keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Pamela Des Barres: Let's Spend the Night Together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia

Kansi: Johnny Kniga.
Lukupiirikirjan valinta oli tällä kertaa minun heiniäni ja valitsin lokakuun kirjaksi Pamela Des Barresin Let's Spend the Night Together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia. Syynä on se, että luin kesällä Des Barresin muistelmateoksen I'm With the Band. Vaikka teos ei kirjallisesti ollut mitenkään erityisen korkeatasoinen, se on jo tähän mennessä ollut yksi vuoden vaikuttavimpia kirjoja siinä mielessä, että se innosti minua jatkamaan aiheensa parissa. Lukemisen jälkeen olen kuunnellut kirjassa mainittujen yhtyeiden ja muusikoiden tuotantoa,  muun muassa Led Zeppeliniä ja Jimi Hendrixiä. Lisäksi olen lukenut netistä paljon Des Barresin ja hänen aikalaistensa muita bändärijuttuja, joten Let's Spend the Night Together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia tuntui kiinnostavalta aiheen jatkolta. Kirjasta on blogannut myös Linnea ja lisäksi kannattaa kurkata Goodreadsista kävijöiden kommentteja.

Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 2007, suomennos on vuodelta 2009. Kirjassa Des Barres haastattelee kahtakymmentäneljää eri-ikäistä ja keskenään erilaista bändäriä. Nimekkäin heistä on Tura Satana, jonka monet muistavat kulttielokuvasta Faster Pussycat! Kill! Kill! Satana lemmiskeli salavihkaa Elviksen kanssa nuorena. Monet muut haastatellut ovat kulttihahmoja omalla tavallaan, ainakin "Sweet" Connie Hamzyn erikoiseen elämäntarinaan kannattaa perehtyä. Jatkolukuvinkkinä voisi olla kirjaan niin ikään haastatellun Catherine Jamesin muistelmateos Dandelion.

Lukukokemus oli kahtiajakoinen samaan tapaan kuin I'm With the Bandin lukeminen. Tämäkään kirja ei ole kirjallisesti mitenkään erityisen tasokas. Tyyli on hyvin jutusteleva eikä Des Barres tunnu harrastavan minkäänlaista lähdekritiikkiä tai taustojen tarkistamista. Lähes joka luvun alussa kerrotaan, miten Des Barres matkustaa tapaamaan haastateltavaansa ja lähes aina mainitaan sekin, millaista ruokaa hän käy syömässä haastateltavan kanssa. Sitten haastateltavien vuodatukset on kirjattu muistiin.

Mutta olipa tarinoiden totuusarvo mikä tahansa, kiinnostavaa ja vetävää teksti kuitenkin on aiheensa vuoksi. Monet muistelot ja seikkailut rockin maailmassa tuntuvat lähes käsittämättömiltä. Hirveät määrät huumeita ja muita päihteitä, vellovia bileitä ja tietenkin kevyempiä ja vakavampia ihmissuhteita ristiin rastiin. Vaikuttaa siltä, että kaikki ovat panneet kaikkien kanssa ja juuri kukaan ei ole onnistunut löytämään elämänkestävää yksiavioista ihmissuhdetta. Toisaalta tarinoista käy hyvin ilmi, että ehkä sellaiseen ei edes kannata pyrkiä saati sellaisessa jumittaa, jos mieli vetää ennemmin musiikkimaailmaan loputtomiin bileisiin.

Ja mikäpä siinä. Ankeanharmaa lokakuu helsinkiläislähiössä tuntuu kovin rutinoituneelta ja arkiselta, jos miettii millaista elämää Des Barresin kuvaamat tytöt ja naiset ovat loistokkaimmillaan eläneet. Limusiinin kyydissä loistohotellin uima-altaalle nappailemaan meskaliinia ja LSD:tä karismaattisten rokkareitten kanssa ja välillä vällyjen väliin. Mitkä bileet!

Käänteinen puoli sitten onkin, että pelkkää "muusana" tai "rockin ylipapittarena" olemista bändärien elämä ei suinkaan ole ollut. Des Barres vaikuttaa olevan jonkinlaisella ristiretkellä "bändäri"-sanaa vastaan (englanniksi groupie). Hän ja useimmat hänen haastateltavansa vakuuttavat, että bändärit hakeutuvat muusikoiden seuraavan musiikin vuoksi eikä oikea bändäri ole sellainen, joka ottaa suihin roudarilta saadakseen backstage-passin. Toisaalla kirjassa toiset haastateltavat kertovat, että kyllä, olin bändäri ja otin suihin roudareilta saadakseni backstage-passin.

Itse asiassa jopa kirjan alkuperäisnimi antaa hieman ruusuisen kuvan, sillä läheskään kaikki kirjassa kuvatut seksikokemukset eivät ole olleet lakanoilla kieriskelyä läpi yön. Nopeimmillaan bändärin kohtaaminen muusikon kanssa on ollut vartin akti keikkabussissa, minkä jälkeen bändäri onkin jatkanut matkaansa.

Kirja antoi kuitenkin paljon ajattelemisen aihetta feministisestä näkökulmasta. Onko bändäritoiminta feminististä vai ei? Kirjassa toistuvat haastateltavien samankaltaiset muistelot siitä, miten kaikki alkaa: nuori tyttö kuulee rockia ja musiikki kolahtaa niin lujaa, että rockista tulee koko elämän tärkein sisältö. Pitää päästä keikoille, pitää päästä lähelle idoliaan. Kukaan haastatelluista ei selvästikään ole joutunut bändäriksi vasten tahtoaan ja vaikuttaa siltä, että aika vaikea niin olisi käydäkään. Kirjassa kuvatut muusikot antavat näköjään ihan mielellään naisten taistella keskenään siitä, kuka muusikkomiehen suosioon pääsee.

Bändärinä oleminen on selvästikin omaehtoista, aktiivista toimintaa, eli kuten Pamela Des Barres asian ilmaisee: sitä, että tekee juuri sitä mitä itse haluaa. Se on ilman muuta feminististä. Sen sijaan oudoksuin sitä, miten moni kokee fanittamisen tärkeämmäksi kuin oman luovan toiminnan. Ihan mustavalkoista tämäkään ei ole: moni  kirjan naisista toimii aktiivisesti musiikkialalla tai muulla luovalla alalla ja Des Barreskin on elättänyt itseään pitkään kirjoittamalla. Naisten luovasta musiikkitoiminnasta kuullaan eniten miesbändäri Pleatherin haastattelussa. Hänen tarinansa on hyvin samanlainen kuin haastateltujen naisbändäreiden: muusikon lahjakkuus, luova voima ja karisma lumoavat fanin.

Let's Spend the Night Together - Bändäreitä ja takahuoneiden muusia oli hieman roskainen ja tuhnuinen, mutta samaan aikaan todella kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirja. Luulenpa, että jatkan klassisesta rock'n roll -elämästä lukemista tavalla tai toisella. Des Barres on julkaissut muitakin kirjoja ja lisäksi haluaisin lukea jonkun tasokkaan kirjan Led Zeppelinistä - onko kenelläkään hyviä vinkkejä sellaisesta?

Käännöksestä

Valitsin luettavakseni suomennoksen alkuperäisteoksen sijaan, koska I'm With the Band oli kielellisesti melko kepeä. Arvelin, että kehnokaan suomennos ei haittaisi, kun sisältö ei ole mitään Shakespearea. Osuin aika lailla oikeaan: Tarja Lipposen suomennos on monin paikoin hyvinkin viimeistelemätön ja suorastaan kömpelö, mutta lukiessa tämä ei kauheasti haittaa. Kirja on nopealukuinen ja minulle oli tärkeämpää ahmaista kirjan tarinat nopeasti kuin jäädä makustelemaan jokaista sanavalintaa.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lars Sundin Kolme sisarta ja yksi kertoja Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä

Kansi: Schildts & Söderströms.
Lauantaina osallistuin Helsingin Kirjamessujen lukupiiriin. Lukupiirejä järjestettiin messuilla jo toisena vuonna peräkkäin, joten tulkitsen että tapahtuma on koettu onnistuneeksi. Haastoin itseni ja menin mukaan kaksikieliseen lukupiiriin. Lars Sundin uutuudesta Kolme sisarta ja yksi kertoja keskusteltiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Olen itse täysin suomenkielinen, mutta olenhan minä opiskellut ruotsia koulussa, joten päätin esittää kaikki kommenttini ruotsiksi. Siinä onnistuinkin, toivottavasti edes jotenkin ymmärrettävästi. Kaksikielisyys toimi lukupiirissä älyttömän hyvin, sillä kaikki läsnäolijat tuntuivat ymmärtävän sekä ruotsia että suomea sen verran, että jokainen sai kommentoida millä kielellä huvitti eikä tulkkausta tarvittu.


Yleisöä oli paikalla mukavasti, tosin kenties kieliseikoista johtuen ihan täyteen saliin ei päästy. Paikalla oli lähes pelkästään naisia. Naisista koostui myös keskustelua alustamassa ollut Tapanilan kirjaston lukupiiri, jota veti Helsingin Sanomien kriitikkona ja kulttuuritoimittajana tunnettu Suvi Ahola.


Puolentoista tunnin keskustelu rönsyili mukavasti Tšehovista kansalaissotaan, murteista naishahmojen uskottavuuteen. Sund vaikutti erittäin joviaalilta seuramieheltä ja hän viljeli ihanaa itseironiaa. Kirjojensa omaelämäkerrallisuudesta puhuttaessa hän heitti, että hänen elämässään kaikki on tylsää paitsi lintubongausharrastus.

1940-luvulle sijoittuvassa kirjassa harrastajateatteri päättää esittää Kolme sisarta. Sen enempää spoilaamatta voinen sanoa, että erään henkilöhahmon kuolema on keskiössä. Monia lukupiiriin osallistuneita tämä jäi vaivaamaan todella paljon. Suvi Ahola kertoi aloittaneensa kirjan toiseen kertaan, että olisi saanut selville mysteerin vastauksen. Sund kertoi, että hänellä on mielessä jatko-osa kirjalle ja hän muisteli lukemaansa ohjetta, jonka mukaan kirjassa murhan pitää aina ratketa ja kertojahahmo ei saa olla murhaaja. Hän pahoitteli että oli hieman lipsunut tästä säännöstä ja nauroi sitten perään, ettei kerrokaan onko lipsunut säännön kummastakin osasta.

Kirjan Pohjanmaa-kuvaus herätti paljon keskustelua ja minusta erityisen kiinnostaa oli keskustelu kirjan kielestä ja murteesta. Minulla ei ole sen kummempia siteitä Länsi-Suomeen joten suomenkielinenkin Pohjanmaa on minulle vierasta - tosin kiehtovaa - aluetta, joten ruotsinkielinen Pohjanmaa vasta eksoottista onkin. Eräs turkulainen ruotsinkielinen osallistuja kommentoi, että hänestä kirjan ruotsinmurre oli ihanan värikästä, koska Turussa puhuttava suomenruotsi on kuulemma aika valjua. Suomennoksen taas arvioitiin noudattavan murreruotsia vain melko viitteellisesti.

Lisäksi puhuttiin paljon siitä, onko Pietarsaaren alue rikasta vai köyhää ja miten muuttuvat taloustilanteet ovat historian kuluessa vaikuttanut alueen asukkaisiin. Sund vielä huomautti, että hän ei missään vaiheessa kirjaa mainitse tapahtumapaikkaa nimeltä, mutta kuulemma kaikille on silti päivänselvää, että kirja sijoittuu Pietarsaareen. Aluetta on leimannut ajoittainen voimakas väestönkasvu, joka on johtanut milloin väkivaltaisuuksiin, milloin maastamuuttoon. Teollistumisen aikana kaupunkiin muutti sankoin joukon suomenkielisiä työläisiä Pohjanmaan Järviseudulta. Alueella on seurattu tiiviisti Ruotsin tiedotusvälineitä ja joskus Tukholma on tuntunut läheisemmältä kuin Helsinki.


Olen miettinyt, että voisin joskus haastaa ruotsintaitoani hieman lisää ja lukea jonkin suomenruotsalaisen romaanin alkukielellään eli ruotsiksi. Ehkäpä tohdin aloittaa vaikka jostakin Lars Sundin kirjasta? Kolme sisarta ja yksi kertoja tulee blogiini joskus marraskuun aikana ja kuitenkin ihan suomennoksena luettuna.

Olen näköjään edellisen kerran lukenut Lars Sundia joskus tosi kauan sitten, kun blogiin asti ei yhtään hänen kirjaansa ole vielä päässyt. Melko niukanlaisesti Sund-bloggauksia löytyi muutenkin, mutta kurkatkaapa odotellessanne vaikka Marjiksen bloggaus Sundin Onnellinen pieni saari -kirjasta.

Ps. Eräästä tämän postauksen kuvasta löytyy photoshoppausta. Kuka keksii mistä on kyse?

torstai 23. lokakuuta 2014

Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 10 - War Stories

Kansi: Yuko Shimizu / Vertigo.
Elokuussa lukemani The Unwritten Fables oli pettymys, joten odotin tason nousua kun The Unwritten -sarjan kymmenes kokoomaosa War Stories ilmestyi. Ahmaisinkin albumin yhtenä iltana, mutta täysin tyydyttäväksi lukukokemus ei osoittautunut. Oli tämä kuitenkin The Unwritten Fablesia parempi.

Toisen suosikkisarjani Fablesin lailla myös The Unwritten on lähestymässä loppuaan. Tekijäkaksikko Carey & Gross tarinoivat sarjan päättämisestä tässä haastattelussa - ei ehkä kuitenkaan kannata lukea haastattelua, jos ei ole sarjan lukemisessa kovin pitkällä. Mihinkähän jatkuvajuoniseen sarjakuvaan sitä seuraavaksi sitten itsensä koukuttaisi? No, onneksi The Unwritteniä on vielä jäljellä...

Pidin War Storiesissa siitä, että päähenkilöt pääsivät pitkästä aikaa yhteen. Tom Taylor, Lizzie Hexam ja Richard Savoy tapaavat taas, mukana menossa on myös monta muuta vanhaa tuttua. Lisäksi pääjuoni otti pienen nytkähdyksen eteenpäin. Välillä juonenkuljetus on tuntunut siltä, että tarinan suurimpia arvoituksia on vaikea saada nätisti pakettiin, mutta toivottavasti pitkän linjan käsikirjoittaja Mike Carey selviää luomuksestaan.



Miinusta sen sijaan tulee tarinan nykivyydestä. Tuntui, kuin asiat olisivat edenneet tosi lyhyissä pätkissä ja melko kaoottisesti. Tosin juonikin antaa aihetta kaaosmaisuuteen - asiat vaikuttavat olevan Lontoossa kertakaikkisen sekaisin. Paikoin käänteet tuntuivat kuitenkin ennen nähdyiltä. Tämä taas on sarjassa poikkeuksellista, koska tähän mennessä The Unwritten on vyöryttänyt ennalta-arvaamattomia tapahtumia peräkkäin.

Mutta luulenpa, että täytyy lukea albumi jossain vaiheessa uudelleen ja puntaroida mielipidettä sitten uudestaan. Kenties mielipiteeni muuttuu positiivisemmaksi uusintalukemisen jälkeen... Sitä odotellessa suosittelen lukemaan myös Booksyn bloggauksen sarjasta.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lars Sund -lukupiiri Helsingin Kirjamessuilla 25.10.2014

Ensi viikon lauantaina olen Helsingin Kirjamessuilla Lars Sund -lukupiirin bloggaajana. Viimevuotiseen tapaan tänäkin vuonna messuilla järjestetään useita lukupiirejä, joihin voi ilmoittautua täällä.


Messumenoja riittää muutenkin, sillä olen Lukulampun tiimoilta monessa mukana messuilla. Kannattaa kurkata messujen menovinkkejä Lukulampusta ensi viikolla. :)

Lars Sund. Kuva: Cata Portin / Schildts & Söderströms.

Lars Sundin kirjat ovat kokemukseni mukaan varsin sympaattisia, joten uusin kirja Kolme sisarta ja yksi kertoja on toivottavasti antoisa lukukokemus.

Kansi: Schildts & Söderströms.
Otan kaksikielisen lukupiirin positiivisena haasteena, sillä kouluruotsini on hieman päässyt ruostumaan, joten toivottavasti lukupiirin keskustelu auttaa verryttelemään kielitaitoa.
Olen lukenut Sundin Siklaxista kertovia romaaneja joskus, mutta Kolme sisarta ja yksi kertoja sijoittuu teatterin maailmaan vuoteen 1948. Odotan pula-ajan tunnelmaa, maagisen realismin säväyksiä ja kaikkitietävää kertojaa, mutta saa nähdä mitkä näistä toteutuvat...

Tämä lukupiiri pidetään lauantaina 25.10.14 klo 16.00 Messukeskuksen auditoriossa.

torstai 16. lokakuuta 2014

Bill Willingham - Mark Buckingham - Steve Leialoha - Russ Braun - Barry Kitson: Fables vol. 20. Camelot

Kansi: Vertigo.
Bill Willinghamin luoma Fables-sarja lähestyy loppuaan. Vaikka olenkin fani, ei päätös ole minusta huono asia - hyvällä tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Tarpeeton pitkittäminen on harvoin sarjalle hyväksi. Camelot kokoaa yhteen sarjan irtonumerot 130-140 ja ilmeisesti numeron 150 on tarkoitus olla koko sarjan päätösjakso. Joten ainakin yksi kokoomateos on vielä luvassa.

Camelot viittaa ahkerasti Arthur-kuninkaan tarinoihin. Rose Red päättää kutsua koolle omat Pyöreän pöydän ritarinsa. Hankkeeseen liittyy asioita, jotka saavat Rose Redin sisaren Snow Whiten panemaan välit poikki - jälleen kerran, onhan siskosten suhde ollut menneiden vuosisatojen aikana ajoittain varsin myrskyinen. Välillä piipahdetaan myös tuonpuoleisessa katsomassa muutaman edesmenneen hahmon kuulumisia.


Camelot oli parasta Fablesia aikoihin. Lähestyvä loppuhuipennus tuntuu tuoneen juoneen särmää ja imua. Tarina oli vetävä, käänteet kiinnostavia ja loppurytinöiden enteily tuntui kihelmöivältä. Tykkäsin kovasti viittauksista Arthur-kuninkaan tarinoihin - asetelmasta saadaan vielä varmasti paljon irti! Täytyy lukea albumi jossain vaiheessa ajan kanssa uudelleen, nyt se tuli luettua lähes ahmimalla.


IGN Comics -sivustolta löytyy hyvä haastattelu, jossa Willingham tarinoi mietteistään sarjan lähestyessä loppuaan. Juttu ei sisällä spoilereita, mutta toki pientä osviittaa sarjan tapahtumista saattaa saada.

torstai 9. lokakuuta 2014

Zachris Topelius: Välskärin kertomuksia 1

Välskärin kertomuksia on kotimaisen kirjallisuuden ehdoton klassikko, jonka lukutoukat tietävät varmasti vähintään nimeltä. Lieneekö noloa vaiko nykypäivänä ihan tavallista, mutta minä pääsin Välskärin kertomusten imuun vasta nyt. Kiitos tästä kuuluu monelle taholle, mutta tärkein sysäys taisi olla Project Gutenberg, josta kirjan voi ladata ilmaiseksi lukulaitteeseen.


