Ravilon uusin on minulle aina odotettu tapaus. Tuoreimman Kylmät kädet -kirjan sain näppeihini heti tuoreeltaan lehtiarvostelua varten. Mukaansatempaavahan tämä uusinkin oli: luin puolet lauantai-iltana ja toisen puolen sunnuntaiaamuna.
Joissakin haastatteluissa ja noissa antologiateksteissään Ravilo on mielestäni kertonut olleensa nuorena naimisissa miehen kanssa, jossa puhkesi skitsofrenia. Tämä aihe on Kylmien käsien kantava teema: paperitehtaan ruokalassa työskentelevä Meeri on keski-iän ylittänyt nainen, joka muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan Tampereella, seurusteluaan ensimmäisen poikaystävä Reijon kanssa ja myöhempää avioliittoaan Timon kanssa. Meeri on kova lukemaan, ja se yhdisti häntä niin Reijon kuin Timonkin kanssa. Timon kanssa hän vain ei ole kauaakaan ehtinyt naimisissa olla, kun mustasukkaisuus alkaa miestä vaivata, ja syvenee paheneviksi harhoiksi ja kuvitelmiksi.
Ravilo ei kuitenkaan olisi Ravilo, jos tarina ihan näin yksioikoisesti etenisi. Aikatasoja on monia, ja tarinaa kerrotaan useista eri aikatasoista ja näkökulmista käsin. Nopeasti esitellään myös Meerin kasvattitytär Tanita, josta onnistutaan luomaan aika karmaiseva kuva - hän on pikkutytöstä asti ollut erityisen viehtynyt kuolemasta. Omaperäisiä ovat muutkin hahmot: Tanitan oikea äiti ja Timon sisko Lenita, joka ei vaivaudu menemään töihin, vaan elättää itsensä sijaissynnyttäjänä. Erittäin persoonallinen panostus äitiyskeskusteluun. Harhaisella Timolla puolestaan on sivusuhde Päivin kanssa, jonka vallitseva ominaisuus on mieletön, mutta erittäin asiallinen ja tunteeton seksinhimo. Päivi suunnittelee oman bordellin perustamista.
Timon näkökulmasta kerrottu jakso on kirjan paras ja ehein osuus. Lukija todella menee skitsofreenikon nahkoihin ja näkee kummastelematta kaikki todentuntuiset näyt niitä kyseenalaistamatta. Muissakin jaksoissa on paljon hyvää, mutta sellainen asia, joka pisti silmään tässä Ravilon seitsemännessä romaanissa, on tietty julistava sävy. Ravilollahan on aina ollut erittäin vahvat näkemykset siitä, miten asiat ovat ja miten niiden pitäisi olla, ja tämä on iso osa hänen kirjallista viehätysvoimaansa. Mutta tässä kirjassa henkilöt päästelevät välillä ulkoaopitun tuntuisia repliikkejä, julistavat kirjailijan mielipiteitä eivätkä omiaan. Luulen, että tämä on sellainen asia, johon isomman kustantamon hyvä kustannustoimittaja olisi osannut puuttua ja pyytää uudelleenkirjoitusta. Myllylahti on pieni kustantamo, jonka listoilla on Ravilon lisäksi mm. kiinnostava dekkaristi Tero Somppi (ks. arvioni Sompin uusimmasta), mutta ilmeisesti resursseja kustannustoimitukseen ei ole samalla lailla kuin isommilla kustantamoilla. Myllylahden kustantamilla Ravilon kirjoilla ja Atenan kustantamilla Ravilon kirjoilla olen havaitsevinani tiettyjä tyylieroja, johtuvatko ne tästä syystä vaiko kirjailijan luontaisesta kehityksestä, en tiedä. Toisaalta Ravilon esikoiskirja, mahtava Kuin kansanlaulu, oli pienenpienen Sahlgrenin kustannusliikkeen julkaisema, ja se on todella hyvä.
Kirjan loppupuolella eräs sivuhenkilö käsitteli lyhyesti taistolaisaikaa ei-taistolaisen näkökulmasta. Olisipa mukavaa, jos Ravilo tulevissa kirjoissaan purkaisi taistolaisajan kokemuksensa romaanin muotoon. Sellaisessa kirjassa olisi nielemistä yhdellä sun toisellakin, luulen ma.
Hei Salla ja muut blogaajat!
VastaaPoistaTiedotus blogistani.
Saamani uhkauksen vuoksi blogini on toistaiseksi auki vain valikoidulle lukijakunnalle.
Olen pahoillani, että joudun turvautumaan näin rajuihin keinoihin erään sairaan yksilön takia, joka ei voi sietää minun olemassaoloani tässä maailmassa. Mutta en valitettavasti näe muuta vaihtoehtoa.
