Viime kirjoituksesta on näköjään vierähtänyt melkein kaksi kuukautta, mutta ihmekö tuo: sain juuri loppuun 3407-sivuisen luku-urakan. Olen edellisen kerran blogannut Harry Potterista noin kaksi vuotta sitten, ja silloin uumoilin että seuraavalla lukukerralla voisi lukea järjestyksessä koko sarjan. Nyt aika oli kypsynyt otolliseksi, ja viimeiset viikot olen viettänyt uppoutuneena Harry Potterin maailmaan aina sellaisina hetkinä, kun on ollut aikaa lukea.Esittelen ensin oman Potter-kokoelmani, jonka olen hankkinut ns. adult edition -ulkoasussa. (Eräs kaveri kysyi, onko niissä silloin adult-sisältöäkin, mutta ei sentään.) Ensimmäisenä hyllyyni on päätynyt sarjan viides osa, Harry Potter and the Order of Phoenix. Sen ostin joskus Antikka.netin kautta edullisesti. Järkälekirjassa postimaksu taisi olla kalliimpi kuin kirja itse. Toiseksi ostin sarjan päätösosan, Harry Potter and the Deathly Hallows, päämajapaikalta Lontoosta silloin kun osa ilmestyi. Tästä olen blogannutkin tuoreeltaan. Myöhemmin päätin hankkia sarjan muutkin osat omaan hyllyyn yhtenevässä ulkoasussa, ja katselin tilausmahdollisuuksia ensin Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta. Sen kautta tilattuna nuo kovakantiset, englanninkieliset adult edition -versiot olisivat kuitenkin maksaneet noin 50 euroa kappale, joten kävin sitten suosiolla tutustumassa sarjan brittikustantamon Bloomsburyn verkkokauppaan. Siellä hinnat olivat postimaksunkin huomioiden paljon inhimillisemmät, viiden osan ostos taisi olla yhteensä alle 200 euroa. Itse asiassa tällä hetkellä tuolta verkkokaupasta saisi koko sarjan tyylikkäässä laatikkopaketissa vaivaisella 115 punnalla, eli tämän hetken kurssin mukaan laskettuna hinta ilman postimaksua olisi vain 129 euroa.
Koska Harry Potter on vahvasti juonivetoinen, en rupea tässä sen syvällisemmin analysoimaan yksittäisiä juonenkäänteitä, ettei tule vahingossa lipsautettua spoilereita. Kävin myös hieman sensuroimassa vanhempia Potter-bloggauksiani, olin vähän liian avomielisesti kuvaillut joitakin yksityiskohtia. Hyviä Potter-analyyseja on toki nettiin kertynyt, suomalaisista asiaan ottavat kantaa Reeta Karoliina innoissaan ja Grezen hieman näreissään.
Kesällä tulee kuluneeksi kolme vuotta viimeisen osan ilmestymisestä, ja julkisin Harry Potter -huuma on jo lientynyt. Onko jo oikea aika arvioida, oliko Harry Potter hetken huumaa vai onko siinä ainesta kestäväksi klassikoksi? Nyt, tämän perusteellisen uusintalukukierroksen jälkeen, olen sitä mieltä että kyllä tässä klassikkoainesta on. Rowling kirjoittaa rakkaudella. Harry Potterin maailma on perusteellisesti ja huolellisesti luotu, juonenkäänteissä riittää yllätyksiä ja henkilöhahmojen paljous takaa runsaasti samaistumiskohteita. Nämä seikat eivät kuitenkaan riittäisi vielä, ellei kirjoissa olisi sitä jotakin erikoista lumovoimaa: sitä, joka saa ahmimaan kirjaa enemmän ja enemmän, ilman että malttaa lopettaa kesken. Ja että kaipaa tarinan pariin takaisin silloin, kun arjen velvollisuudet pakottavat jättämään lukemisen kesken. Jos jotain kritisoitavaa pitäisi löytää, niin kielellisesti ja kerronnallisesti Harry Potterit eivät ole mitään maailmoja mullistavia elämyksiä, vaan hyvin suoraviivaisesti "Harry menee sinne ja tänne ja tekee sitä ja tätä" tyyliin kerrottuja. Ja epäuskottavuudet ja epäloogiset seikat ovat kuulemma kiusanneet monia. Minua eivät juurikaan, minähän olen tällainen kiitollisen herkkäuskoinen lukija, joka ei liikaa jää miettimään, miksi joku hahmo toimii tietyllä tavalla, ellei nyt aivan ammottavan epäuskottavia aukkoja juonessa ole.
