perjantai 30. syyskuuta 2011

Tammen vieraana

Keskiviikkoiltana pääsin vierailemaan Korkeavuorenkadulla Tammen syysjuhlissa. Mukanani ei valitettavasti ollut kunnon kameraa ja sekä sisällä että ulkona oli hieman liian hämärää kännykameralla kuvaamiselle, joten nostan tähän kuvitukseksi joitakin kiinnostavia kirjapoimintoja.


Tammen juhlissa oli hyvää ruokaa, huono ilmanvaihto, todella paljon väkeä ja ihania arkistokirjahyllyjä, muun muassa Keltainen kirjasto hyllytettynä ilmestymisjärjestyksessä. Pari kirjaa taisi näytekappaleista puuttua, mutta kokonaisuutena keltainen kirjarivi oli todella komea!

Tunnistettuja kirjabloggaajia oli paikalla kuusi kappaletta, ja Tammen väkeä tuntevan Karoliinan esittelemänä pääsin vaihtamaan muutaman sanan kustantamon edustajan kanssa, joka kohteliaasti kiitteli kirjablogeja kiinnostaviksi. Muiden vieraiden joukossa oli paljon nimekkäitä kulttuurialan vaikuttajia ja esimerkiksi Akateemisen kirjakaupan väkeä, joita kehuin hyvän valikoiman ylläpitämisestä. Ehdottomasti kiinnostavin vieras oli silti eräs noin kymmenvuotias tyttö, joka oli tullut juhliin kai äitinsä kanssa. Jo noin tunnin päästä hän oli vetäytynyt lasten- ja nuortenkirjahyllyn luo nojatuoliin lukemaan. Juuri niin olisin itsekin sen ikäisenä tehnyt, jos olisin moisiin juhliin joutunut!

Kuva: Tammi.
Eniten ilahduin, kun huomasin Keltaisten pokkarien hyllyssä Peter Høegin Rajatapaukset. Näköjään jo viime vuoden puolella on tämä painos ilmestynyt, miten lie mennyt minulta ohi. Alun perin vuonna 1994 suomennetun kirjan olen lukenut viimeksi joskus 90-luvun lopulla ja se on jäänyt mieleeni todella hienona. Pittääpä harkita vakavissaan että lukisi tämän tässä joskus sopivana hetkenä taas uusiksi! Lastenkotilapsista kertova omaelämäkerrallinen romaani on muistikuvieni mukaan järkyttävä mutta upea.

Kuva: Markko Taina / Tammi.
Huomioni kiinnittyi myös erääseen erikoisen tuntuiseen kotimaiseen esikoisromaaniin. Teuvo Nisoniuksen Axel Tulikiven traagillinen kohtalo kertoo 1920-luvun nuoresta maisterista, joka tutustuu Sigmund Freudin psykoanalyysiin ja ryhtyy soveltamaan menetelmää omatoimisesti naispotilaisiin ja tutustuu erityisesti naisen seksuaalisuuteen... Selailin ja lueskelin kirjaa sieltä täältä, tyylillisesti sisältö ei valitettavasti aivan tuntunut nousevan lupaavan ennakkoasetelman tasolle, mutta mielenkiintoisen tuntuinen romaani yhtä kaikki.

Kuva: Katariina Tirkkonen-Wane / Tammi.
Kolmas kirja, jota unohduin selailemaan pitkäksi toviksi, kuuluu kategoriaan, josta puhun tavallisimmin "hömppäaskartelukirjoina". Nettideitit - uusi onni verkosta? tuntuu olevan sitä mitä otsikko sanookin, eli opas nettideittailun maailmaan. Mukana on sekä ohjeita että nettitreffeillä käyneiden vinkkejä. Joten jos aihe kiinnostaa, nyt on tarjolla suomalainen, kahden kirjoittajan voimin tehty opas nettideittailuun!

Kirjabongailusta erityisen mielenkiintoista oli tutkia Morren kanssa arkistohyllyn Stephen King -kokoelmaa. Morre kertoi, että Kingin Se pyörii huutonetissä todella kovissa hinnoissa, kun uutta painosta ei ole otettu. Lukitussa lasikaapissa oli Se, sekä ykkös- että kakkososa, joten onpahan ainakin nähty tämä keräilyharvinaisuus. :)

Tammen alakerrassa on kirjamyymälä, joten jos joku haluaa tehdä kävelykierroksen Helsingissä ja tutustua kustantamojen omiin myymälätiloihin, se onnistuu helposti. Tammi löytyy osoitteesta Korkeavuorenkatu 37, josta ei ole kuin kivenheiton matka Otavalle osoitteeseen Uudenmaankatu 10, ja sieltä on hyvin lyhyt matka WSOY:lle osoitteeseen Bulevardi 12.

