Vajaa vuosi sitten kirjabloggarit tempaisivat valejuoniselostuksilla herättääkseen keskustelua koululaisten tavasta kopioida kotitehtäviin vastaukset netistä. Kirjoittelen hieman enemmän mietteitä tempauksesta tarkkana vuosipäivänä. En kuitenkaan malta olla vertaamatta jo nyt koululaisten toimintatapaa Marimekon Hetkiä-kuosin ympärillä vellovaan kopiointikeskusteluun.
Olen seurannut Twitterissä #Marimekko-hashtagin alla käytyä vilkasta keskustelua, mutta blogi on Twitteriä parempi väline jäsentää ajatuksia. Linkitän pohjalle Juhani Riskun blogikirjoituksen Muotoilujohtajuus, Marimekko ja yhteinen häpeä, Susanna Paloheimon blogikirjoituksen Rakas Marimekko, tule keskustelemaan kanssamme ja Janne Nyyssösen blogikirjoituksen Marimekko, johtajuus ja brändi.
Kertaan faktat:
Marimekon oma linja suunnitteluunsa on tämä: Taustalla vahva intohimo uuden luomiseen ja usko intuitioon. Suunnittelija Maija Louekarin suunnittelufilosofia on Turha kiire pois!
Tässä päästäänkin niihin kohtiin, jotka minua kiinnostavat. Taustaksi kerrottakoon, että olen itse Marimekon pitkäaikainen asiakas ja kotonani roikkuu kolme settiä Marimekon verhoja. Kun ostin ensimmäisen oman asuntoni, vietin siellä pari kuukautta ilman verhoja, ennen kuin kaikkien muuttomenojen jälkeen oli varaa mennä Marimekon myymälään ostamaan verhot.
Oma kuvataiteilijuuteni on jäänyt koulun kuvaamataidon tunneille ja kansalaisopiston öljyvärimaalaukseen. Harrastajabloggaajana olen kuitenkin luova sisällöntuottaja ja olen joutunut myös puolustamaan tekijänoikeuksiani, kun tekstiäni on plagioitu kaupalliseen käyttöön. Pyrin noudattamaan Kotimaisten kirjablogien tekijänoikeusvinkkejä.
Voin vakuuttaa, että kaikki luova työ ei suinkaan ole sitä, että kopioidaan sitä mitä maailmassa jo on - minä ja kuka tahansa muu luovaa harrastusta kokeillut tunnistaa kyllä itse tekemisen ja keksimisen ilon. Se on jotain muuta kuin sitä, että katsotaan mitä muut ovat tehneet ja tehdään sitten perässä joko samalla tai melkein samalla lailla. Toki taidetta kuvaa hyvin myös sanonta "huonot jäljentävät, hyvät lainaavat, parhaat varastavat". Se tarkoittaa sitä, että parhaat taiteilijat osaavat toteuttaa kuluneimmatkin ideat persoonallisella ja kiinnostavalla tavalla.
Marimekon kannanoton mukaan Louekari oli inspiroitunut Lepon valokuvasta. Inspiroitumisessa ja vaikutteiden ottamisessa ei ole mitään pahaa - sitähän kirjablogeissakin koko ajan tehdään. Minä olen inspiroitunut muun muassa ottamaan ruokablogimaisia kuvasarjoja reseptikirjoista blogatessani. Tai vastaamaan blogeissa meemien lailla kiertäviin haasteisiin.
Hetkiä-kuosissa minua kiinnostaakin se, riittävätkö Marimekolle uuden luomiseen ne rajat, joita juristit asettavat. Että jos lakia ei ole rikottu, niin omaperäisiä ollaan. Eikö luovalla design-alalla ole tärkeää olla edelläkävijän maineessa? Jos asiakkaalle tulee olo, että "ihan kuin olisin nähnyt tämän jossain ennenkin", onko asiakkaalle välittynyt yrityksen lupaus uuden luomisesta?
Entäs kiireen välttäminen? Ilta-Sanomien leikkimielisessä testissä graafikolta kesti alle kolme minuuttia kopioida valokuvan ääriviivat. Marimekon verkkokaupassa Hetkiä-kankaan yksikköhinta on 115 euroa - oletan, että yksikkönä on metri, vai mahtaako koko 2,42 metriä korkean kuvion saada samalla hinnalla?
