Kävin männäviikolla katsomassa elokuvan Kultainen kompassi. Se oli mielestäni varsin viihdyttävä fantasiapläjäys, ja päätin tutustua myös suosittuun Universumien tomu -kirjasarjaan, jonka ensimmäiseen osaan elokuva perustuu.Elokuvan jälkimainingeissa ehdin surffailla netissä lukemassa aiheesta lisätietoa, ja hämmästyin kovin esimerkiksi tästä sivusta. Kyllähän amerikkalaisten uskonnollisuus välittyy jo tv-uutisista, missä presidentti Bush rukoilee Jumalan siunausta sotatoimilleen, mutta oikeastiko siellä ollaan tällä tasolla? Pelätään tätä elokuvaa, että se on ateismimyönteinen ja johdattaa viattomat lapsiparat kirjojen pariin, joissa suorastaan tyrkytetään ateismia? Voi voi.
Olen tätä aihetta joskus aiemminkin sivunnut, tuolla Harry Potterin parissa. Siteeraan itseäni:
"Kun kirjasta tulee tarpeeksi suosittu, niinkuin Harry Potterin tai Da Vinci -koodin kohdalla on käynyt, ryhtyvät kaiken maailman asiantuntijat paavia myöten ottamaan kirjoihin kantaa, yleensä jollakin tavalla huolestuneesti tai varoittelevasti. Pitkän linjan lukuharrastajia tällainen huvittaa. Kirjastot kun ovat täynnä kirjoja kenen tahansa luettavissa, joissa tyrkytetään paljon vaarallisempiakin asioita viattomille lukijoille kuin lasten noitakoulukuvitelmat tai vihjailut Jeesuksen perhe-elämästä. Minua huvitti kovasti kun luin esimerkiksi Mika Waltarin mainion Pienoisromaanit-kokoomateoksen. Eräässä tarinassa kuvattiin esimerkiksi toisen maailmansodan pyörteissä seikkailevaa näyttelijätärtä, joka pitkin tarinaa käyttää suurieleisesti heroiinia. En muista nähneeni lööppejä tai ministeritason kannanottoja, joissa huolehdittaisiin koululaisten altistumisesta Mika Waltarin heroiinikirjallisuudelle."
Eipä tämä vain amerikkalainen ilmiö ole, joku suomea osaava kommentoija varoittelee täällä: "Philip Pullmanin Universumin tomua on hyvin ateistinen kirjasarja. Eli jos olet millään tavoin kristillinen ihminen, ja haluat välittää sitä arvomaailmaa lapsillesikin, en suosittele."
Mielipiteet herättivät minussa hieman pohdintaa. Nämä ihmiset ovat sitä mieltä, että kirja, jossa saattaa olla ei-kristillisiä arvoja, vaikuttaa lukijansa mieleen siten, että hänkin muuttuu ei-kristilliseen suuntaan. Miksi tämä olisi ongelma lastenkirjoissa, tai sellaisissa kirjoissa jotka mielletään lastenkirjoiksi? (Pullmanin kirjoja ja Harry Pottereita lukevat monet aikuisetkin.) Jos aikuinen haluaa, että lapsi lukee vain sellaisia kirjoja, jotka välittävät kristinuskon sanomaa, pitäisi lapselle antaa vain kristinuskoa opettavia lastenkirjoja. Mutta sehän vasta aivopesua olisikin. Voi lapsiparkaa, jolta olisi suljettu pois ei-uskonnollisten satujen ja tarinoiden laaja maailmankirjallisuuden perinne. Ja kuinka heikoissa kantimissa näiden ihmisten usko on, jos mikä tahansa ei-uskonnollinen taideteos riittää sysäämään heidät irti uskostaan?
"Normaalit" lastenkirjat ovat joko täysin epäuskonnollisia, tai sitten edustavat erilaisia mielikuvitusmaailmoja, joissa on vaikkapa noitia ja puhuvia eläimiä. Eivätkö nuo aikuiset tajua, mikä on mielikuvituksen voima? Siinähän se lukemisen riemu on, että pääsee kirjan matkassa kuvittelemaan asioita, joista tietää itsekin etteivät ne ole totta, mutta voi herkutella sillä ajatusleikillä, että ne olisivatkin?
En usko että näin ajattelevat aikuiset harrastavat itse kovinkaan paljon lukemista. Heillähän menisi pää sekaisin, jos he eivät pystyisi kuvittelemaan ja samaistumaan ollenkaan. He luulevat, että ihmisen aivot ovat kuin pesusieni, joka imee kritiikittömästi tietoa sitä mukaa, kun ihmisen tietoon upottaa. Kun nyt katson omaa blogiani, olen päässyt näidenkin kirjojen parissa uppoutumaan moniin erilaisiin maailmoihin. Ei minussa silti ole herännyt hinkua päästä väkivaltaiseen vankilaan, vaikka katsoinkin telkkarista Ozia, eikä leikkimään meikkileikkejä Susanna Sievisen lailla, vaikka hänen prinsessakirjansa luinkin. Kävisiköhän noille fanaatikkoaikuisille niin? Ilmeisesti, jos he uskovat, että ihminen automaattisesti omaksuu hänelle annetun maailmankuvan yhden luku- tai katsomiskerran jälkeen.
