 |
| Kansi: Tammi. |
Survivalisteilta saa varmasti paljon hyviä vinkkejä, eikä monipuolisista taidoista ole haittaa, mutta perusvarautumiseen riittää kevyempikin taso.
Mari Koistisen uutuustietokirja Pahan päivän varalle tuli sosiaalisen median syötteessä vastaan. Kiinnostuin kirjasta ja pyysin arvostelukappaleen. Monen muun lailla minäkin olen viime vuosina perehtynyt huoltovarmuuteen aivan eri lailla kuin aiemmin. Kun koronapandemia iski, hamstrasin kotiini säilykeruokaa. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, kävin taas ostamassa säilykkeitä ja muuta kuivamuonaa sekä lisäksi mm. vesikanistereita.
No, nuo ostamani säilykeruoat olen pikku hiljaa käyttänyt arkiruokina pois. Itse asiassa tätäkin Pahan päivän varalle suosittelee: järkevä ruokien kotivara koostuu aineksista, joita tulee syötyä joka tapauksessa. Ei tarvitse varastoida säilykkeitä pahvilaatikossa jossain kellarin nurkassa vuositolkulla – sen sijaan kannattaa katsoa, että kotona on riittävästi ruokaa ja että sitä ruokaa sitten myös käyttää arjessaan eikä jätä vanhenemaan.
Mari Koistisen
tietokirja on napakka ja tiivis ja mittansa puolesta se on
nopealukuinen. Kirjaan mahtuu silti paljon tietoa: Koistinen
käsittelee suomalaisen huoltovarmuuden historian 1800-luvun
nälkävuosista alkaen ja listaa hyvät ja yleistajuiset ohjeet
nykyajan varautumistoimenpiteisiin. Havainnollistavat esimerkit viime vuosien kriiseistä auttavat ymmärtämään kirjassa esitettyjä perusteluja.
Parasta kirjassa oli maalaisjärkinen ja rauhoittava ajattelumalli. Kirjassa ei lietsota paniikkia eikä vaadita ketään muuttamaan metsään elämään omavaraistaloudessa taistelutaitoja treenaten. Sen sijaan siinä muistutetaan, että kenties tärkein katastrofeista selviytymisen keino on yhteisöllisyys omassa lähiympäristössä ja luottamus yhteiskunnan rakenteisiin. Ja että yksilön vastuulla olevat asiat koostuvat melko arkisista toimenpiteistä: polkupyörän omistamisesta, järkevien astioiden omistamisesta ja kyvystä ennakoida tulevaa edes muutaman päivän verran etukäteen.
Arvostan sitä, että kirjaa ei ole lähdetty väkisin venyttämään – sitä näkee aivan liian usein erityisesti ns. bisneskirjoissa ja populääreissä tietokirjoissa. Koistinen kirjoittaa selkeästi ja jäsentelee tietomäärän sujuvasti ja sulavasti. Mielenkiintoista oli myös katastrofimyyttien purkaminen. Oikeassa elämässä ihmiset ryhtyvät tyypillisesti auttamaan toisiaan, eivät taistelemaan toisiaan vastaan, kuten katastrofielokuvissa usein esitetään.
Perusviesti pahaan päivään varautumisessa on, että kannattaa miettiä skenaarioita etukäteen ja pohtia, millä keinoin ongelmista voisi selvitä. ”Katastrofi” ei välttämättä tarkoita sitä, että omaan kotiin iskisi meteoriitti tai maanjäristys – se voi olla sitäkin, että saman katon alla asuvat ihmiset sairastuvat eivätkä pääse poistumaan kotoa muutamaan päivään. Tai että kylmällä kelillä sattuu sähkökatko, joka kestää hieman tavanomaista kauemmin. Mitä näissä tilanteissa syötäisiin? Miten pysyttäisiin lämpimänä? Onko lähipiirissä joko muita avun tarpeessa olevia ihmisiä tai sellaisia, joita voisi pyytää avuksi omaan tilanteeseen?
Koistinen suosittelee myös pitämään mielialan vireänä, pitämään fyysisen kunnon sen verran hyvänä, että lihasvoimin liikkuminen ja muu ruumiillinen toiminta sujuu ja rakentamaan lähiyhteisöjä ja -verkostoja. Kun vertaan omaa toimintaani näihin suosituksiin, voin kiitellä itseäni ainakin ruoanlaittotaidoista, kyvystä pitkän tähtäimen ajatteluun, tiedonhankintataidoista ja yhteisöjen rakentamisesta. Positiivisessa ajattelussa ja fyysisen kunnon kohottamisessa on vielä tekemistä, mutta ainakin Koistinen osaa antaa näille tavoitteille järkevän kontekstin. Pahaan päivään voi varautua ilman, että muuttuisi toksisen positiiviseksi jumppaajabimboksi.
Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa huoltovarmuus, ennakointi ja skenaarioajattelu. Tai oikeastaan tekee mieli suositella kirjaa erityisesti kaikille lyhytnäköisille ja uusavuttomille Hulda Huolettomille. Taidanpa toivoa optimisesti, että joku sellainen teokseen tarttuu.
