Eduard Uspenski: Djadja Fjodor, pjos i kot

Alkuvuodesta lähtien olen käynyt työpaikan järjestämillä venäjäntunneilla kerran viikossa. Ihan joka kerta en ole mukaan päässyt, mutta on ollut todella mukavaa verestää venäjän taitojaan. Innostuin kevättalvella lainaamaan kirjastosta Eduard Uspenskin lastenkirjaklassikon Дядя Фёдор, пёс и кот, translitteroituna Djadja Fjodor, pjos i kot. Kirjahan tunnetaan suomeksi nimellä Fedja-setä, kissa ja koira. Kirjaimellisempi suomennos nimestä voisi olla Setä Fjodor, hurtta ja kissa. Fedja-setää ovat viime aikoina lukeneet ainakin Sonja, Raisa, Valkoinen kirahvi ja Reeta Karoliina.

Kirja oli minulla kesken aika kauan ja oli vähällä jäädä pysyvästi kesken, mutta sisulla luin sen loppuun, jotta pääsisin näyttämään itselleni että pystyn lukemaan kokonaisen kirjan venäjäksi. Tähänastiset vapaaehtoiset lukuharjoitukseni venäjäksi ovat olleet lähinnä naistenlehtien artikkeleita. Jos haluaa harjoitella lukemista vieraalla kielellä, on lastenkirjoista hyvä aloittaa – niissä kerronta on usein konkreettisella tasolla ja mukaan mahtuu paljon yksinkertaisesti kirjoitettua dialogia ja kuvauksia. Lisäksi lastenkirjat ovat yleensä lyhyempiä kuin aikuisten kirjat. Kieliharjoittelija saa etua siitäkin, jos on lukenut kirjan aiemmin suomeksi – vieraalla kielellä lukiessa tapahtumia on helpompi arvailla, kun voi yrittää yhdistää niitä tuttuun juoneen. Minä olen lukenut Fedja-setää joskus lapsena, mutta niin kauan aikaa sitten, etteivät juonenkäänteet mitenkään kristallinkirkkaina muistissa olleet. Muistin lähinnä nuuskivan posteljooni Petshkinin ja talon täynnä eläimiä. Kovemmin kolahti Uspenskin Alas taikavirtaa. Sen olen ostanut omaan hyllyyn hyväkuntoisena divarin aarteena jo joskus viime kesänä, mutten vielä ole ehtinyt lukemaan sitä uudelleen.

Selvisin lukemisesta kohtalaisen hyvin, mutta sen verran kielestä meni ohi, että suuria kirjallisia elämyksiä en saanut, koska pystyin lähinnä seuraamaan juonen etenemistä. Tällä kielitaidolla en pysty vielä analysoimaan tai arvioimaan kielen tai kerronnan vivahteita tässä kirjassa. Sen sentään lukiessa huomasin, että Fedja-sedän – tai Djadja Fjodorin – tarinassa on eräs lastenkirjallisuuden klassikoille tyypillinen piirre vahvasti mukana, nimittäin anarkismi. Poika karkaa kotoa ja muuttaa omaan taloon puhuvan kissan ja puhuvan koiran kanssa, selviää ilman aikuisia erinomaisesti. Tapahtumissa on välillä absurdi vivahde. Toki lopussa vanhemmat saapuvat paikalle, jälleennäkeminen on onnellinen.

Kissa Matroskin kuvataan älykkäänä ratkaisijana, koira Šarik hyväntahtoisena ja yksinkertaisena. Šarik oli koiran nimi myös Mihail Bulgakovin Koiran sydämessä, mutta käsittääkseni tästä ei kannata suuria tulkintoja lähteä tekemään, koska ymmärtääkseni Šarik on venäläinen vastine Tessulle tai Mustille, eräänlainen koiran yleisnimi siis.

Erityisesti dialogista hahmottaa mukavasti vieraalle kielelle tyypilliset rakenteet, samoin monta kielioppiharjoituksissa päntättyä asiaa tulee huomattua kirjan tekstistä ihan eri lailla kuin läksyistä. Kannattaa kokeilla vieraalla kielellä lukemista. Luetun ymmärtämiseen riittää passiivinen osaaminen, toisin sanoen ihminen pystyy lukemaan vieraalla kielellä paljon vaativampaa tekstiä kuin mitä itse pystyy vieraalla kielellä tuottamaan. Ja minulle venäjän opiskelu on ollut avartavaa ja antoisaa, voin lämpimästi suositella jos joku pohtii kielivalikoimansa laajentamista.

Tämä painos oli kuvitettu, mutta kuvitus oli aika vaatimatonta tasoltaan. Olen nähnyt suomalaisissa lastenkirjoissa paljon luovempaa kuvitusta.

Lue myös nämä:
Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
L.M. Montgomery: Magic for Marigold