Didier Comèsin sarjakuvia olen lukenut aiemminkin, mutta edelliskerrasta on niin pitkä aika, etten muistanut Lumikon enkä Evan juonia etukäteen ollenkaan. Yksi Comès, Sydänpuu, minulta löytyy omastakin hyllystä. Olen Comèsin töihin törmännyt ensimmäisen kerran jo ala-asteikäisenä, muistan että joskus lapsena käsiin osui sarjakuvalehti Tapiiri, jossa julkaistiin antologian tapaan eurooppalaisia ja kotimaisia sarjakuvia, ja Comésin tyyli jäi mieleen. Olin ensimmäisella Tapiiri-lukukerralla aivan liian nuori ymmärtämään aikuissarjakuvaa, ja lehti jäi mieleen pelottavana ja outona. Vasta paljon myöhemmin rupesin keräilemään Tapiireja omaan hyllyyn. Comèsista itsestään en ole ennen tätä päivää tiennyt muuta kuin nimen, mutta nythän meillä on Internet - Wikipediasta selviää, että ranskaksi taiteileva herra on syntyjään belgialainen.
Lumikko on ilmestynyt alun perin vuonna 1983 ja Eva vuonna 1985. Nämä kirjastosta lainatut suomennoksetkin ovat 1980-luvulta, liekö uusia painoksia minkä verran tullut. Molemmat teokset ovat kestäneet aikaa erinomaisesti ja varsinkin Lumikolle luulisi löytyvän nykyään faneja jopa enemmän kuin ilmestymisajankohtanaan. Nykyäänhän uuspakanuus ja luonnonuskonnot tuntuvat olevan muotia ja Lumikossa keskeisenä juoniaineksena on Demeter-äitijumaluutta palvova kultti pikkukylässä keskellä metsää. Kylään ovat muuttaneet uusina tulokkaina Anne ja Gérald ja heidän autistinen poikansa Pierre. Anne on raskaana ja joutuu viettämään paljon aikaa ilman Géraldia, jonka työ ohjaajana vie häntä matkoille. Naapurit tuntuvat pelottavilta ja mystinen, Lumikoksi itseään kutsuva nainen tuntuu saavan Pierreen kontaktin paremmin kuin Anne koskaan.
Eva taas on täysiveristä kartanoiden kauhuromantiikkaa. Neigen auto hajoaa keskellä maaseutua, ja hän menee kysymään apua lähistön suuresta talosta. Siellä elävät kaksoset Eva ja Yves. Eva on halvautunut ja joutunut pyörätuoliin, Yves hoitaa häntä. Sisarusten välillä tuntuu vallitseva outo viha-rakkaussuhde, mutta Neige saa selville enemmän kuin olisi halunnut.
Comès on hemmetin hyvä tarinankertoja. Sekä Lumikosta että Evasta löytyvät antiikin klassisen draaman ainekset: hybris ja tragedia. Piirrosjälki on erittäin viehättävää vahvoine kontrasteineen ja tyyliteltyine ja taitavine ihmishahmoineen. En ole ihan varma, voiko Comèsin määritellä ligne claire -suuntauksen edustajaksi, sysään arvaukseni kuitenkin sinne päin.
Ranskankielistä kirjallisuutta en ole mitenkään erityisen paljon lukenut, mutta ranskalaista sarjakuvaa on tullut luettua lähes puolivahingossa jonkun verran. Taidesarjakuva on helppo sisäänheitto ranskalaiseen kulttuuriin: visuaalisena taidemuotona siinä on samanlaista viehätysvoimaa kuin elokuvassa, toisaalta ranskalaiset sarjakuvat ovat perinteikkäästi hyvin vahvoja kirjallisessa ilmaisussaan. Suosittelen.
Lumikko on ilmestynyt alun perin vuonna 1983 ja Eva vuonna 1985. Nämä kirjastosta lainatut suomennoksetkin ovat 1980-luvulta, liekö uusia painoksia minkä verran tullut. Molemmat teokset ovat kestäneet aikaa erinomaisesti ja varsinkin Lumikolle luulisi löytyvän nykyään faneja jopa enemmän kuin ilmestymisajankohtanaan. Nykyäänhän uuspakanuus ja luonnonuskonnot tuntuvat olevan muotia ja Lumikossa keskeisenä juoniaineksena on Demeter-äitijumaluutta palvova kultti pikkukylässä keskellä metsää. Kylään ovat muuttaneet uusina tulokkaina Anne ja Gérald ja heidän autistinen poikansa Pierre. Anne on raskaana ja joutuu viettämään paljon aikaa ilman Géraldia, jonka työ ohjaajana vie häntä matkoille. Naapurit tuntuvat pelottavilta ja mystinen, Lumikoksi itseään kutsuva nainen tuntuu saavan Pierreen kontaktin paremmin kuin Anne koskaan.
Eva taas on täysiveristä kartanoiden kauhuromantiikkaa. Neigen auto hajoaa keskellä maaseutua, ja hän menee kysymään apua lähistön suuresta talosta. Siellä elävät kaksoset Eva ja Yves. Eva on halvautunut ja joutunut pyörätuoliin, Yves hoitaa häntä. Sisarusten välillä tuntuu vallitseva outo viha-rakkaussuhde, mutta Neige saa selville enemmän kuin olisi halunnut.
Comès on hemmetin hyvä tarinankertoja. Sekä Lumikosta että Evasta löytyvät antiikin klassisen draaman ainekset: hybris ja tragedia. Piirrosjälki on erittäin viehättävää vahvoine kontrasteineen ja tyyliteltyine ja taitavine ihmishahmoineen. En ole ihan varma, voiko Comèsin määritellä ligne claire -suuntauksen edustajaksi, sysään arvaukseni kuitenkin sinne päin.
Ranskankielistä kirjallisuutta en ole mitenkään erityisen paljon lukenut, mutta ranskalaista sarjakuvaa on tullut luettua lähes puolivahingossa jonkun verran. Taidesarjakuva on helppo sisäänheitto ranskalaiseen kulttuuriin: visuaalisena taidemuotona siinä on samanlaista viehätysvoimaa kuin elokuvassa, toisaalta ranskalaiset sarjakuvat ovat perinteikkäästi hyvin vahvoja kirjallisessa ilmaisussaan. Suosittelen.
Voi itku näitä sun sarjakuvajuttuja, ihan liian houkuttelevia :-)
VastaaPoistaAlkaa oikeasti tehdä mieli lukea taas sarjakuvia, vaikka en ole koskenutkaan vuosikausiin...
Ihana palaute :) Mun sarjakuvan lukuaktiivisuus menee vähän aalloissa, nyt se aalto on tainnut olla taas korkealla. :)
VastaaPoistaKirjaston aikuisosaston sarjakuvahyllystä on helppo löytää mahtavaa luettavaa!
Sarjakuvia on paljon hienoja (me ostettu Marcel Proust sarjakuvina viimeks)
VastaaPoistaHmm, kiinnostavan kuuloista tuokin :)
VastaaPoistaLuin tänään tuon Evan. Oli kyllä mahtava kirja! Voin suositella lämpimästä kaikille, jotka pitää tarinahenkisistä sarjakuvista. :)
VastaaPoistaJee! Comès on kyllä hieno sarjakuvataiteilija! :)
Poista