 |
| Kansi: Markko Taina / Tammi. |
Näkijän tyttärestä löytyi sekä kiitettävää että moitittavaa. Koska suhtaudun genreen subjektiivisen tykkäävästi, arvioin pitäneeni kirjasta sen vuoksi hieman enemmän kuin joku sellainen lukija, jolle keskiaikaiset rakkausseikkailut eivät ylipäätään kolahda. Toivon vilpittömästi Kristiina Vuoren julkaisevan vielä monta samantyylistä kirjaa lisää, mutta toivon myös, että esikoisromaanin pikku puutteet eivät toistuisi tulevassa tuotannossa. Vertailua pääsisi tekemään pikapuoliin, sillä Vuoren toinen romaani Siipirikko ilmestyy kesäkuussa.
Näkijän tyttären nimihenkilö on Eira, vauraan kartanon äpärätytär, jolla on parantajan ja näkijän kykyjä. Kirjassa seurataan hänen elämäänsä ensin varsinaissuomalaisessa Teinperin kartanossa ja sitten hämäläisessä Lauttian kartanossa. Keskiöön nousee kolmiodraama: Eira on ihastunut kasvinkumppaniinsa Rikhardiin, mutta hämäläinen soturi Elof aiheuttaa myös väristyksiä.
Vuoren onnistumisia ovat uskottavan tuntuinen miljöö ja laaja henkilögalleria. Pidin erityisesti suomalaisen pakanauskonnon kuvaamisesta ja Eiran kykyjen kuvaamisesta. Kirjan maailmaan pystyi sukeltamaan ja enimmäkseen siellä viihtyi.
Töksähtämisiä tuli kielenkäytön puolella. Näköjään sen enempää Vuori kuin hänen kustannustoimittajansa Tammella eivät osaa taivuttaa piestä- ja vuolla-verbejä. Kirjassa yksi sun toinen oli "pieksetty" eikä piesty. Erityisesti ällistyin, kun erään henkilön kuvattiin olevan "vuollettu" hennommasta puusta kuin veljensä. Pitäisi taivuttaa "vuoltu", ja silloinkin jäljelle jää pienehkö fraasirikos: yleensä kai joku on veistetty samasta tai eri puusta kuin joku toinen. Lisäksi minua ärsytti ahkera omata-verbin viljeleminen. Milloin joku omaa tietäjän voimia, toinen omaa äitinsä ulkonäön, kolmas omaa terävän pään. Jopa inhokkini, sinä-passiivi, vilahtaa tekstissä.
Kirjan keskiosa on kauniisti sanottuna hidastempoinen, vähemmän kauniisti sanottuna aika pitkäveteinen. Alussa ja lopussa onneksi riittää vauhtia ja juoni etenee hyvin, mutta luultavasti kirja olisi parantunut, jos 560 sivusta olisi tiivistetty ainakin sata sivua pois.
En myöskään päässyt ihan jyvälle Eiran persoonasta. Pitkään hänen tärkeimmät ominaisuutensa olivat äpäryys, parantajan kyvyt ja kiintymys Rikhardiin. Mutta millainen hän oikein oli luonteeltaan? Välillä tuiskahteleva, välillä pelokas. Muutkin henkilöhahmot ehtivät kirjan aikana soutaa ja huovata, mitä toisaalta voi pitää inhimillisenä, mutta minusta henkilöiden tempoileva käyttäytyminen tuntui usein aika epäloogiselta.
Henkilökohtaisesti olin myös aika harmissani kirjan lopusta. Raah, ei näin! Mutta pakkohan loppu on hyväksyä sellaisena kuin kirjailija on sen kirjoittanut. :)
Kaikesta tästä marmatuksesta huolimatta totean uudestaan, että kokeilen mieluusti Kristiina Vuoren tuleviakin kirjoja. Näkijän tyttäressä uskottavuus enimmäkseen toimi, joten toivottavasti Siipirikko on vähintään samaa tasoa. Pidän kirjalle peukkuja!
Hei. Tarkistin oman kommenttini kirjasta ja olen myös ehdottanut tekstin karsimista. Lisäksi luettavuutta vaikeutti oudot sanat, joista oli sanakirja takaosassa, jonka tietysti löysin vasta, kun olin lukenut kirjan.
VastaaPoistaPidin muuten kirjasta kovasti ja loppu oli minullekin yllätys.
Sanastoja on usein Utrionkin kirjoissa, onhan ne kyllä siitä hyviä että oppii uutta!
PoistaPitipä oikein itsekin lukea, mitä tästä on tullut sanoneeksi :) Kielestä olen vain ylimalkaisesti todennut, että nykyajan kielen istuttaminen 1200-luvun suomalaisten suuhun ei ole aivan ongelmatonta. Yksittäisenä esimerkkinä olen poiminut kipuilla-verbin, jota inhoan, muuten. Olet ollut tarkkasilmäisempi, hyvä niin. Sapiska tulee aiheesta.
VastaaPoistaPidin kirjaa oivallisen viihdyttävänä ja loppuratkaisua raikkaana. Se saa minusta perustelunsa myös siitä, että ainakin ymmärtääkseni Vuoren seuraava teos ei mitenkään liity tähän Näkijän tyttäreen. Kirjaa on markkinoitu todella tehokkaasti. Juuri huomasin marketissa ison pinon pokkariversiota tästä.
Nyt täytyykin käydä kaikessa rauhassa lukemassa sinun ja muiden tästä bloganneiden jutut! (Anteeksi kun ei ole nyt linkityksiä, niitä oli niin paljon etten sitten jaksanut linkittää ketään.)
PoistaMinä muistan nähneeni tämän S-ryhmän Yhteishyvä-asiakaslehden kirjapalstallakin tässä joskus. Ilmeisesti kirja on siis päässyt Prismojen kirjamyyntiin, mikä on kyllä kaupallisesti iso juttu varsinkin esikoiskirjalle. Ilmeisesti suomalaiset aina vaan janoavat tämän tyylin kirjoista.
Loppuratkaisu on sellainen, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Minunhan piti nukkua ihan yön yli päättääkseni, että pidänkö vaiko en :D Ja se on kohdallani aika harvinaista.
VastaaPoistaNojoo, sulattelun jälkeen minäkin taidan olla valmis myöntämään, että ratkaisulla on ansionsakin - ainakin se poikkeaa vakiokaavasta. :)
PoistaPidän tosi paljon Utriosta ja jollain tapaa olen vältellyt tätä. Samalla tässä mietin, etten osaa edes määritellä miksi, ehkä pelkään pettymystä..? Kuitenkin tuo historiallinen konteksti kiinnostaa.
VastaaPoistaEi tartte pelätä, suosittelen kokeilemaan kirjaa itse ja katsomaan, mitä siitä saa irti. :)
Poista