Choderlos de Laclosin
Vaarallisia suhteita panin kirjastosta varaukseen katseltuani tarinan korealaisen elokuvasovituksen
Untold Scandal jo toiseen kertaan. Olen tutkaillut kirjaa kirjastossa joskus aikaisemminkin, mutta silloin yli 500-sivuinen ranskalaisklassikko 1700-luvulta tuntui hieman vaikeasti lähestyttävältä. Nyt rohkaisin mieleni. Ensimmäinen elokuvaversio, jonka olen kirjasta nähnyt, on 1990-luvulla valmistunut
Julmia aikeita. Kuuluisin versio on Glenn Closen, John Malkovichin ja Michelle Pfeifferin tähdittämä 1980-luvun elokuva, mutta siitä olen tainnut nähdä vain joskus pätkiä telkkarissa. Aion kyllä korjata tilanteen.
Kirjan alkuperäisnimi on
Les liaisons dangereuses, ilmestymisvuosi on 1782 ja muotona kirjeromaani. Kuulostaa tosiaan hieman raskaalta lähtökohdalta. Mutta kun ryhdyin lukemaan, yllätyin kuinka kepeästi tarina soljui ja vei mukanaan. Ehkä kirjan keskivaiheilla oli pari kertaa sellainen olo, että kaunopuheiset rakkaudentunnustukset alkoivat hieman kyllästyttää, mutta tämä kyllästymisen häivä unohtui, koska alku ja loppu ovat niin vetäviä.
Teoksen alkuasetelma lienee monelle tuttu elokuvasovitusten vuoksi. Rikkaat, kauniit ja kyyniset markiisitar de Merteuil ja varakreivi de Valmont huvittelevat manipuloimalla lähimmäisiään ja keräämällä päänahkoja viettelypeleissään. Markiisitar haluaa kostaa entiselle rakastajalleen, joka on menossa naimisiin nuoren, viattoman Cécile Volangesin kanssa. Hän ehdottaa Valmontille Cécilen vokottelua. Valmont taas on iskenyt silmänsä hurskaaseen ja nöyrään rouva de Tourveliin ja haluaa turmella tämän. Hän teeskentelee rakastunutta ja raportoi kirjeitse markiisittarelle edistymisestään.
Kirjan lukeminen oli kahdella tavalla mielenkiintoista. Ensinnäkin kirja kiinnosti omana itsenään, toiseksi oli mielenkiintoista vertailla elokuvasovituksia ja niiden painotuksia kirjan juonesta. Jotta kirjan voisi aivan täysipainoisesti dramatisoida, olisi tv-sarja varmasti oikea muoto. Lukiessa huomasi, että monta viehättävää pientä sivupolkua on jätetty huomiotta, jotta elokuva ei paisuisi liikaa. Tavallaan on selvää, että elokuvissa on kannattanut nostaa pääjuoneksi Valmont jahtaamassa viatonta rouva de Tourvelia, mutta kirjasta löytyy paljon muitakin kiinnostavia aspekteja. Esimerkiksi luostarikoulusta vasta päässeen viisitoistavuotiaan Cécilen lemmekäs kirjeenvaihto ritari Dancenyn kanssa on liikuttavan ihanteellista ja romanttista ensirakkautta. Lisäksi kirjassa valotetaan mielenkiintoisesti markiisittaren ja Valmontin historiaa.
Tykkään todella paljon tällaisista kirjoista, joissa kuvataan ihmisluonteen raadollista puolta osuvasti, tarkkanäköisesti, ironisesti ja älykkäästi.
