Jude Deveraux: Tie unelmiin

Pitkästä aikaa tuli luettua ihanaa Deveraux'ta. Tie unelmiin on alkuperäisnimeltään Eternity, ilmestynyt vuonna 1992, suomennettu 2007. Deveraux'in kirjoissa seikkailevat usein Montgomery-nimiset sankarit ja sankarittaret. Sukutarinoiden kronologista järjestystä voi tutkailla vaikka täällä. Tie unelmiin sijoittuu 1800-luvun Amerikkaan, tosin Deveraux'n romaanit eivät ole historiallisia samassa mielessä kuin vaikka Kaari Utrion, vaan historiallisuus on pelkkää kehystä. Nautinnollista luettavaa ne silti ovat. Tässä kirjassa Deveraux hieman kiertää ja muuntelee hömppäromantiikan perinteisimpiä kuvioita, saaden näin uusia vapauksia kerrontaan.

Ensinnäkin, yleensä romanssi huipentuu vasta aivan kirjan loppumetreillä avioliittoon. Tässä kirjassa mennä paukautetaan heti naimisiin ja vieläpä uusperhekuvioon. Kaunis, rikas ja hemmoteltu Carrie Montgomery rakastuu Joshua Greeneen tämän avioliittotoimistoon lähettämän valokuvan perusteella, ja hankkiutuu naimisiin tämän kanssa etänä. Hän matkustaa postivaunuilla Joshuan luokse varmana siitä, että tämä hurmaantuu hänen lumovoimastaan. Kiitettävän päätön juonikuvio siis!

Toisekseen, sankaritar on usein hento, herkkä, avuton, ja ylipäätään äärinaisellinen, ja sankaritar taas on maskuliinisuuden perikuva. Tässä kirjassa asetelma käännetään päälaelleen: kahden pienen lapsen isä Joshua viljelee yksin pientä maatilaa, ja hän toivoi avioliittotoimiston välittävän hänelle vaimoksi riuskan työihmisen. Koska yläluokkainen Carrie ei osaa edes tiskata, Joshua halveksii häntä ja tekee selväksi että odottaa vaimolta fyysistä työpanosta maatilan töihin. Carrien ulkoinen viehätysvoima ei siis riitäkään! Virkistävää vastakkainasettelua.

Joshuan lapset ovat myös poikkeus - yleensähän varsinkin historiallisissa ympäristöissä kuvatuissa hömpissä ei uusperhekuvioilla leikitellä. Kirjassa esiintyy myös Carrien veli Ring, ja netin perusteella hänen tarinansa kerrotaan kirjassa Laakeripuu. Tosin Book Studion julkaisemana tuo pokkari on ilmestynyt vuonna 1991, mahtaakohan siitä olla tuoreempaa versiota kaupoissa? Tosin onneksi Deveraux'ia voisi varmasti kokeilla lukea myös englanniksi, eiköhän hömppänautinto sujuisi hyvin alkukielelläkin.

Kuitenkin, näistä hömppäasetelmien hämmentämisestä huolimatta Tie unelmiin on hieman välityön oloinen kirja Deveraux'lta. Parhaita romantiikkapaukkuja ei tässä käytellä. Huomattavasti enemmän draivia oli vaikka eräässä suosikki-Deveraux-romanssissa, Ylämaan lumous. Tehtävänsä kirja kuitenkin täytti mainiosti: se oli nopealukuinen, humoristinen, viihdyttävä ja ah niin romanttinen teos.

Lue myös nämä:
Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili
Kaari Utrio: Isabella
Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Keyesin jälkeen kaivoin lukemista oman hyllyn kirjavalikoimista, sillä kaikki kirjastosta hakemani kirjat oli luettu - pitäisi päästä taas hakemaan uusi lasti. Nappasin päivän junamatkoja varten käsilaukkuun kaksi Muumi-kirjaa, joista yksi riitti. Muumipapan urotöiden edellisestä lukukerrasta on piiiitkä aika, mutta koska olen lapsena lukenut tämänkin kirjan noin miljoona kertaa, on siitä jäänyt muistiin mukava tuttuuden tunne.

