Blogini täyttää 16.3.2013 seitsemän vuotta. Ajattelin juhlistaa merkkipaalua kokonaisen juhlaviikon verran! Julkaisen viikon ajan joka päivä bloggauksen, jossa käsittelen jotakin minua kiinnostavaa kirjallisuusteemaa. Viittaan myös vanhoihin blogikirjoituksiini ja luonnollisestikin ilahdun keskustelusta ja kommenteista. :)
Ensimmäiseksi aiheeksi valitsin suomenkielisen kirjallisuuden lukemisen tärkeyden. Jo otsikon kysymyksenasettelusta varmaan huomaa punaisen langan. En siis kehota pelkästään lukemaan kirjoja suomeksi, kehotan lukemaan suomeksi kirjoitettuja kirjoja. Tarkennetaan vielä: erityisesti suomea äidinkielenään puhuvien kannattaa lukea suomeksi kirjoitettuja kirjoja. Toki myös niiden, joiden äidinkieli on jokin muu, kannattaa suomea treenatessaan lukea nimenomaan suomeksi kirjoitettuja kirjoja.
Kirjathan koostuvat kielestä. Tarinoita kerrotaan kielen mahdollisuuksia hyödyntäen. Jokainen ihminen ymmärtää luontaisesti parhaiten omaa äidinkieltään. Kuulin jo opiskeluaikana joidenkin opiskelukaverien väittävän, että heistä on helpompaa kirjoittaa tutkielma englanniksi kuin suomeksi, koska he osaavat paremmin englantia. Epäilen, ettei asia ihan niin ollut. Luultavasti he osasivat omaa äidinkieltään – suomea – sen verran hyvin, että tunnistivat omat virheensä kirjoittaessaan. Kirjoittaessaan vieraalla, opitulla kielellä – englanniksi – he kenties eivät huomanneet yhtä helposti virheitään.
Englanti toki on nykyajan lingua franca, eräänlainen yhteiskieli, jota kaikkien oletetaan globaalissa maailmassa osaavan. Oman äidinkielen harjoittamatta jättäminen saattaa silti johtaa hassuihin tilanteisiin. Keskustelin kerran ystäväni kanssa. Hän kertoi, että “se tunne oli sellainen niin... overwhelming, sille ei oikein oo suomeksi sanaa.” “Ylitsevuotava?” minä ehdotin. Toisen kerran toinen ystäväni kuvaili tilannetta sukujuhlissa. “Se oli niin sellainen... awkward... mikä se nyt onkaan.” “Kiusallinen?” ehdotin. Kummankin ystäväni äidinkieli on suomi ja he ovat aloittaneet englannin opiskelun peruskoulussa.
Lukeminen kehittää lukijansa kielen tajua ja kasvattaa sanavarastoa. Mutta jos lukee suomeksi vain vieraista kielistä käännettyjä kirjoja, jää paljosta paitsi. Kustantamojen vähäiset resurssit, kiire, kääntäjien alipalkkaus ja tiukat aikataulut näkyvät usein suomennettujen kirjojen laadussa. Blogini historian pisin suomennoskeskustelu koskee George R.R. Martinin Valtaistuinpeliä. Kirjassa minua ärsytti liian kirjaimellinen kääntäminen, jonka seurauksena suomennos pursusi epäluontevia englannin kielen rakenteita. Samoin Satakielilattia oli ärsyttävän anglismintäyteinen.
Jos omaan kielenkäyttöönsä ei kiinnitä huomiota, ryhtyy helposti käyttämään epäselviä ja monimutkaisia ilmauksia. Sinä-passiivi, tulla-futuuri ja muut kömpelyydet uhkaavat pesiytyä lukijan omaankin kirjoitettuun tekstiin, mikäli lukija ei huolla suomen kieltään lukemalla kaunista, eloisaa ja kielellisesti tarkkaa suomeksi kirjoitettua kirjallisuutta.
Suomennoksia lukiessa tulee myös aina muistaa, että kieli kertoo kulttuurista. Monille asioille ja ilmiöille on vakiintunut suomenkielinen nimi, ja jos suomentajan yleissivistys pettää, saattaa käännös hämärtää tekstin merkityksen. Ikivihreä iskelmähitti Mustat silmät ryhtyy helposti soimaan päässä, kun kuulee laulun nimen. Mutta jos Naimapuuhien Leonard kertoo soittaneensa yhtyeensä kanssa Otši Tšernye -kappaletta, ei nimi sano suomalaiselle mitään – ellei hän ymmärrä venäjää ja tunnista englanniksi translitteroitua laulun venäjänkielistä nimeä.
Kristinusko ja kristillinen kulttuuri on historian aikana muovannut eurooppalaista kulttuuriperimää. Niinpä olikin erikoista, kun Syystanssiaisissa Elizabeth perheineen suuntaa Pyhän Maryn kirkkoon. "Neitsyt Maaria emonen, rakas äiti armollinen" oli Suomessakin ahkerasti lausuttu rukous maamme katolisten vuosisatojen aikana, mutta Mary-niminen pyhimys johtaa suomalaista lukijaa harhaan.
Mitä suomeksi kirjoitettujen kirjojen lukija sitten saa? Parhaimmillaan erinomaista, upeaa suomea. Ja lisäksi yleensä aina jotain, joka kertoo lukijan omasta elinympäristöstä. Kieli välittää kulttuuria ja kulttuurisia ilmiöitä. Pussikaljaromaani luo jo nimellään suomalaiselle mielikuvia. Mahdettaisiinko Välimeren viinimaissa tai alkoholikielteisissä islamilaisen kulttuurin maissa ymmärtää yhtä nopeasti, mitä kaikkea “pussikalja” voikaan tuoda mieleen? Lentsu taas on kuvaava murresana flunssalle. Sanaan tuntuu sisältyvän nuhaisen aivastuksen kaiku. Jos kirja olisi käännöskirja, mahtaisiko sen nimi olla Influenssa tai Nuhakuume?
