Marraskuun luetut

Marraskuu on tuntunut mustalta ja kylmältä, vaikkei Helsingissä ole ehtinyt olla juuri pakkastakaan vielä. Piristäviäkin hetkiä on onneksi riittänyt!

Virginie Despentes. Kuva: Sophie Anques / Like.

Lukeminen on näköjään ollut melko sarjakuvavoittoista, ainakin loppuun asti luettujen osalta. Sarjakuvapostauksia kertyi peräti kolme. Ville Rannan Kyllä eikä ei oli hieno kuvaus historiallisesta Oulusta ja ristiriitaisista, inhimillisistä ihmisistä. Aino & Ville Tietäväisen Vain pahaa unta teki lapsen painajaisista upeaa taidetta. Mike Careyn ja Peter Grossin The Unwritten -sarjan erillisosa Tommy Taylor and the Ship That Sank Twice oli vetävästi vääristeltyä harrypottermaista velhoseikkailua.

Romaaneja luin kolme ja kuuntelin yhden. Susan Sellersin Vanessa & Virginia jäi vähän laimeaksi, vaikka moni bloggaaja on tästä Virginia Woolfia ja hänen sisartaan kuvaavasta  kirjasta tykännyt. Virginie Despentesin Teen spirit taas oli virkistävän erilainen pariisilaista rappioromantiikkaa kuvatessaan. Niina Within Taisit narrata, Stella oli uunituoretta kotimasita chick litiä, paikoin ärsyttävää mutta mukaansatempaavaa.

Veikko Honkasen lukema Jari Tervon Koljatti nauratti paikoin, mutta kokonaisuus oli epätasainen. Äänikirjojen ystäviä muuten kehotan kurkkaamaan Kirsin kirjanurkan äänikirja-arvonnan. 

Lisäksi kirjoittelin mietteitäni Kuluttajaviraston kannanotosta blogimainontaan ja urakoin alkuperästä kertovan tägitykseni kaikkiin kirjapostauksiini!

Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten - Tommy Taylor and the Ship That Sank Twice

Kansi: Vertigo Comics.

Suosikkisarjakuvani The Unwritten on jatkunut jo seitsemän kokoelma-albumin verran, mutta nyt sarjan tulevaisuus vaikuttaa hieman rönsyiseltä. Tommy Taylor and the Ship That Sank Twice on erillisosa, jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen sarjan ykkösosaa. Nettiuutisoinnista olen oppinut, että The Unwritten ja toinen suosikkisarjakuvani Fables yhdistyvät väliaikaisesti samaan tarinaan. The Unwritten Fables on ilmestymässä kokoelma-albumina Amazonin mukaan ensi kesänä. Lisäksi sain jonkin Vertigon somekanavan kautta sen käsityksen, että The Unwritten päättyisi lähiaikoina, mutta näin ei olekaan. Comic Book Resources -sivuston haastattelussa Mike Carey ja Peter Gross kertovat, että The Unwritten Fables -tarinakaaren päätyttyä The Unwritten jatkuu uusin jaksoin.

Minulla on tästä vähän kahtiajakoinen olo. The Unwritten kertoo tarinoiden mahdista. Kaikki tietävät, että hyvään tarinaan kuuluu loppu. Ilman loppua tarina lässähtää. Toisaalta, mitä todennäköisimmin en lopeta lukemista, ellei sarjan taso sitten putoa ihan luokattoman paljon.

Näitä epäileviä fiiliksiä vastaan Tommy Taylor and the Ship That Sank Twice olikin todella positiivinen lukukokemus. Siinä oli imevää mukaansatempaavuutta ja kieroutunutta tuttujen kirjallisuusainesten vääntämistä uuteen uskoon, joiden vuoksi sarja minut onkin koukuttanut niin tehokkaasti. Albumin suljettuani jäin haikailemaan takaisin The Unwrittenin maailmaan - ehkä täytyy lukea aiempia osia tässä joskus samalla kun odottaa helmikuuta, jolloin kahdeksas kokoomaosa Orpheus in the Underworlds ilmestyy.

Se vain hieman häiritsi, että mestaritekstaaja Todd Kleinin nimeä ei näkynyt missään. Asia uteloitti sen verran, että meilasin Kleinille, sillä on hän ilmoittanut yhteystietonsa ihastuttavan ysärihenkisillä kotisivuillaan. Hän vastasikin ja kertoi, että on kyllä tekstannut ja saanut palkan tästäkin albumista ja huomauttaa toimitusta nimensä puuttumisesta. Hän myös valaisi että ei suinkaan tekstaa albumeita käsityönä, kuten olen luullut, vaan hän on luonut oman käsialansa perusteella konefontteja, joita hyödyntää tekstaustyössään.

Tommy Taylor and the Ship That Sank Twice kertoo Tom Taylorin syntymästä ja ensimmäisestä elinvuodesta ja fiktiivisen velhopojan Tommy Taylorin ensiesiintymisestä kirjamarkkinoilla. Sarjan keskeinen juonikuvio kun on oikean Tomin ja kuvitteellisen Tommyn yhtäläisyydet ja erot. Sarjassa on väläytelty pätkiä Tommy-kirjoista siellä täällä ja nyt tässä albumissa keskiössä on sarjan avausosan tapahtumat. Eli oikeastaan albumi on ensimmäinen Tommy-kirja sarjakuvan muodossa. Saattaa kuulostaa sekavalta, mutta oikeasti tämän voi kyllä ymmärtää ihan helposti, kun sarjaan tutustuu.