Harry Potter linkittyy useaan merkittävään kulttuurihistorialliseen kontekstiin. Perustavinta laatua oleva yhteys on tarinan messiaaninen luonne: paha hahmo (Voldemort) uhkaa maailmaa (brittiläistä velhoyhteisöä) ja sankarin (Harryn) täytyy kohdata hänen viimeisessä taistelussa. Jos Harry voittaa, rauha palaa maahan. Yritin etsiä netistä jotain hyvää yleiskatsausta kirjallisuuden messias-tarinoihin, mutta sellaista en tähän hätään löytänyt. No, kyseessähän on jokseenkin itsestäänselvä tarina, jota varsinkin populäärikulttuurissa käytetään olennaisena osana seikkailuja. Tämän lukukerran yhteydessä ehdinkin miettiä, miksi tämä hyvis-voittaa-pahiksen kuvio on niin tuttu, turvallinen ja helppo aihe kirjoissa ja elokuvissa. Kyseessä lienee ihmiskunnan vanhimpiin kuuluva tarinakuvio. Kaipa pahuuden ulkoistaminen yhden ihmisen tai asian harteille tuntuu hyvältä. Kun pahis on lyöty, kaikilla on asiat hyvin. Arkielämässähän näin ei suinkaan ole. Ihmiskauppaa, epätasa-arvoa, sotia, nälänhätää, ympäristötuhoja ei mitenkään voi sälyttää kenenkään yksittäisen ihmisen syyksi, vaikka moni mielellään yrittääkin nähdä milloin kenetkin hallitsijan tällaisista asioista vastuussa olevaksi. Varmaan senkin vuoksi tällaiset sankaritarinat ovat lohdullisia ja viihdyttäviä lukuelämyksiä: jotain tarinan perusvireestä jää piristämään omaakin arkea, vaikka yksittäisellä sankariteolla ei oikeassa elämässä asioita parannetakaan.
Lisäksi Harry Potter asettuu brittiläisen sisäoppilaitoskuvausten kaanoniin. Tästäkin yritin etsiä hyvää syväanalyysia, mutten löytänyt - esimerkiksi kelvannee Wikipedia-lista sisäoppilaitos-aiheisista kirjoista. Jos asiaa rupeaa pohtimaan, Harry Potterin koululla on perhesuhteiden kannalta hämmästyttäviä vaikutuksia. Velho-oppilaat aloittavat koulun 11-vuotiaina, ja he käyvät lomalla perheittensä luona joulu-, pääsiäis- ja kesäloman verran. Näistä pisin on kesäloma, joka ilmeisesti on noin kahden kuukauden mittainen. Esimerkiksi Hermione, jonka vanhemmat eivät ole velhoja, viettää lomiaan usein joko koululla tai Weasleyn perheen luona. Niinpä hän käytännössä muuttaa pois vanhempiensa luota 11-vuotiaana ja nämä näkevät tytärtään seuraavien vuosien aikana ainoastaan joitakin viikkoja vuodessa!
Samoin koulukuvausten traditioiden mukaisesti Harry kavereineen ratkoo huolestuttavan isoja ongelmia yksin, ilman aikuisten apua. Koulun opettajat ja muut aikuiset kuvataan joko epäluotettavina ja epäoikeudenmukaisina (Snape) tai oikeudenmukaisina mutta ankarina tai etäisinä (McGonagall), niin että oppilaat eivät juuri uskoudu huolineen heille. Luotettavia aikuishahmoja koulumaailmassa on Harryn kannalta oikeastaan vain kaksi: Dumbledore ja Hagrid. Toki lisäksi on useita sivuhahmoja, jotka ovat aikuisia ja Harryn puolella.
Harryn ja Dumbledoren suhteen muotoutuminen on kiinnostavaa. Alkuosissa Dumbledore on etäinen, mutta vähitellen hänestä tulee Harrylle eräänlainen isähahmo.
