Hilkka Ravilon Yö yllä viljan on niitä kirjoja, jollaisen vuoksi moni kirjailija itkee, rukoilee ja hakkaa sormensa verille koneen näppäimistöä vasten. Eikä pysty samaan. Tämä kirja pistää lukijassaan liikkelle vahvoja tunteita, nostaa ihon pintaan niin eläimellisimmät vaistot kuin älyä kutkuttelevat pohdinnat. Lisäksi arvostan todella paljon sitä realistista ja tarkkaan piirrettyä kuvaa, mitä parhaat kirjailijat onnistuvat lukijalleen omasta aihepiiristään välittämään. Tässä tapauksessa lihana luun ympärillä on mm. yläsavolainen maaseutukulttuuri, suomalainen köyhyys jälleenrakennuksen ja maaltamuuton aikana sekä hyvinvoinnin karttuminen nykypäivää kohti tultaessa ja tietysti naisen asema, milloin seniorien välisessä rakkauselämässä, milloin työtätekevän naisen taloustilanteessa.
Olen tämänkin Ravilon lukenut jo kahteen tai kolmeen kertaan aiemmin. Niinpä maltoin tällä kertaa edetä kirjassa rauhalliseen tahtiin, nauttien joka lauseesta. Puolivälissä kirjaa hyöky kuitenkin vei mukanaan, ja vaikka hyvin tiesin, mitä kirjassa tapahtuu, harpoin eteenpäin kauheaa vauhtia ahmien tekstiä. Loppuun päästyäni olo olikin yhtä puulla päähän lyöty kuin aina ennenkin. Sillä vaikka Ravilo ei muutenkaan ole tavannut antaa ihmisten välisistä suhteista erityisen idealistista kuvaa, niin tässä kirjassa hän paukuttaa lukijaa päähän raskaalla lekalla ennenkuulumattoman lujaa. En spoilaa, lukekaa itse.
Kirjassa on yksi käännekohta, jota kohti mennään pohjustaen ensin tarinaa takautumien avulla vuosikymmenien ajalta. Se on päähenkilö Vapun entisen miniäkokelaan Minnan kohtalo. Vappu on hahmona samaa maata kuin Älä itke äitini -kirjan Laila, keski-iän ylittänyt, raskasta ruumiillista työtä ikänsä tehnyt työläisnainen. Vapun hahmon kautta Ravilo kritisoi armotta nykypäivän työelämää: lihamyyjänä työskentelevä Vappu joutuu kyttämään työnantajan puhelinsoittoja vapaa-ajallakin, mutta valittamisen varaa ei ole, kun kansakoulun käyneelle, eläkeikää lähestyvälle naiselle yksinomaan työpaikkakin on jo lottovoitto.
Pidän Ravilon tavasta hahmottaa tapahtumien kulkua takautumien avulla. Vapun lapsuusmuistot vievät sotienjälkeiseen köyhään Helsinkiin. Varhaisen keski-iän työntäyteiset vuodet vievät Vapun poikineen Ylä-Savoon Hiekkamäen suurtilalle, arkisen onnen täyttämään aikaan, joka myöhemmin palautuu Vapun mieleen katkeruuden sekaisina muistoina. Idylli särkyy onnettomasti rakastuneen Tapani-pojan vuoksi, suru syöksee Vapun raiteiltaan ja Hiekkamäen emännyyden ottaakin haltuunsa Minna. Vanhoja tapahtumia ruvetaan kerimään auki, kun Vappu saa kutsun Hiekkamäen isännän hautajaisiin ja joutuu perinnönjaossa kohtaamaan Minnan taas kerran silmästä silmään.
Ravilolla on merkillinen taito kuvata ihmisen pahuutta. Hän ei demonisoi mustavalkoisesti tarinoidensa pahiksia, vaan tunnekylmä ja itsekäs Minnakin on täysin uskottava ja silti todella karmaiseva hahmo. Kirjaa lukiessani mieleeni nousi epämääräisiä muistikuvia John Steinbeckin Eedenistä itään -kirjan Cathystä. Siitä on aikaa kun olen sen lukenut, mutta jotain samaa muistelin tarinan tarjoavan. Muisti virkistyi kun pääsin kohtaan, jossa kirjassa viitataan suoraan samaiseen Cathyyn. Lukija joutuu kirjan jälkeen myös tekemään hankalaa perustason moraalista pohdintaa: saako pahan maksaa pahalla, miten ihminen viime kädessä vedetään teoistaan vastuuseen ja miten käy niiden, jotka tuntuvat onnistuvan pääsemään kaikesta kuin koira veräjästä...
Tässä maistiaisena kirjasta pätkä kohtausta, jossa Vappu on jäljittänyt Minnan äidin pientä juttutuokiota varten:
"Nainen näki katseeni suunnan. - En pidä tyttärestä kuvia esillä, siitä tulisi vain kysymyksiä. Että onko naimisissa, montako lasta, miksei häntä koskaan näy. Kaikkein raskainta on ollut se, että minut syyllistettiin, äidit aina syyllistetään.
