Bruno Bettelheimin
Satujen lumousta lukiessani tuli tehtyä jonkinlainen hitausennätys. Lainasin kirjan jo kesällä, lukuisten uusimisten jälkeen ryhdyin lukemaan sitä joulukuun alussa ja nyt vasta sain sen loppuun.
Mutta kirja oli ehdottomasti hitaan lukemisen arvoinen. Muistelen, että kirjaa on käsitelty lyhyesti koulussa, olisikohan tästä ollut jotain lukion äidinkielen kirjassa. Ahkera
Fables-lukemiseni taisi palauttaa tämän kirjan mieleen,
Fablesin myötä on herännyt halu kasvattaa satutietouttani. Jos olisin saanut aikaiseksi lukea
Satujen lumouksen lokakuuhun mennessä, olisin voinut osallistua tällä
Satupäivään, jota jonkun verran kirjablogeissakin vietettiin. Minun tietoisuuteeni Satupäivä nousi vasta viime syksynä, mutta tämän vuoden Satupäivää varten voisin suunnitella jotain kivaa.
Bruno Bettelheim (1903-1990) oli amerikkalainen psykologi, joka julkaisi useita kirjoja. Vilkaisin
Wikipediaa ja sen perusteella Bettelheimin maine nykyään on aika kiistelty ja ristiriitainen.
Satujen lumous on ilmestynyt alun perin vuosina 1975-1976 nimellä
The Uses of Enchantment. Suomennos on vuodelta 1984 ja esimerkiksi Huuto.netissä ja verkkoantikvariaateissa kirjan hintapyynnöt näyttävät liikkuvan 14-20 euron välillä. Kirjasta on otettu useita painoksia, mutta näköjään uusintapainokselle olisi taas kysyntää. Mirja Rutasen suomennos on kohtalaisen sujuva.
Bettelheim määrittelee johdannossa kirjansa lähtöajatuksen näin:
"Mitä enemmän yritin ymmärtää, miksi juuri vanhat kansansadut niin suuresti rikastavat lapsen sisäistä elämää, sitä selvemmin oivalsin, että sadut paljon syvemmässä mielessä kuin mikään muu lukemisaineisto lähtevät siltä tasolta, missä lapsi itse psykologisesti ja emotionaalisesti on. Ne puhuvat hänen vaikeista sisäisistä paineistaan tavalla, jonka lapsi piilotajuisesti tajuaa, ja tarjoavat - kasvamiseen liittyviä erittäin vaikeita sisäisiä taisteluita vähättelemättä - esimerkkejä sekä tilapäisistä että pysyvistä ratkaisuista lasta painostaviin ongelmiin."
Tällä perusteella Bettelheim käy läpi tunnettuja satuja ja analysoi niitä psykologian keinoin. Samalla hän kertoo satujen historiasta, tunnettujen satujen levinneisyydestä ja satujen eri versioista.
Muutama sana omista lähtökohdistani lukijana. Psykologian tuntemukseni on täysin yleistiedon varassa, en ole lukenut psykologiaa edes lukiokurssien verran. Myönnän avoimesti, että joskus jotkut psykologian aihealueet vaikuttavat epätieteelliseltä hömpältä. Toki myönnän senkin, että hyvät psykologit ja psykologian tutkijat tekevät varmasti paljon fiksuja asioita.
En siis pysty arvioimaan tieteellisen lähdekriittisesti, kuinka relevantteja ja vakavasti otettavia kiistellyn Bettelheimin 1970-luvulla kirjoittamat näkemykset ovat. Hän käsittelee paljon oidipaalisia pelkoja ja toiveita sekä vanhempien rooleja lapsen kasvuprosessissa. Pystyn arvioimaan kirjan uskottavuutta vain lukuharrastajana. Lisäksi minulle on luettu lapsena paljon satuja ja lukemaan opittuani olen lukenut paljon satuja itse, joten kirjan lähtökohdat ovat siinä mielessä tuttuja.