Marimekon asiakkaana olen mielelläni maksanut Marimekolle heidän pyytämänsä hinnan, koska olen uskonut saavani persoonallista ja arvokasta designia. Vaikka lakipykälien mukaan Hetkiä-kuosi olisikin itsenäinen taideteos, tulee näin harrastajasisällöntuottajana vähän halju olo. Eivätkö suunnittelijat iloitsekaan saadessaan luoda jotain itse? Ihanko oikeasti läpipiirtäminen riittää, ilman että tarvitsee edes mainita kenen kuvaa on taustalla käyttänyt? Tällaisestako minä asiakkaana maksan?
Esitin otsikossa kysymyksen, mutta en taida voida suoraan vastata siihen. Mitä eroa tosiaan on kopioivilla koululaisilla ja Marimekolla? Onko ihan ok etsiä vastaukset muiden tuotoksista, kunhan siitä ei jää kiinni? Vai onko itse tekemisen ilo sittenkin oma arvonsa - että luominen ei ole pelkkää vanhan kopiointia, vaikka vaikutteita voi ja kannattaa ottaa? Ja jos viittaa, lainaa ja inspiroituu, eikö olisi kiva myös kertoa, kenen työ on inspiraationa toiminut?
 |
| Kuva: Yarian Gomez / Flickr. Creative Commons -lisenssi CC BY-NC-ND 2.0. |
Kertaan faktat:
- Maija Louekari voitti Hetkiä-työllä Marimekon ja Taideteollisen korkeakoulun järjestämän suunnittelukilpailun vuonna 2003
- Kuosi otettiin Marimekon tuotantoon vuonna 2004
- Bloggaaja Mika Savela nosti blogissaan vuonna 2011 esiin kuosin yhtäläisyydet valokuvaaja Markus Lepon vuonna 1966 ottamaan valokuvaan
- Syyskuussa 2013 asiaa aletaan penkoa enemmän, koska Yle uutisoi anonyyminä esiintyvän naisen ostaneen vuonna 2001 kassin, jossa kuosia käytetään. Jutun taustatyöt on kyseenalaistettu sosiaalisessa mediassa.
- Helsingin Sanomat haastatteli 27.9.13 Helsingin yliopiston immateriaalioikeuden professorin Rainer Oeschia, joka toteaa ettei Hetkiä-kuosi loukkaa valokuvan tekijänoikeuksia
Marimekon oma linja suunnitteluunsa on tämä: Taustalla vahva intohimo uuden luomiseen ja usko intuitioon. Suunnittelija Maija Louekarin suunnittelufilosofia on Turha kiire pois!
Tässä päästäänkin niihin kohtiin, jotka minua kiinnostavat. Taustaksi kerrottakoon, että olen itse Marimekon pitkäaikainen asiakas ja kotonani roikkuu kolme settiä Marimekon verhoja. Kun ostin ensimmäisen oman asuntoni, vietin siellä pari kuukautta ilman verhoja, ennen kuin kaikkien muuttomenojen jälkeen oli varaa mennä Marimekon myymälään ostamaan verhot.
Oma kuvataiteilijuuteni on jäänyt koulun kuvaamataidon tunneille ja kansalaisopiston öljyvärimaalaukseen. Harrastajabloggaajana olen kuitenkin luova sisällöntuottaja ja olen joutunut myös puolustamaan tekijänoikeuksiani, kun tekstiäni on plagioitu kaupalliseen käyttöön. Pyrin noudattamaan Kotimaisten kirjablogien tekijänoikeusvinkkejä.
Voin vakuuttaa, että kaikki luova työ ei suinkaan ole sitä, että kopioidaan sitä mitä maailmassa jo on - minä ja kuka tahansa muu luovaa harrastusta kokeillut tunnistaa kyllä itse tekemisen ja keksimisen ilon. Se on jotain muuta kuin sitä, että katsotaan mitä muut ovat tehneet ja tehdään sitten perässä joko samalla tai melkein samalla lailla. Toki taidetta kuvaa hyvin myös sanonta "huonot jäljentävät, hyvät lainaavat, parhaat varastavat". Se tarkoittaa sitä, että parhaat taiteilijat osaavat toteuttaa kuluneimmatkin ideat persoonallisella ja kiinnostavalla tavalla.
Marimekon kannanoton mukaan Louekari oli inspiroitunut Lepon valokuvasta. Inspiroitumisessa ja vaikutteiden ottamisessa ei ole mitään pahaa - sitähän kirjablogeissakin koko ajan tehdään. Minä olen inspiroitunut muun muassa ottamaan ruokablogimaisia kuvasarjoja reseptikirjoista blogatessani. Tai vastaamaan blogeissa meemien lailla kiertäviin haasteisiin.
Hetkiä-kuosissa minua kiinnostaakin se, riittävätkö Marimekolle uuden luomiseen ne rajat, joita juristit asettavat. Että jos lakia ei ole rikottu, niin omaperäisiä ollaan. Eikö luovalla design-alalla ole tärkeää olla edelläkävijän maineessa? Jos asiakkaalle tulee olo, että "ihan kuin olisin nähnyt tämän jossain ennenkin", onko asiakkaalle välittynyt yrityksen lupaus uuden luomisesta?
Entäs kiireen välttäminen? Ilta-Sanomien leikkimielisessä testissä graafikolta kesti alle kolme minuuttia kopioida valokuvan ääriviivat. Marimekon verkkokaupassa Hetkiä-kankaan yksikköhinta on 115 euroa - oletan, että yksikkönä on metri, vai mahtaako koko 2,42 metriä korkean kuvion saada samalla hinnalla?
Marimekon asiakkaana olen mielelläni maksanut Marimekolle heidän pyytämänsä hinnan, koska olen uskonut saavani persoonallista ja arvokasta designia. Vaikka lakipykälien mukaan Hetkiä-kuosi olisikin itsenäinen taideteos, tulee näin harrastajasisällöntuottajana vähän halju olo. Eivätkö suunnittelijat iloitsekaan saadessaan luoda jotain itse? Ihanko oikeasti läpipiirtäminen riittää, ilman että tarvitsee edes mainita kenen kuvaa on taustalla käyttänyt? Tällaisestako minä asiakkaana maksan?
Esitin otsikossa kysymyksen, mutta en taida voida suoraan vastata siihen. Mitä eroa tosiaan on kopioivilla koululaisilla ja Marimekolla? Onko ihan ok etsiä vastaukset muiden tuotoksista, kunhan siitä ei jää kiinni? Vai onko itse tekemisen ilo sittenkin oma arvonsa - että luominen ei ole pelkkää vanhan kopiointia, vaikka vaikutteita voi ja kannattaa ottaa? Ja jos viittaa, lainaa ja inspiroituu, eikö olisi kiva myös kertoa, kenen työ on inspiraationa toiminut?
Hmm. Taidefilosofisiin käsityksiini ovat vaikuttaneet dada, postmodernismi, hiphop ja sen sellaiset ja olen toisaalla myös äänekkäästi kritisoinut auteur-kulttia ja tulkinnan vähättelyä, eli suhtautumiseni "plagiointiin" on varmasti huomattavasti joustavampi kuin monilla.
VastaaPoistaToisaalta tuo yllämainittu soveltuu varsin huonosti taideteollisuuteen, ja sotii Marimekon esittämiä periaatteita vastaan eli siinä mielessä kritiikki on hyvinkin oikeutettua.
(Hyväksyn myös sen mahdollisuuden että joku koululainen jossain toteuttaa kirjaesitelmiä readymade-taideproosana mutta yksittäisen blogiarvion kopioiminen sellaisenaan on sellaiseksi aika tylsää. Ja oletan että 99,9% tapauksista motiivina on jokin muu.)
Hih, readymade-taideproosaa koulutehtävänä! Kuulostaa hyvältä. :)
PoistaPitää tässä vaiheessa mainita että aikoinani tein yhden kouluaineen vähän tuohon tyyliin, annettu aihe ei muuten niin inspiroinut niin kopsasin pätkän täysin asiaan liittymätöntä tekstiä ja vaihdoin avainsanat otsikon mukaiseksi. Lopputulos oli aika surrealistinen mutta opettaja suhtautui myötämielisesti ja tekeminen oli hauskempaa kuin että olisin tuottanut vain jotain yleistä lätinää ilman ajatusta :)
PoistaMinulle vaikeinta on ehkä ollut opiskeluaikojen opinnäytetöiden vääntäminen, kun lähteiden tärkeyttä korostettiin. Tuli sellainen olo, ettei saa edes kirjoittaa auringon paistavan, jos ei ole lähdeaineistoa sitä todistamaan. Eipä tekeleissäni sitten varmaan paljon omaperäisyyttä tai omaa ajattelua ollutkaan, lähdeviittauksia muistan niissä kyllä vilisseen.
PoistaMarimekkoon ei koululaiset pukeutune?
VastaaPoistaMinusta yksityisen yrityksen "kopiointi" on aivan eri asia kuin koululaisten kotitehtävän suoritus.
Minulla on opettajan koulutus ja 20 v kokemus ennen nykyisiä työtehtäviä ja lisäksi jo aikuiset lapset, ja on alkanut ihmetyttää ristiriita:
a) nuorissa on aina vikaa (vaikka he ovat meidän kasvattamia), enne syötiin kaurapuuroa ja oltiin ulkona ja oltiin niin hyviä, nykynuoret ovat nynnyjä. Omat lapseni ja heidän kaverinsa olivat/ovat ainakin minua viisaampia.
b) siirrytään nettiaikaan, mutta nettiä ei saa käyttää "hyväksi"
c) luulo, että lyhyehkö kirjabloggaus voisi avata koko kaunokirjallisen klassikkoteoksen, että siitä saisi vastauksen kaikkiin opettajan kysymyksiin.
d) luulo siitä, että oppilaat olisivat "aikuisia", eikä heitä tarvitsisi kasvattaa ja kouluttaa, ja että he olisivat aikuisia jo esim. 13-vuotiaina...
Itse ainakin tiesin koululaisen vastauksesta useinkin, mistä tieto oli peräisin. Opettajilla on rautainen ammattitaito sitäkään ei kannata aliarvioida.
Todella toivon, että tuo pätee kaikkiin opettajiin. Kävijätilastojen perusteella kun tuo valmiiden vastausten etsiminen netistä on todella yleistä.
PoistaEnsin oli Mokia... anteeksi Nokia ja nyt on sitten Marimekko. Ihanaa!
VastaaPoistaIlmaisu "Mokia... anteeksi Nokia" on varastettu/lainattu Veran Valan blogista, joka on mahdollisesti varastanut/lainannut sen jostain muusta lähteestä. Valitettavasti en pysty asennoitumaan tähän inspiraatio/plagiointi-keskusteluun tämän vakavammin, vaan heitän kaiken läskiksi! Nokia-shokkiin paras reagointitapa on mielestäni huumori ja nauru ;D
Lainaaminen ja varastaminen ovat kaksi eri asiaa. Tuo Hetkiä-teos olisi ollut ihan hyväksyttävä laina, jos sen nimi olisi ollut vaikka "Hetkiä Markus Lepon mukaan" ja valokuva olisi tuotu esiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Nythän Marimekko myönsi tämän vasta kun yleisö ja media asiaa tarpeeksi penäsivät.
PoistaTajuan kyllä, että lainaaminen ja varastaminen ovat aivan eri asioita. En tarkoittanut sanoja synonyymeiksi vaan vaihtoehdoiksi.
PoistaIkävä juttu Marimekolta. Tässä sitä taas näkee, että kuluttajien huijaaminen tai olennaisen tiedon pimittäminen ei kannata.
Niinpä! Tartuin tuohon sanapariin lähinnä siksi, kun Marimekko-keskustelussa on minusta vähän lähdetty liioittelemaan. Tietenkään ei ole varastamista, jos käyttää jotain yleistä sanontaa (Nokia-Mokia alkaa varmasti olla kohta jo kansanperinnettä) tai jos lainaa toisen sanoja lähteen mainiten.
PoistaMinustakaan koululaisten kopiointijutut eivät ole niin kovin vaarallisia. Deekoo tuossa edellä sanoi ihmettelevänsä, että siirrytään nettiaikaan, mutta nettiä ei saisi käyttää hyväksi. Minä olen hämmästellyt samaa, mutta en ole osannut ilmaista sitä noin napakasti. Bloggareitten flashmob, jossa blogeihin laitettiin syöteiksi vääriä arvioita tuntuukin minusta (Rivien välissä -kirjasta luettuna) aika julmalta intellektuaaliselta kiusaamiselta. Lapsia pitää opettaa, ei nolata. Kaikkihan me lainaamme - mikä tässä nyt on niin omaa? Ennen tietoa etsittiin tietosanakirjoista, ja heti näki, jos oppilas lainasi liian suoraan, lähdettä mainitsematta. Sitten vain kehotettiin muuttamaan asia omalle kielelle tai mainitsemaan lähde. Sama se on netistä löytyvän tiedon kanssa. Tämän totean 35 vuoden opekokemuksella. Paljon oli muita ongelmia, mutta ei tällaista enkä usko blogien muuttaneen asiaa kovinkaan paljon.
VastaaPoistaMarimekko on sitten oma juttunsa. Pari mokaa on tapahtunut, mikä on noloa. Yleensä ajattelen kyllä pikemminkin niin, että kaikki virtaa. Kaikki taide pohjaa entiseen ja käy vuoropuhelua sen kanssa, mitä on ennen tehty, myös kirjallisuus mitä suurimmassa määrin. Tämä vuoropuheluhan juuri tekee taiteesta kiinnostavaa.
Palaan flashmobiin tarkemmin myöhemmin, mutta sanon samaa kuin Deekoolle: toivottavasti kaikki opettajat todella huomaavat kopioinnin ja toimivat huomion mukaan. Kun eihän oppilas mitään opi, jos ei itse lue, ajattele ja kirjoita.
PoistaLahjakkailla oppilailla on arvostelukykyä ja he haluavat luoda persoonallisia tuotoksia; heikoille tehtävät ovat monesti niin ylivoimaisia, että he yrittävät selvitä jollakin vippaskonstilla. Kyllä opettajan pitäisi tällainen epäsuhta huomata, jos on kerran päässyt Suomessa opettajaksi! Mistään väitöskirjastahan ei ole kysymys, vaan lasten ja nuorten kirjoituksista. Minusta pitäisi armahtaa enemmän, antaa eritasoisia tehtäviä jne. Sama koskee suullisia esiintymisiä ja jännittämistä. En ymmärtänyt koskaan, miksi kaikkien pitäisi selvitä samasta, vaikka ei ole edellytyksiä. Oppilashan voi pitää puheensa opettajalle yksin välitunnilla ilman vahingoniloista yleisöä. En tiedä, miten vääriä tekstejä uskoneiden ja lainanneiden tilanne on hoidettu luokissa, mutta väkisinkin tulee mieleen syvä nolostuminen. Olen saanut kuulla, että opettajat ovat olleet tyytyväisiä, mutta en ymmärrä, miten se on mahdollista. Odotan myöhempää postaustasi.
PoistaMinustakin oppilaita pitää ohjata eikä nolata. En ole opettanut äidinkieltä vaan matemaattisia aineita, ja parhaisiin tuloksiin päästään innostamalla ja nuoret kiinnostumaan, ja ne ovat myös parhaita hetkiä ollut opettajan työssä, kun joku saa ahaa-elämyksen.
PoistaOppimisen huomaa parhaiten kun lapsi oppii ajamaan pyörällä. Ensin takutaan ja takutaan, ja sitten naps ei tarvita enää tukea. Silloin ei myöskään muista, kuinka vaikeaa oppiminen oli.
Luultavasti kovinkaan kannustavaa ei ole kävellä vieressä ja tolkuttaa, että et opi noin ajamaan pyörällä, älä kaadu, älä loukkaa, älä tee näin, älä tee noin ...
Luultavasti kärsivällisyys ja kannustaminen ja oikeiden liikkeiden opettaminen ja harjoitus ja into vievät ajotaitoon.
Matematiikassa on ollut esim. Kannisto Metsänkylä ja vastaavia yo-tehtävien "vastauskirjoja" myös ne ovat kehittäviä. Opettajien ammattitaitoa on tehdä kokeet ja testit, ettei kopiointi auta.
Luultavasti matkiminen, kopiointi ja mallioppiminen ovat tehokkaita tapoja oppia aina.
Hyviä pointteja teillä! Marjatan menetelmät, kuten esitelmän luettaminen välitunnilla, ovat varmaan jokaisen opettajan itsensä käyttöön otettavissa?
PoistaKIrjablogien eittämätön etu on että niiden tunnelma innostaa lukemaan kirjoja...
Poista...blogini alkuaikana otin blogin pois google-hausta, tai en siis sitä sinne liittänyt, laitoin sen vasta parin vuoden jälkeen. Ilman googl-hakua blogi pysyi varsin hiljaisena ja nykyisin google tuo kävijöitä tasaisesti.
Monella on bloggarilla kävijälaskuri, joka ehkä tarkoittaa sitä, että toivotaan, että käydään, mutta kävijöiden motiiveja sitten kummastellaan ...
Voihan blogeja käyttää opetuksessakin, vertaillaan jostain suositusta kirjasta tehtyjä bloggauksia, esim. Taivaslaulusta on moni blogannut ja asiaa käsiteltiin Inhimillisessä tekijässä. Toinen vaihtoehto voisi olla Kangastus 38, esim. historian kannalta
Toki kirjoja googletetaan monesta syystä, mutta hakusanoissa toistuvat "mallivastaus, juoniselostus, lukupäiväkirja" viittaavat koululaisiin.
