lauantai 24. marraskuuta 2012

Mike Carey - Peter Gross: The Unwritten vol. 6 - Tommy Taylor and the War of Words

Kuva: Vertigo / Amazon.
Suosikkisarjakuvani The Unwrittenin uusin kokoomaosa tupsahti postiluukusta VIHDOINKIN tällä viikolla. Tilasin sarjakuvan Amazonista. Näitä löytyy myös Akateemisen kirjakaupan valikoimista ja tiedustelin kesällä Fables-sarjakuvan ilmestymisen aikaan, saisiko sarjakuvan nopeammin Akateemisen kuin Amazonin kautta. Silloin kaupasta vastattiin, että verkkotietokannan päivitys on kesken ja sarjakuvaa tuskin saa heidän kauttaan nopeammin kuin Amazonista. Ehkä täytyisi selvittää asiaa joskus uudestaan - tämä on sellainen sarjakuva, jonka uudet osat haluan mahdollisimman nopeasti käsiini!

Niille, joille The Unwritten on tuntematon suuruus, suosittelen tutustumista arviooni osista 1-2. Koska Tommy Taylor and the War of Words on jo kuudes kokoomaosa, aletaan juonen irrallisia langanpäitä solmia yhteen. Hyvä! En osaa ennustaa, kuinka pitkä tarinan kaari Mike Careylla ja Peter Grossilla on mielessään, mutta veikkaisin, että nyt ollaan puolivälissä tai hieman sen yli. Myös jatkuvajuonisissa sarjoissa on tärkeää osata ajoittaa lopetus oikein - liika pitkittäminen herpaannuttaa jännitteen. Mutta vieläkin moni asia jää auki ja myös uusia täkyjä heitellään.


Jos ei siis vielä käynyt selväksi, niin Tommy Taylor and the War of Words on mielettömän hyvää luettavaa. Tutut teemat saavat ansaitsemansa käsittelyn. On ihmismielien manipulointia tarinoiden ja median avulla, matkoja halki kulttuurihistorian, moniulotteisia henkilöhahmoja, yllättäviä käänteitä ja runsasta ja kerroksellista tarinankerrontaa. Mahtavaa!

Mukana on aika paljon taustoittavia jaksoja ja monien hahmojen taustasta saadaan lisätietoa. Jopa pääpahis Pullmanin historia kerrotaan - ja millä tavalla! Pahikset ovat huonoimmillaan aika yksiulotteisia, mutta Pullmanin taustatarina lähestulkoon veti maton jalkojeni alta. Melkoinen tarina hänelle on löydettykin! Samoin nukkemestari Rauschin taustasta selviää aikamoisia asioita.


Vierailevat piirtäjät vastasivat taustatarinoiden taiteesta. Tämä loikin hienon rytmin albumille - sarjakuvan nykyhetkeen sijoittuvat jaksot olivat Peter Grossin piirtämiä ja vaihtuvien tussaajien tussaamia. Kontrasti on toimiva, sillä Gross piirtää nykyhetken suorastaan karulla viivalla ja tarkoituksellisen ankea väritys luo lisää synkkyyttä. Taustajaksoissa oli värikylläisyyttä ja vaihtuvia tyylejä. Vierailevat piirtäjät ovat Michael Wm. Kaluta (alempi esimerkkiruutu on hänen kädenjälkeään), Gary Erskine, Gabriel Hernandez Walta, Rick Geary ja Bryan Talbot. Monet ovat vierailleet myös Fablesin piirtäjinä.

Tekstaaja Todd Klein tekee jälleen kerran aivan mieletöntä työtä. Esimerkiksi päiväkirjamerkintöjen kaunokirjoitus on upeaa ja useissa muissakin kohdissa vaihtuvaa tekstaustyyliä hyödynnetään tunnelman luomisessa.

Sarjaa ei ole suotta palkittu ja ylistetty. Minuun tämä uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Suosittelen!

2 kommenttia:

  1. Luin juuri ykkösosan ja kakkonen piti pistää heti varaukseen. Olisi tietysti fiksua säännöstellä näitä hieman, kun valmiita kirjoja on "vain" tuo kuusi, mutta minkäs teet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uujee! Kakkososa onkin mielestäni sarjan parhaimpia!

      Poista