Noh. Kultaisen kompassin kirjastosta sain ja nopsasti luinkin. Mielestäni se häviää Harry Pottereille, vaikka päinvastaisia mielipiteitä on runsaasti. Syynä se, että henkilöhahmot ja luonteenkuvaus ovat paljon kliseisempiä kuin Harryssä. Tämä on juonivetoinen kirja, perinteinen tyylipuhdas seikkailu, jossa sankaria heitellään kiperiin tilanteisiin ja hänen pitää selvitä niistä. Nuori Lyra-tyttö joutuu Oxfordista seikkailuun, jossa hän pääsee niin Norjan (kirjan fantasiamaailmassa Norroway) ja Lapin maisemiin, aina arktisille jääkentille asti.
Tarinassa on paljon hyviä aineksia, siksi pidinkin elokuvasta ja kiinnostuin kirjasta. Ihmisten sielu on daimoni, eläimenkaltainen hahmo, joka seuraa ihmistä joka paikkaan. Pohjoisessa hallitsevat panssaroidut haarniskakarhut, voittamattomat taistelijat. Lapin noidat lentävät pilvimännyn oksilla kylmää tuntematta ja elävät satoja vuosia. Suomalaisetkin ovat kerrankin päässeet mukaan brittiläiseen fantasiamaisemaan Lyran kohdatessa noidan nimeltä Serafina Pekkala. Lyra etsii oxfordilaista ystäväänsä Rogeria, joka on kaapattu Uhraamislautakunnan keskukseen, jossa lapsille tehdään kammottavia kokeita.
Hieman ikävää oli, että parhaiden brittiperinteiden mukaisesti luokkajako on voimissaan. Palvelijoiden daimonit ovat aina lauhkeita ja uskollisia koiria, ja palvelijat itse ovat melko aivotonta sakkia. Harmillista. Harry Potter on harvinaisen hyvin tässä mielessä onnistunut kiertämään englantilaisen luokkayhteiskunnan stereotypioiden kuvaukset. Lisäksi kirjassa mennään välillä vähän liikaa siihen "pahuus uhkaa ja maailmanloppu tuloo ellei nuori sankarimme onnistu messiaanisessa tehtävässään" -moodiin, mikä tekee fantasiasta pahimmillaan aina vähän tylsää. Saapi nähdä jaksanko lukea kakkos- ja kolmososan. En nyt ole mitenkään ryntäämässä kirjastoon varausta tekemään, mutta ehkäpä joskus ne luen - joko pikapuoliin tai joskus myöhemmin.
Yhdessä asiassa kirja kyllä onnistui herättämään minussa vahvoja tuntemuksia. Nimittäin pohjoisten lumikenttien kuvauksessa ja uljaiden haarniskakarhujen (metallia takovia taistelevia jääkarhuja) kuvauksessa. Minulla on ikävä talvea. Surettaa ajatella, että en ehkä enää koskaan saa kokea kunnon talvea. Miksipä se tästä enää muuttuisi, kun kahden talven ajan on katseltu loskaa ja plussakelejä, ja ilmastonmuutos on kuitenkin itseään nopeasti kiihdyttävä kierre. Napajäätiköt sulavat vauhdilla ja arktiset eläimet kuolevat tätä vauhtia nopeasti sukupuuttoon. En minä nyt ikinä ole mitenkään hirveästi tykännyt kovista pakkasista, mutta mieluummin -30 astetta kuusi viikkoa putkeen kuin vesisadetta joulukuussa. Kun olin lapsi, oli kevättalvella suurta huvia mennä ajamaan polkupyörällä hangille. Ne olivat niin kovia että kestivät hyvin. En mahda enää ikinä päästä kantohangille kävelemään. Muistan joitakin kuutamoisia iltoja, kun kuu paistoi niin kirkkaasti että melkein värit näkyivät ja luminen maailma kimmelsi erilaisissa sinisen sävyissä. Leevi and the Leavings lauloi tästä hyvin: "Voi kunpa toiselta tähdeltä katsella vois, kuinka ihminen itseltänsä päätä syö pois. Hän silloin itkisi krokotiilin kyyneliä, maapallo lahjaksi lapsille jää."
Olipa hieno ja hyvin kirjoitettu puheenvuoro "vaarallisten" kirjojen vaikutuksesta!
VastaaPoistaBlogiasi on muutenkin kiva seurata juuri siksi, että perustelet kantasi ja mielipiteesi hyvin. Tekstisi ovat aika pitkiä, mutta se ei haittaa, koska ne ovat silkkaa asiaa =)
Kiitosta vaan kiitosta. :) Jotkut tutut ovat sanoneet, että eivät jaksa lukea näitä juttuja kun ovat niin pitkiä, mutta enpä ole ajatellut ruveta sen takia lyhentelemään tajunnanvirtaani. :) Semmoiset ihmiset, jotka jaksavat lukea täysimittaisen kirjan, jaksavat kyllä lukea näitä muutaman sivun blogijaarituksiakin. Ja ne jotka eivät jaksa, niin ei niitä varmaan kirja-aiheinen bloggauskaan kiinnosta...
VastaaPoistaSuosittelen ehdottomasti myös niitä kakkos- ja kolmososia. Varsinkin viimeinen teki minuun suuren vaikutuksen.
VastaaPoistaErinomainen kirjoitus tämäkin, kiitos. Vaikka Pullman pistää vallankin myöhemmissä osissa myös joitain kristinuskon käsitteitä uusiksi, en kokisi näitä kirjoja välttämättä uskonnon tai edes kristinuskon vastaisiksi. Ehkä kyse on enemmän siitä, että esimerkiksi Lyran kotimaailmassa uskontoa käytetään selvästi verukkeena vallankäytölle melko härskillä tavalla. Lyran maailman tiukka ja julma teokratia ei välttämättä edes Pullmanin omassa universumissa edusta edes kristinuskon kannalta ihanteellisia malleja.
Hitsi kun tämä blogger ei enää anna kirjautua millään muulla kuin blogger-tunnuksilla. En viitsi käyttää enää omiani, kun ne vievät vain Nonon vanhaan osoitteeseen. Oikea osoite olisi tämä; http://walborg.vuodatus.net
Kristityt fundamentalistit - kuten kaikki uskonnolliset kiihkoilijat yleensäkin - paheksuvat kaikkea mahdollista, joka HEIDÄN mielestään on vähänkin sopimatonta.
VastaaPoistaKun Pullman kuvaa englantilaista luokkayhteiskuntaa, uskoisin hänen tekevän sen tarkoituksella. Kirjassa voikin havaita yhteiskuntakritiikkiä.
Itse pidin Pulmanin trilogiasta enemmän kuin Pottereista - ja juuri sen takia, että mielestäni Pottereissa henkilöt ovat yksioikoisempia ja asetelmat stereotyyppisempiä. Makuasioista ei tosin kannata kiistellä.
Samoin Pottereissakin on nimenomaan korostunut tuo messiaaninen näkökulma: jos Harry ei onnistu tehtävässään, Pahuus valtaa maailman. - Hyvä-paha -asetelma ja nuori sankari jotenkin vain on ylittämätön aihe fantasia-genressä.
Ja vielä palautetta tuohon juttujen pituuteen: minusta on hauskaa lukea tällaisia pidempiä stooreja, sillä niistä ei välity pelkästään kirjan esittely vaan myös itse lukukokemus.
VastaaPoistaEli jatka ehdottomasti samalla tyylillä!
Walpuri ja Penjami: kiintoisaa on, että elokuvan myötä heränneessä kristillisessä Pullman-kritiikissä ei tunnuta viittaavaan laajaan tämän maailman kirkkokriittiseen taiteeseen. Niitä tarinoitahan riittää maailman sivu. Esimerkiksi Pedro Almodovarin elokuva Huono kasvatus, jossa katolisen poikakoulun papit käyttävät oppilaita seksuaalisesti hyväkseen. Juuri tämä katolilaispappien harjoittama pedofilia nousee otsikoihin vähän väliä.
VastaaPoistaJa onpa luterilainen kirkkokin syyllistynyt monenmoiseen vääryyteen, mutta ehkä tuo luostarilaitoksen purkaminen on estänyt luterilaiselta kirkolta monet katolisen kirkon luostareihin kasautuneet vääryydet.
