka monia muita kirjailijoita niissä mainitaankin. Montgomery kun on monella tapaa Austenin henkinen perillinen: molemmat kuvaavat nuorten naisten sielunmaisemaa, ammentavat huumoria tiukasti säänneltyjen yhteisöjen tapakulttuurin törmäyksistä, käsittelevät naisen mahdollisuuksia omaan elämään sekä avioliiton tarjoamia etuja ja uhkia nuoren naimattoman naisen näkökannalta katsottuna.
Minulle aikuisena luetut runotytöt olivat voimakas lukukokemus. Olin lukenut niitä tenavana ja teininä mutta vasta aikuisena löysin niistä feministisen ulottuvuuden - naisen mahdollisuudet toteuttaa omaa kutsumustaan, suhtautuminen avioliittoon ja naimattomuuteen. Lisäksi minusta oli hienoa lukea (kolmannessa osassa muistaakseni) Emilian suhteesta kirjoittamiseen, siitä miten hän löytää oman äänensä ja ylipäänsä millaisia työhön eli hänen kohdallaan kirjailijuuteen liittyviä neuvoja hän saa.
VastaaPoistaAikuislukijana pidin runotytöistä enemmän kuin Anna-sarjasta, joka taas oli teinilukija-minulle paljon tärkeämpi.
Emily Climbs on suomennettu nimellä Runotyttö maineen polulla. Emily's Quest on sitten tuo Runotyttö etsii tähteään.
VastaaPoistaTotta, ajatusvirhe tuli! Korjasin suoraan tekstiin.
VastaaPoista