 |
| Kansi: Johnny Kniga. |
Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 2007, suomennos on vuodelta 2009. Kirjassa Des Barres haastattelee kahtakymmentäneljää eri-ikäistä ja keskenään erilaista bändäriä. Nimekkäin heistä on Tura Satana, jonka monet muistavat kulttielokuvasta Faster Pussycat! Kill! Kill! Satana lemmiskeli salavihkaa Elviksen kanssa nuorena. Monet muut haastatellut ovat kulttihahmoja omalla tavallaan, ainakin "Sweet" Connie Hamzyn erikoiseen elämäntarinaan kannattaa perehtyä. Jatkolukuvinkkinä voisi olla kirjaan niin ikään haastatellun Catherine Jamesin muistelmateos Dandelion.
Lukukokemus oli kahtiajakoinen samaan tapaan kuin I'm With the Bandin lukeminen. Tämäkään kirja ei ole kirjallisesti mitenkään erityisen tasokas. Tyyli on hyvin jutusteleva eikä Des Barres tunnu harrastavan minkäänlaista lähdekritiikkiä tai taustojen tarkistamista. Lähes joka luvun alussa kerrotaan, miten Des Barres matkustaa tapaamaan haastateltavaansa ja lähes aina mainitaan sekin, millaista ruokaa hän käy syömässä haastateltavan kanssa. Sitten haastateltavien vuodatukset on kirjattu muistiin.
Mutta olipa tarinoiden totuusarvo mikä tahansa, kiinnostavaa ja vetävää teksti kuitenkin on aiheensa vuoksi. Monet muistelot ja seikkailut rockin maailmassa tuntuvat lähes käsittämättömiltä. Hirveät määrät huumeita ja muita päihteitä, vellovia bileitä ja tietenkin kevyempiä ja vakavampia ihmissuhteita ristiin rastiin. Vaikuttaa siltä, että kaikki ovat panneet kaikkien kanssa ja juuri kukaan ei ole onnistunut löytämään elämänkestävää yksiavioista ihmissuhdetta. Toisaalta tarinoista käy hyvin ilmi, että ehkä sellaiseen ei edes kannata pyrkiä saati sellaisessa jumittaa, jos mieli vetää ennemmin musiikkimaailmaan loputtomiin bileisiin.
Ja mikäpä siinä. Ankeanharmaa lokakuu helsinkiläislähiössä tuntuu kovin rutinoituneelta ja arkiselta, jos miettii millaista elämää Des Barresin kuvaamat tytöt ja naiset ovat loistokkaimmillaan eläneet. Limusiinin kyydissä loistohotellin uima-altaalle nappailemaan meskaliinia ja LSD:tä karismaattisten rokkareitten kanssa ja välillä vällyjen väliin. Mitkä bileet!
Käänteinen puoli sitten onkin, että pelkkää "muusana" tai "rockin ylipapittarena" olemista bändärien elämä ei suinkaan ole ollut. Des Barres vaikuttaa olevan jonkinlaisella ristiretkellä "bändäri"-sanaa vastaan (englanniksi groupie). Hän ja useimmat hänen haastateltavansa vakuuttavat, että bändärit hakeutuvat muusikoiden seuraavan musiikin vuoksi eikä oikea bändäri ole sellainen, joka ottaa suihin roudarilta saadakseen backstage-passin. Toisaalla kirjassa toiset haastateltavat kertovat, että kyllä, olin bändäri ja otin suihin roudareilta saadakseni backstage-passin.
Itse asiassa jopa kirjan alkuperäisnimi antaa hieman ruusuisen kuvan, sillä läheskään kaikki kirjassa kuvatut seksikokemukset eivät ole olleet lakanoilla kieriskelyä läpi yön. Nopeimmillaan bändärin kohtaaminen muusikon kanssa on ollut vartin akti keikkabussissa, minkä jälkeen bändäri onkin jatkanut matkaansa.
Kirja antoi kuitenkin paljon ajattelemisen aihetta feministisestä näkökulmasta. Onko bändäritoiminta feminististä vai ei? Kirjassa toistuvat haastateltavien samankaltaiset muistelot siitä, miten kaikki alkaa: nuori tyttö kuulee rockia ja musiikki kolahtaa niin lujaa, että rockista tulee koko elämän tärkein sisältö. Pitää päästä keikoille, pitää päästä lähelle idoliaan. Kukaan haastatelluista ei selvästikään ole joutunut bändäriksi vasten tahtoaan ja vaikuttaa siltä, että aika vaikea niin olisi käydäkään. Kirjassa kuvatut muusikot antavat näköjään ihan mielellään naisten taistella keskenään siitä, kuka muusikkomiehen suosioon pääsee.
Bändärinä oleminen on selvästikin omaehtoista, aktiivista toimintaa, eli kuten Pamela Des Barres asian ilmaisee: sitä, että tekee juuri sitä mitä itse haluaa. Se on ilman muuta feminististä. Sen sijaan oudoksuin sitä, miten moni kokee fanittamisen tärkeämmäksi kuin oman luovan toiminnan. Ihan mustavalkoista tämäkään ei ole: moni kirjan naisista toimii aktiivisesti musiikkialalla tai muulla luovalla alalla ja Des Barreskin on elättänyt itseään pitkään kirjoittamalla. Naisten luovasta musiikkitoiminnasta kuullaan eniten miesbändäri Pleatherin haastattelussa. Hänen tarinansa on hyvin samanlainen kuin haastateltujen naisbändäreiden: muusikon lahjakkuus, luova voima ja karisma lumoavat fanin.
Let's Spend the Night Together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia oli hieman roskainen ja tuhnuinen, mutta samaan aikaan todella kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirja. Luulenpa, että jatkan klassisesta rock'n roll -elämästä lukemista tavalla tai toisella. Des Barres on julkaissut muitakin kirjoja ja lisäksi haluaisin lukea jonkun tasokkaan kirjan Led Zeppelinistä - onko kenelläkään hyviä vinkkejä sellaisesta?
Käännöksestä
Valitsin luettavakseni suomennoksen alkuperäisteoksen sijaan, koska I'm With the Band oli kielellisesti melko kepeä. Arvelin, että kehnokaan suomennos ei haittaisi, kun sisältö ei ole mitään Shakespearea. Osuin aika lailla oikeaan: Tarja Lipposen suomennos on monin paikoin hyvinkin viimeistelemätön ja suorastaan kömpelö, mutta lukiessa tämä ei kauheasti haittaa. Kirja on nopealukuinen ja minulle oli tärkeämpää ahmaista kirjan tarinat nopeasti kuin jäädä makustelemaan jokaista sanavalintaa.
