Jari Tervo: Koljatti

Kuva: Tuula Mäkiä / WSOY.

Vaikka olen lukenut Jari Tervon kirjoja melko paljon, vuonna 2009 ilmestynyt Koljatti oli tähän mennessä jäänyt minulta väliin. Muistan aloitelleeni kirjaa sen ilmestyttyä, mutta alku tuntui ärsyttävältä ja sekavalta ja kirja jäi nopeasti kesken. Takaraivoon oli kuitenkin jäänyt monen fiksun lukijan, muun muassa Hreathemuksen kehut kirjasta. Niinpä Koljatti tarttui äänikirjahyllyltä matkaan.

Kirja kertoo pääministeri Pekka Lahnasesta, joka on päätynyt viihdeuutisten otsikoihin sekoilevien ihmissuhteidensa vuoksi. Niinpä. Nyt kun Matti Vanhasen pääministerikauden päättymisestä on jo kolmisen vuotta aikaa, voi Tervon ajankohtaissatiiria katsoa hiukan etäämmältä. Vaikka Koljatti on fiktiota, on Tervo epäilemättä kerännyt entisen toimittajan kokemuksella kunnon lähdeaineiston todellisen elämän tapahtumista. Minulle on jäänyt mieleen uutisissa Koljatin ilmestymisen aikaan ollut Tervon haastattelupätkä, jossa hän pohtii miten ihmeessä Suomen pääministeri voi olla Seiskan näkyvin viihdejulkkis.

Koljatissa pääministeri Lahnasella on harmaa imago, ex-vaimo, liuta yksinhuoltajia entisinä heiloina - ja kellariin vangittu aasialaisnainen. Brysselissä EU-matkalla Lahnanen harmittelee sosiaalisten taitojensa vähäisyyttä ja kadehtii eteläeurooppalaisten sujuvaa supliikkia. Vähäisenä vapaa-aikanaan Lahnanen naamioituu tekoparran taakse ja matkustaa Lidliin tai lähiöpubiin tutkimaan aitoa kansan elämää. Yhteistä näille kokemuksille on, että kaikki menee persiilleen sitä enemmän, mitä kovemmin Lahnanen yrittää.

Kirjassa oli monia pirullisia ja osuvia letkautuksia, mutta myös melko epätasaista jaarittelua. Välillä paasataan Vladimir Putinin lapsuudesta, välillä Pihtiputaan poliisisurmista. Tervon muista kirjoista tuttu into kuvata Kekkosta näkyy Koljatissa myös, hieman välillisenä. Lahnanen kun kuvataan niin vankkumattomana Kekkosen kannattajana ja ihailijana, että hän on nimennyt kaksospoikansakin Urhoksi ja Kalevaksi.

Huonoimmillaan Tervo sortuu kesäteatterimaiseen huumoriin, vääntämään melko kuluneita navanalus- ja humalavitsejä. Parhaimmillaan Koljatin piruilu suomalaispolitiikalle ja mediailmiöille on kuitenkin napakkaa. Saa nähdä miten hyvin tämä kirja kestää aikaa. Mutta kenties tämän ei ollut tarkoituskaan olla muuta kuin satiirinen katsaus ilmestymisajankohtaansa .

Äänikirjan luki muuntautumiskykyinen Veikko Honkanen, jonka äänirepertuaari yltää jylhästä kuminasta heiveröiseksi voihkimiseksi. Paikoin Honkanen oli jopa liian ilmeikäs, ottaen huomioon että Lahnasen persoonaa värittää ylenpalttinen harmaus. Muuten kuuntelen kyllä jatkossakin mielelläni jotain Honkasen lukemaa.

Lue myös nämä:
Jari Tervo: Myyrä
Jari Tervo: Pohjan hovi
Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen