Linnea Ravaska luki teosta kotvan, hänen kasvonsa kirkastuivat ovelaan hymyyn, sitten hän sulki kirjan ja palasi vuoteeseensa. Vanhan rouvan ilme oli pitkästä aikaa onnellinen. Hänellä oli sittenkin vielä mahdollisuus päättää omasta kohtalostaan.
Luin toissa vuonna Arto Paasilinnan Hirtettyjen kettujen metsän ja pidin kirjasta paljon ennakko-odotuksiani enemmän. Suloisen myrkynkeittäjän nappasin mukaani ilmaiskirjojen pinosta ja viihdyin erinomaisesti. Kirja on suorastaan nerokas: se on yksinkertaista kieltä, juonivetoinen, kronologisesti etenevä ja varsin taloudellisesti kirjoitettu, mutta hyvin lennokas ja vetävä. Se on tukevasti sidottu ilmestymisaikaansa eli vuoteen 1988, mutta tarkasta ajankuvasta huolimatta hämmästyttävän ajaton. Ja vaikka Paasilinnan jälkimaine on hieman öykkärimäinen, niin hänen päähenkilönsä, leskirouva Ravaska, on ihastuttavan uskottava ja viehättävä. Ainoa asia, joka ei todennäköisesti ei menisi nykyajan kustannustoimittajalta läpi, on vitsaileva tapa kuvata parisuhdeväkivaltaa.
Linneaa ahdistelee juoppo kasvattipoika rikostovereineen. Linnea pakenee rellestystä vanhan tuttavansa luokse ja päättää keittää suojakseen myrkkyä. Kuurupiilo rikollisten kanssa vie Linnean ympäri Helsinkiä, ruotsinlaivalle ja lopulta loppuhuipennuksessa Suomenlahdelle saakka.
Ihailin sitä miten mahtavasti Paasilinna antaa rikollisten kohdata loppunsa. Tämä kirja tarjosi eskapismia parhaimmillaan. Enää en ihmettele Paasilinnan huippuvuosien huikeaa suosiota niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Pitäisi varmaan itsekin kokeilla jotain Paasilinnan kirjaa. Kyllähän ne olivat todella suosittuja aikanaan.
VastaaPoistaMinäkin aion jatkaa jossain sopivassa välissä!
PoistaTämän lukemisesta (niinkuin monen muunkin Paasilinnan kirja) on aikaa, mutta joo. Kyllähän tällä aikajänteellä on useita erinomaisia teoksia (Ulvova mylläri on jättänyt parhaan positiivisen muistijäljen) ja niissä keskinkertaisemmissa ja heikommissakin tapauksissa oli mukana kuitenkin jotain oivaltavuutta...
VastaaPoistaTuli mieleen että tuossa alussa siteeraamaassasi kohdassa on lause, joka itse asiassa toimii isossa osassa Paasilinnan tuotantoa keskeisenä jujuna: "Hänellä oli sittenkin vielä mahdollisuus päättää omasta kohtalostaan."
PoistaHyvin sanottu! Eiköhän tuo "pieni ihminen muuttuu oman elämänsä sankariksi" ole aikaa kestävä teema.
Poista