Pyhiesi yhteyteen löytyi omasta kirjahyllystäni. Leffakantinen painos on vuodelta 1999. Tarvitsin eräänä päivänä viihdyttävää lukemista puistoon, ja olin kirjastosta lainannut kasan kaikenlaista, mutta mikään ei tuntunut käynnistyvän kovin vetävästi. Pikakelaus omien kirjojen parissa ja tämä Jari Tervon kolmas, alunperin vuonna 1995 ilmestynyt romaani lähti mukaan. Ja hyvä kirjahan tämä olikin, taas kerran. Ehkä kolmas tai neljäs lukukerta oli minun kohdallani kyseessä, tosin edelliskerrasta on varmasti 5-10 vuotta aikaa.
Kirja on huipputaidonnäyte vaihtuvien kertojannäkökulmien käytöstä. Moni suomalainenkin nykykirjailija tätä tekniikkaa suosii (Hannu Raittila, Juha Itkonen muun muassa) ja usein olen blogissani antanut sapiskaa heille, jotka pistävät lukijan pään sekaisin kirjoittamalla eri kertojille liian samanlaiset äänet. Olenpa tainnut juuri tähän kirjaan viitata ja käskeä ottamaan tästä oppia. Mahtavasti Tervo hanskaakin erilaisten henkilöhahmojen äänenpainot. Loppua kohti tahti sen kun kiihtyy. Huiman hyviä jaksoja ovat vaikkapa eläkeläinen Manta Solsken tuonpuoleisten näkyjen loihtiminen, kieroon poliisikuulusteluun joutuvan Aurora Arhipovan katukieli tai ylihoitaja Lahja Kaakkurin muodollisuus ja kireys.
Kirjan tapahtumat kestävät vapusta juhannukseen, hieman kuin Jere Karalahden ryyppyputki. Aloituslausetta on siteerattu eri paikoissa: "Minut tapettiin vappuviikolla." Kirjan alussa piintynyt taparikollinen Marsipaani Räikkönen kertoo elämänsä viimeisen päivän vaiheet Rovaniemellä, mutta sitä hän ei osaa lukijalle kertoa, kuka hänet tappoi. Koska Marsipaanilla oli epämääräisiä pimeän viinan kauppoja venäläisen rikollisliigan kanssa sekä ystäviä, sukulaisia ja vihollisia ympäri Rovaniemen, käynnistää hänen kuolemansa melkoisen show'n.
Tervo irrottelee sanataituruudellaan sekä tyylilajien vaihdoksilla: hän tavoittaa kotirouvan, puliukon, lasten, hyvien ja pahojen poliisien äänet. Melkein kaikki liittyy kaikkeen: koska olin kirjan aiemminkin lukenut, tunnistin nyt vanhasta muistista hieman paremmin kaikki nokkelat pikku yksityiskohdat, joita kirjaan on siteeksi henkilöiden välille ripoteltu.
En ole kaikkia Tervon Rovaniemi-kirjoja lukenut, mutta lukemistani Pyhiesi yhteyteen on mielestäni paras. Siinä nokkeluus ei ole vielä kääntynyt itsetarkoitukseksi, vaan tarinalla on sielu. 14 vuotta vanha kirja tuntuu tuoreelta edelleen. Minun veikkaukseni on, että tämä kirja tulee kestämään aikaa hyvin.
Luin tämän kirjan viime elokuussa arviosi perusteella - jälleen kerran - enkä joutunut pettymään!
VastaaPoistaMuita Tervon kirjoja en ole lukenut, mutta luultavasti nyt luen.
Tervon sanataituruus ja huumori ovat aivan omaa luokkaansa, hihittelin jo ensimmäisen osion nimelle, ja Marsipaanin ajatuksenjuoksulle. Myös papin ajatukset puheensa aikana saivat minut (sekä äitini, jolle kohdan luin) naurukuoleman partaalle.
Suosittelen lämpimästi, ainakin niille jotka eivät roisistakaan "tavarasta" säikähdä.;)
-almafiina
Vau Almafiina, kiva että olet tykännyt (ja äitisi myös)! On aina mukava kuulla, että lukuvinkit ovat osuneet. :)
VastaaPoistaHieno kirjoitus Salla.
VastaaPoistaLinkkasin tämän omaan copy-kansijuttuun, pakinoin tästä mainiosta teoksesta, kun olen lukenut muutaman Tervon lisää.
Luettuani tuli mieleen, että Marsipaani ja Arkadi tuntuivat olevan varsin kilttejä pojuja, ehkä heidän pahat tekonsa jäivät luettelematta.
Huomasinkin hyvän kansikuvavertailusi. :) Ehkäpä Marsipaanin ja Arkadin kaikkia tekemisiä ei tosiaan tässä kerrottu...
VastaaPoista