Turhuuden turulla tulee hyvällä tavalla mieleen. Tykistöupseeri Pierre Ambroise François Choderlos de Laclos'n psykologinen silmä ja herkullisen pirullinen huumorintaju välittyvät kirjan lehdiltä todella hyvin. Siinä missä Cécile ja Danceny uskovat sokeasti idealistiseen rakkauteen, ovat markiisitar de Merteuil ja Valmont täysin ihanteettomia ja kaksinaamaisia. Mielenkiintoista on myös tarkkailla heidän julkisen kuvansa eroja. Valmontilla on miehen roolissa enemmän liikkumavaraa. Hän on niittänyt seurapiireissä mainetta naisten viettelijänä ja tuhoajana, mutta se ei rajoita hänen sosiaalisia suhteitaan. Leskirouva de Merteuil taas joutuu olemaan varovaisempi. Hän on kiillottanut julkisen kuvansa säröttömän hyväksi. Hän on luotettu ystävä ja kunnioitettu hyvien neuvojen jakaja. Nuhteetonta mainettaan hän varjelee ja hoitelee rakastajansa salamyhkäisesti. Ehkä juuri siksi markiisitar tuntuu pelättyä Valmontiakin kavalammalta? Otavan Seitsentähdet-sarjassa ilmestyneeseen suomennokseen on jälkisanat kirjoittanut kirjailija Sari Malkamäki, ja hän pohtiikin, olisiko markiisitar määritelty nykyajassa psykopaatiksi.
Kirjeromaanin muotoa pelkäsin vähän ensin, vaikka mietittyäni hoksasin, että tämähän on jo toinen kirjeromaani tälle vuodelle. Ensimmäinen oli Hilja Valtosen
Vaimoke. Vaikka
Vaarallisia suhteita koostuu pelkästään henkilöiden toisilleen lähettämistä kirjeistä, ei kirjemuoto vähennä draamaa ja toiminnallisuutta mitenkään. Itse asiassa kirjemuoto tuo ovelan lisäkierteen kerrontaan. Kirjeet ovat minäkerrontaa, mutta eivät samalla lailla kuin suoran kerronnan minäkerronta. Kirjeellähän on aina vastaanottaja, joten kirjeen kirjoittaja sekä kertoo tarinaa omasta näkökulmastaan että valitsee näkökulman kirjeen vastaanottajan mukaisesti. Tästä nähdään useita loistoesimerkkejä, monilla kirjeillä on kaksoistulkinta, mutta vain osa henkilöistä pystyy lukemaan vaihtoehtoisen tulkinnan. Tätäpä markiisitar itsekin neuvoo Cécilelle:
"P.S. - Asiasta puheen ollen, minä unohdin... vielä sananen. Koettakaahan huolehtia enemmän tyylistänne. Kirjoitatte edelleenkin kuin lapsi. Näen aivan hyvin, mistä se johtuu; Tehän sanotte kaiken, mitä ajattelette, ettekä mitään, mitä ette ajattele. Tällainen käy laatuun meidän kahden välillä, joilla ei ole toisiltamme mitään salattavaa: mutta älkää kirjoittako näin rakastajallenne! Vaikutatte aina pieneltä idiootilta. Koettakaa toki ymmärtää, että kirjoittaessanne jollekin toiselle kirjoitatte hänelle ettekä itsellenne: älkää siis yrittäkö sanoa hänelle, mitä ajattelette, vaan pikemminkin sellaista, mikä häntä enemmän miellyttää."
Näytteestä varmaan myös huomaa, että kirjeiden tyyli noudattaa sosieteetin etikettisääntöjä. Lähes kaikkia teititellään, isolla teellä. Kirja myös kihisee eroottista jännitettä, mutta ns. lähitaisteluja ei kuvailla sanatarkasti, vaan niistä kerrotaan kaunopuheisin korulausein ja kiertoilmaisuin. Kenties juuri siksi lataus on niin vahva? Samasta syystä kirjaa ei ehkä varauksetta voi suositella kaikille. Jos pitää kohteliaisuuksien täyttämästä muodollisesta korukielestä, antaa mennä vaan, mutta jos kaipaa suoraviivaisempaa ja tiiviimpää esitystapaa, saattaa pitkästyä tämän kirjan parissa. Minä tykkäsin kovasti ja lukeminen tuntui ennakkomielikuvaa kevyemmältä. Eikä voi kuin ihailla de Laclos'n taitoa säädellä draamaa: iskuja satelee juuri oikeassa tahdissa, asiat vaihtavat suuntaa äkkiarvaamatta ja kokonaisuus näyttäytyy uudenlaisena. Kronologisesti kirjan tapahtumat kestävät vain muutaman kuukauden: ensimmäinen kirje on päivätty elokuussa ja viimeinen tammikuussa.