Peter Grossin kynänjälkeä on tussauksen ja värityksen avulla viety lastenkirjan kuvituksen suuntaan. Kuvista tulee vesiväreillä maalattu vaikutelma, vaikka tietokoneella nämä on väritetty, jos oikein tulkitsen. Tunnelma on herkullisen kiero: kaikki brittilastenkirjoja kahlanneet tunnistavat tutut ainekset ja erityisesti Harry Potterin suuntaan isketään silmää vielä tavallistakin enemmän. Tommyn tarinaa katkotaan Tom-vauvan kuulumisista kertomalla. Äänessä on Tomin (ja Tommyn) isä, kirjailija Wilson Taylor, jonka päiväkirjamerkintöjen kautta Tom-jaksot etenevät.

Uusien The Unwritten -lukijoiden kohdalla Tommy Taylor and the Ship That Sank Twice tarjoaa vaihtoehtoisen tavan päästä mukaan sarjan maailmaan. Tämä osa kertoo lähtökohdat Tomin ja Tommyn tarinasta. Yksi sarja lumotekijöistä on kuitenkin ollut Careyn tapa kehiä Tomin tarinaa auki pikku hiljaa. Pilkottua kronologiaa on sarjassa paljon.  Eli oikeastaan on lukijasta kiinni, missä välissä tämän osan haluaa lukea - veikkaan, että sen lukeminen muuttaa joka tapauksessa tapaa, jolla lukija kokee ne osat, jotka lukee tämän jälkeen. Sillä kuten sarja muistuttaa, vahvat tarinat muuttavat maailmaa ja lukijaansa.

Lue myös nämä:
Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 1-2
Scott McCloud: Understanding Comics 
J.K. Rowling: Harry Potter 1-7

Niina With: Taisit narrata, Stella

Kansi: Satu Kontinen / Myllylahti.

En ole vähään aikaan lukenut mitään kunnon hömppää ja Nina Within chick lit -romaani Taisit narrata, Stella sai minut kaipaamaan lisääkin kevyttä viihdykettä luettavakseni. Suomalaista chick litiä ilmestyy nykyään tasaisin väliajoin, osa tuotoksista onnistuu ja osa jää aika kamalaksi. Hyvä jälkimaku on jäänyt muun muassa Laura Saaren Tyyppiteoriasta, kehnot muistot taas jäivät Kira Poutasen Rakkautta au lait -tekeleestä. Jälkimmäisen muistelen arvioineeni Etelä-Saimaaseen, mutta olisiko ollut niin, että arvio julkaistiin vain paperilehdessä, koska en juttua netistä löydä. Taisit narrata, Stella on tämän vuoden kirjoja, sitä on luettu muun muassa Kirjasfäärissä, Lumiomenassa ja Kirsin kirjanurkassa.

Lukukokemukseni oli aika kahtiajakoinen. Aloitan tuttuun tapaan marmattamalla oikoluvusta. Kirjassa on melko paljon kielivirheitä, jotka olisi kyllä pitänyt voida editointikierroksilla korjata. Lisäksi kirjan juonessa on ällistyttäviä epäloogisuuksia. Olen kertonut että yleensä päättömätkin juonenkäänteet menevät kohdallani hyvin läpi, mutta tässä kirjassa en voinut olla kiinnittämättä niihin huomiota. Hyviin puoliin taas kuului sujuvuus ja mukaansatempaavuus - nämä Withillä tuntuvat kyllä olevan hanskassa, varsinkin suhteutettuna noihin mainitsemiini huonoihin puoliin.

Nyt olisi syytä kerrata puccinit ja carmenit, jos mieli säilyttää AAA-kerhon paikka myös pikkujouluissa. (s. 8)

Minä kirjoittaisin "mieli säilyttää paikan". Kirjasta löytyy myös "pikku musta" ja "Persian lahti", molemmat pitäisi kirjoittaa yhteen.

Eräässä kohtauksessa Stella muistelee "asuntolainan myöntänyttä pankinjohtajaa". Koska Stella on assistentti ja asuu pienessä kerrostasoasunnossa, on vaikea kuvitella että pankinjohtaja olisi hänen lainansa myöntänyt, eiköhän joku ihan tavallinen rahoitusneuvottelija ole laina-asiat hoitanut. Pienemmällä paikkakunnalla johtajalla saattaisi ollakin aikaa ja kiinnostusta Stellan laina-asioihin, mutta koska Stella on kotoisin Espoosta ja asuu Helsingissä, en usko pääkaupunkiseudun pankinjohtajien paneutuvan hänen asuntolainaansa.

Myös Stellan työpaikka, "keskisuuri it-firma", on melko outo. Firmassa tehdään useita eri ohjelmia ja niitä näköjään myydään lisenssihintaan. Johdolla on varaa vuokrata yksityinen lentokone ja lentää ulkomaille selvittämään asiakkaan ongelmia. Tämä ei ole uskottavaa - väittäisin, että it-firman pitää tänä päivänä keskittyä tiukasti yhteen osaamisalueeseen ja tuotteistaa palvelut viimeisen päälle, lisäksi lisenssimyynnin sijaan menestyjät toimivat mieluummin pilvipalvelumallin mukaan.

Siinä vaiheessa kun tapahtumat siirtyvät Dubaihin, heitetään häränpyllyä viimeistenkin uskottavuuden rippeiden kanssa. Hassua kyllä, tämä ei suinkaan saanut minua lopettamaan lukemista, vaan tuli sellainen olo että leikitään nyt mukana, kun tapahtumien ei ole tarkoituskaan olla kovin realistisia. Tässä Taisit narrata, Stellan hyvät puolet toivottavasti näkyvät: kirja tarjosi eskapismia ja veti mukaansa, huolimatta päättömyyksistä ja kielellisistä kömmähdyksistä.

En kyllä osaa sanoa, mistä tämä johtuu, sillä Stellakin on hieman ristiriitainen ja aika ärsyttäväkin hahmo. Hänet kuvataan neurootikkona, mutta varsin huolettomasti hän suhtautuu valehtelunsa ja kömmähtelynsä aiheuttamiin ongelmiin. Chick litin tyyliin sopivasti Stellan elämässä on kaksikin komeaa ja kiinnostavaa miestä, pomo Petri ja naapuri Markus. Säätöä tulee Stellan jokseenkin sekoilevasta tavasta hoitaa assistentin töitä ja jostain syystä Markus herättää Stellassa vastustamattoman halun liioitella ja värittää puheitaan.

Hyviä puolia olivat kirjan vauhdikkuus ja keveys. Ja vaikka kirja ei tosiaan mitään ultrarealismia tarjoile, oli Helsinki-kuvaus elävää ja mukavaa. Dialogin kirjoittajana With on taitava, samoin sivuhenkilöt ovat eläviä. Luin kirjan kahdella istumalla, eli vaikka ärsytyskynnys paikoin ylittyi, eskapismin tarjoamisessa Taisit narrata, Stella silti onnistui.

Lue myös nämä:
Laura Saari: Tyyppiteoria
Kirsti Ellilä: Pelastusrenkaita
Hilja Valtonen: Vaimoke

Virginie Despentes: Teen spirit

Kansi: Eliza Karmasalo
/ Like.

Taannoisesta Forssan Kirjalöytö Outletista ostettujen kirjojen pino alkaa olla kohtapuoliin käsitelty. Joulukuussa kuulemma avautuukin seuraava Kirjalöytö Outlet. Kannattaa käydä tutkailemassa valikoimat, jos siellä päin liikkuu!

Virginie Despentesin Teen spirit on suomennettu vuonna 2005, alun perin kirja on ilmestynyt vuonna 2002. Ranskalaisen Despentesin nimi jäi  minulle mieleen, kun kävin aikoinaan katsomassa Despentesin romaaniin perustuvan elokuvan Pane mua. Meno oli melkoisen hurjaa ja sen perusteella odotin Teen spiritinkin olevan jotain roisia ja kiinnostavaa.

Alku ainakin oli lupaava. Monet inhoavat liian rumia ja ankeita kirjoja ja sellaiselle lukijalle Teen spirit ei varmasti sopiva. Masentunut ja ahdistunut työtön Bruno on sulkeutunut asuntoonsa tyttöystävän passattavaksi. Päivät kuluvat pilveä polttaen ja tyhjiä kirjailijahaaveita pyöritellen. Muita ihmisiä Bruno lähinnä halveksii.

Sitten entinen heila ottaa yhteyttä ja Bruno saa tietää, että hänellä on 13-vuotias tytär Nancy. Isän ja tyttären tutustuminen alkaa hieman haparoiden, mutta suhde lämpenee vähitellen. Samaan aikaan Bruno jatkaa säätämistään ex-tyttöystävän, rahapulan, vanhojen kavereiden ja Nancyn äidin Alicen kanssa.

Luin kirjaa melko pätkittäin, mikä sopi kirjan rytmiin hyvin. Mitään tämän kummempaa juonta kirjassa ei ole, vaan Brunon mietteet ovat keskiössä. Havainnot isyydestä ovat tavallaan hieman kliseisiä, esimerkiksi heräävä vastuuntunto on vähän ristiriidassa Brunon muun toiminnan kanssa, mutta elävästi Despentes osaa nämäkin käänteet kertoa.

Lopussa Despentes ottaa mukaan aikakauden vahvan maamerkin – iskut WTC-torneihin. Tapahtuman kytkeminen Brunoon ja Nancyyn jää melko irralliseksi, tuntuu kuin Despentes yrittäisi saada tapahtuman kautta mukaan laajempaa symboliikkaa. Tämä jää kuitenkin vähän tyhjäksi, kun kirjan siihenastinen kerronta on tiukasti arjessa kiinni.

Lukukokemuksessa piristävää oli se, että kirja tarjosi jotain erilaista. Ranskasta suomennettuja kirjoja voisin lukea enemmänkin. Nyt olisi hieman vetoapuakin tarjolla, Anna minun lukea enemmän –blogissa on Vive La France! –lukuhaaste menossa. Innoittajana on Turun Kirjamessujen ensi vuoden Ranska-teema. Näköjään tulin tässä napanneeksi yhden haastepisteen eli raidan, sillä Despentes mainitaan haasteen kirjavinkkilistassa.