Näistä lähtökohdista käsin totean, että kirja oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Jopa siinä määrin, että lukeminen palautti mieleeni muistoja ja tuntemuksia lapsuudesta. Kuinka kammottavilta vaikka
Punahilkka ja
Hannu ja Kerttu saattoivatkaan tuntua. Lisäksi kirja sai minut muistelemaan ja pohtimaan omia lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheitani ja antoi uusia näkökulmia niihin.
Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on nimeltään
Taskuntäysi taikaa ja siinä Bettelheim painottaa psykologian teoriaa ja käsittelee satuja yleisellä tasolla, sieltä täältä esimerkkejä ottaen. Toinen, sivumäärältään lyhyempi osa on nimeltään
Satumaassa ja siinä Bettelheim käsittelee satuja yksi kerrallaan, analysoiden niiden sisältämät ainekset yksityiskohtaisesti. Jos ei pidä puhkianalysoinnista, ei varmaankaan kannata tarttua tähän kirjaan, mutta koska itse pidän analyyttisestä lähestymistavasta, nautin satutulkinnoista kovasti. Mielestäni lukukokemus rikastuu, kun tuttuja tarinoita voi lähestyä sekä tunteella että analyyttisesti.
Bettelheimin yhteenveto on, että koska satuja on kerrottu suullisesti satojen vuosien ajan, on satuihin tiivistynyt hyödyllistä elämänviisautta, josta on apua jokaiselle sukupolvelle. Hän varoittaa satujen siistimisestä ja liiasta modernisoinnista. Mikäli vaikkapa satujen väkivaltaisuutta liikaa siistitään, hämärtyy sadun sanoma. Samoin käy, jos satujen hahmoja liiaksi personoidaan. Itse asiassa hänen mielestään satuja ei pitäisi edes lukea, vaan satuja tulisi kertoa suullisesti. Näin sadusta tulee henkilökohtainen kertojan ja kuulijan välinen kokemus.
Satuanalyysit olivatkin todella mielenkiintoisia. Miksi Prinsessa Ruusunen tökkäsi sormensa juuri värttinään? Miksi saduissa on usein kolme sisarusta ja miksi nuorinta pidetään usein tyhmänä ja huonona? Miksi Lumikki joutui lasiarkkuun? Miksi satujen tytöt monesti tapaavat tulevan miehensä ensi kertaa eläimen hahmossa, kuten
Sammakkoprinssissä tai
Kaunottaressa ja Hirviössä tapahtuu?
Samalla kirja luonnollisestikin herätti halun kerrata satuja perinteisessä muodossaan. Bettelheim käsittelee paljon satujen muistiin kirjoittajien työtä. Saksalaiset
Grimmin veljekset tekivät tunnettua työtä satujen keräämisessä ja kirjoittamisessa. Ranskalainen
Charles Perrault kirjoitti satuja muistiin, hänen muokkaustyötään Bettelheim kritisoi enemmän kuin Grimmin veljesten tekemiä muokkauksia.
Käsittääkseni hyvä suomenkielinen laitos Grimmin saduista on Tammen vuonna 1999 julkaisema
Grimmin sadut I-III. Antikvaari.fi:stä löytyy
kuva ja hintatietoja, tällä hetkellä kirja ei ole saatavilla. Itse lainasin kirjastosta sarjan kolmannen osan, toivon ehtiväni lukemaan sen tässä alkuvuodesta. Englanniksi Grimmin satuja voi lukea ilmaisena e-kirjana
Project Gutenbergin ansiosta.
Kaiken kaikkiaan
Satujen lumous oli avartavaa luettavaa. Se myös muistutti siitä, että sadut eivät missään mielessä ole vain lasten juttu, vaan tärkeä osa yleissivistystä, ja satuihin paneutuminen on aikuiselle antoisaa.
Fables-fanina sain vinkkejä siihen, miksi
Fablesin hahmot ovat niin toimivia ja kiinnostavia, vaikka tarinana
Fables ei suinkaan Bettelheimin satukriteerejä täytäkään.