Jonkinlainen kaiherrus Muumipapan seikkailujen kertaamisesta taisi jäädä jo toissa syksyltä, kun luin uuden sarjakuvaseikkailun Muumimamman nuoruudesta. Jo kirjan alkupuolella alkoi naurattaa. Viime päivien aikana lehdissä on keskusteltu lakiehdotuksesta, jossa esitetään tupakoinnin esittämisen rajoittamista. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, esimerkiksi nuorisolle suunnatuissa elokuvissa ei saisi juurikaan näkyä tupakointia, etteivät nuoret vaan ota mallia. Esitys on varsin absurdi, ottaen huomioon että tupakointi nyt on ollut ja edelleen on laajamittainen harrastus niin Suomessa kuin maailmalla. Kiellettäisiinköhän lapsilta ja nuorilta Muumi-kirjojen lukeminenkin, onhan siellä muun muassa tällaista tekstiä:

"- Hienoa, sanoi Muumimamma. - Älä vain lue lapsille mitään, mikä antaa meistä huonon kuvan. Sano mieluummin "viiva, viiva, viiva". Tahdotko sikarin?

- Älä anna hänen polttaa! Nipsu huusi. - Hemulin täti sanoo, että siitä saa vapisevat käpälät, keltaisen kuonon ja kaljun hännän!

- No no, Muumipeikon äiti sanoi. - Hän on polttanut koko elämänsä ajan, eivätkä hänen käpälänsä silti vapise eikä hän ole kaljuhäntäinen tai keltainen. Kaikki hauska on hyvää vatsalle!

Ja hän sytytti Muumipapan sikarin ja aukaisi ikkunan mereltä puhaltavalle iltatuulelle."

Muumipapan urotyöt on mielestäni Muumi-kirjojen ihanimpia: siinä on hienoja seikkailukuvauksia, vaihtuvia kiehtovia ympäristöjä ja ihania hahmoja. Ylipäätään Tove Janssonin kirkas ja antautunut tyyli tekee tekstistä hienon. Laila Järvisen suomennos on myös mielestäni kestänyt aikaa todella hyvin. Hienostunutta ajan patinaa kielessä tuntuu, mutta hyvällä tavalla.

Kun mietitään, että kirja on ilmestynyt alunperin vuonna 1950, niin on hauska pohtia, olisiko joku arvannut sinä vuonna, että tästä kirjasta tullaan uusia painoksia vielä yli 50 vuoden päästä jauhamaan ja tätä kirjaa luetaan ahkerasti edelleen? Japanilaisesta animaatiosarjasta ja sen siivittämästä oheistuotebisneksestä kukaan ei olisi varmaan osannut edes päiväunia nähdä. Että juuri tämä teos on Suomen sen vuoden kirjasadosta kestävää tavaraa. Juuri näiden asioiden vuoksi minua ei erityisemmin innosta median lietsoma mielikuva noin puolen vuoden kirjasesongeista. Oletetaan, että ihmiset haluaisivat lukea vain juuri sen hetken kuumia uutuuskirjoja, mielellään niin että kaikki lukisivat samaa kirjaa yhtä aikaa. Miksi ihmeessä? Aika seuloo kirjoja lukijan puolesta, nostaa helmiä tarjolle, häivyttää päiväperhoset unohduksiin. Toki historian hämäriin on varmasti jäänyt niitä hyviäkin osumia, jotka olisivat ansainneet pitemmänkin kirjallisen elämän. Muita vuoden 1950 suomalaiskirjoja olivat esimerkiksi Veikko Huovisen esikoisteos Hirri. Yritin tehdä hakuja laajempaakin vertailua varten, mutta esimerkiksi kirjaston hakusivu ei oikein suostunut taipumaan alkuperäiseen ilmestymisvuoteen perustuvaan hakuun, joten vertailu nyt jäi.

Lue myös nämä:
J.K. Rowling: Harry Potter 1-7
Mikko Ketola - Anssi Rauhala: Marian koodi
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

Marian Keyes: This Charming Man

Kirjaston varausjonon kautta sain luettavakseni Marian Keyesin uusimman kirjan, This Charming Man. Ja olipa muuten hyvä lukukokemus! Ehkä paras Keyesin kaikista kirjoista. Keyes on briljeerannut tähänastisessa tuotannossaan kyvyllään kirjoittaa vaikeista asioista kepeään sävyyn, mutta tässä uusimmassa tykitetään vaikeista asioista myös raskaaseen sävyyn.