Käännöksestä

Suomentaja Einari Aaltonen tekee kerrassaan mainiota työtä. Minäkertoja Brunon puhekielimäinen kerronta on notkean luistavaa. Tässä esimerkki:

Catherinen kanssa vietettyjen vuosien aikana olin oppinut huomaamaan tekemäni kielioppivirheet mutten välttämään niitä. Tavatessamme olin ollut ylpeä ääliömäisestä puhetavastani. Kai se tuntui minusta äijämäiseltä, todisti että olin viettänyt aikaani kadulla tai muuta paskaa. Catherinen tavattuani olin tajunnut, että minut oli tuomittu puhumaan niin, muuhun en pystynyt, ja havainto oli vetänyt naamani vakavaksi. Olin joutunut spedesatimeen, ja kun ansa oli lauennut, sen huomaamisesta ei ollut enää hyötyä.

”Spedesatimeen joutuminen” on hauska ilmaisu, ja sopii Brunolle. Sanana ”spede” on lähtöisin Pertti ”Spede” Pasasesta, mutta ilmaisu sopii käännöskirjaan, vaikka pariisilaiset eivät olisi Spedestä kuulleetkaan. Ilmaisua kun käytetään suomalaisessa puhekielessä nykyään yleisesti  kuvaamaan jotain naurettavaa, typerää tai omituista, eikä sillä enää viitata yksilöivästi Spede Pasaseen.

Erääseen pikku yksityiskohtaan oli jäänyt ristiriita, joka onneksi selvisi myöhemmin. Yhdessä kohtauksessa Bruno miettii näin:

Olin kyllästynyt olemaan hajalla, halusin päästä eroon siitä tunteesta, mutta nielemäni tabletit tekivät olon tukalaksi ja kömpelöksi, eivät ollenkaan huolettomaksi. Viheliäistä kamaa, niin kuin kaikki valkoisten mömmöt.

Toisaalla Bruno kuitenkin toteaa näin:

Ja olin sitä paitsi valkoihoinen…

Olisikohan tablettikohtauksessa tarkoitettu valkoisia mömmöjä, ei valkoisten mömmöjä? Kokonaisuutena Aaltosen käännös oli kuitenkin varsin onnistunut ja miellyttävä.

Lue myös nämä:
François Rabelais: Pantagruelin kolmas kirja
Choderlos de Laclos: Vaarallisia suhteita
Christophe Blain: Maalari ja merirosvo - Olga

Kuluttajavirastolta ohjeet blogimainonnasta

Bongasin Kirjasfäärin twiittauksesta että Kuluttajaviraston kommentti blogien piilomainonnasta on vihdoin valmistunut. Muistan että Kirjamielellä teki parisen vuotta sitten kuluttajavirastoon kyselyn aiheesta. Kirjasfäärissä on jo tiiviit ohjeet aiheesta. Kannattaa lukea kuluttaja-asiamiehen tiedote ja ohjeet kokonaisuudessaan.

Kuva: Images Money / Flickr. Creative Commons -lisenssi CC BY 2.0

Ohjeista käy ilmi, että ne sitovat ennen kaikkea yrityksiä, jotka haluavat markkinoida tuotteitaan blogien kautta ja ammattibloggaajia. Harrastajabloggaajia ohje ei sido, mutta antaa kuitenkin suosituksen.

Mietin itse, että voisin toteuttaa ohjeen perusteella sen, että ryhtyisin systemaattisesti merkitsemään, milloin lukemani kirja on arvostelukappaleena saatu. Helpoiten tämä hoituu luomalla arvostelukappaleille oma tunnistekategoria ja merkitsemällä kirjat siihen. Samalla vaivalla voisin kai tägätä muutkin kirjat. Suunnittelin seuraavia kategorioita: kirjasto, myymäläostos, verkko-ostos, divariostos, pyydetty arvostelukappale, tarjottu arvostelukappale, saatu lahjaksi, maksuton e-kirja. Merkitsemistä on aika paljon, joten katsotaan tuleeko matkalla muita kategorioita vastaan. Myymäläostoksen ja verkko-ostoksen erottaminen toisistaan kiinnostaa ihan oman seurannan vuoksi. Maksuton e-kirja taas on hyvä erottaa vaikkapa lahjaksi saaduista kirjoista sen vuoksi, että paperikirjoja julkaistaan vain vähän maksutonta jakelua varten, kun taas e-kirjoissa maksuttomuus on yleistä, kun esimerkiksi tekijänoikeuksista vapautuneita vanhoja kirjoja digitoidaan.

Jos haluaisi noudattaa ohjeita ihan viimeiseen asti, kannattaisi huomioida nämä jutut:

Mainos on voitava tunnistaa mainokseksi heti ensisilmäyksellä ilman tarkempaa tutustumista siihen.