Tuota hyvän-ja-pahan-viimeistä-taistelua käsittelin myös noissa Harry Potter -kirjoituksissa enemmän. Siteeraan taas itseäni:
"Mikä siinä Harry Potterissa sitten viehättää? Lapsena ja nuorena luin lukemattomia samantapaisia seikkailukirjoja - joissa lapsisankari joutui käymään taisteluun sitä Maailman Pahinta voimaa vastaan - mutta ei tule mieleen että näin aikuisiällä jaksaisi yhtä monta kertaa muita seikkailuja lukea. Ehkä viehätys tulee siitä, että Rowling on oivaltanut välttää pari tyypillisintä sudenkuoppaa. Yleensä esimerkiksi pahiksen pahuudella mässäillään ihan liikaa - lopulta koko kirja alleviivaa joka rivillä sitä, että pahis on hirmuisenkamala ja maailma tuhoutuu jos sankari ei sitten voitakaan häntä loppurytinöiden koittaessa. Ketä kiinnostaa. Paljon mielenkiintoisempaahan on sankarien arkielämä - tässä tapauksessa koulunkäynti, läksyjen teko, orastavat ihmissuhdeseikkailut tai vaikkapa vain Tylypahkan linnasta löytyvät erilaiset kummitukset ja salahuoneet. Kyllä sen sarjan huipentumisen osaa jo etukäteen arvata, Harryn ja Voldemortin loppurytinät siis. Kiinnostavaa on se, mitä kaikkea sitä ennen tapahtuu - esimerkiksi se, mitä kamalaa Dursleyn perheelle seuraavan kesäloman loppuessa tapahtuukaan, kun Harryn paluu kouluun koittaa."
Tämä oli ehkä se pointtini, missä Rowling onnistuu Pullmania vahvemmin. :) Mutta ei Pullmankaan tuohon ansaan liikaa kompastu, ei suinkaan.
Näiden kehujenne perusteella jätin kirjastoon varauspyynnön jatko-osista, katsokaan ehtisinkö saada ne joululomalukemisiksi vielä tulevalla viikolla. :)
Pitkiä kirjoituksia luen blogeista itsekin mielelläni. Sinänsä lyhyiden tekstien trendien huomaa hyvin esimerkiksi iltapäivälehtien nettiversioista, joissa kaikki jutut tuntuvat olen 1-2 kappaleen mittaisia. Pitkiä blogijuttuja kirjoittavat onneksi myös ainakin Nonon kirjoittajat, Kirjahyllyn Joonas, Kirjani-blogin Reeta Karoliina, Hömpän helmien kirjoittajat ja Kirjailijan häiriöklinikan Kirsti.
Fanaatikkojen maailma rakentuu kai jotenkin jatkuvasti oman umpion suojelusta. Siksi kaikenlainen mikä vie ajatukset pois siitä on pahasta.
VastaaPoistaJäin miettimään tuota, ettei Rowlingilla olisi luokkayhteiskunta näkyvissä. Onhan siellä Malfoyn asennoituminen, puhdasverisyys, vauraus etc. Ne vain ovat huolellisesti verhottuja, mutta eivät poikkea siitä, mihin luokka-ajattelu nojaa. Eikö Tylypahkassa ollut vielä joku oppilaskin, joka on ns. vapaaoppilas, kun ei muutoin köyhyydessään voinut hankkia velhokoulutuksen kirjoja ja välineitä.
Ihana kirja on! kannattaa EHDOTTOMASTI lukea myös 2 ja 3 osa varsinkin kolmonen. Lempihamoni tässä kirjassa oli panssarikarhujen kuningas taitava IOREK BYRNISSON! ja olen kateellinen Lyralle koska hän saa tuntea tuon uljaan olennon(onhan se vähän hassua olla kirjahahmolle kateellinen mutta...)
VastaaPoistaHieno kirjasarja on - olen harkinnut tämän uudelleen lukemista englanniksi. Harmi etteivät ruvenneet tekemään jatko-osia leffaan.
VastaaPoistaHei. Voisitteko kertoa minulle enemmän tämän 1. osan keskeisimmistä tapahtumapaikoista ja miten siitä saa selville että se on juuri fantasia kirjallisuudelle keskeinen tapahtumapaikka. Myös kirjan tapahtumien aika olisi mukava saada tietää, eli kiinnoistaisi tämän osan miljöö ! :) Kiitos paljon jos kehtaat kertoa enemmän tästä:)
VastaaPoistaArvoisa Anonyymi, kysymyksesi kuulostavat siltä että oletkohan tekemässä jotain koulutehtävää? Tietenkin tekisin mielelläni tämän ja muutkin läksysi puolestasi, mutta en valitettavasti enää muista kovin tarkkaan kirjan tapahtumia. Joutuisin lukemaan koko kirjan uudestaan ja sitä en nyt jaksa tehdä.
VastaaPoistaEhdotus: Lainaa kirja kirjastosta ja plaraile sitä satunnaisilta sivuilta. Et joudu lukemaan koko kirjaa, riittää että poimit joitakin kohtauksia, joiden perusteella voit sitten kirjoittaa vakuuttavia kuvauksia tapahtumapaikoista ja miljööstä. Kirjassa kuvattiin molempia paljon, sen muistan!
Puppageneraattori päälle vaan, kyllä omasta päästäkin osaa kirjoittaa ihan vakuuttavan tuntuisen selostuksen, kun vähän vilkuilee kirjan sivuja.
Tietty voit myös lukea kirjan, se oli ihan hyvä kirja. :)