Halukkaat lukijat saavat luvan yhteydenoton jälkeen.
joonas.sillanpaa at singapore.com
Ystävällisin terveisin,
Joonas
Hei, luen silloin tällöin kirjaesittelyjäsi - olen tykännyt, mutta minusta on hieman kurja kun kerrot aina kirjan juonen niin tarkkaan. Ei tule sellaista fiilistä, että haluaisi lukea kirjan enää jos tietää kaikki tärkeimmät kiemurat. Anteeksi tämmöinen kommentti! Hyvää jatkoa.
VastaaPoistaHei Anna! Ei ole yhtään huono kommentti, kiitos palautteesta! Joidenkin kirjojen kohdalla en taida kertoa juonesta paljon mitään, joidenkin kohdalla ehkä tosiaan tulee ruodittua tapahtumia hyvinkin tarkkaan.
VastaaPoistaValitettavasti taidan silti jatkaa samalla tyylillä. ;) Kirjoitan kirjoista yleensä sitä mitä mieleen juolahtaa, ja välillä kirjan ruotiminen ja pohtiminen vaatii tosiaan sitä, että kertoo juonenkäänteistä melko paljonkin.
Onneksi on paljon kirjoja, joissa ei haittaa mitään, vaikka juonen tietäisikin jo valmiiksi. Ja mitä vanhempi kirja, sitä enemmän siitä on ehditty kirjoittaa erilaisia esseitä ja analyysejä, joten kaikki tietävät että Tuntemattomassa sotilaassa miehet menevät sotaan ja melko moni kuolee, tai että Sinuhe egyptiläisessä mies tilittää elämäänsä faaraoiden ajan Egyptissä. Tästä huolimatta molemmat kirjat ovat suuria lukunautintoja, vaikka juonen pääpiirteissään tietäisi etukäteenkin. ;)
Nyt on blogini taas kaikille kokeeksi avoin, ehkä osataan elää taas ihmisiksi. :)
VastaaPoistaSe, että Salla kertoo tarkasti juonen on päinvastoin ilahduttavaa ja jaksaa ruotia kirjoja analyyttisen pohdiskelevasti.
Joskus tuntuu, että jotkut kirjakritiikot lukaisevat pelkän takakannen ja heittävät hienoja fraaseja takakansireferaatin väliin tai kopioi muiden arvosteluista omiinsa pätkiä.
Eipä siitä ole kauaa kun täällä Ruotsissa kirjailija tyrmäsi vihaamansa kollegansa tuotoksen kanveesiin. Kävi vain ilmi, että kirjaa ei oltu saatu vielä edes valmiiksi, vaikka se olikin jo kustantajan ilmestymislistalla. :)
Salla on saanut tarttumaan moniin kiehtoviin kirjoihin ja perehdyttänyt itselle vieraaseen kirjallisuuden osa-alueisiin. Ja jos Salla jostain varoittaa niin syytä uskoa. Salla on usein uskomattoman oikeassa!
Huhhuh mitä kehuja! Kiitos kauniista sanoistasi, Joonas, vaikka hieman ylisanojakin taisi mukaan mahtua. ;)
VastaaPoistaSen myönnän että välillä tutut ovat kyselleet, että "sulla menee varmaan tosi kauan kun kirjoitat aina niin pitkiä analyysejä". Mutta oikeastihan tässä blogin pidossa hauskinta on ollut se, että kirjoittaminen tulee ikään kuin "ilmaiseksi" - luettu kirja niitä ajatuksia herättää, ja kirjasta riippuen niitä herää välillä enemmän ja välillä vähemmän. Sitten vain vuodatan ne kirjan herättämät ajatukset blogiin. Eiköhän kaikilla lukemista harrastavilla tämä mene suht samalla lailla, eli kirjahan niitä mietteitä liikkeelle potkaisee, sen minkä potkaisee.
Nyt onkin ollut sellainen kirja luvun alla, jota on pitänyt lukea pikkuhiljaa ja ajatuksella - raportoin sen kyllä taas tänne, kunhan loppuun asti pääsen.
Mukavinta pohdintaa noiden juoniselostusten osalta on yleensä kyllä ollut juuri se, että pääsee kääntelemään ja vääntelemään, miksi kirjan tapahtumat menivät niin kuin menivät. Olen kyllä yrittänyt varoa ns. spoilaamista esim. Harry Potterin ja muiden juonivetoisten kirjojen kohdalla. Toivottavasti olen kohtalaisissa määrin tässä onnistunutkin. Itseänikin kun ärsyttävät ne pintapuoliset "takakansireferaatit".