Tuolta listalta bongasin Bryan Talbotin kirjoittaman ja piirtämän The Tale of One Bad Rat -teoksen. "A thoughtful and powerful exploration of an abused girl’s trip to reclaim her life", lupaa esittelylause. Ryhdyin etsimään teosta kirjaston tietokannasta - ja yllätyksekseni huomasin että tämähän löytyy myös suomeksi, suomennos on vieläpä julkaistu jo vuonna 1998. Hups, tämä on jotenkin mennyt minulta ohi, vaikka olen kyllä kirjastoissa sarjakuvahyllyllä asioinut kaikki nämä vuodet... No, hyvä että tuli vastaan näin! Hesarin arkistosta löytyy myös Heikki Jokisen arvio.
Pakko mainita myös hauska sattumus. Lainatessani tämän kirjastosta ehdin ajatella, että hienoa että tämä on kirjastossa, eihän tuonikäistä suomennosta saa ostettavaksi enää mistään. Pukki toi minulle lahjakortin Fennica Comicsin sarjakuvakauppaan, ja kun tutkailin siellä hyllyjen aarteita, silmiin osui myös kaksi priimakuntoisen oloista Tuhman Rotan tarinaa muoviin pakattuna. Joten ainakin Fennica Comicsista tätä voi ostaa!
Meinasin kirjastossa vain vähän vilkaista alkua, mutta olikin pakko lukea pikalukuna koko albumi. Halusin paneutua tähän hitaammin uudelleen, joten lainasin tämän kotiinkin luettavaksi. Bryan Talbotin aiempaan tuotantoon kuuluu underground-vaihe ja hän on tehnyt pitkän uran jatkuvajuonisten sarjakuvalehtien piirtämisessä DC:llä. Wikipediasta käy ilmi, että olenhan minä näköjään ainakin yhdessä Fables-jaksossa hänen työtään lukenut, nimi ei vaan ole siitä jäänyt mieleen.
Tuhman Rotan teemana on lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö julmimmassa muodossaan, insestinä. Samaan aikaan tämä ei kuitenkaan ole varsinainen tarinan pääpointti, vaan oikeastaan tarina kertoo ihmisen parantumisesta, matkasta pimeydestä valoon. Tarina kertoo, kuinka menneisyyden kahleista voi irrota ja paraneminen voi alkaa. Mielestäni sana "voimaantuminen" on uuskieltä ällöttävimmillään, mutta pakko se on nyt taipua käyttämään tätä sanaa, sillä juuri tätä ilmiötä kirjassa esiintyy. Nuori Helen voimaantuu kotoa karkaamisen jälkeen. Ensin hän päätyy Lontoon kaduille kodittomaksi kerjäläiseksi, tutustuu siellä muihin nuoriin kodittomiin ja sitten suuntaa Englannin Järviseudulle, fanittamansa kirjailijan Beatrix Potterin maisemiin.
Insesti on aihe, josta voi saada aikaiseksi kauheuksilla mässäilyä, ns. sosiaalipornoa, vaikka sana tässä yhteydessä ei oikein sovi käytettäväksi. Tai sitten siitä voi kertoa väkeviä tarinoita, jotka omalta osaltaan muuttavat maailmaa parempaan suuntaan. Tässä Tuhman Rotan tarina onnistuu. Kuten Bryan Talbot itse jälkipuheessaan toteaa: "Mitä enemmän lasten hyväksikäytöstä keskustellaan yhteiskunnassa tai fiktion keinoin missä tahansa muodossa, sitä todennäköisempää on, että uhrit ymmärtävät, että sellaista tapahtuu kaiken aikaa, että he voivat astua esiin ja lausua sen julki, että heitä uskotaan ja että se voidaan saada loppumaan." Saman sarjan lisälukemiseksi tai -katsottavaksi suosittelen Hilkka Ravilon kirjaa Mesimarjani, pulmuni, pääskyni, josta voi lukea vaikka Jorin bloggauksen, sekä Precious-elokuvaa, josta voi lukea Leffataivas-blogista.
Talbot piirtää realistisesti, jopa vähän jäykästi. Hän käyttää paljon mustia, paksuja rajauksia. Aika ajoin kerronta kuitenkin tempautuu unien ja kuvitelmien kautta maagisen realismin puolelle. Vai onkohan liian yksioikoista mainita maaginen realismi tässä yhteydessä? Sarjakuvan keinoin pystyy näitä lavennuksia arkirealismin ulkopuolella tekemään kenties helpommin kuin pelkän tekstin keinoin... vähän sellaiseen "ei tehrä tästä ny numeroo" -tyyliin.
