Kuuna päivänä. Runoutta Englannista, Skotlannista ja Irlannista (toimittanut Piritta Maavuori)

Voitin Booksyn arvonnassa lahjakortin Booky.fi -verkkokirjakauppaan. Pohdin kirjaostoksiani pitkään: koska vien liikoja kirjoja usein divariin, halusin käyttää tämän voittoarvon sellaisiin kirjoihin, jotka voisivat jäädä pysyvästi kirjahyllyyni. Päätin valita runoutta. Runokirjat ovat usein ohuita, joten ne mahtuvat hyvin hyllyyn, ja runoihin voi palata uudelleen useita kertoja. Hyvä runous ei vanhene. Runokirjojani en ole tainnut divariin viedä aikoihin - vieläkin kaduttaa, että jossakin kierrätyspuuskassa vein myös Walt Whitmanin Valitut runot divariin. Olen jopa käynyt Sammakon kirjakaupassa yrittämässä ostaa kirjaa uudelleen, mutta siitä on painos myyty jo loppuun.

Kaksi runokirjaa Booky.fi minulle toimittikin. Toinen oli ohut, mutta tämä toinen, Kuuna päivänä, olikin melkein 400-sivuinen. Kirja on ilmestynyt vuonna 2003.

Toimittaja Piritta Maavuori on koonnut antologiaan britannialaista nykyrunoutta. Angloamerikkalaisen kulttuurin ylivallasta puhutaan paljon - olen itsekin ottanut asiaan kantaa mm. Lumiomenan keskustelussa, jossa verrattiin kotimaista ja ulkomaista kirjallisuutta. Mutta tulipa taas huomattua, että "angloamerikkalaisen kulttuurin ylivalta" on korkeintaan osatotuus - en tuntenut ennestään kenenkään antologiaan valitun runoilijan nimeä. Runoilijat esiintyvät antologiassa demokraattisesti aakkosjärjestyksessä: Fleur Adcock, Simon Armitage, John Burnside, Ciaran Carson, Kate Clanchy, Carol Ann Duffy, Helen Dunmore, Geoffrey Hill, Kathleen Jamie, Jackie Kay, Michael Longley, Don Paterson, Deryn Rees-Jones, Robin Robertson, Jo Shapcott ja Pauline Stainer. Myös suomentajia on useampia. Maavuori itse on suomentanut osan runoista, muina suomentajina ovat Risto Ahti, Jyrki Kiiskinen, Tomi Kontio, Leevi Lehto, Kristiina Lähde, Tero Valkonen ja Jyrki Vainonen.

"Aukiolla häikäisee. Valo siivilöityy
lehtien lomitse, kirjoo pehmeän maan,
jättää kultaisen viirun puiden mykkiä kupeita vasten.
Vihreä valo lepattaa
aukio kuulee ja hengittää.

Puukiulu, pari naulaa ja teräslankakerä;
kasa teurastajan veitsiä.

Satyyri Marsyas riippuu raajat levällään
kahden männyn välissä
kaviot oksakoukussa kiinni,
kädet juuriin köytettyinä,
salkoon vedettyinä kuin valkea vinoristi.

Kolmen miehen kunniavartio:
kaksi oppipoikaa ja teurastaja."

Tämä on ensimmäinen osa Robin Robertsonin runosta Marsyaan nylkeminen (The Flaying of Marsyas), suomentajana Jyrki Kiiskinen. Kaunista ja kamalaa.

Kokonaisuutena antologia oli tasapainoinen ja onnistunut. Myös esipuhe on kiinnostava ja sisältää paljon minulle uutta tietoa britannialaisen nykyrunouden kuulumisista. Jokaisesta runoilijasta on lyhyt esittely. Taitolta olisin toivonut, että sivun ylä- tai alareunoihin olisi merkitty, kuka runoilija oli menossa, sillä nyt piti välillä aina palata kurkkaamaan, kenen runoista olikaan kysymys.

Vaikka luen runoja mielelläni, iskee paksujen runokirjojen kanssa joskus runokirjatrauma: apua, pitääkö minun nyt lukea tämä tiukasti järjestyksessä alusta loppuun. Kuuna päivänä osoittautui todella sujuvalukuiseksi, ei tullut traumoja. Lueskelin tätä melko pitkään, usein siten, että yhtenä iltana luin yhden runoilijan runot. Erityisen vaikutuksen antologian toimitustyössä teki, kuinka hyvin runot toimivat yhdessä. Joskus antologioissa vähän kiusaa aineiston kirjavuus, mutta näistä runoista todella muodostui kokonaisuus, ilman, että runoilijoiden persoonallisuus ja omaäänisyys olisi kärsinyt. Oikeastaan ainoa, josta en niin pitänyt, oli Michael Longley, hänen runonsa olivat minun makuuni hieman vaativan oloisia.

Ja jokin peribrittiläinen, etten sanoisi kelttiläinen, fiilis näistä välittyi. Sumuja, nummia, saaria... eikä näissä edes tavoiteltu mitään ihmeellistä luontoromantiikkaa, vaan monet runot olivat tukevasti kiinni arkielämässä. Samoin olin aistivinani pitkän historian perinnetietoisuutta: viitteitä antiikkiin ja klassisiin englantilaisiin ja eurooppalaisiin runoilijoihin.

Kiireisen arjen keskellä Kuuna päivänä antoi tärkeän peruselämyksen, jonka runoja lukiessa parhaimmillaan kokee. Sellaista hyvää yksinäisyyttä ja oman elämän peilaamista, sillä runon lukeminen laukaisee yleensä kaikenlaisia assosiaatioita, ajatuksia tai muistoja omasta elämästä. Infoähky kaikkoaa, kun voi puhdistaa mieltään hyvällä runoudella. Kuulostanpa lennokkaalta. :)

Myös suomennokset olivat kauttaaltaan onnistuneita, eikä ihme, onhan suomentajien joukossa useita runoilijoita. Tosin joissakin kohdissa hieman emmin, kun suomennoksissa oli käytetty murteita. Murteet jotenkin tuntuvat niin vahvasti paikallisilta, että ne hieman rikkoivat brittifiilistä, varsinkin kun englannin kielessä "murteet" ovat usein sosiaalisia aksentteja, enemmän sidottuja sosiaaliryhmään kuin maantieteelliseen alueeseen.

Hyvin toimitettu kokoelma ja täytti tarkoituksensa ainakin minun kohdallani: sain sekä tietoa brittiläisen nykyrunouden tuulista että hyvän runouden universaaleja elämyksiä.

Lue myös nämä:
Marianna Kurtto: Auringon koko voimalla
François Villon: Testamentti  
Helvi Juvonen: Aukea ei koskaan metsään ovi