Luin hiljattain uusimman Jennifer Weinerilta suomennetun kirjan Tietyt tytöt lehtiarviota varten. Weinerin pariin palaaminen sai minut kaivamaan hyllystä Rikoksia ja hiekkakakkuja, josta niin ikään olen kirjoittanut lehteen pari vuotta sitten. Lukunautinto oli oivallinen, sillä toisin kuin ensimmäisellä lukukerralla, en ahminut hätäisesti tekstiä juonenkäänteiden ratkeamisen toivossa, vaan keskityin kirjaan kaikessa rauhassa.Rikoksia ja hiekkakakkuja on ulkoisesti hömppää ja juonellisesti dekkari. Mutta se pitää sisällään paljon muutakin ja on sivulauseissaan yllättävän terävä amerikkalaista sisäpolitiikkaa kohtaan, suorastaan yhteiskuntakriittinen. Kirjan nimi on suomennettu vähän höpösti (alkuperäisnimi on Goodnight Nobody) ja suomenkielisen laitoksen kannesta näkee, että kustantamon mielestä vain vajakit ovat tällaisen kirjan kohderyhmää. Vaan älkääpä antako kannen hämätä, tämä on vetävää ja ajatuksia herättävää, viihdyttävää lukemista.
Olen maininnut etten hirveästi välitä dekkareista, mutta tästä tykkäsin. Jane Stanton Hitchcockin kepeään tyyliin kirjoitetut dekkarit tulevat mieleen. Stanton Hitchcock sijoittaa kirjansa amerikkaisen superrikkaan yläluokan pariin, Weiner kuvaa varakasta keskiluokkaa. Suomalaiselle lukijalle nämä Weinerinkin lähiökotiäidit vaikuttavat ällistyttävän varakkailta. Toki kirja on fiktiota, mutta eiköhän elämäntavan kuvauksessa jotain reaalielämän todellisuutta kumminkin ole. Kirjan tyylistä tulee mieleen Täydelliset naiset -tv-sarja. Jos on tykännyt siitä, pitää aivan varmasti tästä kirjasta.
Kirja sijoittuu Upchurchin pikkukaupunkiin, joka on New Yorkin connecticutilainen nukkumalähiö. Leikkikentällä on joka päivä superäitien kokoontumisajot: hoikat, tyylikkäät, kauniit ja älykkäät kotirouvat syöttävät luomueväitä herttaisille lapsosilleen ja touhuavat väsymättä kehittävien harrastusten parissa. Kate Klein tuntee, ettei kuulu joukkoon: hän ei ehdi ja jaksa hoitaa kolmea pientä lastaan naapuruston ihanteiden mukaan, vaan saattaa välillä syöttää lapsilleen valmisruokaa tai kaivaa omat vaatteensa likapyykkikorista. Lisäksi Kate tuntee itsensä aivan liian isokokoiseksi, huonosti käyttäytyväksi ja joukkoon kuulumattomaksi Upchurchin mammojen seurassa.
Mutta juuri Kate löytää naapurinsa Kittyn ruumiin. Kitty on puukotettu kuoliaaksi omassa keittiössään. Mutta mitä Kittyn historiaan kätkeytyy? Täydellisistä täydellisin äiti tuntuu peittäneen henkilöhistoriastaan pitkiä jaksoja. Aikaisemmin toimittajana työskennellyt Kate ei voi hillitä uteliaisuuttaan, vaan alkaa selvittää Kittyn kuolemaan liittyviä seikkoja. Kun vastaan pompsahtaa ensirakkaus Evanin nimi ja mies itsekin palaa menneisyydestä Katen tunteita hämmentämään, alkaa jopa poissaoleva aviomies Ben kiinnittää huomiota Katen touhuihin. Ja niin kiinnittää joku muukin, päätellen siitä, että Katea varoitetaan jatkamasta asiaan sekaantumista.
Kirjassa kuvataan Katen arkea ja välillä käydään läpi takautumissa Katen lapsuutta, nuoruutta, ystävystymistä rikkaan Janien kanssa ja riipaisevaa ensirakkautta Evanin kanssa. Kate purkaa tuntojaan - ihmetystä siitä, miten päätyi lähiöön kotiäidiksi, epämiellyttäviä ailahduksia, joiden perusteella alkaa tuntua siltä ettei avioliitto Benin kanssa olekaan sitä mitä pitäisi, ja turhautumista ja noloutta, kun ei tunne sopivansa ympäristön asettamaan muottiin. Weiner viljelee nokkelaa huumoriaan antaumuksella, ja onnistuu kutomaan aika vetävän ja monipuolisen dekkarijuonen. Minulla ei ollut mitään muistikuvaa siitä, miten tarina päättyy, joten pystyin rauhassa pohtimaan vaihtoehtoja samaa matkaa Katen ja Janien kanssa.
Kirjan on suomentanut Hilkka Pekkanen, ja aika hyvää työtä hän tekeekin. Joissakin kohdissa oli pieniä kielivirheitä, ja taidan olla niin tiukkapipoinen lukija nykyään, että ne häiritsivät väkisinkin. Tästä kai johtuu, että käännöskirjallisuuden lukemisen jälkeen pitää aina palata suomalaiseen kirjallisuuteen. Eivät kaikki suomalaisetkaan kirjailijat mitään erityisen ihmeellistä suomea kirjoita, mutta lähes kaikki osaavat sentään kirjoittaa teknisesti hyvää suomea. Toisaalta, käännöskirjallisuuden anti on siinä, että lukijana pääsee sukeltamaan johonkin aivan toisenlaiseen miljööseen kuin mitä kotimaan kuvauksissa on tarjolla. Luksuksen - ja murhien - täyteinen kotirouvaelämä Connecticutissa vei ajatukset tehokkaasti arkikiireistä pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti