keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Sukellus vaatekaappeihin: Penttilä-Varamäen "Planetaarinen vaatekaappi" ja Saramäen ”Hyvän mielen vaatekaappi”

Vuoden 2024 lukuteemani taitaa olla ”ohjekirjat elämään ja arkeen”, vaikka olen väittänyt etten välitä self help -kirjoista. No, luin juuri kaksi kirjaa perätysten, joissa opastetaan ekologiseen ja eettiseen, mutta tyylikkääseen pukeutumiseen.
 
 
Nopea kurkkaus omaan vaatekaappiini: muutama vuosi sitten päätin tasapainottaa talouttani siten, että päätin jättää uudet kesävaatteet ostamatta. Tämä tapa jäi sitten päälle, eli minulta karsiutui pois tapa mennä vaatekauppoihin vähän katselemaan jotain uutta. Olen jo useamman vuoden ajan yrittänyt käyttää vanhoja vaatteita ns. loppuun ja ostaa uusia vaatteita vain tarpeeseen. Minulla on arkikäytössä useita vaatteita, jotka ovat 5-10 vuotta vanhoja, jokunen on vieläkin vanhempi.  Toki tähän ajanjaksoon on kuulunut poikkeusaikoja, kuten äitiyslomat ja koronapandemia, jolloin ei tarvinnut tavoitella tyylikästä toimistopukeutumista vaan verkkareissa hiihtely on ollut yleinen tapa.

Arvelen siis olevani jo melko maltillinen kuluttaja, mitä omaan henkilökohtaiseen vaatekaappiini tulee, mutta tyylikkyydessä olisi vielä tekemistä. Minulla on ollut elämänvaiheita, jolloin olen halunnut panostaa vaatetukseeni aikaa, vaivaa ja jopa rahaa, mutta nykyään tuntuu siltä, että haluaisin päästä minimipanoksella maksimitulokseen. Minulle vaatteet eivät ole mikään henkilökohtainen intohimo, mutta tunnustan toki, että vaatetus on aina viesti. Sen vuoksi vaatteisiin saa ja kannattaa kiinnittää hieman huomiota.

Kun olen sitten käynyt eri tarpeiden vuoksi vaatekaupoissa, tuntuu että mieleeni nousee lähinnä kuvia hylätyistä pikamuotijätevuorista tai ympäristötuhoja aiheuttavista kemikaalivirroista ja uuden vaatteen ostaminen panee lähes aina omatunnon kolkuttamaan. Mielestäni vaateteollisuus on jäänyt häkellyttävään katveeseen verrattuna vaikkapa ruoantuotantoon. Valveutuneet ihmiset osaavat kyllä keskustella ruoan ekologisista ja eettisistä ulottuvuuksista, mutta samaan aikaan vaatteita ostellaan surutta ilman sen kummempaa itsekritiikkiä. Itse koen, että ilmassa leijuu edelleen vahva oletus, että hyvin pukeutuva ihminen shoppailee jatkuvasti uusia ja mielellään kalliita vaatteita. Ja koska en itse näin tee, olen auttamatta B-luokan pukeutuja, oikeastaan vähän huono ihminen.

Millaisia oppeja vaatekaappikirjoista tämän alkuasetelman perusteella sitten saa?

Sissi Penttilän ja Aku Varamäen Planetaarinen vaatekaappi on ilmestynyt tänä vuonna. Se tarjosi minulle sekä tukea että kannustusta. Kirjan viesti on, että ei ole pakko olla rääsyissä kulkeva röllipeikko voidakseen olla ekologinen kuluttaja - pystyisin siis ostamaan uusia vaatteita aika ajoin ihan hyvillä mielin. Ja että itse asiassa olen jo tehnyt monta asiaa oikein kun olen vähentänyt shoppailua ja pidentänyt kaapista jo löytyvien vaatteiden käyttöaikaa.

Planetaarinen vaatekaappi määrittää selkeän suosituksen: jos aikuinen ihminen ostaa omaa käyttöään varten korkeintaan seitsemän uutta vaatekappaletta vuodessa, vaateteollisuuden ja nykyisen kreisikuluttamisen aiheuttamat ongelmat vähenisivät huomattavasti. Jo hankittuja vaatteita kannattaa vaalia ja huoltaa esimerkiksi suosimalla alusvaatteita päällysvaatteiden alla tai käyttämällä kainalolappuja ja korjauttamalla vaatteita tarpeen mukaan. Jos ostaa monen halvan vaatteen sijaan muutaman kestävämmän, pystyy vaatteita myös käyttämään pitempään, kun vaatteet eivät kulahda muutaman käyttökerran jälkeen.

Kirja on mitaltaan napakka ja siinä vuorottelee faktoja ja numeroita luetteleva asiatyyli ja hieman puhekielisempi ja kepeämpi tyyli. Minua hieman ärsytti kirjan me-muodossa etenevä jutustelu ja jonkinlainen somevaikuttajan nopeaan koukuttamiseen pyrkivä kirjoitustyyli. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, sillä oletuskohderyhmää tuntuu olevan ahkera Instagramin muotivaikuttajia seuraava somekäyttäjä, jolle kirjan kirpeät vaateteollisuusfaktat pitää tarjoilla sopivasti sulavassa muodossa.

Kun luin heti perään Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaapin, joka on ilmestynyt vuonna 2013, tuli olo, että ovatko Penttilä ja Varamäki pyrkineet vain kirjoittamaan hieman päivitetyn tiivistelmän Saramäen kirjasta. Mutta tulkitsen hyväntahtoisesti, että kyllä heillä ihan oma agendansa on ollut. Saramäen kirja on pitempi ja perusteellisempi ja tyyliltään persoonallisempi ja minusta myös hauskempi. Saramäki on ”ränttäävä muija”, jonka ankara kritiikki vaikka muotilehtien typeriä juttutyyppejä kohtaan sai minut nauramaan ääneen. Koska Saramäki on taustaltaan vaatesuunnittelun ammattilainen ja käsityöosaaja, hän pystyy perustelemaan väitteensä erinomaisesti. Omat ompelutaitoni ovat varsin vaatimattomat, vaikka pystyn sentään tekemään korjausompelua ja paikkausta, kunhan lopputuloksen estetiikkaan ei suhtaudu liian kriittisesti. Omaan tasooni verrattuna Saramäki kuulostaa ompelun ylijumalalta.

Saramäki käsittelee perusteellisesti ja havainnollisesti nykyisen vaateteollisuuden ongelmakohdat. Kirjan ensimmäisten lukujen jälkeen tekee mieli tehdä pysyvä ostolakko ja pukeutua nykyisten vaatteiden puhkikulumisen jälkeen vaikka perunasäkkiin, ettei joutuisi näin kamalaa teollisuudenalaa enää rahoillaan tukemaan. Kirjan loppupuoli kuitenkin kannustaa miettimään, mitkä asiat itselle ovat vaatetuksessa tärkeitä ja millaisia vaatteita oikeastaan tarvitsee.

Saramäen tärkein pointti on, että ei kannata ajatella sitä, millaisia vaatteita maailmassa on tarjolla ostettavaksi (niitähän riittää loputtomiin) vaan millaisen vaatteen itse seuraavaksi mahtaa tarvita. Esimerkiksi minun kohdallani tarpeellinen mutta puuttuva vaatekappale tällä hetkellä on vaikkapa merinovillakerrasto, jota voisin käyttää sekä ulkoillessa että siistien toimistovaatteiden alusvaatteina.

Muita käytännön neuvoja ovat vuosittaisen vaateostosbudjetin päättäminen ja toteuttaminen, vaatteiden asianmukainen peseminen, korjaaminen tai korjauttaminen ja omien tarpeiden tunnistaminen. Jos vaatetta ostaessaan kuvittelee löytävänsä ratkaisun vaikkapa oman sosiaalisen elämänsä ongelmatilanteisiin, kannattaa pysähtyä ja pohtia, voiko ongelman ratkaista jollakin muulla tavalla kuin ostamalla tavaraa.

Vaatekaappikirjat luettuani totean, että olen ollut ihan oikeilla jäljillä jo pitkään rajaamalla vaatekulutustani ja viemällä vaatteitani ja kenkiäni suutarille tai korjausompelijalle. Seuraavaksi voisin ohjelmoida aivoni uudelleen vaateostosten suhteen: ei ole tarkoituksenmukaista vältellä shoppailua loputtomiin vaan tehdä tietoisia, harkittuja ja omaan tarpeeseen ratkaisuja tarjoavia ostospäätöksiä. Sopivalla budjetilla ja harkituilla valinnoilla voin – seitsemän vaatekappaleen vuositahdilla – päästä tilanteeseen, jossa minulla olisi vaatekaapissani vain sopivaa, mieluista ja asianmukaista puettavaa.

Ja vaikka olen ollut varsin hyvä myös viemään kotitalouden vaatetavaraa joko keräyslaatikoihin tai tekstiilijätteeksi, voisin käydä kaappini vielä kerran läpi ja tyhjentää sieltä vielä joukon ”arkistojen aarteita” joko käytettyjen vaatteiden myyntikanaviin, lahjoitukseen tai tekstiilijätteeksi. Vaatteen paikka on jatkuvassa käytössä, ei kaappiin haudattuna.

Kummasta kirjasta sitten kannattaa aloittaa, jos vaateasiat kiinnostavat? Jos koet jo olevasi ihan tarpeeksi tyylikäs, Planetaarinen vaatekaappi voi olla sopivampi kirja. Jos taas kaipaat pientä neuvontaa oman tyylin kehittämiseen, kannattaa lukea Hyvän mielen vaatekaappi. Ja aivan hyvin molemmat oppaat voi lukea peräkkäin, kuten itsekin tein.

Tässä vielä lista muihin tänä vuonna lukemiini opas- ja ohjekirjoihin:

 

Salla Brunou

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti