Anja Snellmanin Parvekejumalista on kirjoitettu jo todella monessa kirjablogissa. Minä kannoin korteni kekoon osallistumalla K-blogin Parvekejumalat-keskusteluun, kun olin lukenut kirjasta pienvihkona julkaistun lukunäytteen. Lueskelin lukunäytettä kesällä aika kauan ja sitten alkoi kalvaa mieltä - kyllä tämä kirja pitäisi lukea kokonaan. Kirjapedon nettimarkkinointikeskustelun innoittamana pyysin kirjasta Otavalta arvostelukappaleen blogia varten, ja sellaisen sainkin, kiitos Otavalle!K-blogin kommenteissa kuvaan, että Parvekejumalien parissa ensimmäisessä luvussa minua ärsytti kieli. Kirjan päähenkilö on Anis, somalityttö Itä-Helsingin lähiössä. Koska Anis on kasvanut perheessä, jonka äidinkieli ei ole suomi, eikö hänen kielenkäytössään pitäisi näkyä kahden kulttuurin rajamailla eläminen? Nyt Aniksen puheenvuoroissa käytetään lyyristä ja välillä suorastaan vanhahtavan kaunista suomea - Anja Snellmanin omaa kieltä. Toisena kertojana on Alla-Zahra, rajattoman lapsuuden elänyt kantasuomalaistyttö, joka nuorena aikuisena hakee turvallisia rajoja islaminuskosta.
Mutta kun ryhdyin lukemaan kirjaa alusta loppuun, ärsytys hälveni. Kirja on erinomaisesti kirjoitettu. Rauhallinen, tasapainoinen ja kaunis suomen kieli sopii tarinaan hyvin. Rohkenen kuvata Snellmanin kirjailijanlaatua siteeraamalla Kaksi kaupunkia -kirjan David Leijaa, kun hän kuvailee kirjailijatyttöystäväänsä Tytti Santiagoa:
"Tytin voima piili siinä, ettei hän milloinkaan ajatellut asioita muiden kannalta. Silti hän oli romaanikirjailija. Mutta ristiriitaa ei ollut, sillä hän oli saarnakirjailija. Tytillä oli todellakin oma vahva ääni ja hän uskoi lujasti siihen mitä kirjoitti."
Kuten kerroin kirjoittaessani Kultasuusta, en ole Anja Snellmanin uusimpia kirjoja lukenut. Joten pisteet kirjailijalle siitä, että hän onnistui Parvekejumalillaan vokottelemaan minut takaisin kirjojensa pariin. Olenhan kaiken järjen mukaan hänelle parasta A-kohderyhmää: koulutettu, nuorenpuoleinen ja feministisesti ajatteleva nainen. Parvekejumalat oli siinäkin mielessä ilahduttava, että siitä puuttui täysin kaikki tekninen kikkailu. Uusia suomalaisia (mies)kirjailijoita lukiessa on joskus käynyt mielessä, että onko vaikkapa Jari Tervon menestys heijastunut kirjailijarintamaan siten, että yksi sun toinen yrittää kikkailla vaihtuvien kertojanäkökulmien, monimutkaisten juonenkieputusten ja verbaalivirtuoosimaisuuteen pyrkimisten kanssa. Läheskään kaikki eivät näissä asioissa onnistu. Anja Snellman on niin hyvä, että hänen ei tarvitse mielistellä lukijaa, vaan hän voi kaikessa rauhassa kirjoittaa kronologisen tarinan, jossa kylläkin kertojanäkökulma vaihtuu vuoroluvuin, mutta vaihdos kerrotaan lukijalle selkeästi luvun otsikoinneilla ja kirjoittamalla henkilöistä kolmannessa persoonassa. Kiitos!
Snellman on niitä harvoja suomalaisia kirjailijoita, jotka saavat kirjoilleen niin paljon medianäkyvyyttä kuin ne ansaitsevat. Parvekejumalat on saanut paljon näkyvyyttä paitsi kirjoittajansa, myös aiheensa ansiosta, onhan suomalainen keskustelu maahanmuuttajista saanut välillä melko värikkäitä sävyjä. Aniksen tarina on tärkeä ja tosi. Se on monelta osin kärjistetty, tyylitelty ja etäännytetty, mutta tosi se on - sen verran paljon vastaavia nuorten tyttöjen kohtaloita on ollut ja on ympäri maailmaa. Kontekstit ja aatteet ovat vaihtuneet, mutta tavat ovat olleet samoja - vanhoillisen ajattelun mukaisesti nuoren tytön ei ole sopivaa olla liian utelias ja suuntautua liiaksi kodin ulkopuolelle. Perheen sisäisessä hierarkiassa miespuoliset tulevat ennen naispuolisia, ja tyttären osoittama kiinnostus "epäsopivia" asioita kohtaan vahingoittaa perheen miesten kunniaa. Itse asiassa samanlaisista asetelmista on kirjoittanut vaikkapa Hilkka Ravilo kuvatessaan sotienjälkeistä Suomea - tunnistan yhteisiksi tekijöiksi patriarkaalisen ajattelun, ankaran uskonnon säätelemän tiukan moraalikoodiston ja vaatimattomista oloista kotoisin olevan nuoren tytön vähäiset etenemismahdollisuudet.
Kirjan ensimmäisessä luvussa kuvataan, miten Anis putoaa parvekkeelta joulukuussa 2008. Veripisarat roiskahtavat Virtasaaren lähiön kerrostalon pihaan. Alun jälkeen palataan elokuuhun ja seurataan Aniksen murrosikäistä syksyä: uusien kokemusten varovaista kaipuuta, kun kintereillä ovat siskoaan vahtivat veljet tai tavaroita penkova isä. Aniksen haaveet eivät ole erikoisia: hän haluaisi käydä tanssitunneilla, päästä Madonnan konserttiin, lukea vapaasti kirjoja tai harrastaa piirtämistä.
Alla-Zahra on alkuperäisnimeltään Alla Pohjola. Hän on kasvanut taiteilijakodissa ja saanut kokeilla vapaasti mitä vain. Levottomuuden ja ahdistuksen tunteet eivät ole hellittäneet, mutta islamiin kääntyminen - palaaminen, kuten Alla sanoo - tuntuu tuovan rauhan. Mutta läheiset eivät ymmärrä, miksi yliopistossa opiskeleva suomalaistyttö haluaa käyttää huivia ja harjoittaa islaminuskoa. Alla-Zahra on ärsyttävä, mutta varsin uskottava hahmo, suoraan 2000-luvun yliopistomaailmasta. Moniala-ahdistunut, tiedostava, kaikkia mahdollisia aatemuotivirtauksia kokeillut Alla-Zahra analysoi ympäristöään ja itseään rasittavalla besserwisser-asenteella.
Alla-Zahra saa opastusta Reemalta, vanhemmalta suomalaisnaiselta joka on jo kääntynyt muslimiksi. Kun Reeman oikeaksi nimeksi mainittiin Maaria T. ja vihjattiin hänen hämärään historiaansa yliopiston naistutkimuksen laitoksella, minun piti mennä kirjahyllylle ja kaivaa esiin Pelon maantiede. Niinpä, eräs päähenkilöistä oli Maaru Tang, jonka kerrottiin vaihtaneen nimeään monta kertaa. Piti tsekata netistä onko kukaan muu miettinyt samaa, ja niinpä vain Ilkan kriitikko Hannele Puhtimäki viittaa samaan asiaan kritiikissään. Muitakin kirjallisia sukulaisuussuhteita Parvekejumalista tuntui löytyvän - Allan äiti on vapaamielinen kirjailija Ilma Pohjola, jonka ex-mies ja Allan isä on nimeltään Juri Davidov. Nimi muistutti Kultasuun Jim Davidovista. Ilma Pohjolan kautta Anja Snellman tuo mukaan pari huumorin väläystä muuten varsin vakavasävyiseen tekstiin. Esimerkiksi kuvaus Ilma Pohjolasta kertomassa televisiohaastattelussa kirjastaan Intohimon direktiivi on vähintäänkin itseironinen.
Kirja on pienikokoinen eikä erityisen paksu, mutta niin intensiivinen ja painava, että sen lukemiseen meni aikaa. Kirjan lähestyessä loppuaan sen vaikutus minuun oli suorastaan fyysinen: alkoi itkettää, pelottaa, kurkkua kuristi ja selkäpiitä karmi. Aloin toivomaan onnellista loppua, vaikka se tuntui täysin epätodennäköiseltä. Loppu oli julma ja raaka. Mutta kuten alussa sanoin, tarinalla on monen monta vastinetta todellisuudessa.
Tämä kirja tulee jäämään kirjahyllyyni, ja tiedä vaikka sen innoittamana ryhtyisin lukemaan Anja Snellmanin tuotantoa uudemmista kirjoista vanhempiin. Snellmanin toiseksi uusimmasta romaanista Lemmikkikaupan tytöt on Morre antanut positiivisen puolelle päätyvän arvion. Parvekejumalat on kirjana ulkoasunsa puolesta tyylikkäin, mitä vastaan on tullut vähään aikaan. Ulkoasusta kuuluu kiitos Piia Aholle. Snellmanin omat, uudistetut kotisivut tarjoavat paljon mielenkiintoista lisäluettavaa.
Kiitos blogilinkkauksesta :)
VastaaPoistaParvekejumalia olen nyt toivonut joulupukilta. Jos ei pukkiin ole luottamista, niin pitänee toimia itse :D Arviosi vain vahvisti toivettani.
Luulisi pukin ymmärtävän hyvän päälle. :)
VastaaPoistaKiitos arvostelustasi! Parvekejumalat on minusta kiinnostava kirja aiheensa puolesta sekä siksi että se on saanut paljon medianäkyvyyttä (mikä Snellmanin kirja ei olisi saanut). Ei kuitenkaan ole järin ihastunut Snellmanin kirjoitustyyliin ja mietinkin, viitsisinkö lukea tätä, jos lopputuloksena on vain ärtymys. Arviosi valoi kuitenkin uskoa, että tämä kirja kannattaa lukea:)
VastaaPoistaSusa, kannattaa kokeilla :) Mun mielestä tästä oli riisuttu sellainen "tilastollinen saarnausosuus" jonka muistan joskus olleen minulle se ärsytyksen aihe Snellmanin tyylissä.
VastaaPoistaHarmillisen asetelmallisesti on Snellman nostanut tämän "kissan pöydälle". Ollessaan ensimmäinen tämän aiheen romaanikirja Suomessa, Parvekejumalien sanoma ei voi olla tahaton. t. Venla
VastaaPoistaHmm, minusta tämä vältti hyvin liiat asetelmallisuudet. Häpeämurhia raportoidaan Euroopastakin, joten aiheen käyttäminen osana romaania on ihan ymmärrettävää.
VastaaPoistaNo nyt löytyi, Salla! :)
VastaaPoistaMinä luin tämän ihan tuoreena juhannuksena Norjassa ja siitä asti olen odottanut sitä näkyvyyttä, jota en ole nähnyt (!). Leena Lehtolainen taisi viedä siitä oman osansa?
Kiinnostava tuo huomiosi sotienjälkeisen Suomen samankaltaisuudesta Aniksen perheen asetelmien kanssa! Ja Maaru Tang kävi minullakin mielesäni, mutta en sitten jaksanut ruveta tarkistelemaan. Kiitos!
Snellman on jotenkin aina niin ajassa kiinni ja tarttuu kuumimpiin keskustelu aiheisiin mutta silti välttää saarnaavuuden tai oikeastaan edes puolen ottamisen. Tavallaan.
En ehdi nyt enempää, mutta kiitos tästä
Kivaa! Muistelen nähneeni tästä arvion varmaan melkein kymmenessä blogissa. Googlella ehkä löytyy lisää parhaiten. :)
VastaaPoista"ankaran uskonnon säätelemän tiukan moraalikoodiston"
VastaaPoistaEi Aniksen perheen ja sen yhteisön moraalikoodistolla ole kyllä mitään tekemistä islamin kanssa. Islam ei rajoita naisten ja tyttöjen ulkonakäyntiä. Islam ei kiellä rokkareiden kuvien piirtämistä. Opiskelu on naisten islamissa velvollisuus. Islam arvostaa tiedettä ja päästi naiset jo 1400 vuotta sitten opettamaan ja opiskelemaan yliopistot. Suomen laki päästi naiset opiskelemaan yliopistoihin vasta 1901 ilman erikoislupaa, sitä ennen oli pitänyt erikseen anoa lupaa joltain valtion johtajalta.
Muhammadin (sallalahu aleihi wassalam) vaimo Aisha ei ollut kovin hyvä laittamaan ruokaa, eikä hän koskaan hankkinut lapsia. Hän omistatui lääketieteelle ja toimi myös armeijan päällikkönä.
Naiset voivat myös toimia islaminoppineina ja ties minä.
Alla-Zahra voi olla muuten uskottava, mutta hänen islamiin kääntymisprosessinsa ei ollut minusta uskottava. Kirjasta jäi vähän sellainen kuva, että hän vain etsii islamista turvaa, joista jäi lapsena vaille, sekä lohdutusta kokemansa väkivallanteon jälkeen; "jos ihmiset noudattaisivat islaminuskoa, minua ei olisi satutettu niin, minun ei olisi tarvinnut kärsiä". Varmaan moni islamiin kääntynyt kokee tuollaisen oivalluksen - oli kärsinyt sitten seksuaaliväkivallasta, koulukiusaamisesta tai mistä vain - mutta ei se voi olla kellekään ensisijainen motiivi kääntyä.
Alla-Zahra hoki kirjassa "luovun, luovun". Islamiin kääntymisen yhdistäminen vahvasti asioista luopumiseen, osoittaa Snellmanin tietämättömyyden.
Alla-Zahra ottaa etäisyyttä perheeseensä ja sabotoi äitinsä blogia, vaikka islamissa perhe ja ihmisten kunnioittaminen ovat tärkeitä asioita.
Ehkäpä tosiaan olin hieman epätarkka. Taitaa olla vastaava asia, kuin jos väittäisi ankaran kristinuskon estävän kortinpelaamisen kirkossa. Ei sitäkään ole erikseen Raamatussa kielletty, mutta hyviin kristillisiin tapoihin moinen toiminta ei silti kuuluisi.
Poista