Tähän paras keino olisi laittaa heti postauksen alkuun vaikkapa väripalkilla tai kuvalla korostettuna, että kirja on saatu kustantamolta ilmaisena arvostelukappaleena. Näin lukija huomaisi heti ensivilkaisulla, että nyt bloggaaja on lukenut arvostelukappaleen. Jonkin verran tapaa näkee, esimerkiksi Ja kaikkea muuta -blogi käyttää Sponssikirja-kuvatunnistetta blogimerkinnän lopussa.

Tuotteesta kirjoitettaessa viittaus markkinoivaan yritykseen on tehtävä joka kerta, kun tuote mainitaan tai se liittyy muuten olennaisesti postaukseen.

Tämä tarkoittaa sitä, että kun linkittää blogiarvioita vaikka blogin Facebook-fanisivulle tai Twitteriin, pitäisi aina linkin yhteydessä mainita, että kirja on arvostelukappale. Sama koskee myös vaikka kuukausikoostepostauksia. Tämä kuulostaa sellaiselta, etten kyllä usko tavan ihan äkkiä yleistyvän. Voisihan tätä tietysti kokeilla.

Blogimainontakeskustelun yhteydessä toistuu pohdinta siitä, miksi lehtien ei tarvitse merkitä näkyviin arvostelukappaleen saamista, jos blogit sellaiseen nyt velvoitetaan. No, voihan olla että kun blogilukijat tottuvat tapaan, sitä aletaan vaatia perinteiseltä medialtakin.

Hieman hassulta kuitenkin tuntuu ajatella, että jos saan kirjasta arvostelukappaleen ja kirjoitan siitä sekä lehteen että blogiin, on lehtiarvioni virallisesti kirjallisuuskritiikkiä ja blogiarvioni mainos. Tässäpä hieman vertailua:

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet
Kirjoittamani kirjallisuuskritiikki
Kirjoittamani mainos

Riku Korhonen: Lääkäriromaani  
Kirjoittamani kirjallisuuskritiikki
Kirjoittamani mainos

Jennifer Weiner: Rikoksia ja hiekkakakkuja 
Kirjoittamani kirjallisuuskritiikki
Kirjoittamani mainos

Ja eikun tägäämään! Otan tavoitteeksi merkitä marraskuun aikana kirjan alkuperän kaikkiin postauksiini ja mietin "mainoslaatikkoilmoituksen" ja Fb- ja Twitter-linkitysten arvostelukappalemaininnan käyttöä.

Jari Tervo: Koljatti

Kuva: Tuula Mäkiä / WSOY.

Vaikka olen lukenut Jari Tervon kirjoja melko paljon, vuonna 2009 ilmestynyt Koljatti oli tähän mennessä jäänyt minulta väliin. Muistan aloitelleeni kirjaa sen ilmestyttyä, mutta alku tuntui ärsyttävältä ja sekavalta ja kirja jäi nopeasti kesken. Takaraivoon oli kuitenkin jäänyt monen fiksun lukijan, muun muassa Hreathemuksen kehut kirjasta. Niinpä Koljatti tarttui äänikirjahyllyltä matkaan.

Kirja kertoo pääministeri Pekka Lahnasesta, joka on päätynyt viihdeuutisten otsikoihin sekoilevien ihmissuhteidensa vuoksi. Niinpä. Nyt kun Matti Vanhasen pääministerikauden päättymisestä on jo kolmisen vuotta aikaa, voi Tervon ajankohtaissatiiria katsoa hiukan etäämmältä. Vaikka Koljatti on fiktiota, on Tervo epäilemättä kerännyt entisen toimittajan kokemuksella kunnon lähdeaineiston todellisen elämän tapahtumista. Minulle on jäänyt mieleen uutisissa Koljatin ilmestymisen aikaan ollut Tervon haastattelupätkä, jossa hän pohtii miten ihmeessä Suomen pääministeri voi olla Seiskan näkyvin viihdejulkkis.

Koljatissa pääministeri Lahnasella on harmaa imago, ex-vaimo, liuta yksinhuoltajia entisinä heiloina - ja kellariin vangittu aasialaisnainen. Brysselissä EU-matkalla Lahnanen harmittelee sosiaalisten taitojensa vähäisyyttä ja kadehtii eteläeurooppalaisten sujuvaa supliikkia. Vähäisenä vapaa-aikanaan Lahnanen naamioituu tekoparran taakse ja matkustaa Lidliin tai lähiöpubiin tutkimaan aitoa kansan elämää. Yhteistä näille kokemuksille on, että kaikki menee persiilleen sitä enemmän, mitä kovemmin Lahnanen yrittää.

Kirjassa oli monia pirullisia ja osuvia letkautuksia, mutta myös melko epätasaista jaarittelua. Välillä paasataan Vladimir Putinin lapsuudesta, välillä Pihtiputaan poliisisurmista. Tervon muista kirjoista tuttu into kuvata Kekkosta näkyy Koljatissa myös, hieman välillisenä. Lahnanen kun kuvataan niin vankkumattomana Kekkosen kannattajana ja ihailijana, että hän on nimennyt kaksospoikansakin Urhoksi ja Kalevaksi.