Olen Kindlelläni lukenut tähän saakka enimmäkseen englanninkielisiä tekstejä, joten päätin katsella myös suomenkielistä luettavaa siihen. Kindle-lukulaitetta myyvä Amazon pyrkii siihen, että Kindlen käyttäjät ostaisivat luettavaa vain Amazonista, mutta onneksi muualtakin saa luettavaa kun vähän näkee vaivaa. Latasin Välskärin kertomuksia 1:n Project Gutenbergista tietokoneelle, sitten lähetin tiedoston sähköpostilla Kindleeni Amazonin ohjeen mukaan ja kirja latautui lukulaitteeseen näppärästi.

Kindle on minulle "laukkukirja", eli lueskelen e-kirjoja julkisissa liikennevälineissä istuessani tai muissa tilanteissa, joissa on luppoaikaa. Välskärin kertomuksia oli ennakko-odotuksiani paljon vetävämpi ja viihdyin kirjan parissa mainiosti. Ensimmäinen osa kattaa jaksot Kuninkaan sormus, Miekka ja aura ja Tuli ja vesi. 


Kuten monet muutkin tiiliskiviromaaneina tunnetut 1800-luvun teokset, Välskärin kertomuksia ilmestyi alun perin jatkokertomuksena. Kolme perättäistä jaksoa muodostaa yhtenäisen tarinakaaren – voisiko sanoa tuotantokauden, nykyisen tv-kerronnan termiä lainatakseni. Topelius kirjoitti kertomuksensa ruotsiksi. Fältskärns berättelser ilmestyi vuosien 1853–1867 välisenä aikana, Juhani Ahon upea suomennos on vuosilta 1878–1882. Kansalliskirjaston sivuilta voi ladata teokset vuoden 1896 painoksesta skannattuna pdf-julkaisuna, josta oheinen upea kansikuva on peräisin.

Kehyskertomuksena on vanha välskäri, joka tarinoi kuulijakunnalleen. Välskärin rooli jää välillä pitkäksi aikaa sivuun ja hänen kertomuksensa on keskiössä. Seikkailu alkaa Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin sodankäynnistä kolmikymmenvuotisessa sodassa. Talonpoikaissukuinen Kustaa Perttilä taistelee kuninkaan joukossa yhdessä monien muiden suomalaisten kanssa. Uransa nousujohteessa hän vaihtaa nimensä Berteliksi ja herättää huomiota urheudellaan. Tarina liikkuu Saksasta Suomeen ja mukana on tulinen kaunotar Regina, kavala jesuiittamunkki, riehakkaita sotureita, uskollinen imettäjä, hilpeä seuraneiti, tuima Korsholman linnan emäntä ja monia muita värikkäitä hahmoja.

Välskärin kertomuksista tuli monella tavalla mieleen Kolme muskettisoturia. Topelius on erinomainen tarinankertoja, joka kuvaa ihmisiä osuvasti ja lämpimästi. Kirja on hyvällä tavalla vanhanaikaisen tuntuinen: paatoksellinen isänmaallisuus, kansallishenki ja harras uskonnollisuus ovat aika kaukana nykylukijan arjesta, mutta Välskärin kertomuksissa nämä tunteet tuntuvat uskottavilta eivätkä tunkkaisilta. 

Kajaanin linna. Kuva: Hannu Mäkäräinen. Creative Commons -lisenssi CC BY-SA 2.0.
 
Erityisen mielenkiintoinen oli Kajaanin linnaan sijoittuva jakso. Näin Kainuusta kotoisin olevana linnanrauniot ovat tuttu paikka, mutta linnan historia ei ole ollut minulle mitenkään läpikotaisin tuttua. Topelius kuvaa kenties jännittävintä vaihetta linnan historiassa – historioitsija Johannes Messeniuksen vankeutta. Iäkäs Messenius esiintyy seikkailussa mukana Tulen ja veden jaksoissa. Topelius herättää Kajaanin linnan eloon upeasti!

Juhanin Ahon suomennos oli aivan ihana. Virkistävän elävää, monipuolista ja niin ikään nostalgisen vanhanaikaista, silti hyvää suomea. Kirja on digitoitu Project Gutenbergiin vapaaehtoistyönä, digitoinnin on hoitanut Tapio Riikonen. Muutama pieni kirjoitusvirhe on mukaan jäänyt, mutta onneksi niitä on vain vähän.

Aion ehdottomasti jatkaa jossakin vaiheessa Välskärin kertomusten parissa - olenkin jo ladannut toisen osan valmiiksi Kindleen. Helppo sisäänheitto Välskärin kertomusten maailmaan on myös Ylen kuunnelmasarja, jonka voi kuunnella Yle Areenan sivuilta.

torstai 2. lokakuuta 2014

Arthur Miller: Kauppamatkustajan kuolema

Kansi: WSOY.
Lukupiirimme kokoontui tiistaina ravintola Sandrossa, jonka ruokia voinkin tämän käynnin perusteella lämpimästi suositella. Kaikki piiriläisemme ähkivät onnesta herkkujen äärellä. Ähkimistä herätti myös kuukauden kirja, Arthur Millerin näytelmäklassikko Kauppamatkustajan kuolema, joka herätti mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Minuun teos kyllä kolahti. En ole näytelmiä kauhean paljon lukenut, vaikka käynkin mielelläni teatterissa. Joitakin uusia Shakespeare-suomennoksia olen lukenut kirjanakin. Kauppamatkustajan kuolemaan viitataan kuitenkin varsin paljon ja olihan se korkea aika minullekin lukea jotain Arthur Milleriltä. Onhan miehen nimi tullut tutuksi Marilyn Monroe -elämäkerroista, Monroe ja Miller kun olivat jonkin aikaa naimisissa keskenään.

Näytelmä on vuodelta 1949 ja sitä esitetään melko tiheään tahtiin Suomessakin edelleen. Eikä ihme - teksti on kestänyt aikaa mainiosti. Ikääntynyt, epäonninen myyntimies Willy Loman kaipaa kevyempiin hommiin, mutta uuden alun saaminen ei tunnu enää helpolta. Lomanin perheessä kukaan ei ole erityisen menestynyt. Vaimo Linda on uhrautunut aina miehensä hyväksi ja aikuiset pojat Biff ja Happy eivät myöskään ole erityisen onnellisia. Biff on kierrellyt ympäri maata hanttihommissa, Happy ponnistelee kotinurkilla siisteissä sisätöissä. Kun perhe kerääntyy pitkästä aikaa saman katon alle, alkaa tapahtua dramaattisia käänteitä.

Lomanin persoona oli kiehtovan monitulkintainen. Onko hän nössö luuseri vai häikäilemätön valehtelija - vai jotain siltä väliltä? Tulkittavaa riittää. Näin B2B-myyntiammattisen näkökulmasta oli myös tosi kiinnostaa lukea fiktiota, jossa myyminen on keskeisessä roolissa. Aika osuvasti Miller kuvaakin myynnin psykologiaa, hyvissä ja huonoissa tilanteissa.

Käännöksestä 

Rauno Ekholmin suomennos maistui aika vanhentuneelta. En kuitenkaan löytänyt kansiliepeestä tietoa, miltä vuodelta suomennos on. Pokkaripainos oli vuodelta 2001, mutta olisiko suomennos vanhempaa perua? Käännös oli minun makuuni hieman liian kirjaimellista ja sen vuoksi töksähtelevää, Biffin ja Happyn "nuorisokieli" oli paikoin kiusallista. Mielestäni Kauppamatkustajan kuolema ansaitsisi tuoreen suomennoksen.

Lisäksi painoksen esipuhe oli niin spoilaava, että lopetin sen lukemisen kesken! Kannattaa hypätä esipuheen yli ja palata halutessaan siihen vasta lopussa.