Illalla poljin kotiin pyörälaukku täynnä kirjoja - nimittäin kirjastosta lainattuja sarjakuvia. Teimme Kirjainten virran Hannan kanssa ennen tilaisuuteen menoa iskun Rikhardinkadun kirjaston sarjakuvahyllylle, ja joukkopsykoosiin näköjään pääsee hyvin jopa kahden ihmisen voimin, sillä lainasimme kumpikin varmaan pari kiloa sarjakuvia. Niistä lisää myöhemmin.

13 kommenttia:

  1. Se King-hylly pyörii mielessä vieläkin <3

    VastaaPoista
  2. Oi, teillä on ollut mahtava kirjailta :-)

    Onko muuten kuulunut mitään huhuja bloggaajamiitistä Hgin kirjamessujen aikaan?

    VastaaPoista
  3. Vähän harmittaa, että aloitin bloggaamisen vasta Helsingistä pois muutettuani. Tuokin tilaisuus olisi ollut kiinnostava, mutta päädyin jättämään väliin, koska matkat vievät täältä niin paljon aikaa.

    Tavallaan jännä, että Hoegin Rajatapaukset on nyt julkaistu uusintapainoksena Keltaisessa kirjastossa, tuo ensimmäinen painos ei nimittäin ilmestynyt osana sarjaa. Varmasti kyllä ansaitsee paikkansa siinä!

    VastaaPoista
  4. Joukkopsyykoosiin sarjakuvahyllyllä! :)

    Kingin Se on minulla pokkaripainoksena, joten ei liene mitenkään arvokas rahallisesti, mutta pitäsisiköhän kuitenkin tuoda se pois työpaikan asiakashyllystä, se kun ei oikein houkuttele nykynuorisoakaan. Liian paksu, näet.

    VastaaPoista
  5. Ilta Tammella oli tosiaan mukava, joskin aavistuksen hikinen. Kiitos seurasta. :) Minäkin ihailin Keltaisen kirjaston hyllyä sekä maalaistaustaisena bongailin iloisesti kirja-alan kuuluisuuksia. Tammen julkaisemien lastenkirjojen määrää en voi kuin ihailla.

    Minullakin menee Helsinkiin matkaa sellaiset 40-60 minuuttia (tunti, kun huomioin kävelyn bussipysäkille), mutta kun joskus lähtee, niin kirjat ovat kyllä paras mahdollinen motivaattori!

    VastaaPoista
  6. Olen jo yli kilon verran jo lukenut. ;)

    VastaaPoista
  7. Kirsi, sun selvästi kannattaa tehdä nyt myyntitarjous Morrelle... :)

    Kirjamessutapaaminen taisi olla viime vuonna Avaimen järjestämä (en silloin itse päässyt) joten enpäs sano heidän puolestaan mittään. Ihan yleisesti ottaen, joku organisointihalukas voi toki ehdottaa kokoontumiselle sopivaa paikkaa ja aikaa... oma messupäiväni on varmaan lauantai. Ainakin siellä kakkoskerroksen kahviossa (tai mikähän kerros se onkaan, messutilasta yhdet portaat ylös) on yleensä hyvin tilaa, kun se kahviotila on niin suuri.

    Ja Rajatapaukset tosiaan ilmestyi eka kerran KK:n ulkopuolella.

    Pienestä hikisyydestä huolimatta oli tosiaan mukavat ja leppoisat juhlat. :)

    VastaaPoista
  8. Kirsi, jos tosiaan haluat SE -pokkaristasi eroon, niin voin olla avuksi!

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa mahtavalta illalta!

    VastaaPoista
  10. Äh, nämä tapaamiset kuulostaa aina niin mukavilta! Tuo matkan pituus haittaa sikäli, että Helsingissä vierailu tarkoittaisi käytännössä aina ainakin puolen päivän ottamista vapaaksi töistä ja noin 90 euron rahallista panostusta VR:lle :(. Pitää katsoa josko tänä vuonna hankkiutuisin ensimmäistä kertaa kirjamessuille ja jos siellä olisi vaikka epävirallinen blogimiitti.

    VastaaPoista
  11. Entisenä lappeenrantalaisena tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin. Ja vaikka Helsingissä asumisessa on monta ärsyttävääkin asiaa, niin tää lienee niitä hyviä puolia, että oikeasti voi arki-illan aikana piipahtaa jossakin tällaisessa tapahtumassa.

    VastaaPoista
  12. Kiitokset osallistuneille bloggajille mukavasta seurasta. Oli oikein hauska ilta!

    VastaaPoista
  13. Kiitos itsellesi! :)

    VastaaPoista