Aloittaessani lukemista hämmästyin kovasti huomatessani miten paljon ykkösosassa oli mukana aineksia, joiden tiesin nousevan ratkaisevaan osaan sarjan viimeisessä osassa. Samoin kakkososa on sarjan lopettamisen kannalta yllättävän tärkeä. Kolmososaa taas voi pitää ehkä tasapainoisimpana ja siinä mielessä kirjallisesti onnistuneimpana koko sarjasta: siinä juoni kulkee kuin juna eikä tarinaa ole pitkitetty. Nythän osat vaihtelevat noin 200-sivuisista yli 700-sivuisiin. Lukukestävyyteni oli ihmeen hyvä, ehkä yhden ainoan kerran urakan aikana tuli sellainen "tämähän on vain kirja" -olo, muuten Harryn taika piti otteessaan todella hyvin. Viimeisen osan viimeisillä sivuilla alkoi jo iskeä Kirjapedon kuvaama loppuvan kirjan syndrooma. Tuli sellainen olo että haluan lukea lisää Harry Potteria! Mutta todennäköistä on, että oma aikansa varmasti vierähtää, ennen kuin uudestaan Pottereihin tartun, varsinkaan tällä lailla koko sarjan kerralla lukien. Vaan eiköhän sekin hetki taas koita, että pääsee nautiskellen uppoutumaan Harry Potterin maailmaan jälleen!
Ei ihmekään ettei sinusta ole kuulunut! :) Kiitos hyvästä koko sarjan analyysistä. Linkki sisäoppilaitosaiheisiin kirjoihin oli myös hyvä: bongasin sieltä useammankin jonka haluaisin lukea.
VastaaPoistaHuomasitko eroa kirjojen tunnelmassa kun luit ne putkeen? Itse olen lukenut ne vuosien varrella, mutta mieleeni on jäänyt että HP ja Feenixin kilta oli jotenkin synkkä ja ahdistava. Harrya kiusaava kitch-opettaja oli jotenkin äärimmäisen kamala hahmo.
Tunnelma tosiaan muuttuu sarjan edetessä, ja tuo vitososa on selkeimmin "murrosikäkirja". Harryn ikähän on helppo muistaa, kun ykkösosassa hän täyttää 11 vuotta, kakkososassa 12 vuotta ja niin edelleen. Vitososa tuntui minusta aiemmin pitkitetyltä, mutta tällä lukukerralla pituus tuntui jostain syystä aivan perustellulta. Kitch-opettaja Dolores Umbridgen sadismi sen sijaan tuntui edelleen karmivalta ja oudolta. Muitakin muutoksia oli: vanha suosikkini nelososa taas ei tuntunut yhtään niin hyvältä tällä kertaa, mistä lie johtunut.
VastaaPoistaRowling osaa hyödyntää tehokeinojaan: esimerkiksi huispausliigassa pärjääminen merkitsee Harrylle paljon, mutta huispausta eli ylikäytetä, vaan sekä kakkos-, nelos- ja vitososassa (osittain myös kuutosessa) pelejä joko ei ole tai Harry on estynyt pelaamasta. Päätösosan täydellinen irrottaminen koulumaailmasta rikkoo myös hienosti aiempien osien kaavan.
Mielessä oli, että jos joku ryhtyy lukemaan Harry Pottereita aivan noviiseina, niin kannattaisi jättää joka osan väliin taukoa puolesta vuodesta vuoteen. Tällöin aiempien osien tapahtumat ehtivät kypsyä ja kertautua mielessä riittävästi. Olenkin iloinen että ryhdyin itse lukemaan näitä kirjoja noin buumin puolivälissä, jolloin en ole voinut ahmaista koko sarjaa kerralla, koska on pitänyt odottaa pitkiä aikoja uusia osia. Tällöin tapahtumat saivat riittävästi haudutusaikaa. Hyvä kokemus tämä kertalukuputkikin oli, juuri sen vuoksi että olen aiemmin lukenut kaikki osat jo moneen kertaan, ja nyt sai kunnon kokonaiskuvan, kun juonenkäänteet olivat tuoreena muistissa.
Oi mikä luku-urakka! Itsekin taisin tehdä tässä vuosi sitten uutena vuotena uudenvuodenlupauksen että luen kaikki putkeen mutta taisipa jäädä. :D Tosi mielenkiintoinen ja syvällinen postaus kyllä. :)
VastaaPoistaKiitos hienosta ja syvällisestä Potter-pohdinnastasi! Olen itsekin mietiskellyt sitä, mihin Potterien lumo perustuu. Rowling on onnistunut luomaan kiehtovan maailman ja varmaan hänen vahvuutensa on nimenomaan siinä, eikä niinkään kerronnassa, kuten sanoit. Myös pohdintasi hyvä-paha-akselista oli mielenkiintoinen ja yhdyn siinä käsitykseesi täysin.