Poista"Mallivastaus" -sana löytyi muuten google-haussa vain flashmob-tempaus-bloggauksista.
PoistaAh, tuo oli siis huono esimerkki! No, lukupäiväkirja ja juoni eri sanamuotoineen ovat kyllä käytössä. :)
PoistaTiedän tämän poikkeavan paljon alkuperäisestä keskusteluaiheesta, mutta minun on pakko ottaa kantaa Marjatta Mentulan kommentteihin koskien oppilaiden "lahjakkuutta", "edellytyksiä" ja "armahtamista".
PoistaJos koulussa annetaan tehtäväksi kirja-arvion laatiminen jonkin kirjan pohjalta, tehtävänä on (varmaan) lukea teos, ei vain tukeutua kirjasta kirjoitettuihin ja löydettyihin arvioihin. En ymmärrä, miten tämänkaltainen tehtävä voi olla liian vaativa tai miksi sellaisesta pitäisi antaa helpotusta. Oppilaan tuottaman tekstin tasohan kertoo laatijan tasosta. Eikö kirjan lukeminen ole sen juonen referoiminen ole minimiedellytys suoritukseen?
Jatkuva armahtaminen, helpottaminen ja laiskuuden katsominen läpi sormien voi aiheuttaa enemmän hallaa kuin hyötyä.
Se, että jollain oppilaalla ei ole edellytyksiä selvitä jostain, on mielestäni aika surullinen ajatus. Miten tämä voi selvitä, jos ei edes yritä?
@Marjatta Mentula
Poista>En ymmärtänyt koskaan, miksi kaikkien pitäisi >selvitä samasta, vaikka ei ole edellytyksiä.
Peruskoulussa jonka käyvät käytännöllisesti katsoen kaikki, tuollainen asenne on vielä ymmärrettävää. Mutta kun lukiossakin saa ihmetellä kun sinnekin näyttää päätyvän sellaisia, jotka yrittävät selviytyä jos jonkinmoisilla älyllisillä 'vippaskonsteilla'.
En puhu välttämättä suoranaisesta lunttaamisesta, (jossa siinäkin kyllä aina joku yo-kokeissa onnistuu) mutta tietynasteisesta plagioinnista tai muista 'miten mä osaan tän jutn kokeessa ilman että tarvitsee nähdä vaivaa opetella sitä' -asenteesta kumpuavista keinoista.
Lukion tehtävä on valmistaa korkeakouluopintoihin, ja sama asenne näkyy korkeakouluissakin: jos helpotuksia ei anneta (ja niitäkin annetaan), niin jotkut opiskelijat katsovat voivansa ottaa niitä omin luvin. Korkeakoulut hankkivat kalliita plagionnintunnistusohjelmistoja, ja halukkaat voivat ostaa tietyistä (koti- ja ulkomaisista) yrityksistä opinnäytetöiden viilaamis-, korjaamis- ja kirjoituspalveluita.
Kiitos kun jaoitte näkökulmanne! :)
PoistaEdellisistä kommenteista jäi mieleen toki montakin asiaa, mutta ilmaus "julma intellektuaalinen kiusaaminen" jäi ihmetyttämään. Mitä jonkun muun tekijän laatiman tuotoksen esittäminen omissa nimissä oikein on ? Epä-älyllistä kiusaamistako...?
VastaaPoistaTähän en osaa itse ottaa kantaa. :)
PoistaAi tämä Anonyymin kysymys koski minun aatoksiani. No, isommat ja tietävämmät = blogistit laittavat ansoja pienille ja tietämättömille = oppilaat, jotka sitten paljastuessan joutuvat noloon tilanteeseen ja naurunalaisiksi. Eiväthän nämä lapsukaiset ole mitenkään tasavertaisia bloggaajien ja opettajiensa kanssa! Oletko Anonyymi ollut opettajana? Jos olet, niin tiedät, miten avuttomia monet opetettavat ovat. Ketä he sillä muka kiusaisivat, että yrittävät etsiä jotain opettajalle, jonka antama tehtävä saattaa tuntua samalta kuin tähtitieteen probleemat eräälle marjattamentulalle.
PoistaVieläkin tekee mieli jatkaa, koska harmittaa niin, jos ei tule ymmärretyksi. Älytöntähän kopiointi on, mutta älytöntä on myös mediakasvatuksen opettaminen arveluttavilla keinoilla.
PoistaOliko sinulla Salla tuossa aiemmin linkki siihen flashmob-tempaukseen vai mistä minä luin, että aikuisetkin (toiset bloggaajatko?) olivat menneet ansaan ja oikein keskustelleet vääristä juonista, mikä sitten oli kauheasti naurattanut ansan virittäjiä. Tämä on pilkkaamista. Ehkä 2000-luvun tositv ja pudotus-ohjelmat ja muu tällainen on johtanut siihen, että vittuilu (anteeksi alatyylisyys, eräs läheiseni sanoi, että tämä on paras sana kuvaamaan tällaista flashmobia) sekoitetaan älykkyyteen.
Pyydän, ettei tällaista tempausta enää toistettaisi.
Marjatta Mentula on tuonut esille tavattoman tärkeitä asioita. Se joka on tekemisissä lasten ja nuorten kanssa päivittäin ymmärtää hyvin, se joka "vain haluaa olla kasvattaja" harjoittaa usein aika kehnoja pedagogisia menetelmiä.
PoistaTuo "nytpä paljastan teidät pikkupaskiaiset" - asenne on jo riittävän kammottava, mutta siitäkin voi jatkokeskustella toisaalla. Minkälainen sellainen aikuinen on lapsen silmissä? Herättääkö hän luottamusta?
Siinä mielessä tätä voi hyvin käyttää myös mediakasvatuksessa ja tiedonhankintaopetuksessa. Minkälaista tietoa voi pitää luotettavana ja minkälaista ei?
Täydennän siis vielä: minun valearvioni voi lukea täältä: http://sbrunou.blogspot.fi/2012/10/aleksis-kivi-seitseman-veljesta.html ja tiedotteen täältä: http://sbrunou.blogspot.fi/2012/10/flashmob-plagiointia-vastaan.html
PoistaJa kyllä, monet aikuiset, jotka eivät tempaukseen itse mitään kirjoittaneet, osallistuivat keskusteluun. Minunkin juttuni perässä keskusteltiin muun muassa Aleksis Kiven kadonneesta veljestä Yleksiksestä.
Toivon ettei ihan hirmu pitkälle vieviä ylitulkintoja ole tarvetta tehdä, en muista kenenkään puhuneen mistään "pikkupaskiaisista" ennen edellistä Anonyymia.
Tänään Marimekko lähettikin lehdistötiedotteen aiheesta. Sen voi lukea vaikka täältä: https://newsclient.omxgroup.com/cdsPublic/viewDisclosure.action?disclosureId=574708&lang=fi
VastaaPoistaPanen tiedotteen sisällön vielä tähän:
TIETOA MAIJA LOUEKARIN HETKIÄ/ MOMENTS-KUVASARJASTA JA MARIMEKON DESIGN-LINJASTA
Marimekko Oyj, Lehdistötiedote 30.9.2013 klo 9.25
Marimekko vahvisti perjantaina 27.9.2013, että Maija Louekarin reilu 10 vuotta sitten tehdyn Hetkiä/Moments-kuosin inspiraation lähteenä on toiminut Markus Lepon 60-luvulla ottama valokuva, josta suunnittelijan toteamalla tavalla välittyvät kaupunkinäkymät Helsingistä. Tieto jonkun valokuvan olemassaolosta inspiraation lähteenä tuli suunnittelijalta yhtiölle keskiviikko-iltana, mutta tieto tästä nimenomaisesta valokuvasta ja sen merkityksestä Louekarin Hetkiä/Moments-kuosin asettelun ja rytmiikan osalta tuli yhtiölle vasta perjantaina 27.9.2013 aamulla.
Maija Louekari vahvistaa, että Markus Lepon 60-luvulla ottamat valokuvat ovat toimineet inspiraation lähteenä myös ainakin osassa muissa Louekarin Hetkiä/Moments-kaupunkikuvasarjan piirroksissa. Markus Leppo oli Maija Isolan tyttären tyttären Emma Isolan isä. Valokuvat ovat olleet yhtenä inspiraation lähteenä kaikille Hetkiä/Moments-kuvasarjan piirroksille. Kuvasarjan piirroksista ainoastaan Hetkiä/Moments-kuvio on ollut Marimekon tuotannossa.
"Olen suunnattoman surullinen ja pahoillani syntyneestä tilanteesta, sekä siitä, ettemme ole pystyneet aukottomasti varmistamaan kaikkien meille tarjottujen kuvioiden alkuperäisyyttä tai sitä, mikä milloinkin on ollut inspiraation lähteenä. Vaikka esimerkiksi valokuvan hyödyntäminen tällä kyseisellä tavalla inspiraation lähteenä on sinällään sallittua, on selvää, että tämäkin tapaus opettaa Marimekolle ja suunnittelijoillemme sen, että meidän on oltava huomattavan kriittisiä inspiraation lähteiden käyttämisessä ja erittäin tarkkoja näiden lähteiden aukottomassa dokumentoinnissa. Avoin tiedonkulku näistä asioista yhtiön sisällä on myös seikka, jota meidän on selvästi yhteistyössä suunnittelijoiden kanssa tehostettava. Edellytän kaikessa toiminnassamme täydellistä avoimuutta ja rehellisyyttä. Olen ryhtynyt useisiin toimenpiteisiin design-integriteetin parantamiseksi, ja aion jatkaa tätä työtä määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti yhdessä kaikkien osapuolten kanssa”, toteaa Mika Ihamuotila, Marimekon toimitusjohtaja.
"Haluan ehdottomasti, että voimme luottaa siihen, että suunnittelijat kertovat avoimesti, mistä ovat töihinsä inspiraationsa saaneet. Tämä luottamus on kuluttajien, suunnittelijoiden ja Marimekon yhteinen etu. Yhtiönä emme voi hyväksyä minkäänlaista plagiointia. Vaadin siltä osin täydellistä nollatoleranssia. Oikea ratkaisu ei kuitenkaan voi myöskään olla suunnittelijoiden työn ylenmääräinen ja luovuuden tappava kontrollointi, siksi kaiken on perustuttava luottamukseen”, jatkaa Ihamuotila.
MARIMEKKO OYJ
Konserniviestintä
Tämä tiedotehan on hyvin valaiseva. Kyllä Hetkiä/Moments tosiaan on plagiaatti, valokuva ja painokuva yksi yhteen. Inspiraatio olisi hyväksyttävää ja tuottaisi omaperäisempää jälkeä.
PoistaMutta Heljä-Sundströmin väite oman keramiikkakuvionsa plagioimisesta ei mielestäni mene läpi Kuuska-Jaskari -printin suhteen. Heinät ovat erilaisia ja taivas on kankaassa kirkkaampi ja laajempi. Näin sinä käy. Nyt yritetään löytää plagiaatteja sieltä täältä. Ikävää!
Tuli mieleen hauska juttu Marimekosta ja koululaisista. Deekoo totesi tuolla keskusteluketjun alkupuolella, että koululaiset eivät ehkä pukeudu Marimekkoon. No eivät! Minulla oli iso, kätevä Marimekon kangaskassi koulussa silloin, kun oli paljon palutettavia kokeita kannettavana. Puhkuin oppilaillekin, miten nämä paperit painavat, niin että on otettava oikein Marikassi käyttöön. Siihen kullanmurut:" Mitä, oleks siä Mentis ruvennu käyttään maria?"
VastaaPoistaHeh! :)
PoistaEikös tässä flashmobissa tehty niin, että ensin julkaistiin pila-arviot (jotka monet olivat oikeasti tosi hulvattoman hassuja ja niin yliampuvia, ettei niitä kovin moni lapsikaan voi oikeiksi uskoa!) ja heti perään, jo seuraavana päivänä paljastettiin totuus. Eli nämä pilapostaukset ja maininta siitä, että ne ovat pilaa, löytyvät blogeista heti peräjälkeen.
VastaaPoistaMinä näen tämän flashmobin ennen kaikkea muistutuksena siitä, ettei kannata luottaa kaikkeen mitä netistä löytää! Eli en usko, että ideana oli käräytää oppilaita, vaan nimenomaan osoittaa kaikille, miten tärkeää mediakriittisyys on. Netistä löytyy myös paljon pelottavampaa ja uskottavampaa sontaa kuin nämä hassut klassikkokirjojen juonimuunnokset.
Osa bloggareista julkaisi tiedotteen jo samana päivänä. Ja minäkin mainitsen valearvion kommenttiketjussa tempauksesta. Muutama bloggari laittoin myös omien tekstiensä perään linkit tiedotteeseen. Tietysti jos ei lue tekstiä tarpeeksi pitkälle tai ei klikkaa linkkejä, ei näitä huomaa.
Poista