Toki kielellisten merkitysten pohtiminen voi joskus mennä himppasen överiksi. Eräs blogini historian mieleenpainuvimmista keskusteluketjuista syntyi blogattuani Riikka Pulkkisen Totta-romaanista. Kirjoitin, että huomioni harhautui pääjuonesta yksittäisiin sivuseikkoihin ja käytin esimerkkinä Albertinkadun ja Stockmannin välisellä kävelymatkalla näkynyttä nakkipaperia. Tästä sukeutui kiivas keskustelu: mitä nakkipaperi oikeastaan tarkoittaa, onko realistista löytää Helsingistä nakkipaperi tai tarvitseeko sen edes olla realistista. Hauskaa on ollut huomata, että keskustelusta syntyi pienimuotoinen meemi: muutama muukin bloggaaja on tämän jälkeen bongannut kirjoista nakkipapereita tai käyttänyt sanaa kuvaamaan jotakin merkityksetöntä yksityiskohtaa, johon huomio lukiessa kohdistuu.
Murretta hyödyntävissä suomalaiskirjoissa kielellinen ilottelu pääsee aivan uusiin ulottuvuuksiin. Murrekirjojen suhteen tuntuu olevan kaksi koulukuntaa – toisia murteen käyttö ärsyttää, toisia ilahduttaa. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja luen mielelläni myös sellaisia murteita, jotka eivät arkielämässä ole minulle tuttuja. Orvokki Aution Pesärikon väkevä pohjalaiskuvaus herää eloon mehevän murteen ansiosta. Vitevää ja konehella veisuuta tuskin käytetään suomennetuissa kirjoissa kovin usein. Sirpa Kähkösen tapaa käyttää kaunista savonmurretta en voi lakata ihastelemasta. Hivelöt ja juosta remputtamiset osuvat kohdalleen ja hyväilevät kielikorvaa.
Mahtava murteen mestari on Heikki Turunen. Värikäs ja vahva pohjoiskarjalan murre suorastaan hyökyy lukijan päälle hänen kirjoistaan. Turunen on muutenkin melkoinen dialogin velho, hänen henkilöhahmonsa lähes astuvat kirjan sivuilta ulos, niin eläviä he ovat haastellessaan ja suuta soittaessaan. Turusen matkassa pääsee jos jonniilaisiin jortsuloihin peä kolomantena jalakana, kuten Kivenpyörittäjän kylässä kuvataan.
Rikasta suomen kieltä kaipaavien kannattaa ehdottomasti lukea myös vanhempaa suomalaista kirjallisuutta: Aleksis Kiveä, Juhani Ahoa tai Kalevalaa. Itse kuuntelin Kalevalan äänikirjana ja suosittelen Kalevalan kuuntelemista lämpimästi.
Jos kuuluu murrekirjallisuuden välttelijöihin, on kaunista suomea toki kirjoitettu yleiskielelläkin. Blogivuosieni aikana olen kehunut muun muassa Emmi Itärantaa, Matti Yrjänä Joensuuta, Arto Salmista, Anja Snellmania, Seija Viléniä ja Mika Waltaria kauniista kielestä.
 |
| Kuva: ezioman / Flickr. Creative Commons -lisenssi CC BY-NC 2.0. |
Kirjathan koostuvat kielestä. Tarinoita kerrotaan kielen mahdollisuuksia hyödyntäen. Jokainen ihminen ymmärtää luontaisesti parhaiten omaa äidinkieltään. Kuulin jo opiskeluaikana joidenkin opiskelukaverien väittävän, että heistä on helpompaa kirjoittaa tutkielma englanniksi kuin suomeksi, koska he osaavat paremmin englantia. Epäilen, ettei asia ihan niin ollut. Luultavasti he osasivat omaa äidinkieltään – suomea – sen verran hyvin, että tunnistivat omat virheensä kirjoittaessaan. Kirjoittaessaan vieraalla, opitulla kielellä – englanniksi – he kenties eivät huomanneet yhtä helposti virheitään.
Englanti toki on nykyajan lingua franca, eräänlainen yhteiskieli, jota kaikkien oletetaan globaalissa maailmassa osaavan. Oman äidinkielen harjoittamatta jättäminen saattaa silti johtaa hassuihin tilanteisiin. Keskustelin kerran ystäväni kanssa. Hän kertoi, että “se tunne oli sellainen niin... overwhelming, sille ei oikein oo suomeksi sanaa.” “Ylitsevuotava?” minä ehdotin. Toisen kerran toinen ystäväni kuvaili tilannetta sukujuhlissa. “Se oli niin sellainen... awkward... mikä se nyt onkaan.” “Kiusallinen?” ehdotin. Kummankin ystäväni äidinkieli on suomi ja he ovat aloittaneet englannin opiskelun peruskoulussa.
 |
| Westerosin hurjasudetkin paheksuvat kömpelöitä suomennoksia. Kuva: Douglas Brown / Flickr. Creative Commons -lisenssi CC BY-NC-SA 2.0. |
Jos omaan kielenkäyttöönsä ei kiinnitä huomiota, ryhtyy helposti käyttämään epäselviä ja monimutkaisia ilmauksia. Sinä-passiivi, tulla-futuuri ja muut kömpelyydet uhkaavat pesiytyä lukijan omaankin kirjoitettuun tekstiin, mikäli lukija ei huolla suomen kieltään lukemalla kaunista, eloisaa ja kielellisesti tarkkaa suomeksi kirjoitettua kirjallisuutta.
Suomennoksia lukiessa tulee myös aina muistaa, että kieli kertoo kulttuurista. Monille asioille ja ilmiöille on vakiintunut suomenkielinen nimi, ja jos suomentajan yleissivistys pettää, saattaa käännös hämärtää tekstin merkityksen. Ikivihreä iskelmähitti Mustat silmät ryhtyy helposti soimaan päässä, kun kuulee laulun nimen. Mutta jos Naimapuuhien Leonard kertoo soittaneensa yhtyeensä kanssa Otši Tšernye -kappaletta, ei nimi sano suomalaiselle mitään – ellei hän ymmärrä venäjää ja tunnista englanniksi translitteroitua laulun venäjänkielistä nimeä.
 |
| Pyhä Mary vai Neitsyt Maria? Kuva: SliceofNYC / Flickr. Creative Commons -lisenssi CC BY 2.0. |
 |
| Pussikaljat Ruoholahdessa. Kuva: tuija / Flickr. Creative Commons -lisenssi CC BY-NC-SA 2.0. |
 |
| Nakkeja paperilla. Kuva on itse ottamani. |
Murretta hyödyntävissä suomalaiskirjoissa kielellinen ilottelu pääsee aivan uusiin ulottuvuuksiin. Murrekirjojen suhteen tuntuu olevan kaksi koulukuntaa – toisia murteen käyttö ärsyttää, toisia ilahduttaa. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja luen mielelläni myös sellaisia murteita, jotka eivät arkielämässä ole minulle tuttuja. Orvokki Aution Pesärikon väkevä pohjalaiskuvaus herää eloon mehevän murteen ansiosta. Vitevää ja konehella veisuuta tuskin käytetään suomennetuissa kirjoissa kovin usein. Sirpa Kähkösen tapaa käyttää kaunista savonmurretta en voi lakata ihastelemasta. Hivelöt ja juosta remputtamiset osuvat kohdalleen ja hyväilevät kielikorvaa.
 |
| Sumua Pohjois-Karjalassa. Kuva: derwinmch / Flickr. Creative Commons -lisenssi CC BY-NC-SA 2.0. |
Rikasta suomen kieltä kaipaavien kannattaa ehdottomasti lukea myös vanhempaa suomalaista kirjallisuutta: Aleksis Kiveä, Juhani Ahoa tai Kalevalaa. Itse kuuntelin Kalevalan äänikirjana ja suosittelen Kalevalan kuuntelemista lämpimästi.
Jos kuuluu murrekirjallisuuden välttelijöihin, on kaunista suomea toki kirjoitettu yleiskielelläkin. Blogivuosieni aikana olen kehunut muun muassa Emmi Itärantaa, Matti Yrjänä Joensuuta, Arto Salmista, Anja Snellmania, Seija Viléniä ja Mika Waltaria kauniista kielestä.
Minä kauhistuin tuossa muutama vuosi sitten suomenkieleni tasoa. Töissä käytettiin pääasiassa englantia, kotikielenä meillä on ranska. Suomessa asuvana saattoi mennä viikkokin, kun en oikeastaan käyttänyt äidinkieltäni laisinkaan.
VastaaPoistaSuomenkieliset kirjat olivat pelastukseni Finglishiltä, niin ja blogin pitäminen. En minä vieläkään väitä kauhean oikein ja kauniisti kirjoittavani, mutta ainakin on sujuvuus parantunut taas huomattavasti.
Totta, lukemisen lisäksi juurikin oma kirjoitusharrastus auttaa jäsentämään kieltä!
PoistaKiitos upeasta kirjoituksesta, Salla! Minulle suomeksi ja suomalaisten kirjojen lukeminen on oikeastaan aika uusi asia, sillä monta vuotta luin enimmäkseen englanniksi tai käännöksiä. Näin myöhäisheränneenä olen nauttinut kovasti kotimaisten kirjoittajien elävästä ja kiinnostavasta kielestä. Kieli on alkanut tuoda lisäarvoa lukemiseen, vaikka minulla lukukokemuksessa yleensä painottuvat tarinat, ajatukset ja henkilöt enemmän kuin kielen nyanssit.
VastaaPoistaSellainenkin huomio on tosin joskus tullut tehtyä, että myös suomalaiset kirjailijat saattavat tuottaa melko käännösmäistä tekstiä. Kieli muuttuu, niin kuin on joskus täälläkin todettu. Silti kannattaa ilman muuta lukea suomalaisia kirjailijoita! On mahtavaa, että meillä on elinvoimainen kieli, jonka käytön tavoista ja tasosta väitellä. :-)
Oikein paljon onnea jo vähän etukäteen! Blogisi kuuluu henkilökohtaisin blogosfäärini kirkkaimpiin tähtiin. Toivon hartaasti, että se rikkoo vielä kaikki blogien ikäennätykset.
Kiitos kauniista sanoista! :) Kyllä minullekin tarinan vetovoima on olennaisen tärkeää, mutta ilmeisesti olen sitten pikkuisen "kielitietoisempi" lukija kuin jotkut muut. Onneksi monissa kirjoissa on sekä hyvää kieltä että vetävä tarina. :)
PoistaOlinkin tässä juuri virittelemässä kirjoitusta liittyen mm. suomen kieleen, pitää naputella se loppuun.
VastaaPoistaBooksyn tavoin minun lukemisessani painottuvat yleensä tarinat, ajatukset ja henkilöt, pelkkä kieli-iloittelu ei yleensä riitä muutamaa sivua pitemmälle, ja tästä näkökulmasta tuntuu että suomalaisen kirjallisuuden anti on usein aika kapoista (jopa siinä määrin että suhtaudun hienoisesti epäillen myös kirjoihin jotka käännetään suomeksi). Muutama poikkeus on, nämä sitten kirjoittavat usein varsin hiottua ja "neutraalia" kieltä.
Mutta en itsekään taida kovin selvästi mitään murretta puhua, tällaista hämäläis-uusmaalaista yleiskieltä.
Kuulostaa mielenkiintoiselta, odotan näkökulmaasi! Olen kuullut monen yleistävän kotimaisen kirjallisuudenkin johonkin tiettyyn muottiin kuuluvaksi, mutta en ole itse vieläkään keksinyt, mikä voisi olla sellainen yhdistävä tekijä, joka yhdistäisi kaikkia kotimaisia kirjoja jotka olen lukenut. Toki on tunnistettavia tyylilajeja ja paljon on sellaisiakin jotka minuakin ärsyttävät, ns. kahvinjuontikirjallisuus ainakin. Myöskään ennalta-arvattavat ja helppolukuiset dekkarit eivät kovin paljon anna minulle, tämä tosin koskee muillakin kielillä kirjoitettuja dekkareita.
PoistaKiitos Salla tästä tekstistä. Itse luen lähes pelkästään suomeksi. Pystyn lukemaan englanniksi, mutta en saa samanlaista nautintoa kuin suomeksi lukiessani, sillä menetän monet pienet nyanssit. Kun luen englanniksi tarina nouseekin pääosaan, ei kieli, siitä koitan vain selviytyä. Vanhin tyttäreni lukee tällä hetkellä pelkästään englanniksi, poikkeuksen tekevät minun hänelle ostamani suomenkieliset kirjat (yritän epätoivoisesti pitää yllä hänen kirjoitettua suomeaan). Nuoremmat sisarukset seuraavat vanhempansa esimerkkiä ja kohta heillekin englanti on lukemisen pääkieli. Surettaa jo etukäteen, sillä tiedän, että omat lapseni ovat osa isoa massaa, joka näin tekee. Mitä tämä taas tarkoittaa suomalaiselle kaunokirjallisuudelle?
VastaaPoistaEn ole kummoinenkaan kielen käyttäjä itse ja teen paljon kielioppivirheitä, mutta kun saan lukea erityisen kaunista suomenkielistä tekstiä, kuten esimerkiksi Kähkösen, liikutun usein melkein sijoiltani. Toisen kautta ylenmääräinen kielellä kikkailu ärsyttää ja tästä syystä ei esimerkiksi Pulkkisen kirjat tunnu omilta.
Ehkäpä lapsesi vielä jossain vaiheessa heräävät arvostamaan suomea enemmän. :) Tuo on varmaan aika tyypillinen tilanne ja uskoisin tuon koskevan muunkinmaalaisia nuoria kuin suomalaisia.
Poista...tai sitten koskee vähemmän. Totuushan on, että esim. Euroopan tasolla monessa maassa puhutaan selkeästi heikommin englantia kuin Suomessa, ja niin ollen englanniksi lukeminen on ihan poissa laskuista.
PoistaMun kavereissa, aikuisissa ihmisissä, on (Ranskassa) ehkä puolenkymmentä henkeä, jotka kykenisivät lukemaan kokonaisen kirjan englanniksi.
Mielenkiintoista! Tosin käsittääkseni ranskalaisessa kulttuurissa korostuu kai vieläkin sellainen "maailman napa" -ajattelu.
PoistaL. Wittgenstein kiteytti lyhyesti, että "the limits of my language are the limits of my world". - Haluan tulkita asian myös niin että kieliä kannattaa opiskella ja harjoittaa, jos kohta oma äidinkieli on kaiken ajattelun perusta.
VastaaPoistaSanonta on tuttu ja minustakin osuva. Keskustelua voi tosiaan jatkaa muillakin kielillä lukemiseen ja vinkkinä voin sanoa, että huomisen kirjoitus liittyy tähän. :)
PoistaLuen itse säännöllisesti kirjoja englanniksi ja olen harkinnut että pitäisi pitkästä aikaa lukea jotain ruotsiksi, vaikka jotain sopivan helppoa verryttelyn vuoksi. Minulle oli myös iso juttu lukea Uspenskin Fedja-setä venäjäksi, vaikka siinä lukeminen oli paljon enemmän tarinan kulussa mukana pysymistä kuin kielellisten nyanssien arviointia. Samoin Asterixin lukeminen ranskaksi on ollut piristävää.
Kiitos tasta, olenkin juuri laittamassa tilausta johonkin nettikirjakauppaan ja keraan kirjat mukaani parin viikon paasta Suomen lomalla. Ihan rapakunnossahan tama meikalaisen suomi on, kun koko ajan puhuu pelkkaa englantia. :( kirjoitettu kieli viela menee jotenkuten, mutta puhuessa hukkuu sanat ja tulee ihan kummallisia lauserakenteita ja anglismeja.
VastaaPoistaMahtavaa että ylläpidät äidinkieltäsi. :) Nyt e-kirjojen aikakautena suomalaista luettavaa saa kyllä nopeastikin. Elisa Kirja ja Readberry ainakin tarjoavat suomalaisia kirjoja, kunhan on itselle sopiva päätelaite käytössä. Tai voisihan noita hätätilassa lukea pöytäkoneellakin, mutta lukulaite on kyllä miellyttävämpi.
PoistaItse rakastan suomen kieltä, mutta luen mielelläni kirjat alkuperäiskielellä. Luenkin paljon brittikirjallisuutta ja kyllä ne minulle aukenevat ihan kaikkine nyansseineen.
PoistaSen sijaan lukisin muun kielisen kirjallisuuden mieluummin suomeksi käännettynä, sillä empiiriset tutkimukseni osoittavat, että suomenkieliset käännökset tuntuvat usein olevan varsin laadukkaita.
Luen nykyään hävyttömän vähän suomalaista kirjallisuutta, osin saatavuusongelman takia. Elisa Kirja ei oikeasti ole mikään vaihtoehto (paitsi miljonääreille): minä en ainakaan aio maksaa yleensä yli 20 euroa sähköisestä kirjasta, jota ei käsittääkseni edes saa fiksulla tavalla Kindleen. Tai jos saakin, niin pitää kikkailla ja säheltää. Readberrynkin hinnat lähinnä pyörryttävät. Tietokoneelta en voi lukea romaaneja, koska en halua migreeniä.
Eli kyllä suomalaisen kirjallisuuden saaminen kohtuulliseen hintaan on melko sattumanvaraista ulkomailla asuville. Itse hamstrailen kirjoja Suomessa käydessäni ja "pakko saada" -kirjojen kohdalla pyydän jotain kaveriani ostamaan ja lähettämään ne minulle (tähtitieteellistä maksua vastaan toki).
Nyt olen ilokseni saanut lahjaksi suomalaisia kirjoja ja se näkynee varmasti pian blogissanikin.
Kyllähän ilmaiseksi saa sellaisia kirjoja, joiden julkaisuoikeudet ovat ehtineet raueta. Mainitsemistani kirjailijoista ainakin Juhani Ahon teoksia löytyy Project Gutenbergistä runsaasti, joten niitä kyllä pääsee helposti lukemaan. Project Gutenberg tarjoaa myös Kindlen edellyttämän tiedostomuodon yhdeksi latausvaihtoehdoksi.
PoistaAi niin, Noona ja Elegia, pakko taas kerran mainostaa kirjaston Helma-palvelua.
Poista30 euron palvelumaksulla saa 20 kirjan paketin lainaksi minne päin maailmaa tahansa. :)
Mitäääh, oikeasti??? Täytyy tutkia tuo vaihtoehto pian! Mulla ei ole Kindlea tms, ja läppäriään ruudulta en halua kirjoja lukea. Muutenkin kaipaan sitä paperikirjaa ja fiilistä lukemiseen, mutta nyt ei taida olla varaa olla kranttu
PoistaHelma-palvelussa lähetetään siis juurikin paperikirjoja paketteina lainaksi ulkosuomalaisille. Tutustu ihmeessä. :)
PoistaKindlehän on Amazonin oma laite, joten Amazon on rajannut sen oletusarvoisesti vain Amazonista ostettujen kirjojen lukemiseen. Onneksi joustoa on Gutenbergin suuntaan, samoin olen lukenut ohjeen Elisa Kirjan kirjojen mulkkaamisesta Kindleen. Mutta varmaan joku toinen lukulaite tai iPad on kätevämpi, jos haluaa panostaa nimenomaan Elisa Kirjaan ja Readberryyn ja mahdollisiin muihin suomalaisia e-kirjoja myyviin tahoihin.
"Palvelun edellytyksenä on voimassa oleva HelMet-kirjastokortti."
PoistaJota ei saa, jos ei ole kotipaikkakuntaa / osoitetta Suomessa... Että pikkuisen ristiriitainen palvelu. Muuten oikein mielenkiintoinen, kuten myös HelMet-kirjastojen sähkökirjapalvelu.
"Kirjastokortin myöntämiseen tarvitaan Suomessa oleva osoite."
http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_ja_lainaaminen%2837%29
Kaikkiin kirjaston palveluihin toki tarvitaan kirjastokortti. Varmaankin monilla on Helmet-kirjastokortti jo ennestään, ja eiköhän nuo kirjastolaiset auta jos apua pyytää. :) Palveluhan on nimenomaan suunnattu ulkosuomalaisille, jolloin on selvää, että lainaajan pääasiallinen osoite ei ole Suomessa. Kiinnostuneiden kannattaa varmasti olla suoraan yhteydessä kirjastoon, eiköhän siellä auteta!
PoistaHieno kirjoitus, kiitos. Ja hyvä huomio tuosta, minkä vuoksi jotkut voivat kokea hallitsevansa vieraan kielen paremmin kuin äidinkielensä. Voi hyvinkin pitää paikkansa.
VastaaPoistaMinustakin suomalaisen, suomenkielisen kirjallisuuden lukeminen on tärkeää. Arvostan kyllä suunnattomasti myös hyvää käännöstyötä, ihan senkin takia, etten nauti vieraalla kielellä lukemisesta ihan samalla tavalla kuin omalla kielellä lukemisesta. Englantia osaan sen verran hyvin, että pystyn nauttimaan englanniksikin lukiessa kielestä, mutta lukeminen on silti jotenkin vähemmän uppoutuvaa, tietoisempaa kuin suomeksi luettaessa.
Ah, sinäkin kommentoijana pohjustatte loistavasti huomisen aihetta... :)
PoistaMinä taidan vähän liian usein vain valittaa käännöksistä, mutta selvää on, että ilman suomennoksia minunkin lukuhistoriani olisi paljon suppeampi. Nykyään pystyn kyllä lukemaan englanniksi kirjoitetut kirjat alkukielellä ihan mukavasti kielellisesti vaikeimpia kirjoja lukuun ottamatta. Mutta vaikkapa venäläisten kirjojen lukemisessa hyvät suomentajat ovat ehdottoman tärkeitä.
Nuo antamasi esimerkit ovat aika lajissaan aika tyypillisiä. Kuvitellaan, ettei suomesta muka löydy senkaltaisia sanoja kuin awkward tai overwhelming, vaikka kielessä on varoja melkein mihin vain.
VastaaPoistaKyse on pitkälti siitä, mihin itsekin törmäsin, kun jouduin toimimaan sihteerinä yhdessä puolitieteellisessä julkaisussa, johon kirjoittavat olivat alansa asiantuntijoita. Eivät erikoisten eritysasiantuntija-alojen, vaan aivan tavallisen, suomalaisen yhteiskunnan toimintoihin liittyvien alojen asiantuntijoita, ja järjestään korkeakoulutettuja ihmisiä.
Aika pian aloin ihmetellä, miten he ovat ikinä selvinneet edes lukiosta ulos, koska heidän suomensa oli joko surkeaa tai hirvittävää.
Päädyin ajatukseen, että ilmeisesti Suomen yliopistoissa on lupa kohdella suomen kieltä huonosti. Että on samantekevää miten asian ilmaisee suomeksi, koska suomeksi ei julkaista mitään merkittävää.
Hyvin erityisillä aloilla näin ehkä onkin, mutta seuraako siitä oikeus halveksia suomen kieltä?
Ja kuvitelma, ettei siinä ole voimaa minkäänlaiseen ilmaisuun - mikä on silkka harhaluulo, tai sitten laiskureiden kehno puolustus. Kun aloin noita tekstejä editoida, huomasin, ettei työ ollut edes vaikeaa, ja tekstit muuttuivat yhtä lailla edukseen, komistuivat kuin kasvonsa rasvasta pessyt autonasentaja.