VastaaPoistaOletko lukenut kirjat myös suomeksi? Itse aloin, samoin kuin sinä, lukemaan Pottereita noin buumin puolivälissä suomeksi. Tarkoitus olisi joskus (eläkkeellä ehkä?) lukea sarja läpi myös englanniksi. Pidän suunnattomasti Kapari-Jatan suomennoksista ja olen usein miettinyt, mitä pitäisin alkukielisestä versiosta. Ajatella, jos se olisikin mielestäni ihan huono! :)
Olen lukenut Potterit myös suomeksi ja pitänyt niistä. Suomennosten kautta Pottereihin sisälle tulinkin, ensimmäinen lukemani Potter oli Harry Potter ja Azkabanin vanki. Itse olen kuitenkin päätynyt siihen, että mieluiten luen Potterit englanniksi. Koska ne eivät kielellisesti ole mitään shakespeare-tasoa, pääsee minunkin kielitaidollani niistä nauttimaan täysipainoisesti. Jos englannin kielen taito on vaatimaton, silloin ilman muuta kannattaa mieluummin lukea sujuva suomennos kuin takkuilla alkukielen kanssa.
VastaaPoistaAi että miten ihanan blogin löysinkään ihan sattumalta! Vau :)Sulla on useita tosi hyviä näkökulmia ja kommentteja eri kirjoista. Tosi mukava lukea välillä näin laadukaitta arvosteluja ja vähän muistella ja verrata miten ite on kokenut jonkun kirjan.
VastaaPoistaMä lopetin viimeviikolla saman luku-urakan, aloitin 22.12 hieman vastahakoisesti ensimmäisen Potter-urakkani ja jäin tokassa osassa koukkuun. Olin jostain syystä, hyvin ennakkoluuloisesti, päättänyt vuosia sitten, etten pidä Pottereista, piste. Niiiiin typerä päätös, joka onneksi kumoutui. Vaan olihan tuossa 3400 sivun läpikahlaamisessa urakkaa, etenkin kun samalla oli opinnäytetyön tekemistä ja loppukokeen luku-urakka käynnissä..
VastaaPoistaNyt on eri kirjojen tapahtumat suloisena sekamelskana päässä, täytyy antaa kirjojen hautua hetken aikaa ja lukea sitten rauhassa uudelleen, ilman kiirettä. Nyt oli miin utelias, että oli pakko paahtaa eteenpäin..
Vautsi fer, hienoa että luovuit ennakkoasenteistasi tässä suhteessa! Potterismi tosiaan koukuttaa..
VastaaPoistaPottereiden lukemista vielä kertaalleen yhdessä putkessa olen minäkin suunnitellut, saa nähdä koska löytyy sopiva hetki... Pottereissa tosiaan on aineksia monesta arkkityyppisestä tarinakuviosta. Christopher Bookerin kirjassa The Seven Basic Plots: Why We Tell Stories analysoidaan Pottereitakin tuosta näkökulmasta, tosin vain melko lyhyesti yhdessä alaviitteessä. Mutta jos on yleisemminkin kiinnostunut kirjallisuuden erilaisista klassisista tarinakuvioista, Bookerin kirja on ihan kiinnostavaa luettavaa.
VastaaPoistaKiitos molemmille anonyymeille palautteesta, toivottavasti kirjavinkkejä löytyy! Bookerin kirjan panen muistiin.
VastaaPoistaIhailtava luku-urakka! Olen itse kahdesti, ennen viimeisen osan lukemista kerrannut sarjan tapahtumia ja henkilöasetelmia, mutta olen kyllä kuitannut alkuosat elokuvina... (vaikka ne eivät todellakaan ole kirjojen veroisia.)
VastaaPoistaMuistaakseni Rowling kirjoitti viimeistä osaa paljon jo heti alussa.
Noissa aikuisversioissa on muuten hienot kannet!
Potterien maailma on upea luomus. Vinkkaan, että mikäli henkilöhahmoista haluaa lukea lisää, netistä löytyy valtavasti fanien kirjoittamia tarinoita. Joukossa on upeita helmiä, joissa on vakuuttavasti kuviteltu tapahtumia alkuperäistarinoihin istuen, kuten Weasleyn perheen historiaa.