Huonoimmillaan Tervo sortuu kesäteatterimaiseen huumoriin, vääntämään melko kuluneita navanalus- ja humalavitsejä. Parhaimmillaan Koljatin piruilu suomalaispolitiikalle ja mediailmiöille on kuitenkin napakkaa. Saa nähdä miten hyvin tämä kirja kestää aikaa. Mutta kenties tämän ei ollut tarkoituskaan olla muuta kuin satiirinen katsaus ilmestymisajankohtaansa .

Äänikirjan luki muuntautumiskykyinen Veikko Honkanen, jonka äänirepertuaari yltää jylhästä kuminasta heiveröiseksi voihkimiseksi. Paikoin Honkanen oli jopa liian ilmeikäs, ottaen huomioon että Lahnasen persoonaa värittää ylenpalttinen harmaus. Muuten kuuntelen kyllä jatkossakin mielelläni jotain Honkasen lukemaa.

Lue myös nämä:
Jari Tervo: Myyrä
Jari Tervo: Pohjan hovi
Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen

Susan Sellers: Vanessa & Virginia

Kansi: Nina Kairisalo / Into Kustannus.

Lukupiiri-ilta on aina mukava - niin oli eilenkin, kun livelukupiirini kokoontui puimaan Susan Sellersin kirjaa Vanessa & Virginia. Kirja oli minulle nimeltä tuttu, se on vilahdellut tänä vuonna blogeissa siellä täällä. Ainakin Leena Lumi, Ilselän Minna, Sinisen linnan kirjaston Maria ja Täällä toisen tähden alla -Jaana ovat lukeneet kirjan.

Minulle kirjan lukeminen oli hieman pakkopullaa, sillä en oikein päässyt kirjaan sisälle pintaa syvemmältä. Tiesin kuitenkin monen pitävän kirjasta ja myös lukupiirissämme on lähes aina vastakkaisia mielipiteitä luetusta kirjasta, joten haluan yrittää hieman perustella, mikä mätti.

Kansiliepeessä kirja määritellään näin: "Se on dramaattinen uudelleentulkinta paitsi sisarusten elämästä myös yhdestä 1900-luvun kirjallisuuden kuuluisimmista murhenäytelmistä - Virginia Woolfin itsemurhasta." Olen eri mieltä. Kirja kyllä kertoo Virginia Woolfista hänen sisaren Vanessa Bellin näkökulmasta, mutta kirjan lopussa tapahtuva itsemurha suorastaan livahtaa ohi. Ja pääpaino on kyllä Vanessan itsensä elämässä. En myöskään osaa sanoa, missä määrin kirja on uudelleentulkinta, sillä minulla ei ollut juuri pohjatietoa Vanessa Bellin ja Virginia Woolfin elämästä. Jaana miettiikin bloggauksessaan, mahtaako kirja kovin hyvin avautua jos ei tunne tosielämän taustoja.

Minusta romaanin pitää toimia itsenäisenä romaanina, vaikka taustalla olisikin tositapahtumia. Vaikka lukija ei olisi ikinä kuullutkaan Virginia Woolfista, pitäisi Vanessan & Virginian silti toimia fiktiivisenä romaanina. Sellaisena se ei kuitenkaan minusta oikein kanna. Henkilöt tuntuvat pintapuolisilta, ihmisiä tulee ja menee, ajankuva jää viitteelliseksi ja ohueksi, merkittäviä tapahtumia osoitellaan ja alleviivataan. Kronologisuus tuntuu samanlaiselta läpijuoksutukselta kuin monissa elämäkertaelokuvissa: leikataan peräkkäin nopeaan tahtiin lyhyitä tunnelmapaloja, jotta saataisiin kasattua tiiviiseen pakettiin kaikki olennaiset käänteet kohteen elämästä.

Kirjassa esiintyvä väkimäärä on melkoinen. Onneksi toisten blogiarvioista ja lukupiiriläisten kommenteista hoksasin googlettaa tietoa Bloomsburyn ryhmästä. Wikipediasta löytyvät ryhmäläisten elämäkerrat ovat todella mielenkiintoista luettavaa, kirjassa esiintyvistä henkilöistä minua kiinnostivat erityisesti Angelican ja Bunnyn kohtalot.

Hyvänä puolena voi sanoa, että kirja herätti halun lukea jotain Virginia Woolfin kirjoittamaa - minulla kun on aukko sivistyksessä Woolfin kohdalla. Lisäksi lukupiirissä vinkattiin Michael Cunninghamin Tunneista. Siitä löytyy paljon bloggauksia, linkitän tässä Annan kirjoituksen.

Käännöksestä

Suomentaja Soili Takkala tekee kohtuullisen hyvää työtä. Kieli on pääsääntöisesti sujuvaa suomea. Dialogiin on jäänyt jonkun verran paperinmakuisia anglismeja, kuten valitettavan usein käännöksissä tuntuu käyvän. Parissa kohdassa ihmettelin sanavalintoja, kuten tässä:

Lakkaan kirjoittamasta katsellakseni lintuja, jotka nokkivat Gracen nurmikolle heittämiä pekoninkuoria.

Pähkäilimme lukupiirissä, että pekonilla ei ole kuoria, mutta kyllähän lintuja usein ruokitaan rasvalla, vaikkapa talipalloilla. Kenties alkutekstissä on tarkoitettu vaikka kamaraa tai ihraa?

