Markus Leikola: Sodan ja rauhan kronikka

Kansi: Aula & Co.

Sain Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikan kustantaja Aula & Co:lta arvostelukappaleena. Kilpailu- ja kuluttajaviraston ohjeen mukaan vaikuttajamarkkinointi pitää merkitä selkeästi. Tämä artikkeli on määritelmän mukaan markkinointia eli mainos.

 

Olin Moskovassa keväällä 2014, kun yhdessä yössä lehtien otsikot muuttuivat. Siihen asti ongelmia olivat aiheuttaneet tšornyet (mustat) eli Kaukasukselta ja muualta tummemman hipiän alueelta peräisin olevat ex-neuvostoliittolaiset ei-venäläiset. He vetivät välistä torikaupassa, välttelivät veroja ja johtivat kunnon ihmisten elämälle uhkia aiheuttavia rikollisjengejä.

Otsikot kertoivat yhä samanlaisista asioista, mutta kuin taikasauvan heilahduksesta tšornyen tilalle olivatkin tulleet ukrainalaiset. Torikauppa, veroepäselvyydet, rikollisuus – näkymätön sormi osoitti ukrainalaisiin.

 

Kiinnostuin Markus Leikolan Sodan ja rauhan kronikasta lehtijutun perusteella. Sunnuntaisuomalaisen artikkelissa - jota en valitettavasti onnistunut enää nettihaulla kaivamaan esiin – haukuttiin suomalaismedian Ukrainaa koskeva sotauutisointi maan rakoon ja kehuttiin Markus Leikolan asiantuntevia analyysejä. Niinpä pyysin kirjasta arvostelukappaleen. Kirja on ilmestynyt keväällä 2022 ja toiseen painokseen on lisätty lyhyet jälkisanat lokakuulta 2022. 

Tosin tunnustan sekaannukseni: ihmettelin ensin, että onko Kettusena tunnettu tv-koomikko todella myös ansioitunut sotareportteri. Sitten tajusin erehdykseni: sekoitin toimittaja-kirjailija Markus Leikolan hänen etunimikaimaansa, toimittaja-kirjailija-koomikko Markus Kajoon. Sodan ja rauhan kronikan kirjoittanut Markus Leikola on palkittu toimittaja, joka on työskennellyt myös sotareporttina ja jolla on laaja venäläisen ja ukrainalaisen kulttuurin tuntemus. Hän on julkaissut myös kaunokirjallisuutta, joka vaikuttaa saaneen varsin hyvän vastaanoton. Hänen romaanejaan on kustantanut WSOY.

Sodan ja rauhan kronikka on esseekokoelma tai oikeastaan yksi pitkä, lukuihin jaettu essee. Leikola aloitti kirjoittamisen heti helmikuussa 2022, Venäjän hyökättyä Ukrainaan, ja kronikka päättyy toukokuuhun 2022. Leikola kuvaa tavoitteekseen kirjoittaa muistiin aikalaisreaktioita ja aikalaiskokemuksia. Hyvä essee virtaa ajan ja paikan rajojen yli ja keskustelee maailmankirjallisuuden kanssa. Näissä asioissa Leikola onnistuu, sillä vaikka tekstin ytimessä ovat sodan alkukuukausien tapahtumat, pystyy Leikola taustoittamaan Venäjän historiaa, Ukrainan historiaa ja maailmanhistoriaa laajalti ja sivistyneesti. 

En tahtoisi liikaa moittia suomalaista mediaa, mutta kieltämättä vaikka ulkomaan uutisia lukiessa usein huomaa, että Suomeen kierrätetään aika paljon uutisia angloamerikkalaisista lähteistä – jolloin niiden näkökulma ja maailmankatsomus on usein aivan toisenlainen kuin Suomessa tai Itä-Euroopassa on. Markus Leikolan kirjan arvo perustuu pitkälti siihen, että hänellä todella on vankka itäisen Euroopan historian ja kulttuurin tuntemus ja hän pystyy ammentamaan lukemastaan ja kokemastaan arvokkaita näkökulmia nykyhetkeen.
 

Kirja oli nopea- ja sujuvalukuinen – hyvä essee on luistava. Vaikka sodan tapahtumat ovat itsessään kauheita, on Leikolan analyyttisyys ja historian pitkien kaarien peilaaminen suorastaan rauhoittavaa luettavaa. Erityisen mielenkiintoista minusta oli lukea Leikolan suorastaan kyynistä analyysia sota-ajan valokuvista. Kuvan totuusarvon, tulkinnanvaraisuuden ja suoranaisen propagandan raja on liukuva. Sama koskee erilaista viholliskuvien maalailua. Samoin Leikolan kuvaama tšerkessien kansanmurha sekä kuvaus Moldovan valtion vaiheista olivat todella mielenkiintoisia.

 

Kirjan loppupuolella Leikola mainitsee myös vanhan tutun: William Pohljobkinin eli V.V. Pohlebkinin, jonka kirjasta Neuvostoliiton kansalliset keittiöt olen kokannut ukrainalaisia smetanamunia ja joka mitä todennäköisimmin innoitti Veikko Huovisen kirjoittamaan littlejuttunsa Stalinin syntymäpäivän vietto keskitysleirillä. Pohljobkinin suomettumiskytköksiä Leikola ei kuitenkaan listaa.

 

Kirjassaan Leikola arvioi, että tämä sota on täynnä erikoisia tapahtumia, joita on vaikea hahmottaa ja käsittää. Mitään nopeaa loppua Leikola ei myöskään ennakoi, mutta sen hän toteaa, että jonakin päivänä maailma on kuitenkin jälleen uudessa asennossa. Koska nytkään, syksyllä 2023, ei ole näköpiirissä sotatoimien nopeaa päättymistä, suosittelen Ukraina-uutisia seuraaville Sodan ja rauhan kronikan lukemista. Siitä saa varmasti eväitä jäsennellä niin sodan tapahtumia kuin mediassa esiintyvää sodan kuvastoa ja narratiiveja.

 

Lue myös nämä:
Sallan lukupäiväkirja 16 vuotta: tarjolla ukrainalaista kirjallisuutta ja ruokaa
Ričardas Gavelis: Vilnan pokeri
Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu