 |
| Kansi: Pekka Loiri. |
Eeva Joenpelto (1921-2004) julkaisi kirjoja seitsemällä vuosikymmenellä. Kansakunnan kaapin päälle hän nousi 1970-luvulla Lohja-sarjallaan ja Finlandia-palkinnon hän voitti vuonna 1994. Lisäksi hän on vaikuttanut kotimaiseen kirjallisuuteen myös testamentillaan: hän jätti Sammatin-talonsa kirjailijakodiksi, jonne voi hakea asumisoikeutta WSOY:n kirjallisuussäätiön kautta. Ensi vuonna on siis Eeva Joenpellon 100-vuotisjuhlavuosi. Blogimaailmassa pientä etukenoa juhlaan on otettu neljä vuotta sitten: Tuijata-blogissa oli Eeva Joenpelto -lukuhaaste, johon osallistui iso joukko kirjabloggaajia.
Henkilökohtaisesti tuntuu jopa vähän nololta, että en ole koskaan aiemmin lukenut yhtään Joenpellon kirjaa. Pidän kotimaisesta kirjallisuudesta, pidän naisnäkökulmasta, pidän rikkaasta suomen kielestä, pidän terävänäköisestä ihmiskuvauksesta. Kaikkia näitä Joenpellolta löytyy. Muistan myös hänen kirjojaan jo lapsuudenkotini kirjahyllystä: olen katsellut aikuisten kirjojen selkämyksiä ja ihmetellyt oudon, vähän pelottavankin kuuloisia kirjojen nimiä: Vetää kaikista ovista, Kuin kekäle kädessä, Sataa suolaista vettä. Mistä tällaiset voisivat kertoa?
Ratkaisu Joenpellon tuotantoon tutustumiseen löytyi omasta kirjahyllystä, sillä olen joskus kaupungilla liikkuessani napannut kirjankierrätyshyllystä talteen hyväkuntoisen Rikkaan ja kunniallisen. Kirja on ilmestynyt vuonna 1984. Suoritan Helmet-lukuhaastetta ja kirja osuu mm. kohtaan 46, "Kirjassa on sauna".
Rikas ja kunniallinen kuvaa noin vuoden mittaista kamppailua perheyrityksen herruudesta. Toimitusjohtaja Eero Kuula pyörittää pientä hotellikonsernia, jonka valttina on perinteiden kunnioittaminen ja korkea laatu. Mieleen tulee Kalastajatorppa tai jokin muu perinteikäs, tasokas hotelli. Hän on työllistänyt myös kaksi vävyään, hyvänahkaisen ja juopahtavan Maurin markkinointiosastolle ja hillityn ja kunnianhimoisen Jukan konttoripäälliköksi. Vävyistä Jukka on sillä linjalla, että yrityksen toimintaa voisi pikkuisen uudistaa, mutta Eero haluaa pitää ohjat omissa käsissään.
Ensimmäinen huomioni lukiessa oli todella elävän ja vahvan ajankuvan luominen. Olen ollut kirjan ilmestyessä ekaluokkalainen, joten mitään suuria yhteyksiä minulla ei tuon ajan yritysmaailmaan ole ollut, mutta lukeminen palautti silti elävästi mieleen monia tuon ajan tunnelmia. Kävin usein ennen koulupäivää isän työpaikalla kunnanvirastossa ja lukiessa muistin, millaista siellä oli. Puhelut soitettiin lankapuhelimella, sihteerit käyttivät kirjoituskoneita, tärkeitä papereita kuljetettiin salkuissa. Rikas ja kunniallinen kuvaa yritysliiketoimintaa, jossa myynnin, ostamisen ja asiakaspalvelun perusteet ovat samoja kuin vuonna 2020, mutta digitalisaatiosta ei ollut ruohonjuuritasolla vielä mitään hajua.
Vahva ajankuva ja miljöökuvaus sai minut ensin pohtimaan, onko kirja sisällöltään vanhentunut, mutta se pelko hälveni äkkiä. Joenpelto kuvaa ihmisluontoa tarkasti. Vaikka ajat muuttuvat, ihminen pysyy samana, pelkoineen, haluineen ja pyrkimyksineen. Kirjan edetessä silmukka kiristyi koko ajan - vaikka kerronta oli paikoin vähäeleistä, rivien väliin oli ladattu niin paljon, että tällainen vähän heikomminkin vihjeitä ymmärtävä lukija jäi pohtimaan viittauksia ja symboliikkaa.
Kirja on täynnä hyväksyntää janoavia poikia ja heille pettymyksen tuottavia isiä. Eerolla on kaksi tytärtä ja iltatähtenä syntynyt poika. Mikko-pojasta on huomattu ettei hänestä ole lukumieheksi ja Eerolle on ollut kova paikka sisäistää, ettei omasta pojasta saa työlle jatkajaa. Mutta ainakin täältä vuoden 2020 perspektiivistä kirja oikein huutaa, että mitään valtataisteluja tai jatkajaongelmia ei olisi ollutkaan, jos Eero olisi kasvattanut esikoisestaan Päivistä jatkajan. On vaikea sanoa, mahtoiko tämä olla Joenpellon suora viesti. Onkohan aikalaisvastaanotto tulkinnut tätä samoin? Kirjan kuvaamassa maailmassa naisen asemana on edustusvaimon, salaisen syrjähypyn, sihteerin tai yökerholaulajattaren roolissa toimiminen, ei liiketoimintavastuun ottaminen. Mutta Päivin osalta kuvataan monta kertaa, miten hän muistuttaa luonteeltaan Eeron isää, yrityksen edellistä toimitusjohtajaa. Hän on suora, päättäväinen ja toimelias. Missään vaiheessa Päiville ei kuitenkaan edes tarjota työtä perheyrityksestä, hän pysyy arkkitehtitoimistossa "piirtämässä suoraa viivaa".
Koska omakin leipäni tulee palveluliiketoiminnasta, on aina virkistävää lukea osuvaa ja uskottavaa fiktiota, joka kuvaa suomalaista yritysmaailmaa. Bibliografiasta päätellen Joenpellolla on paljon muitakin teoksia, jotka tähän lukutarpeeseen vastaavat. Nautin myös täsmällisestä ja soljuvasta kielestä ja tarkasta ja paikoin hieman kyynisenkin tuntuisesta ihmiskuvauksesta. En suosittele tätä kirjaa kenellekään sellaiselle, joka haluaa aloittaa lukuharrastuksen jollakin kevyellä ja helpolla kirjalla, mutta paljon lukeville Rikas ja kunniallinen antaa varmasti pohdiskeltavaa.