Jonkinlainen kiireen sivumaku käännöksen kieleen tuntuu jääneen. Näine puutteineenkin käännös tuntuu keskivertoa paremmalta uusien englannista suomennettujen kirjojen joukossa.

Lue myös nämä:
Edith Wharton: The Age of Innocence
Dodie Smith: The 101 Dalmatians
Mary Henley Rubio: Lucy Maud Montgomery - The Gift of Wings

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2013 parhaita kirjoja

Taas on aika julistaa kirjabloggaajien kirjaäänestykset käyntiin! Tänä vuonna kirjabloggaajat äänestävät vuoden parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa.

Kategoriat ovat:

Blogistanian Finlandia
Blogistanian Globalia
Blogistanian Kuopus
Blogistanian Tieto

Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan maanantaina 27.1.2014 klo 10. Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa tiistaina 28.1.2014 klo 10.

Blogistanian Finlandia 2013
Blogistanian Finlandia 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2013 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Kilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin on palkittu Katja Ketun Kätilö ja Aki Ollikaisen Nälkävuosi. Blogistanian Finlandiaa emännöi oma blogini Sallan lukupäiväkirja.

Blogistanian Globalia 2013

Blogistanian Globalia 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2013 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Kilpailu järjestetään kolmatta kertaa. Aiemmin on palkittu Sarah Watersin Vieras kartanossa ja Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi. Blogistanian Globaliaa emännöi Kirjasfääri:

Blogistanian Kuopus 2013

Blogistanian Kuopus on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2013 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

Kilpailu järjestetään toista kertaa. Aiemmin on palkittu Annukka Salaman Käärmeenlumooja. Blogistanian Kuopusta emännöi Les! Lue!.

Blogistanian Tieto 2013

Blogistanian Tieto 2013 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita tietokirjoja. Kilpailu koskee kotimaisia vuonna 2013 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2013 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

Kilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa. Blogistanian Tietoa emännöi Luetut, lukemattomat.

Osallistumisohjeet

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä kirjat ja kirjoittanut niistä omaan blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Osallistuja julkaisee listan blogissaan maanantaina 27.1.2014 klo 10 ja käy linkittämässä listansa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä, 20.1.2014. Halutessaan bloggaaja voi ajastaa listan julkaistavaksi etukäteen. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä listoja ei huomioida eikä listaa saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta listasta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun lista on ajastettu julkaistavaksi.

Bloggaaja voi muodostaa listan kaikkiin kategorioihin tai yhteen tai useampaan kategoriaan. Ääntenlaskennan sujumisen vuoksi äänestäjän tulee jättää kommentti jokaisen äänestämänsä kategorian emäntäblogiin.

Pisteytys

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan kirjan listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään kirjakohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Kilpailujen voittaja on kirja, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Järjestelyt

Kilpailu on kirjabloggaajien vapaaehtoisvoimin järjestämä epäkaupallinen äänestys. Palkintona jaetaan kunniakirja ja voittajakirjailijalle järjestetään kukitus mahdollisuuksien mukaan.

Tämän vuoden emäntäblogit on arvottu. Kilpailun järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden kilpailuemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.

Tässä vielä  tunnelmapaloja aiemmista kisoista. Annukka Salama kukitettiin Käärmeenlumoojan palkitsemistilaisuudessa.

Äänestyksen voitto pääsi Sarah Watersin Vieras kartanossa -pokkaripainoksen kanteen.

Aino & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta

Kuva: WSOY.

Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet oli sen verran hurja sarjakuvaelämys, että myönnän hieman pettyneeni kun sen jälkeen tuli tieto, että Tietäväinen työstää lastenkirjaa. Mutta kun Vain pahaa unta ilmestyi ja alkoi saada hienoja arvioita, suhtauduin uuteen teokseen jo positiivisemmin. Kirjamessuilta nappasin Vain pahaa unta haaviini. Teos on tehty yhteistyössä Aino-tyttären kanssa ja se käsittelee lapsen näkemiä painajaisia. Kirjaa on luettu muun muassa Lumiomenassa ja Kirjavassa kammarissa, muita blogiarvioita löytää vaikkapa kirjan Facebook-sivulta. Vain pahaa unta on myös Finlandia Junior -ehdokkaiden kuusikossa.

Vaikka tägään teoksen sarjakuvien alle, ei Vain pahaa unta ole varsinaisesti sarjakuva. Siinä on kyllä mukana sarjakuvajaksoja. Valveillaoloajasta kerrotaan tyyliteltyjen sarjakuvakohtausten avulla. Valveilla olevat ihmiset on piirretty luonnosmaisesti, värimaailma on harmaa tai sinertävä.

Unijaksot sen sijaan ovat värikkäitä ja niissä yhdistyy monta elementtiä. Aino Tietäväisen piirtämät painajaishahmot uppoavat Ville Tietäväisen kuvitukseen ja taustalle on upotettu pätkiä unien tulkintakirjoista. Kuvia voi lukea monin tavoin - eräs porraskäytävää kuvaava aukeama sopii luettavaksi eri suunnista, kirjaa voi siis käännellä ympäri ja tarkkailla, miten kuva muuttuu kun kuvan lukusuunta muuttuu. Hienoja kuvia kannattaa tutkiskella kaikessa rauhassa, niissä on monia kerroksia.