Kirjan ensimmäinen jakso ei kuitenkaan sitä anna ymmärtää. Kirja jakaantuu neljän kertojan lukuihin, ja aloittajana on hieman tyhjäpäisen oloinen stylisti Lola. Lola on tyrmistynyt, kun hänen poliitikkomiesystävänsä Paddy de Courcy on julkaissut kihlauksen toisen naisen kanssa, eikä vastaa Lolan yhteydenottoihin selittääkseen tilannetta. Lola pakenee Dublinista Länsi-Irlantiin pieneen Knockavoyn kylään selvittelemään päätään.

Mutta kunhan Lolan alkuhitauksista selvitään, pyörähtää iso pyörä päälle. Seuraavaksi tarinaa alkaa vetää toimittaja Grace. Grace on piristävin ja napakin naishahmo mitä vähään aikaan on kirjoissa vastaan tullut. Maanläheinen ja sisukas kuin terrieri. Hänellä on omat kontaktinsa Paddy de Courcyyn, mutta hänen perhekuvionsa ja sähäkkä toimittajantyönsä ovat varsin kiinnostavia myös.

Gracen sisko Marnie on heilastellut nuoruudessaan Paddyn kanssa, eikä oikein ole meinannut päästä suhteesta yli vielä keski-ikäisenäkään. Neljäs kertoja on Alicia, Paddyn kihlattu. Hän saa vähiten puheenvuoroja, mutta hänen roolinsa selviää myös muiden naisten kautta.

Kirjassa luukutetaan isoja teemoja: alkoholismia ja perheväkivaltaa. Näitä kuoritaan kuin sipulia, lukijalle annetaan pikkuhiljaa vihjeitä ja vedetään salaisuuksien verhoa tapahtumien yltä vasta vähitellen. Kyseessä on samanlainen prosessi kuin ihmismielen toiminta silloin, kun sen pitäisi myöntää ja käsitellä jonkin raskaan ja inhottavan asian olemassaolo, jota ei oikeastaan haluaisi katsoa silmästä silmään.

Raskaampien jaksojen välissä tunnelmaa keventävät Lolan seikkailut, joissa Keyes käyttelee komedian osaamistaan täydellä teholla. Aloin nähdä mielessäni kirjan tv-version - tästä saisi loistavan tv-sarjan. Mitä kaikkea irlantilaisen rannikkokylän elämään voikaan kätkeytyä... :)

Tekisi hirveästi mieli kertoa juonenkäänteistä vähän enemmän, mutta en viitsi, koska sekä ilahduttavat että kamalat yllätykset olivat lukiessa niin antoisia kokemuksia minulle, että haluan säästää ne muillekin.

Aina välillä Keyesin kirjojen takakansissa mainitaan lehtikehu "a real page-turner" ja se sopi lukufiiliksiini täysin. Tuolle page-turnerille houkuttelisi keksiä sopiva suomennos, mutta miksikäs se järkevästi kääntyisi? Sivunkäännättäjä? Kääntyväsivuinen? No en keksi, ideana kuitenkin se että sivut kääntyvät huimaa vauhtia kun lukiessa tulee ahmittua tekstiä niin vauhdikkaasti ja välillä on pakko harppoa eteenpäin, jotta saisi vähän ennakkoaavistusta seuraavista juonenkäänteistä.

Kirja on ilmestynyt jo myös suomeksi ja itse asiassa meinasin lukeakin tämän myös suomeksi. Tuleepahan samalla tarkistettua vanhoja ennakkoluulojani siitä, kuinka hyvin Keyesin nokkeluudet ja sanaleikit suomen kielelle kääntyvät.

Edit 1.3.2009. Täytyypä sanoa että tämän kaltaiset uutiset saavat surulliseksi, näin Keyesin kirjan jälkitunnelmissa. Rihanna on menestyvä poptähti, mutta silti poikakaveri pahoinpitelee hänet väkivaltaisesti. Ja silti nainen palaa hänen kanssaa yhteen tämän jälkeenkin?! Miksi, oi miksi.

Lue myös nämä:
Leena Lehtolainen: Tappava säde
Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia
Hilkka Ravilo: Kuin kansanlaulu