Matti Yrjänä Joensuu 1948 - 2011

Kuva: Irmeli Jung / Otava.

Itsenäisyyspäivän aaton puhuttelevin uutinen minulle oli Matti Yrjänä Joensuun kuolinuutinen. Hyvänen aika, eihän hän on ollut vielä kovin vanhakaan. Joensuu menehtyi sairauskohtaukseen kotonaan.

Suomalaisten dekkaristien joukossa Matti Yrjänä Joensuu oli omaa luokkaansa. Olen Väkivallan virkamiehen luettuani kirjoittanut Joensuun kirjoista näin: "Dekkari on niille melkein väärä määre, vaikka ne muodon puolesta poliisi- ja rikosromaaneja ovatkin. Joensuulla on uskomaton lahja kuvata se sellainen ihmisen epävarmuus, joka arkielämässä piinaa vailla mitään järkevää syytä: epämääräiset tuntemukset, aavistukset, assosiaatiot, ihmiselämän nolot ja hävettävät piirteet, arjen keskellä välähtävät kuolemanpelko ja ikuisuuden tuntu."

Harjunpää ja ahdistelija -kirjaa taas kommentoin näin: "Harjunpää lienee yksi sympaattisimpia päähenkilöitä suomalaisessa kirjallisuudessa. Hänellä on herkkyyttä epävarmuudelle. Joensuu kuvaa toistuvasti, kuinka "nakerrus" tai "tyhjä olo" kalvaa Harjunpäätä sisältäpäin, sitä enemmän, mitä kauemmin hän poliisin työssään on jatkanut. Työssä nähdyt ahdistavat asiat jättävät jälkensä."

Harjunpää ja pahan pappi -kirjasta kirjoitin näin: "Virallisesti näitä kirjoja kutsutaan dekkareiksi, mutta oikeasti nämä ovat paljon enemmän kuin dekkareita. Näissä on suomalaisen yhteiskunnan läpiluotausta, ihmissielun täsmäkuvausta ja heikkouden, pelkojen mutta myös itsensä voittamisen kuvausta. Matti Yrjänä Joensuun ei kuitenkaan tarvitse heittäytyä tekosyvälliseksi, hämäräksi tai monimutkaiseksi, vaan kerronta on selkeää, kieli kaunista ja puhdasta ja tapahtumat ymmärrettäviä. Mestarillista työtä."

Poliisi Timo Harjunpää esiintyy kaikissa muissa Joensuun kirjoissa paitsi hänen toisessa romaanissaan Possu ja paavin panttivangit. Kun ensimmäinen Harjunpää-kirja ilmestyi vuonna 1976 ja viimeisin - josta siis tuli myös viimeinen - vuonna 2010, on mielenkiintoista tarkastella Harjunpään hahmon kehittymistä. Harjunpää ei vanhene reaaliajassa, vaikka kirjoissa on aina kirjoitushetken ajankuva vahvasti mukana. Harjunpää ikääntyy "omassa ajassaan", esimerkiksi hänen vanhin lapsensa Pauliina kasvaa vauvasta vasta kouluikäiseksi. Uusinta kirjaa Harjunpää ja rautahuone en ole vielä lukenut, mutta esimerkiksi Ina on. Kirjan maailma vaikuttaa vieläkin synkemmältä kuin Pahan papin.

Minusta Joensuun perimmäinen sanoma on kuitenkin inhimillisyys. Sen takia hänen kirjansa ovatkin niin vaikuttavia verrattuna vaikkapa tavallisimpien tv-sarjojen toimintasankari-ideologiaan. Joensuun kirjoissa ei ole kaikkivoipaisia sankareita eikä läpeensä ilkeitä pahiksia. Niissä on tavallisia ihmisiä, joista joillakin menee vähän paremmin tai huonommin kuin toisilla. Usein nämä pienet erot tekevät yhdestä rikollisen, toisesta uhrin ja kolmannesta rikoksen selvittäjän. Eivätkä kaikki rikokset näissä kirjoissa selviä.

Uskon, että Joensuun kirjat elävät vielä kauan.