Ainon näkemät painajaiset herättivät monia mietteitä. Muistin, millaista oli itse lapsena herätä pelottavaan painajaiseen ja miten jotkut aiheet toistuivat unesta toiseen. Unien tulkinta kiinnostaa minua ylipäätään ja yritän painaa näkemäni unet mieleeni, olen joskus pitänyt unipäiväkirjaakin. Vain pahaa unta kuvaa Ainon 3-6-vuotiaana näkemiä unia. Niistä näkee hyvin, miten universaaleja unisymbolit ovat. Tulivuoria, eläimiä, lentämistä... sellaisia aiheita, jotka eivät pikkulapsen arkielämässä mitenkään erityisesti toistu.

Liityn siis Vain pahaa unta -teoksen ihailijakerhoon. Näkymättömistä käsistä taas pitää mainita sen verran, että teoksella menee lujaa. Siitä on otettu useita painoksia ja albumin Facebook-sivulla etsittiin hiljakkoin vinkkejä arabian kielen kääntäjistä. 

Lue myös nämä:
Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet
Bruno Bettelheim: Satujen lumous
Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa & Liisan seikkailut peilimaailmassa

Ville Ranta: Kyllä eikä ei

Kuva: WSOY.

Olen usein sarjakuvia lukiessani todennut, että visuaalisesti vahvoja sarjakuvia pitäisi malttaa lukea hitaasti. Ville Ranta sai minut onnistumaan tässä uusimman sarjakuvaromaaninsa Kyllä eikä ei parissa. Tyylikkäiden ja kauniiden kuvien äärellä teki mieli pysähtyä viipymään ja maistelemaan - niinpä luinkin tarinaa pikku hiljaa. Verkkainen lukurytmi sopikin Kyllä eikä eihin hyvin, koska tarinan sisäinen rytmi on rauhallinen.

Minulle tämä oli paras lukemani Rannan sarjakuva-albumi. Tarina sijoittuu 1800-luvun Ouluun ja Ranta kertoo taiteilijan vapaudella historiallisista henkilöistä. Kirkkoherran virkaa tavoitteleva leskimies Hans Nyman kaipaa vaimoaan ja katsoo tyttäriensä perään. Herännäisyydestä hengellisen kodin löytänyt Maria Piponius taas palaa kotiin Ouluun pitkältä laivamatkalta, mutta tavallinen arki tuntuu tarkoituksettomalta.

Kuvat näyttävät vesiväreillä maalatuilta ja Ranta osaa erityisen upeasti loihtia valon tunnelmaa väreillään. Kolakka keli näkyy vilua värisyttävän sinivihreänä tai harmaana. Kynttilänvalon tai lieden hohkaessa tunnelma on punakeltainen, valoisat kesäyöt ovat pastellisen lempeitä. Ruutureunoja ei ole vaan kuvat virtaavat vapaasti.

Tarinassa pääpaino on ihmisissä, mutta historialliseen miljööseen uppoaa ilokseen. Autenttista tunnelmaa luovat siellä täällä siteeratut vanhalla kirjasuomella kirjoitetut tekstit.

Erityisen hienoa on kuitenkin Rannan taito kuvata ihmiset inhimillisen ristiriitaisina. Takakannessa mainitaan "hengen ja lihan päättymätön ristiveto" ja se kuvaakin tarinaa osuvasti. Sekä Hans että Maria ajautuvat tahoillaan seksikokemuksiin, jotka ympäristön silmissä ovat syntiä. Kumpikaan ei kuitenkaan halua loukata ketään tahallaan ja kumpaakin ohjaa myös kaipuu sielulliseen hyvään.

Varsinkin Marian eroottisen syntiinlankeemuksen kohdalla pöyristyin ensilukemalla. Sitten ryhdyin miettimään, että tämä on Rannalta melkoinen taidonnäyte - onhan seksi sekä taiteessa että viihteessä niin perinpohjaisen kaluttu luu, että on hyvin vaikea keksiä seksistä mitään kohua nykyään. Ranta pystyy herättämään pahennusta hienovaraisin ja taitavin keinoin. Eikä seksillä mässäillä, vaan yhtä perinpohjaisesti tutkaillaan ihmisen kokemaa kaipausta, häpeää, tyhjiin raukeavia lupauksia ja tekopyhyyttä.

Kauneuden rinnalla kulkee myös rumuus. Mahamakkarat ja reisiselluliitti ovat yhtä selvästi näkyvissä kuin typeryys tai ärsyttävyys. Esimerkiksi Marian pikkusisko Bina on raivostuttava murrosikäisenä koheltajana, samoin Nymanin pikkutytöt ovat melkoisen  rasavillejä.

Lainasin Kyllä eikä ein kirjastosta, mutta pitää ostaa tämä jossain vaiheessa omaan hyllyyn. Tarina kestää varmasti useita lukukertoja ja hivelevän kauniita ja taitavia kuvia voi uppoutua katselemaan pitkäksi aikaa.
 

Lue myös nämä:
Ville Ranta: Joku raja
JP Ahonen & KP Alare: Perkeros
Hanneriina Moisseinen: Isä