Tiesin naisen puhuvan totta. Itse olin mielessäni syyttänyt äitiäni siitä, että minun piti lapsena kuunnella ääniä, joita olin liian nuori ymmärtämään. Että minun piti huolehtia naapurin vanhuksesta muutaman kolikon saadakseni ja juoksuttaa lihakauppiaan koiraa ansaitakseni maksanrepaleita, keuhkonpalasia ja luita ruokiin, jotka olisivat kuuluneet jonkun muun kuin toisen kymmenensä aloittaneen tytön kokattaviksi.
Vasta siinä, Minnan äitiä vastapäätä istuessani, sotaa ja puutetta käsitteleviä kirjoja luettuani tajusin, miten raskasta edellisen sukupolven elämä oli ollut. Ja sen, että äitini oli kaunis nainen, joka halusi elämäänsä pieniksi ylellisyyden ripauksiksi hajuvesipullon tai ravintolaillan ja käytti niiden saamiseen sitä ainoaa keinoa, joka sillä oli.
Tapani oli saanut elää lapsuutensa lapsena. Nyt kun kaikki olisi ollut hyvin, oli tullut Minna.
- Meillä on yhteinen suru, sanoin.
- Teidän surunne on vasta alussa, Aira Kettunen vastasi."
Ehdin kytätä Yö yllä viljan -kirjaa omaa hyllyyn kuukausitolkulla. Antikka.netissä sitä ei ole tullut vastaan viime kesän jälkeen, en silloin, pöljä, älynnyt tilata kirjaa heti. Muuallakaan nettipalstoilla tai eri divareissa ja Kirjatorien tyyppisissä jäännöseriä myyvissä kaupoissa tätä loppuunmyytyä kirjaa ei ole vastaan tullut. Lopulta päätin kysyä jopa kirjan kustantajalta Atenalta, mahtaisiko kirjaa löytyä. Yllätyksekseni kustantamosta vastattiin sähköpostiin todella nopeasti ja kerrottiin että kirjaa vielä heidän varastostaan löytyi ja voivat toimittaa sen minulle postiennakolla. Hieno juttu, yleensä kustantamojen vastaukset ovat olleet aika nuivia tai vastausta ei ole tullut ollenkaan, kun olen yrittänyt sähköpostilla kysellä milloin minkäkin kirjan perään. Pisteenä iin päälle tilasin vielä Ravilon kaksi uusinta kirjaa Myllylahti-kustantamolta, joten nyt olen paitsi lukenut, myös hankkinut oman kirjahyllyn kaunistukseksi kirjailijan koko romaanituotannon ja voin keskittyä odottelemaan kirjailijan mahdollista seuraavaa kirjaa.
Jos jotakuta toistakin kiinnostaa Ravilon kirjojen keräily, tässä lista paikoista, joista olen kirjat hommannut:
1. Kuin kansanlaulu. Loppuunmyyty, ei ole juuri tullut vastaan Antikka.netissä, divareissa eikä muuallakaan. Sain kirjan kun meilasin Ravilon nykyiselle kustantajalle Myllylahdelle ja ehdotin uutta painosta. Sitä ei luvattu, mutta sen sijaan kustantaja antoi yhteystietoni kirjailijalle itselleen, ja hänen omista varastoistaan löytyi kirjaa ja sain oman kappaleen sopuhintaan.
2. Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Loppuunmyyty. Tilasin Antikka.netistä, ja siellä näkyy tätä kirjaa olevan tällä hetkellä kaksi kappaletta myynnissä. Osta omasi pois kuleksimasta...
3. Älä itke äitini. Loppuunmyyty. Syksyllä Antikka.netiin ilmestyi yksi kappale, jonka tilasin haukkana itselleni.
4. Yö yllä viljan. Loppuunmyyty. Atena-kustantamo lähetti postiennakolla, vaikea sanoa onko kirjaa heidän varastoissaan vielä minkä verran jäljellä. Mahtaako löytyä myös kahta edellistä kirjaa, jotka myös ovat Atenan julkaisemia?
5. Pahan tytär ja 6. Kuolleet lehdet. Kustantaja Myllylahti, molempia saatavissa kustantamon kautta tai kirjakaupoista.
Käynpä kommentoimassa että nyt olen tämän lukenut ja olen ihan päässyt tämän ruisleivän makuun :-)
VastaaPoistaJuttukin on väsätty (jää viikolla julkaistavaksi), joten kävin lukemassa arviosi uudestaan. Vähän erilaisia asioita tässä ehkä näimme, toisaalta ensimmäisella lukukerralla on enemmän juonen lumoissa ja vietävissä. Mutta allekirjoitan kaiken minkä tässä sanot - ja harmittaa vietävästi ettei Raviloa enemmän huomata.
Onpa mukava kuulla! Kuinka maltan odottaa juttuasi. :)
VastaaPoistaMuutin tästä tekstistä pari asiaa, joita saattaisi pitää spoilereina, tosin edelleen se spoilerin käsite on vähän epäselvä. Joistakin kirjoista voi kertoa tiettyjä juonikuvioita etukäteen, joistakin ei kannata. No, tulkintarajat häilyvät. Siivosin tätä tekstiä aavistuksen verran kuitenkin, jospa se ei siitä pilalle mennyt. :)