Kirjassa on tarkoituksellisen etäännyttävä lyhyt kehyskertomus, jota vahvistetaan sinne tänne ripotelluilla alaviitteillä. Hauskaa on myös huomata, että "spoilerivaroitus" lienee turha nykyajan keksintö - jo tarinan kakkossivulla kerrotaan melko suoraan, mitä parille keskeiselle henkilöhahmolle lopussa tapahtuu. Tämä ei vähennä lukunautintoa lainkaan, pikemminkin lisää sitä.
Leena Kekomäen suomennos on sujuva, tosin on vaikea sanoa onko suomennos vanha vai uusi, sillä kirjaston tietokannan varhaisin suomennos on 1940-luvulta. Seitsentähdet-sarjan ulkoasu on tyylikäs, mutta koska tämä kirja on painettu vuonna 2000, niin eipä tätä taida enää kirjakaupoista saada. Kirjastoista ja divareista löytyy. Halukkaat voivat toki verrytellä ranskantaitoaan ja kokeilla alkukielellä lukemista, minun kielitaidolleni 1700-luvun ylhäisöranska lienee aivan liian vaativaa.
Herkullinen, eroottinen, ihmissielun pimeitä puolia valaiseva ja koukuttava kirja. Jotain niin yleispätevää tässä tarinassa on, ettei ole ihme, että sovituksia on sijoitettu moniin erilaisiin aikoihin ja paikkoihin.
Oi, kiitos kun kirjoitit tästä! Muistelen, että minulla oli hirveitä epäilyksiä kun rupesin tätä lukemaan (elokuvaversioiden innoittamana), mutta loppujen lopuksi pidin kovasti... Kirjeet olivatkin häijyn älykkäitä =)
VastaaPoistaNimenomaan! Minä panin nettikaupasta tilaukseen tuon Glenn Close -elokuvaversion, ehkä täytyy jäljittää nuo loputkin... :)
VastaaPoistaTämä kirja on tosiaan kirjeromaani parhaimmillaan; omasta lukukokemuksestani on jo vuosia mutta muistan vieläkin tarinan pettämättömän jännitteen.
VastaaPoistaOlen nähnyt sekä tuon Malcovitch-Close -filmatisoinnin että Valmontin, jonka nimihenkilönä on itse Mr. Darcy (!), siis Colin Firth, ja etäinen muistikuva minulla on myös tuon Julmia aikeita -version katsomisesta (se taisi olla nykyaikaan sovitettu?)
Kyllä, hieno kirja, ja siitä huolimatta että on massiivinen kirjeromaani on sujuva lukea. Jos siis kestää sen tyylin että kohteliaisuusmuodoista pitää kiinni (ja ylipäänsä sen että niin moni hahmoista teeskentelee niin paljon).
VastaaPoistaTapakomedioiden ja -draamojen ystävänä tämä on toki loistava. Leffaversioita olen nähnyt kaksi, sen Close-Malkovichin joka on aika uskollinen kirjalle ja hyvä, ja tuon modernin teinidraaman Cruel Intentions joka myös onnistui viihdyttämään (joitain pehmennyksiä oli laitettu, toisaalta joissain kohdissa oltiin vedetty groteskimpaan suuntaan...)
Muitakin filmatisointeja voisi katsoa, ja tosiaan tuo peruskuvio on siirrettävissä hyvin moneen sellaiseen aikaan ja paikkaan jossa sillä miltä näyttää on paljon merkitystä (nyky-Suomeen sijoittuva sovitus olisi hankala kyllä).
Turhuuden turulla onkin lukematta, pitää tarttua siihen joskus.
Täten teen kirjoituksesi erittäin vakuuttamana uudenvuodenlupauksen: luen tämän kirjan ensi vuonna! Kuulostaa kirjalta, jonka parissa viihtyisin todella hyvin. Rakkaudentunnustukset eivät innosta minuakaan, mutta ihmisten ilkeys ja raadollisuus kyllä. ;)
VastaaPoistaKiitos oivallisesta vinkistä! Mua saa muistuttaakin siitä, jos näyttää, ettei kirja olekaan tullut lukulistalleni. Myös nuo leffasovitukset alkoivat kiinnostaa.
Mukavaa, paljon kirjan ystäviä! Jenni - kun nyt yllytit niin varmasti muistuttelen tämän kirjan lukemisesta... :)
VastaaPoista