Yhtä hyvin kuin kysyä, onko suomi sivistyskieli, voi kysyä, mitä teemme sivistyneistöllä, joka ei osaa muuta kuin toistella vieraskielistä jargonia. Mitä muuta he osaavat paitsi matkia muita?
Toki sylissäni olevan koneen kieli on englanti, mutta kirjoitan sillä suomeksi, ja sen toiminnoille minulla on suomenkieliset nimitykset. Käytän valikoita, tiedostoja, kirjoittimia, näyttöjä... Samaan pitäisi muuallakin pyrkiä, voi olla että erityistutkimuksen ala on vieraskielinen, mutta sen lopputuotteen pitää toimia siinä ympäristössä missä sitä käytetään. Jos taas lopputuotehyötyä ei ole, saattaa olla samantekeveää, millä kielellä kirjoittavat.
Kaikki kirjoitetut kielet ovat kuitenkin rakennettuja, alusta asti. Suomeksi Lönnrot, joka oli lääkäri, teki hurjasti töitä sen eteen. Olihan hänen aikansa oppineisto sitä mieltä, että suomea ei voi koskaan käyttää hallinnon kielenä, koska se on siihen aivan liian alkeellinen. Sitten Lönnrot sai Kalevalan valmiiksi, ja ruotsia puhuvat saivat huomata ruotsin kielen sanavarojen loppuvan kesken sen kääntämisessä.
Suomen rikkaus on tosin siinäkin, että se imee itseensä kaikenlaista, muuntelee vokaaleja ja äänteitä, suomalaistaa vähän sitä sun tätä. Ja hyvää tulee, ajallaan. Ainakin kun huolehdimme siitä, että jo olemassaolevaa kieltä käytetään ja parannellaan. Eikä pilkata ja sorsita sitä.
Yliopistomaailmassakin tilanteet varmasti vaihtelevat, Hyönteisdokumentissa on juuri tänään hyvä juttu kansainvälisestä tutkimuksesta ja englannin ja suomen käyttämisestä: http://hdcanis.blogspot.fi/2013/03/tieteesta-sivistyksesta-ja-kielesta.html
PoistaMutta olen kanssasi samaa mieltä siinä, että ihan lukiopohjalta - saati yliopisto-opintojen jälkeen - ihmisten PITÄISI osata kirjoittaa nykyistä parempaa suomea. Muistan lukeneeni esimerkiksi it-projektien dokumentointeja, joiden kirjallinen ilmaisu on ollut ihan kamalaa, ihan kuin olisi vain pantu sanoja peräkkäin ja suht mielivaltaisesti upotettu englanninkielisiä termejä mukaan.
Minustakin Lönnrotin ja kumppaneiden työ kielen hyväksi on tosi mielenkiintoista. Esimerkiksi sana "sähkö" on mainion osuva ja sekin on alun perin "keksitty" sana.
Jaa, tuo tuli kirjoitettua purkauksena, ja teksti on huvittavan huonosti kirjoitettua. Sikäli blogikeskustelu on samanlaista kuin muukin sähköisessä asussa kirjoitettu kieli, altis nopeille hutaisuille, jolloin tuloksena on vähän mitä sattuu.
VastaaPoistaTuossa yllä on jopa jargon -sana. Olisikohan se erikoiskieltä, erityiskieltä tai tarvittaessa kapulakieltä, tiedejaaritusta, sanomisen sävyhän tuon määrittää.
Tuttua! Kommentteja tulee kirjoitettua usein nopeasti ja "puhekielimäisesti", ainakin minä kommentoin usein aika sekavasti.
PoistaMutta ehkäpä blogikirjoittamisen "genressä" on hyväksytty ilmiö, että kommentit ovat usein epämuodollisempia kuin blogikirjoitukset... :)
En lue oikeastaan ollenkaan suomenkielistä kirjallisuutta (muutamaa harvaa klassikkoa lukuunottamatta). Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että en ole vain onnistunut löytämään aihepiiriltään tai tarinaltaan kiinnostavia kirjoja. Enkä oikein pelkän kielenhuollon takia viitsisi uppoutua tarinaan, joka ei houkuttele millään tasolla. Toki muutaman kirjan olen onnistunut nappaamaan lukulistalle, mutta määrällisesti se on aika säälittävä joukko verrattuna lukemaani vieraskieliseen kirjallisuuteen, eivätkä ne taida edes olla hirveän korkealla sijalla lukulistallani. Käännöksiä luen sitäkin enemmän, ja suurin osa on ollut laadukkaita. Harvoin ne heikommatkaan ovat saaneet minua pois tarinan imusta. Tosin alkuperäiskielellä eli englanniksi luen myös paljon, koska haluan kokea kaikki nyanssit sellaisenaan kuin kirjailija on ne tarkoittanut ja kehittää monestakin syystä kielitaitoani.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirjoitus joka tapauksessa, ja olenkin aivan samaa mieltä siinä, että toisinaan suomen kieltä arvostetaan aika vähän. Aivan liian usein olen kuullut kommentteja kuten "no ihan sama miten se on kirjotettu kunhan siitä saa selvän". Facebookissa ihan ok, mutta ei nyt ihan yliopistotason esseissä. Tai no, yleensä kyllä otan vakavimmin ne, joilla on tilanteesta riippumatta kielioppi edes jotenkin hallussa. Virheitä tietenkin sattuu jokaisella, mutta teksti olisi ihan kiva lukaista vähintään kerran läpi ennen kuin painaa sitä enteriä.
Kiitos vielä kirjoituksesta, antaa varmasti jokaiselle paljon ajateltavaa!
Tuohon onkin sitten helppo ratkaisu: käy kirjastossa kysymässä kirjastonhoitajalta neuvoa. :) Kun kerrot hänelle, minkä tyyppisiä aihepiirejä tai tarinoita kotimaisilta kirjoilta kaipaat, saat varmasti hyviä neuvoja. Netissähän toimii myös Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu, jota kannattaa kokeilla.
PoistaVilkaisin blogiasi ja koska painotat vanhempaa kirjallisuutta, vinkkaan ensimmäisenä Mika Waltaria. Hänhän on sitä paitsi kansainvälisestikin suosittu, joten pitäisi kelvata anglofiilillekin. :) Lisäksi Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä jatko-osineen tulee suosituksena mieleen.
Muuten voisin vinkata lukemaan kotimaista uuskummaa, jossa on yleensä aika raikas ote. Sari Peltoniemeä, Pasi Ilmari Jääskeläistä, Maarit Verrosta vaikka. Johanna Sinisalon romaaneja en ole itse lukenut, mutta muiden bloggaajien kokemusten perusteella uskallan häntäkin suositella.
Kannattaa myös tutustua Facebookissa ryhmään nimeltä Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013, jossa ihmiset lukevat itselleen uusia kirjoja. Siellä on tehty hyviä löytöjä, ryhmä löytyy Facebookin haulla.
Täsmennän vielä itseäni, ettei kielenhuolto ole minulle ykkösmotiivi vaan pikemminkin seuraus. Nautin kotimaisen kirjallisuuden rikkaasta suomen kielestä, koska sitä nyt vaan on kivempi, viihdyttävämpi ja ihanampi lukea kuin huonoimmillaan yksitoikkoista ja käännöskukkasien täyttämää kehnoa käännöskieltä. Silti kunnia hyville suomentajille, joita on paljon, toivottavasti heille annetaan lisääkin töitä...
Pakko vielä kysäistä asiasta, jota Valtaistuinpelinkin yhteydessä jauhettiin. Käytätkö suomen kielen pronomineja englannin kielen määräisen artikkelin tapaan? Ne heikommatkaan, sitä enteriä?
Vielä täydennän vinkkilistaa, että jos oma kirjamaku suosii ulkomaista, voi kotimaisen kirjallisuuden parhaimmisto löytyä niistä suomalaisista kirjoista, jotka ovat menestyneet maailmalla. Emmi Itärannan Teemestarin kirja on tästä loistava esimerkki, sehän ilmestyy HarperCollinsin käännöksenä hirmuisten hehkutusten saattelemana. Samasta syystä kannattaa lukea Sofi Oksasta, joka myös kirjoittaa hyvää kieltä - ja vetäviä tarinoita.
PoistaOho, tuosta Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta en tiennytkään, pitää joskus kokeilla. Joskus olen yrittänyt kysellä kirjastosta suosituksia, mutta suositukset olivat joko ennestään tuttuja tai eivät muuten olleet houkuttelevia.
PoistaSinuhe egyptiläisen olen lukenut, joka oli ihan ok, mutta en vielä vakuuttunut Waltarista. Toki aion lukea tältä muitakin kirjoja, jotta saisin kokonaiskuvan tuotannosta. Hämäläisen kirjaa olen harkinnut, ja monet ovat sitä suositelleet, joten ehkäpä pitää joskus siihen tarttua. Vaikuttaa suht kiinnostavalta. Kiitos muistakin suositteluista, käyn ainakin vilkaisemassa niitä kirjastossa!
En ole tuota pronominiasiaa edes huomannut/miettinyt, mutta joskus epävirallisimmissa yhteyksissä en hirveästi mieti yksittäisiä sanavalintoja, esseet sun muut tietysti sitten erikseen. Ehkä nuo pronominit ovat jotain asian korostamista, enpä tiedä.
Kivaa! Sinuhen jatkolukemiseksi sopii ainakin ihana pienoisromaani Neljä päivänlaskua, jossa kuvataan kieli poskessa mm. egyptiläisromaanin kirjoittamista... Waltarihan on aika monipuolinen joten eri tyylejä kyllä löytyy. :)
PoistaKiitos bloginpitäjälle oman kielen ylistyksestä ja onnea seitsenvuotiaalle!
VastaaPoistaMitenkäs kääntäjävirtuoosi Pentti Saarikoski sanoikaan? Jotain semmoista että " suomenkieli on minun ihoni" ja niin asia todella on.
Oi, Saarikoski onkin mahtava esimerkki. Hänen runonsa ovat todella kaunista suomea!
PoistaOlennainen unohtui: kiitos Anonyymi! :)
PoistaVoi, kiitos Salla! Aivan loistava postaus! Ja hieno keskustelu sen jälkeen. Kun istun täällä kolmiviikkoinen vauva sylissäni enkä osaa oikein keskittyä romaanien lukemiseen, blogikirjoitukset ovat päivän aivojumppani. Kirjoitit vetoavasti ja perustellusti suomen kielen puolesta. Melkein liikutuin, ainakin hurmaannuin.
VastaaPoistaÄidinkielen opettajana ajattelen, että pitääkseni oman kielitaitoni mahdollisimman elävänä, minun pitäisi lukea kaikki kirjat suomeksi. Kielitaitoni ei enää edes riittäisi englannin- tai ruotsinkielisen kirjan lukemiseen - tai ainakin lukeminen olisi kovin työlästä ja työlääseen lukemiseen minulla ei ole aikaa, sillä haluaisin lukea paljon ja koko ajan.
Blogi-harrastukseni myötä kirjoittaminen on noussut taas lukemisen rinnalle, eikä hyvän suomen kirjoittaminen todellakaan ole helppoa. Se vaatii keskittymistä ja paneutumista. Jos ei lue suomeksi, kirjakielen taito taantuu. Luku- ja kirjoitustaidon yhteys on vankkumaton.
Yliopistotutkimusten huono suomen kieli on varmaankin osa kehitystä, jossa tutkimuksia luetaan englanniksi ja tuotetaan englanniksi. Kohta ei ilmeisesti ole saatavilla laadukasta tutkimustietoa suomeksi. Lönnrotin ja hänen aikalaistensa valtava työ, jolla suomi nostettiin tieteen kieleksi, on menettämässä merkityksensä. Näkisin, että ainut keino säilyttää edes jonkinlainen suomenkielinen tutkimus, olisi se, että esimerkiksi väitöskirjojen suomentamiseen perustettaisiin oma rahastonsa. (Kuulostaa hullulta,että suomenkielinen väitöskirjan tekijä ensin kirjoittaa väitöksensä englanniksi ja sitten suomennuttaa tekstin, mutta jos ei oma suomen kielen taito riitä, niin ei kai muu auta.)
Iloitsen kuitenkin yhdestä asiasta: Äidinkielen ja kirjallisuuden tunteja lisätään uuden opetussuunnitelman mukaan yksi tunti peruskoulun yläasteelle vuonna 2016. Se on yksi tunti lisää oman äidinkielen taitojen parantamiseen ja toivottavasti myös lukuinnon sytyttämiseen.
Lopuksi suosittelen Sallan vanavedessä Facebookin sivustoa "Koen 13 uutta kotimaista kirjailijaa". Siellä riittää vinkkejä kotimaisen kirjallisuuden aarteistoon.
Vau, onpa hyvä uutinen äidinkielen opetuksesta! Kyllä yksikin lisätunti merkitsee paljon.
PoistaTuosta olen juuri kirjoittanut tekstissä johon Salla ylempänä laittoi linkin. Jo nyt ollaan siinä tilanteessa että monilla aloilla ei ole saatavilla laadukasta tutkimustietoa suomeksi vaikka populaareja yleiskatsauksia vielä kirjoitettaisiinkin.
PoistaLönnrotin ja muiden ajasta edettynä ongelmaksi tulee tieteiden erikoistuminen. Erikoisalojen tärkein yleisö on kansainvälinen tiedeyhteisö ja toisaalta harvalla on mahdollisuuksia sujuvaan termien hallintaan, erityisesti sellaisten termien jotka menevät vähän oman alan ulkopuolelle mutta joita silti pitäisi pystyä käyttämään. Enkä puhu nyt mistään "awkward"ista vaan vaikkapa "xenotime"sta. Onko se suomeksi "xenotiimi", "ksenotiimi", "lilleriplops" vai jotain ihan muuta? Tai ehkä sillä ei olekaan mitään vakiintunutta suomenkielistä muotoa? Ja viimeisessä vaihtoehdossa vaikka minä päättäisin että käännän sanan vaikka näin niin ei se silti automaattisesti vakiinnu, koska tieteenalat ovat niin eriytyneitä että seuraava henkilö joka kirjoittaa jotain johon tarvitsee sanan ei välttämättä ole tietoinen että minuä olen jo ehdotuksen tehnyt...
Joskus on käynyt mielessä että voisi anoa apurahaa että naputtelisi omalta alalta artikkeleja suomenkieliseen wikipediaan, se olisi varmaan tehokkain tapa harmonisoida termistöä.
Onnea seitsenvuotiaalle, eskari on takana edessä vaikka mitä :)
VastaaPoistaSuomalaiset ovat lukijakansaa, mutta koska mikään ei ole itsestäänselvyys, pitää lukuharrastuksen ylläpitoa vaalia, olet oikealla asialla, kiitos :)
Kiitos itsellesi! :)
PoistaUpea postaus :)
VastaaPoistaLukemiseni painottuu selvästi ulkomaiseen käännettyyn kaunokirjallisuuteen, mutta onneksi kotimaisia helmiäkin on löytynyt, viimeisimpinä Johanna Sinisalo ja kaunista kieltä kirjoittava Maaria Päivinen . "Murrekirjailijoista" minulla on vähemmän kokemusta, mutta Sirpa Kähkösen kieli on ihastuttanut ensimmäisen lukemani kirjan perusteella.
Aion ottaa vinkistä vaarin ja lukea lisää suomalaisten kirjailijoiden suomeksi kirjoittamia kirjoja :)
Kiitos! Minunkin pitää kyllä pikapuoliin paikata aukko sivistyksessä ja lukea jokin Sinisalon romaani...
PoistaKirjoittiko henkisesti jälkeenjäänyt ihminen tämän verkkopäiväkirjan? Sen verran virheitä siinä tuppaa olemaan. Eniten huvitutti se, että englantia kutsuttiin lingua francacsi, jota kaikkien tulee osata. Ensin haluan sanoa, että peukut pystyyn siitä, että käytit noin autistista termiä, en ollut ennen kuullutkaan moista, joten tutkiskelin vähän sen merkitystä.
VastaaPoistaEli, sitähän se ei ole, vain noin 10% maailman ihmisistä osaa joten kuten mongertaa englantia ("Good morning", siihen se jääkin). Mutta kaikista hassuin asia tässä, on se ettei kukaan, ei edes autismikirjon pohjilla oleva ihminen, haaskaisi aikaansa englannin opiskelemiseen. Sen verran näpsästi käy Google Kääntäjällä kielien kääntäminen ja teksti puheeksi -ominaisuus, ja siinä säästää ne 500 tuntia englannin kielen opiskelemiselta. Ja jos et jo tiedä, Google Kääntäjän englannin kielen kääntämistaito ylittää 95% maailman toisena kielenä englantia puhuneiden ihmisten kielitaidot.
Verkkopäiväkirjasi sisälsi myös paljon "Ei se mitään, että olet homo" kaltaisia argumentteja. Eli oletat jo valmiiksi asioiden olevan sillä tavalla kuten haluat, ja argumentoit siltä pohjalta asioita. 0/10
Kielet onneksi vaikuttavat toisiinsa! Guardian-lehdestä olen oppinut, että "kalsarikänni" on englanniksi "pantsdrunk" (joskus myös "päntsdrunk" kun noi skandit on niin hassuja).
VastaaPoistaMuuten olen kyllä sitä mieltä, että nykyisin esim. Hesari käyttää luvattoman paljon englantia teksteissään, vaikka mitään ns. hyvää syytä ei ole, joten "awkward" menisi nykyisellään läpi ihan suvereenisti. :-(