Helen kohtaa matkallaan sekä pahantahtoisia että ystävällisiä ihmisiä. Jälkimmäisiä edustaa kuvassa näkyvä herra McGregor. Pidin erityisesti ystävällisyyden kuvauksesta. Sellaiset makeilevat, lässyttävän osoittelevat "auttamiskertomukset" usein ärsyttävät, mutta Helenin kohtaamisissa tekee vaikutuksen se, etteivät monetkaan Helenin auttajat huomaa tekevänsä mitään merkillistä. He käyttäytyvät tavallisen ystävälliseen ja kilttiin tapaan lyhyiden ja usein ohimenevien kohtaamisten ajan. Mutta Helen saa heiltä voimaa ja apua ottaa omia askeleitaan, jotka pikku hiljaa vievät häntä eteenpäin suurten päätösten tekemiseen.
Tarinan eräänä juonteena on Helenin rinnastaminen Beatrix Potteriin. Minussa heräsikin kiinnostus tutustua Potterin tuotantoon, varsinkin kun sarjakuvan esipuheen kirjoittanut Neil Gaiman toteaa näin: "Mutta Beatrix Potterin maailmassa ei ole mitään lämmintä eikä turvallista; se on vaarallinen, kammottava paikka." Mielenkiintoista - minä kun olen pelkkien herttaisten eläinkuvien perusteella tuominnut Beatrix Potterin lastenkirjat söpöileväksi makeiluksi. Tuhman Rotan tarina innosti minut kirjastoreissulla hakeutumaan lastenosaston satukirjahyllylle, josta löytyikin muhkea kokoomateos, Petteri Kaniinin satumaailma: Beatrix Potterin koko tuotanto. Kirjasta löytyikin Sonjan bloggaus. Selailu- ja lueskelutuokion perusteella Beatrix Potteriin pitää joskus paneutua ajan kanssa. Lyhytkin tutustuminen antoi uusia näkökulmia. The Unwrittenissä esiintyvä Eliza Mae Hertford's Willowbank Tales alkoi näyttäytyä uudessa valossa...
Toinen kirjallinen assosiaatio Tuhman Rotan tarinaa lukiessa syntyi Pasi Ilmari Jääskeläisen suuntaan. Sarjakuvassa puhutaan rottakuninkaasta, ja Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta kertoo lastenkirjailijasta, jonka satuhahmojen joukossa esiintyy pelottava Rottakuningas...
Kaiken kaikkiaan vakuuttava teos painavasta aiheesta. Oikeassa oli Comics Worth Reading suosituksissaan. Jos suomennosta ei osu käsiin, niin englanninkielistä alkuperäisteosta on hyvin saatavilla esimerkiksi Amazonissa.
Komppaan suosituksissa, ja mukava jos vielä ostaakin pystyy. Talbotin piirrosjälki on minulle aika ristiriitainen, sekalaisissa jutuissa jota olen herralta lukenut se jälki on raskaan yksityiskohtaista mutta tässä kirjassa se hengittää vaikka realismista ei tingitäkään.
VastaaPoistaJa tarinanahan tämä on hieno, erityisesti juuri tuo että ne ihmiset auttavat olemalla ihan normaaleja, mitään eeppistä sankaritarinaa tästä ei yritetä paisuttaa.
Tuo Must-Read Classics näyttäisi olevan tosiaan aika hyvä leikkaus angloamerikkalaiseen sarjakuvaan, puutteita on mutta ainakin sarjakuvan kentästä saa paremman käsityksen nuo luettuaan (minulta on niminä tuttuja mutta lukematta Hicksville, Plastic Man ja Why I Hate Saturn, tosin Kyle Bakerin joitain muita juttuja olen lukenut), ja muut ovat kyllä tutustumisen arvoisia.
Osa noista on kyllä sellaisia joita en välttämättä antaisi luettavaksi sellaisille jotka eivät ikinä ole sarjakuvia lukeneet (Sandman, From Hell, Watchmen, Finder ja ehkä myös Understanding Comics...)
Mulla vähän toisin päin: tuolla listalla on enemmän sellaisia, joita en ole lukenut, kuin niitä, joita olen lukenut. Toki useimmat on nimeltä tuttuja.
VastaaPoistaUnderstanding Comics olikin toinen sarjis jonka Fennicasta hommasin, se vaikuttaa todella kiinnostavalta! Olen lukenut sitä alusta jonkun matkaa, tosin siihen kannattaa selvästi käyttää keskittyneesti aikaa.
Finderistä voisi vaikka kirjoittaa blogiin esittelytekstin, se on varmaan listalta niitä vähemmän tunnettuja mutta joka ansaitsisi enemmän näkyvyyttä...
VastaaPoistaUnderstanding Comicsin olen lukenut muutamaan kertaan vuosien varrella, se on antoisa teos.
No olisikin mukava lukea Finderista blogissasi. :)
VastaaPoista