Mä olisin varmasti ollut nuorena innokas fan fictionin lukija ja ehkä kirjoittajakin, jos semmoista olisi ollut silloin kun olin kouluikäinen. En ole kauheasti genreen tutustunut. Oispa mukava saada suora vinkki vaikka tuollaiseen hyvään Weasleyn sukuhistoriasta kertovaa fanficiin.
VastaaPoistaPotter-leffat on oikeasti aika kökköjä. Miten hitossa Harryn, Ronin ja Hermionen rooleihin on löydetty niin lahjattomat ja puunaamaiset lapsinäyttelijät? (Siis eihän ne enää lapsia ole, mutta eka elokuvan aikaan olivat.) Näin kaupungilla uuden elokuvan mainoksia ja hetken harkitsin meneväni sitä katsomaan, mutta muistin taas mitä sieluttomuuden ja kaupallisuuden juhlaa ne leffat on. Mun mielestä niistä on hukattu Rowlingin luoma tunnelma aika tehokkaasti.
Anteeksi, jos blogissa on jo jossain postauksessa puhuttu Jaana Kapari-Jatan omasta Potter-aiheisesta kirjasta Pollomuhku ja Posityyhtynen, jossa hän kertoo sekä kirjojen suomentamisesta yleensä että nimenomaan Potterien suomentamisesta persoonallisesti, hauskasti ja perusteellisesti.
VastaaPoistaKirja on luokiteltu kirjallisuustieteeseen, eikä lukija löydä sitä Potterien vierestä, jonne se tietenkin kuuluisi. Sen kohderyhmäksi on ajateltu nuori lukija, mutta sen parissa viihtyy aikuinenkin.
Koska kirjaa ei tyrkytetä Potterien rinnalla, sitä uhkaa kova kohtalo - se aiotaan makuloida. Pöyristyttävää! Niin kauan kuin Pottereita myydään, on lukijalla oikeus saada ostaa myös kirjanen, jossa kerrotaan sen hienojen suomennosratkaisujen synnystä, vai mitä?
Pollomuhku-kirjaa en ole lukenut, ehkä pitäisi! Hyvä suomentajahan Kapari-Jatta on.
VastaaPoistaMakulointiuutinen on surullinen, mutta ei valitettavasti kauhean poikkeuksellinen. Melkoinen kertakäyttömentaliteetti kirjojen kustantamisessa tuntuu välillä vallitsevan. Keljua!
Pidän Pottereista, mutta jokaiseen loistavaan juttuun kuuluu myös ärsyttäviä piirteitä, ja sinä olit huomannut saman. Keskenkasvuiset hoitelevat hommia suvereenisti.
VastaaPoistaEsim. Hirnyrkit yms pyöräytettiin varsin varhain, samoin monet muut jutut, kuitenkin velhot ja noidat ovat varsin pitkäikäisiä, eli miten menee aikuisuus ja vanhuus?
Toinen on tämä kaiken kontrollointi joissain asioissa, ja toisaalta kaikki on mahdollista ..
Monia Potterit ärsyttävät todella paljon, minä olen kyllä silti pysytellyt enemmän faniuden puolella vieläkin... :)
VastaaPoistaItsellä myös pysynyt 100 % faniuden puolella, ainoastaan osa 5 on hieman heikompi teos :)
VastaaPoistaPitäisi itsekin lukea Viisasten kivi englanniksi.Rakastan Pottereiden suomennoksia.Jaana Kapari on tehnyt mainiota käännöstyötä ja keksinyt upeita suomenkielisiä vastineita sanoille,joita ei voi kääntää kuten (jästi,ankeuttaja,huispaus)Silti Harry Potter on varmaankin täysin erilainen lukukokemus alkukielellä luettuna :)
VastaaPoistaKyllä kannattaa kokeilla! Vieraalla kielellä lukeminen on vielä astetta helpompaa silloin, kun on lukenut kirjan suomeksi aiemmin.
VastaaPoistaMinulla olisi vielä yksi etappi Potter-harrastuneisuudessa. Kaverini Tiina on kehunut kovasti englanninkielisiä Potter-äänikirjoja. Lukijana on Stephen Fry, siis Kyllä Jeeves hoitaa -sarjan Jeeves. Himottaisi tutustua niihin... jos hommaisi kaikki ja kuuntelisi putkeen. :)